Luulin olevani Lynette, mutta terapeuttini mukaan olenkin Bree!

Niin sitä voi itseään huijata. En ole koskaan pitänyt itseäni minään täydellisyydentavoittelijana, mutta jostain syystä juuri äitiyden otan liian vakavasti. Miksi? Onko syynä lapsettomuustausta, hankalat lapsettomuushoidot ja pelottava raskausaika? Vai tämä syrjäytyminen kaikesta muusta elämästä?



Luulin, että minusta tulisi äitiyden luonnollisesti ottava, rento ja mukava äiti, joka jaksaa leikkiä lastensa kanssa ja ihmetellä uusia asioita lasten silmin. Miksi minusta tulikin suorittajaäiti, jolle tärkeintä on kulissien pystyssä pitäminen?