Niin eri aaltopituudella lapsettoman ystävän kanssa ; (

koko kaveripiiri on vaihtunu lapsen saannin jälkeen.

jos ennen olitte samalla aaltopituudella ja sen jälkeen kun SINÄ sait lapsia ette ole, niin kukakohan tässä on se ongelma?



Miten voit olettaa, että lapseton ystäväsi olisi sinun kanssa samoissa, kun hän ei ole lapsia tehnyt/saanut?



Mielestäni et voi syyttää tässä asiassa ystävääsi. Jos sinulle ei enää hän kelpaa sellaisena kuin hän on (lapsettomana, niin kuin sinäkin ennen olit), niin kannattaa sitten varmaan hankkia äitiseuraa.



Ei tipu multa sääliä, sorry.

Tottakai minun ajatusmaailma on muuttunut lasten myötä, mutta kun ystäväni oikeasti selittää minulle, esim. että kyllä sellainenkin ihminen voi hyvin olla ihan normaali tunne-elämältään, joka hylkää oman lapsensa syntymän jälkeen!!!! MITEN NIIN??? Ei varmasti voi olla normaali....ja muutenkin tuollaisia omituisia letkautuksia joita en ikinä olisi kuvitellutkaan hänen suustaan tulevan. Ja joo, olen muuttunut sen verran, etten enää jaksa juosta kuppiloissa ja vetää viinaa joka viikonloppu (ei tosin hänkään vedä kuin kotona) mutta minun arvot ovat totaalisen muuttuneet lasten myötä ja oman kasvamisen myötä!



-ap-

Tottakai minun ajatusmaailma on muuttunut lasten myötä, mutta kun ystäväni oikeasti selittää minulle, esim. että kyllä sellainenkin ihminen voi hyvin olla ihan normaali tunne-elämältään, joka hylkää oman lapsensa syntymän jälkeen!!!! MITEN NIIN???



[color=red] Ja mistä ystäväsi sen voisi tietää?? Ei hän ole kasvanut äitiyteen eikä kokenut äidinrakkautta. Et voi olettaa, että hän ajattelisi äitiyteen ja lapsiin liittyvistä asioista samoin kuin sinä! [/color]



Ja joo, olen muuttunut sen verran, etten enää jaksa juosta kuppiloissa ja vetää viinaa joka viikonloppu (ei tosin hänkään vedä kuin kotona) mutta minun arvot ovat totaalisen muuttuneet lasten myötä ja oman kasvamisen myötä!



[color=red] Niin, mutta ystävälläsi elämä on ennallaan. Pitäisikö hänen sitten elää samanlaista elämää kuin sinun, vaikkei tarvitse, jotta teillä olisi jotain keskusteltavaa??



Oikeesti! Mä en ymmärrä sun kaltaisia valittajia. Mulla on paaaaljon hyviä ystäviä, joilla on lapsia 1-4 kpl ja kenenkään kanssa ei oo tullut tällaista ongelmaa kuin sulla näyttää olevan. Minä kuuntelen ystävieni lapsijuttuja ja he taas minun lapsettoman juttuja. Sitähän ystävyys on!! Ollaan tukena ja turvana vaikka itsellä ei olisi just samanlainen elämäntilanne menossa. Mutta jos ystäväsi on sinulle niin merkityksetön, että todella tällä tavoin väheksyt hänen mielipiteitään, että jaksat ihan av:lla valittaa, niin en usko, että ystäväsi tarvitsee sinua enää. Ehkä löydät hiekkalaatikon reunalta vertaisiasi.

Vaan eihän noin voi ajatella kukaan, siis en minäkään ikinä olisi voinut noin ajatella ennen lapsia ja ystäväni oli todella sydämellinen, ajattelevainen ja lämmin ihminen aikoinaan. Nyt on kylmä ja sydämetön monissa asioissa. Kääk...mitä on siis tapahtunut? Onko hän aina ollutkin sellainen, mutten ole vain huomannut ja olenkin itse niiiiiiiiin muuttunut etten huomaa hänen pysyneen ennallaan ja joo, kyllä minulla on paljon, paljon ystäviä (toisilla on lapsia ja toisilla ei) Silti tämän yhden parhaimman ystävän muutoksen kanssa kärsin....jos hänellä ei ole kaikki hyvin. Pakko se on avata suu ja kysyä mikä häntä vaivaa.



Ja saanhan minä nyt tänne av:lle purnata, jos siltä tuntuu. Pyörithän sinäkin täällä " kaikenmaailmankaheleiden" seassa!! : ))



-ap-

Kurjaahan se on, jos ystävyys kuolee, mutta sekin kuuluu elämään. Turhaahan se on väkisin tavata, jos teillä ei kerran ole mitään puhuttavaa. Oletko varma, ettet ole mitenkään antanut kaverisi ymmärtää, että " Kyllä sä sitten tajuut kun sulla on omia lapsia..." . Toi lause saa ainakin meikäläisen helposti takajaloilleen, sillä se tekee mun olosta sellaisen, kuin olisin toisen mielestä jotenkin vajaa...



No, parhaiten varmaan selvität asian sen ystäväsi kanssa, jos hän on niin hyvä ystävä, että voitte istua nenäkkäin ja jutella asiat selviksi. Jos se tuntuu mahdottomalta, niin anna olla..

Kieltämättä näihin lapsettomiin ystäviin tulee nykyään pidettyä paljon harvemmin yhteyttä kun lapsia omaaviin ystäviin. Kyllä se niin on vaan, et samassa elämäntilanteessa olevat tulevat paremmin juttuun keskenään. Ei se nyt aina tietenkään pidä paikkaansa mut on se paremmin yhdistävä tekijä. Myös lapsille on seuraa kun tapailee lapsellisten ystävien kanssa.



Välillä musta on kyllä piristävää kuunnella näiden lapsettomien ystävien kuulumiset eteenkin sinkkujen. Kuulee mitä kaikea heille on tapahtunut miesrintamalla ym. mehukkaita juttuja. Lapsista en näiden ystävien kanssa pahemmin jauha, koska ymmärrän et heitä ei vähempää varmaan vois kiinnostaa ne jutut. Ymmärrän sen koska en itsekään ollut kiinnostunut sellaisista jutuista kun olin vielä lapseton.



Lapsettona oli myös helppo heittää mielipiteitä, kun ei ole vielä mitään kokemusta siitä miltä se tuntuu kun on oma lapsi. Se rakkaus omaa lasta kohtaan on varmaan puhtainta rakkautta mitä maa päällään kantaa. Omaa lastaan ei hylkää, hän on aina sydämessä.

Ja heistä kantaa huolta vielä aikuisenakin.



Lapsettomana itsekin olin enemmän abortin kannattaja. Mut sen jälkeen kun ensimmäisen lapseni sain niin muuttui kyllä mielipide tuohonkin asiaan. Se ei enää olekaan niin yksinkertainen helppo ratkaisu, varsinkin kun nyt tietää kuinka aikaisilla viikolla se ihmissydänkin kehittyy ja alkaa sykkiä.