hermot meni,taas!

ajattelin kirjoittaa tänne jos löytyisi kohtalo tovereíta.

minulla on kaksi poikaa vanhin täyttää maaliskuussa kolme ja kuopus puolitoista vuotias. minulla ja vanhimmalla pojallani on pieniä kommunikointi ongelmia.hänellä on KAMALA uhma. uhma alkoi jo alle yksi vuotiaana ja muuttuu koko ajan pahemmaksi.



nukkumaan käymisestä on tullut kammo, molemmille. lapsi ei haluaisi millään käydä omaan sänkyynsä ja keksii aina jonkin verukkeen ettei tarvitsisi käydä nukkumaan. " en osaa" " valoa" " kylmä" " kuuma" jne..

mieheni kasvatus tyyli on tyly. hänestä poika saa huutaa vaikka monta tuntia eikä nukuttaminen tule kyseeseen. mieheni kanssa olen yrittänyt keskustella yhteisistä nukuttamis tavoista ettei lapsi menisi aivan sekaisin, tuloksetta. iltasatua olen kokeillut mutta joka kerta kun satu loppuu alkaa huuto. kuopus osaa nukahtaa yksin eikä tarvitse " lohdutajaa" . tuntuu kuin lapsi pitäisi minua tyhmänä...



tänä aamuna jouduin herättämään lapsen kun piti lähteä tarhaan. poika oli tosi väsynyt, olin saanut hänet nukkumaan vasta kymmeneltä.

aamulla kaikki oli ei... ei vaatteita ei tarhaa ja ei autoon.

puin pienemmän ja sanoin isommalle että on mentävä, kun äidin täytyy mennä töihin. pinna paloi. läpsäisin lasta kämmenellä takamukselle, ja kannoin väkisin autoon. autosta hän ei suostunut nousemaan tarhan pihalla. meni 45min että sain hänet tarhaan.



en pystynyt kuin itkemään, lapsi huusi ja rääkyi... hän ei ole koskaan aikaisemmin yrittänyt estää tarhaan lähtöä. lapset ovat olleet tarhassa jo 10kk. minua hävetti ja tunsin VIHAA omaa lastani kohtaan.



olen itse saanut kovan kurin ja remmiä pienemmästäkin asiasta. lapsiani en ole HALUNNUT rankaista ruumiillisesti. tunnen itseni huonoksi äidiksi. olen kärsinyt masennuksesta melkein aina, jo ennen lapsia. olen rankaissut itseäni henkisesti ja fyysisesti. minulla on paljon paineita onnistua työssäni. lisäksi olemme remntoimassa meille uutta kotia. suhde mieheen on siis kovilla. tuntuu että puran kaiken lapsiin..



..kyllä helpottaa..