Mitä siinä on niin pahaa, et joku vie 9-kuisen lapsen tarhaan?

Se taas voi johtaa kiintymyssuhdehäiriöihin, mitkä taas ovat riskitekijä ahdistushäiriöille, masennukselle jne.

hän voi kokea hoitoon viennin hyvin ahdistavana ja kammottavana asiana. Vaikka siitä ei jäisi mitään traumoja niin kyllä lapsen tunteet pitää ottaa vakavasti.

Siis jos aikuisena voi elää suht normaalia elämää niin sen nimissä on kaikki sallittua. Vauvalla on tunteet ja voisi niitä nyt vähän kunnioittaa.

Suuri osa kokee burnaoutin ja avioeron (eli ei kykene syystä tai toisesta läheiseen, pitkäkestoiseen ihmissuhteeseen). Itsemurhaluvut ovat euroopan korkeimpia. En ole nyt niin varma, että me aikuiset voimme niin hyvin. Mielestäni ihmiset elävät liian erillään toisista ja jo vauvasta pitäisi pystyä elelemään itsenäisesti. Ei se voi johtaa muuhun kuin pahaan oloon.

se vanhempainvapaa loppuu. Kotihoito edes siihen saakka, että lapsi osaisi kävellä ja jotenkin ilmaista itseään ymmärrettävästi, on sitten taas valitettavasti täysin kiinni perheen taloudellisista resursseista.



Kyllä minä ainakin aloitin säästämisen jo ennen äityisloman alkua säästämällä kaikki vuosilomat, aloittamalla äitiysloman mahdollisimman myöhään ja laittamalla kuukausittain osan palkasta sukan varteen. Muuten olisi meilläkin lapsi aloittanut tarhauransa heti vanhempainvapaa päätyttyä.

Ei ole ollut koskaan ulkopuolisella hoidossa. Olemme mieheni kanssa aina jompi kumpi hänen kanssaan ja reissaamme koko perhe yhdessä.



Asumme helsingissä ja talolaina painaa päällä. Kuitenkin teen viikonloppu vuoroja ja mitä vain ettei lastani tarvitse vielä laitta hoitoon! Ja monesta asiasta voi elämässä tinkiäkin.



Musta se olisi vain kamalaa. Olin nyt viikonlopun itse matkalla ja ikäväoli niin suunnaton että ei voi kuvailla!

kun näitä tuloksia ei oikeasti ole edes yritetty yhdistää siihen, miten meidän on lapsina viety tarhaan.



Kas kun toiset meistä on viety tarhaan pieninä ja heistä tulee häiriintyneitä. TOiset on viety tarhaan pieninä ja heistä ei silti tule häiriintyneitä. Toiset on hoidettu kotona rakastavassa ympäristössä ja hyvällä äitisuhteella ja silti tulee häiriöitä. Toiset on hoidettu kotona ja ovat selvinneet ihan hienosti.



Sitten on vielä niitä jotka on viety tarhaan keskiveroiässä ja joilla joillain menee hyvin ja joillain huonosti ja joillain keskiverrosti.



Voi miten monet asiat vaikuttavatkaan meidän elämäämme, sen kotiöitiyden lisäksi...

On aika hassua verrata menneitä aikoja nykyaikaan ja vedota siihen, että " tulihan meistäkin tasapainoisia" . Ensinnäkin - kuten tässä ketjussa on todettukin - sen tasapainoisuuden kanssa voi väestötasolla olla vähän niin ja näin.



Toiseksikin: ennen muinoin 60- ja 70-luvuilla oli tosiaan äitiysloma tosi lyhyt, mutta MONI MUUKIN ASIA OLI TOISIN. Naiset jäivät herkemmin kotirouviksi. Hoitoapua oli saatavilla (nykyäänhän esim. kunnallisia kodinhoitajia ei riitä enää normaaliperheiden hätäavuksi laisinkaan). Jne.



Jos joku ihan tosissaan uskoo, että vauvan paneminen täpötäyteen päiväkotiryhmään on hyväksi lapselle, suosittelen todella lämpimästi sitä, että tämä henkilö menee pariksi päiväksi tutustumaan sinne päiväkotiin lähemmin.



Että miten hyvin siellä ehditään konttaavan vauvan tarpeisiin vastata ja miten hyvin meluisa tarharyhmä takaa lapselle rauhallisen ympäristön kehittyä.



Olkoon vaikka pari päivää kuunteluoppilaana ja jutelkoon hoitajien kanssa. Siinä se käsitys sitten muuttuu aika tehokkaasti.



ERI JUTTU sitten on, jos muita vaihtoehtoja ei ole. Mutta silloinkaan ei sitä pakkoa kannata kääntää PARHAAKSI vaihtoehdoksi, koska sitähän se ei ole.