Äiti hämmennyksissä murrosikäisen tyttären seksikysymyksistä!

Sanot, että omista seksikokemuksista on yleensä tapana puhua vain erittäin läheisten samanikäisten ystävien kanssa eikä aina heidänkään kanssaan. Kerrot, että et ole koskaan uskoutunut omille vanhemmillesi näissä asioissa etkä odota, että tyttäresikään kertoisi sinulle kaikkia suhteidensa yksityiskohtia.



Sanot, että jokaisella on oikeus paitsi ruumiilliseen, myös henkiseen koskemattomuuteen ja siihen kuuluu oikeus pitää intiimeimmät asiat yksityisasioinaan. Olet valmis keskustelemaan näistä aiheista hänen kanssaan milloin tahansa, mutta sinun rajasi menee omien arimpien kokemusten jakamisessa. Juuri siksi, että ne ovat niin hieno asia.



Mielestäni sukupolvien välisen rajan vetäminen on tärkeää. Sinun pitää pysyä vanhempana ja tyttären lapsena, te ette ole samanikäisiä ystävättäriä, jotka jakavat seksikokemuksensa. Kannusta tytärtäsi jakamaan kokemuksensa samanikäisten kanssa.

Mietin myös sitä, ettei tyttäreni tukeutuisi liikaa minun elämänkulkuun, joka on vain yksi esimerkki. Ei toki huonoimmasta päästä elämänvalintoja, mutta ei toki mikään ainoa ja oikea tapa elää elämäänsä.



Minusta tyttäreni on fiksu ja harkitseva nuori naisen alku, ja siksi en todellakaan ole huolissani siten että urkkisin jokaisen yksityiskohdan hänestä. En tiedä, missä vaiheessa hänen seksivalintansa ovat, eikä se minulle kuulu. Perustieto raskaaksitulemisesta ja sen ehkäisystä on käyty läpi jo vuosia sitten.



Tyttö haluaa selvästi kuulla, mitkä ovat ne oikeat valinnat, ja uh, en minä voi antaa oikeita vastauksia tekoihin, joita ei varmasti joutuisi katumaan. Haluaisin tietenkin, mutta elämänlaatu on sellaista, ettei niitä ole, kenellekään.



ap

minulla ei ole lapsia eikä siis teini-ikäistä tytärtäkään, mutta aihe on mielenkiintoinen ja viestisi fiksusti kirjoitettu, joten haluan kommentoida.



Mielestäni oma äitini reilut kymmenen vuotta sitten teki hienosti asioista puhuttaessa korostamalla sukupuolielämän henkilökohtaisuutta. Omaa sydäntä tulee kuunnella joka kohdassa. Sitten kun tuntuu siltä, että aika ja kumppani on oikea niin sitten voi luottaa itseensä ja " antaa mennä" . Toisaalta seksin myötä parisuhde monimutkaistuu, kukaan kuka ei ole valmis kantamaan vastuuta mahdollisista seurauksista ei myöskään ole valmis seksiin. Näillä neuvoilla välittyi meille tyttärille tunne, että äitikin on oma seksuaalinen persoonansa (eikä vain meidän äiti) jolla on oikeus yksityisyyteen. Oman arvon tunne on tärkeä puolin ja toisin. Tyttäret menettivät sitten neitsyytensä vasta myöhäisinä teinivuosina (vaikka seurustelua oli takana jo vaikka kuinka paljon sekä erilaisia seksuaalisia kokemuksia), jakorasiaa ei tullut kummastakaan koskaan, suhtautuminen seksuaalisuuteen on mutkatonta, tasa-arvoista ja luonnollista.

Juuri tuollaista luontevaa varmuutta haluaisin tyttäreeni luoda, jota hänessä kyllä jo onkin.



Ap

Häpeää ei tarvitse liittää seksiasioihin, mutta eihän seksuaalisuus ole mikään " kahvipöytäpuheenaihe" . Ja mielestäni myös äiti voi pitää omat rajat intimiteetissä.



Kumppanini vanhemmat ovat olleet huomattavasti avomielisempiä kuin omat vanhempani, jotka eivät juuri mistään puhuneet. He ovat mm. kertoneet, että olivat toistensa ensimmäiset ja että yhdyntä tapahtui vasta vihkimisen jälkeen. Mutta sitä ennen " tehtiin kaikkea muuta" .



Tieto ei ole häntä mitenkään vaurioittanut. Mutta en minä koe, että olisin jäänyt jotain tärkeää informaatiota vaille, kun omat vanhempani eivät taas ole vastaavia jutelleet.



Voithan esittää kysymykseen kysymyksen, " mitä itse ajattelet" - jos haluat pelata itsellesi aikaa. Luulen, että yleisemmälläkin tasolla keskustelu on tyttärellesi hyödyksi.

oma esikoiseni on jo 16-vuotias, ja hän ei missään tapauksessa ole halunnut kuulla mitään omia yksityisasioitani. Kun kerron omasta nuoruudestani, niin kun vähän etenee yksityiskohtaisempiin juttuihin, hän on itse sitä mieltä, että niitä hän ei halua kuulla.

Joten kerro vain tytöllesi kauniisti ettet halua kaikkeen vastata, eikä se johdu siitä, että juuri tytöllesi et halua vastata. Korosta jokaisen oikeutta yksityiseen, myös tytön kohdalla.

Olen asiaa miettinyt myös omalla kohdallani, eli mitä kerron lapselleni heidän syntymistään. Kerronko, että esikoinen oli vahinkoraskaus (jälkiehkäisypillerit eivät tepsineet). Usein omakohtaiset kokemukset uppoaa " varottavina" esimerkkeinä paremmin; noin voi _oikeasti_ käydä. Olen avoin ihminen, enkä näe syytä peitellä tuota asiaa, jos tyttöni teininä rupeaa ihmettelemään nuorta ikääni ja kysyy suoraan asiaa.

Tässä ketjussa on kauniistu kyllä tuotu esiin oikeus yksityisyyteen, mutta missä menee raja yksityisyyden ja turhan salailun välissä?

Jos johonkin liittyy syyllisyyttä ja häpeää, siihen usein liittyy myös salailua. Ja sellaisista asioista tulee näitä " mörköjä" .



Näin itse ajattelen ja näin olen itse huomannut omassa elämässäni.

että _koskaan_ ei saa sanoa lapselle hänen olleen vahinkoraskaus, ei ainakaan tuolla ilmaisulla. Toisaalta pakko myöntää, että tämän tiedon käsittely riippuu ihmisestä. Ei mikään todellinen katastroofinen vahinkoraskaus pääty lapsen syntymään. Ehkä syntyneet vahinkolapset voivat korkeintaan olla yllätyslapsia.



Toisaalta ihminen viimeistään aikuisena tulee varmasti ajatelleeksi tuota mahdollisuutta, jos siihen on viitteitä. Itse koen olevani pakkolapsi, joka syntyi avioliittoa seuraavana vuonna siksi, että lapsia kuuluu alkaa tulemaan. Vanhempani ottivat lapsen suurena seikkailuna, johon ei tarvitse etukäteen valmistautua eikä minkään muuttua. Lapsi alkaa aikuistua suunnilleen siinä vaiheessa kun menee kouluun.