Miten parantaa keskusteluyhteytta henkilon kanssa, jonka jutut pomppii aiheesta toiseen eika han reagoi tai kysy toisen puheesta mitaan?

Jatka vaan sinnikkäästi juttelua yhdestä aiheesta. Itse puhun juuri noin kun kuvailet, olen vain niin innoissani että tapaan ystäväni ja on paljon sanottavaa, en pahalla puhu päälle tai vaihda ouheenaihetta.



Olen keskustellut asiasta useasti ystävieni kanssa, onneksi he ymmärtävät minua loistavasti ja muutama muukin sinne tänne houhkaaja löytyy porukasta :D

Vaikeaa minun ainakaan sanoa, miten tuota voisi lähteä purkamaan. Ethän sinä voi hänen keskittymisongelmillensa mitään, voit ainoastaan muuttaa omaa suhtautumistasi.



Miten tämä henkilö suhtautuu siihen, jos palaat keskustelussa alkuperäiseen aiheeseen hänen alettuaan " pomppia aiheesta toiseen" ? Tajuaako siis sitten, että sulla oli juttu kesken, vai hyppääkö taas uuteen aiheeseen?

kai se kauppaan menee" .



Anoppi ei oikein tajua keskustelun merkitystä. Esim kerroin hänelle vauvan nimen pohdinnan yhteydessä, että olemme miettineet sitä ja tätä nimeä että olisiko suvussa jotain sopivaa, tai että mitä nimiä vanhoilla sukulaisilla yleensä on. Halusin siis kysyä anopilta, tuleeko hänelle mieleen joku suvussa ollut nimi, joka sopisi miettimämme nimen kanssa. No anoppi alkoi lollotella että joo onhan niitä nimiä maailma täynnä ja uusia nimiä kanssa on niin paljon että kun näin tuolla kaupassa, tai eiku pankissahan se oli, niin Mairen, ei kyllä se oli kaupassa kun sieltähän minä sen jauhelihan ostin, niin sille olivat panneet nimeksi Miia niin sen luokalla on nyt 5 Miiaa että kyllä se vaan on hankalaa kun on niin samannimisiä luokassa.



Että Aha.



Anoppi voi kysyä että otanko pullaa. Sanon että en kiitos enää. Anoppi sanoo, että kyllä sä voit ihan hyvin ottaa, ota vaan, hän hakeekin pakkasesta lisää. Sanon että syön vain yhden pullan kahvin kanssa. Anopin mukaan riittää kyllä usempia. Sanon etten koskaan edes leivo, koska meillä ei tavallisesti syödä kahvin kanssa mitään makeaa. Poistun anoppilasta 3 kg pullasäkin kanssa, koska meillä on puute pullasta.

Tai jonkinlaista pinnallisuutta siinä mielessä, että anopille on pääasia että juttua tulee ja seurustellaan, mutta aivan sama mitä sanoo.



Palaan usein keskeytyneeseen juttuun. Se ei muuta tilannetta mitenkään. Anoppi sanoo kolme sanaa siitä aiheesta ja taas muistaa jonkun muun asian joka pitää sotkea siihen sekaan.



Ja aivan kuin se ei ihan todella ymmärtäisi mitä sanon, siis mitä viestin. Anoppi tarjosi mulle pöytäliinoja ja verhoja kun tehtiin talo, isompi siis kuin kerrostaloasuntomme. Sanoin että kiitos, mulla on varastossakin kaikenlaista niin että edelleen jää niistäkin osa varastoon, ettei todellakaan tarvita enempää. Siitä anoppi innostumaan, että no joo, _hänelläkin_ on varastossa vaikka miten paljon, te saatte ne kaikki ja sitten on vielä mökilläkin jne. Siis ihan kuin olisin sanonut että " voi meillä ei kertakaikkiaan ole yhtään pöytäliinoja, mistähän niitä saisi, ei sinulla sattuisi olemaan" .



Eipä tämä nyt ole ongelma muuten, kun että haluaisin ensinnäkin oppia tuntemaan mieheni äitiä paremmin ja toiseksi minusta tuntuu hyvin loukkaavalta, että puheeni keskeytetään joka kerta eikä mikään puheenaiheeni jaksa kiinnostaa. On siis aivan sama, sanonko että meille tuli lottovoitto, uusi vauva, mies tippui katolta päälleen tai että päiväposti on taas myöhässä, aina sama.

Mä sanoisin, ettet sä paljoa sille mitään voi. Tuskin se enää tyyliään muuttaa, jos on aina ollut tuollainen hösö.



Mutta miks sun pitäisi puhua sen kanssa mitään syvällisempää, kun sillä ei kerta ole siihen taitoa ja halua?



Tai järjestä joku häiriötön tila syvällisille keskusteluille, ei telkkaa, radiota, näköyhteyttä naapuriin, ei ketään huutelemaan toisesta huoneesta.

Mutsi vaan puhuu kaiken aikaa eikä kukaan muu saa puhua. Jos muut puhuu niin se puhuu päälle. En usko, että kuuntelee kunnolla. Hänelle on tärkeämpää esiintyä ja olla itse keskipisteenä koko ajan ja muut saavat olla yleisönä.



