Miksi musta ei pidetä?

Itsekin ihmettelen miksen löydä uusia ystäviä. Pari vanhaa ystävää on, mutta asuvat kaukana, enkä löydä läheltä uusia.. :(

Tylsää kun itse koen olevani sosiaalinen, kaipaisin ystäviä.

Yksin saan olla.

ja tykkään jutella ihmisten kanssa, myös tämän naapurinkin. Mutta tuntuu, että välillä hän katsoo jotenkin pahasti. No, eipä sillä, että hänen paras kaverinsa haluaisin olla. Ystäviä mulla kyllä on, mutta olisi kiva tietää mitä se oikein miettii. Jos hän vaikka kadehtii mun 10-vuotta vanhoja vaunuja. Heh heh...



ap

ta pidemmälle ei koskaan mene. Kukaan ei koskaan pyydä esim. puhelinnumeroani.



Ja sitten jos on jotkut kutsut joihin minä olen jostain syystä saanut kutsun, ihmiset karttelevat seuraani.

KUKAAN ei halua olla sun kaveri vaiko vaan naapurin akka ei. Jos naapurin nainen kokee sut jollain lailla uhaksi itselleen. Jos luulee että miehensä vilkuilee sinua tai vastaavaa. Se vois olal yksi syy. Tai ehkä hän pitää sua jotenkin muuten arveluttavana ihmisenä perustuen oikeastaan mihin vaan: pukeutumiseen, käytökseen, tietää menneisyydestäsi jotain, LUULEE tietävänsä menneisyydestäsi jotain, kuulee seinän takaa outoja ääniä ihan mitä vaan

Mutta toisaalta kaikki " parhaatkaan" ystävät, kenen kaa hengaili ennen lapsia, ei kyllä soittele, eikä pyydä mihkään. Just sanoin mun " bestikselle" , että antaa olla, että jos ei kiinnosta ni ei kiinnosta. En mäkään jaksa yksin kaverisuhteita pitää pystyssä. Ja se että vaikka on lapsia, ni ei tarttis ajatella, että ei sille voi soittaa ja pyytää. Olkoot prkl! Katellaan sitte ku mun lapset on isoja ja niillä on vauvoja.

Toisinsanoen en jaksa enää vaivata päätäni jonninjoutavilla kavereilla. Onneksi sentään löytyy " uusia" ystäviä:)

Voimia kaikille!

Kukaan ei tosiaan ole pyytänyt puhelinnumeroa. Eipä sillä, että itsekään olisin kenenkään numeroa pyydellyt. Onneksi noita ystäviä on kuitenkin matkan varrella tarttunut mukaan, mutta uusia on kyllä vaikea saada. Hyvän päivän tuttuja kyllä on, muttei kukaan halua sen enempää jutella koskaan.

Muut ihmiset tuntuvat osaavan tämän ystävystymisen jotenkin paremmin, ja kavereita on pilvin pimein. Yleensä se olen muuten minä, joka aloittaa juttelun, harvemmin mulle kukaan mitään sanomaan. Mistähän se johtuu, olenkohan niin tylyn näköinen, ettei kukaan uskalla lähestyä?? Jaa-a, olen kyllä nauravainen ja iloinen, ehkä pitäis olla myrkynnielleen näköisenä sitten. ap

eikä hän asua ihan seinänaapurina, että täältä jotakin kuulis. Minun miehelle hän kyllä juttelee iloisesti, jos tämä nainen on vaikka ihastunut mieheeni...Ja minulla näköjään mielikuvitus laukkaa...ehkä naapurilla nyt vain on itsellä joku vaikea vaihe menossa. ap

mutta oon ajatellu että se johtuu siitä et jos mua ei tunne ensivaikutelma on varmaan ihan bitch kun oon ujo. Tuntuu et oon sisältä ihan erinlainen kun mitä ulkonäkö antaa ymmärtää.

Ei sitä vaan oikeen aikuisena voi sanoa ollaanko kavereita ja vaihdetaan numeroita.... lapsena sellanen oli helpompaa.

Mutta siis, asia vaan on niin, etten tule naisten kanssa kamalan hyvin toimeen. Minusta ei pidetä siksi, että olen suora. En puhu pahaa selän takana, koska voin sanoa sen ihan hyvin naamaakin päin. Tätä kaiketi karsastetaan...

.

80% ystävistäni on miehiä, ja yhtä poikkeusta lukuunottamatta heidän puolisonsa eivät pidä minusta. Eivät kyllä ole edes yrittäneet tutustua, ehkä heitä ottaa päähän jos menen heidän miestensä kanssa bilettämään, tms.. Tosin: aina heidät on kutsuttu mukaan, ei väkisin.