Sitten on sellainen piirre, että hän opettaa muita koko ajan eli ei keskustella vaan hän opettaa. Ja opettaa itsestäänselvyyksiä ja asioita jotka meikäläinen jo tietää tai samoja juttuja kun on kuultu ennenkin jo sata kertaa. Ehkä hänellä on varastot tyhjät, ehkä on tulossa vanhaksi ehkä on oire jostakin alkavasta vanhuuden sairaudesta, johon liittyy jonkinlaista seniliteettiä.

Anoppiasi et pysty muuttumaan. Jos hänellä ei ole kykyä keskustella, niin sitten ei ole ja sillä siisti. Hän ehkä ahdistuu sinun " pidemmistä" pohdinnoistasi ja puhuu häkeltyneenä sitten edes jotain, ettet sinä huomaisi hänen tietämättömyyttään. Luulen, että hän jännittää sinua, tuntee olevansa huonompi tai auttamattoman vanha tms. Keskustele siis hänen ehdoillaan.



Minulla on samanlainen anoppi. Hölisee ihan omiaan koko ajan, eikä kuuntele yhtään. Annan hänen viedä keskustelua, vastailen vain. Jos minulla on asiaa, sanon sen tosi lyhyesti niin ehkä tajuaa. Jankkaamaan en ala, annan sitten asioiden olla, jos ei mene perille.

Terveisin Anopin ja oman äidin kanssa tuskaillut...

ikä ja elinpiiri vaikuttaa. Jos ei ole koskaan täytynyt ottaa osaa kovin periaatteellisiin tai abstrakteihin keskusteluihin, ei sellaisia taitoja voi osatakaan. Ja totta, sellaisen filosofisen puheen edessä pelästyy ja yrittää kiinnittää huomiota muuhun tai sitten vaan hermostuksissaan alkaa höpöttää päälle.



Oikeasti on vaan ihmisiä jotka eivät osaa eikä niitä kiinnosta kun hyvin konkreettiset aiheet. Ei niitä kiinnosta miettiä, että mitäs jos oltais vaikka osa Neuvostoliittoa, kun ei olla niin mitäs siitä sitten niin.

Hauskalta kuulostaa tuo sun anoppi... :D

Tuollaisten ihmisten kanssa " keskustellessa" kannattaa käyttää lyhyitä lauseita.

Unohda konditionaali ja mietiskelevä/pohdiskeleva puhe -han/-hän-päätteineen (mikähän olisi vauvalle hyvä toinen nimi, ollaan mietitty sitä tai tätä tai olisihan se kiva jos vaikka jomman kumman suvusta löytyisi nimi).

Äläkä selittele MITÄÄN.



Vauvamme nimeksi tulee Anna, minkä nimisiä sukulaisia teillä on?

Tarvitsemme Annalle toisen nimen, löytyykö teidän suvusta nimeä?



Kiitos, yksi pulla riittää. (ei selittelyjä, ettei teillä syödä pullaa ja ettet leivo).

Tästä mulla on hyvä esimerkki. Olin kerran erään vanhemman ihmisen luona kylässä ja hänellä oli tarjolla voileipäkakkua. En siihen mennessä koskaan ollut syönyt hyvää voileipäkakkua ja vähän mielessäni purnaten otin sitä, kun tuputettiin eikä muuta pöydässä ollut. Maistoin ja sehän olikin hyvää. Hetken päästä sitä tarjottiin lisää, enkä meinannut ottaa, kun olin kuitenkin palan jo ottanut. Kauheaa tyrkytystä ja otin sitten lisää, kun oli niin hyvääkin. Kehuin kakkua uudelleen ja kerroin, että yleensä en tykkää voileipäkakusta, mutta tämäpä on hyvää ja hyvää voileipäkakkua en vain ollutkaan maistanut ja plaa plaa plaa. Täti menee vähän hiljaiseksi ja hetken päästä nostaa kakun pois pöydästä, kun hänen veljenpojat tulee illalla ja ne tykkää sitten niin tuosta voileipäkakusta ja niinhän se on, ettei kaikki voi tykätä kaikesta ja harmi, ettei hänellä ole mulle mitään muuta tarjottavaa, mutta ei sitä voi aavistaa, ettei kaikki syö voileipäkakkua, kun niitä niin tänä päivänä tehdään ja maistuuko se kahvikaan edes... Sano siinä sitten enää, että VOILEIPÄKAKKU OLI HYVÄÄ!



Ei kiitos, en tarvitse verhoja. (ei selittelyjä, kuinka paljon niitä jo on ja missä niitä säilytetään).



Tylsältä " keskustelulta" saattaa tuntua, mutta kaikkien ihmisten kanssa (varsinkaan tutustumisvaiheessa) ei kannata yrittää tämän enempää. Kyllä se siitä vielä keskusteluksi muuttuu!

Tuollainen on oma isoäitini, jolle joudun vähintään kerran joka puhelun aikana sanomaan, että kuunteles nyt. Kysyy itse jotain ja puhuu päälle kun yrittää vastata, tai vastaa itse omaan kysymykseensä. Tuollainen on muuten myös isoäitini sisko, anoppini monen ystäväni äiti... Lista on loputon, mutta kaikkia yhdistää se että he ovat keski-iän ylittäneitä naisia :) Koita vaan jaksaa.