Ja tässä: *30 vuotta* taistelua vakuutusyhtiön kanssa :( Ja eikö siinäkin ollut If kyseessä!?

Diaarinumero: S2003/459

Esittelypäivä: 25.8.2005

Antopäivä: 17.10.2005

Taltio: 2478

Kysymys liikennevahingon syy-yhteydestä työkyvyttömyyteen. (Ään.)



Asian tausta



A, joka oli syntynyt vuonna 1953, oli joutunut liikenneonnettomuuteen 19.12.1975 saaden muun muassa oikean reisiluun murtuman. Hänelle tämän vuoksi suoritetusta leikkauksesta oli jäänyt oikeaan alaraajaan ulkokiertovirheasento. Hoitotoimenpiteiden jälkeen A oli palannut työelämään. A:lla oli 1990-luvun alkupuolella todettu krooninen selkäsairaus. Hänet oli vuonna 1992 todettu määräaikaisesti työkyvyttömäksi. Vakuutusyhtiö oli liikennevakuutuksen perusteella maksanut A:lle korvausta työkyvyttömyyden johdosta 31.12.1994 saakka.



Kanne Pieksämäen käräjäoikeudessa



A vaati korvausta ansion menetyksestä ajalta 1.1.1995 - 31.12.2000 täyttä työkyvyttömyyskorvausta vastaavan määrän eli yhteensä 480 527,06 markkaa. A katsoi, että työkyvyttömyys myös 31.12.1994 jälkeiseltä ajalta oli syy-yhteydessä liikennevahingossa saatuihin vammoihin.



Vastaus



Vakuutusyhtiö kiisti kanteen ja vaati sen hylkäämistä. Perusteinaan vakuutusyhtiö lausui, että A:n mahdollinen työkyvyttömyys 31.12.1994 jälkeen ei ollut syy-yhteydessä liikennevahinkoon. A:n oli liikenneonnettomuudesta aiheutuneiden vammojen lisäksi todettu kärsivän lanneselän alueen välilevyn esiinluiskahduksesta ja selkäydinkanavan ahtaumasta. Selkäsairaus ei liittynyt liikennevahinkoon eikä työkyvyttömyys näin ollen ollut syy-yhteydessä kyseiseen liikennevahinkoon.



Käräjäoikeuden tuomio 23.5.2001



Käräjäoikeus hankki Terveydenhuollon oikeusturvakeskukselta kaksi lausuntoa, joissa työkyvyttömyyden syy-yhteyttä liikennevahinkoon ei pidetty todennäköisenä. Käräjäoikeus katsoi, ottaen huomioon oikeusturvakeskuksen lääketieteellinen asiantuntemus sekä vakuutusyhtiön kuulustuttaman todistajan dosentti Hannu Pätiälän kertomus, ettei kanteen tueksi esitetty selvitys, varsinkin kun A:n kuulustuttamien todistajien käsitykset erosivat toisistaan, ollut kumonnut tai olennaisesti järkyttänyt oikeusturvakeskuksen lausuntoja. A ei siten ollut riittävällä todennäköisyydellä näyttänyt liikennevahingossa saadun reisiluun murtuman ja selkävaivojen välisen syy-yhteyden olemassaoloa. Käräjäoikeus hylkäsi vaatimuksen työansion menetyksen korvaamisesta.



Asian on ratkaissut laamanni Juhani Mali.



Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 6.3.2003



A valitti hovioikeuteen toistaen käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevän kanteensa perusteineen. Hovioikeus muutti käräjäoikeuden tuomiota katsoen, ettei ollut ilmennyt sellaista syytä, joka A:n liikennevahingosta seurannutta jalan kiertovirheasentoa paremmin selittäisi hänellä sittemmin todetun selkäsairauden. Tämän vuoksi hovioikeus katsoi, että voitiin riittävällä varmuudella päätellä A:n selkäsairauden olevan seurausta 19.12.1975 sattuneesta liikennevahingosta ja velvoitti vakuutusyhtiön korvaamaan A:lle ansionmenetyksenä 1.1.1995 ja 31.12.2000 väliseltä ajalta täyttä työttömyyskorvausta vastaavan määrän.



Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Marja-Liisa Karotie, Anna-Kaarina Mäkinen ja Kaarina Heino.



Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa



Vakuutusyhtiölle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan vakuutusyhtiö vaati, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja kanne hylätään.



A vastasi valitukseen ja kiisti vakuutusyhtiön vaatimukset vaatien niitä hylättäväksi.



Suullinen käsittely



Korkeimmassa oikeudessa on toimitettu valmisteluistunto 4.5.2005 ja suullinen käsittely 27.5.2005.



Korkeimman oikeuden ratkaisu



Perustelut



Asian tausta



1. Asiassa on pääosin kyse siitä, onko A:n työkyvyttömyys 31.12.1994 jälkeiseltä ajalta syy-yhteydessä 19.12.1975 sattuneeseen liikenneonnettomuuteen.



2. A on liikenneonnettomuudessa saanut muun muassa oikean reisiluun varsialueen murtuman. Murtuma on korjattu ydinnaulalla, joka on poistettu noin vuoden kuluttua. Alaraajaan on jäänyt ulkokiertovirheasento, jonka aste on eri arvioissa vaihdellut 15 - 30 asteen välillä. A on kuitenkin toipunut työkykyiseksi asemamiehen tehtäväänsä. Reiden asennon korjaamiseksi on tehty marraskuussa 1993 luun katkaisu ja asennon korjaus (osteotomia), joka ei ole luutunut. Tämän johdosta on jouduttu suorittamaan korjausleikkaus toukokuussa 1994, jonka jälkeen korjauslinja on luutunut kiinni. A on ollut sairauslomalla näiden toimenpiteiden johdosta 1.11.1993 - 31.12.1994. Leikkausten jäljiltä oikea alaraaja on noin 1,5 senttimetriä vasenta alaraajaa pitempi. A:lla on todettu ontumista, lantion kiertymistä ja selän vinoryhtiä.



3. Sairauskertomusten mukaan A:lla on ollut iskiastyyppisiä selkävaivoja vuonna 1989. Keväällä 1992 hän on hakeutunut hoitoon pahojen selkäkipujen vuoksi. Varjoainekuvauksessa ja tietokonetomografiassa 31.7.1992 on todettu lannerangan alimpien nikamavälien voimakasta fasettinivelrikkoa ja selkäydinkanavan ahtaumaa sekä välilevyn esiintyöntymä. Oikeassa lonkassa on havaittu kulumamuutoksia. Selän kroonisen kiputilan vuoksi on 16.1.1995 tehty alimman nikamavälin hermojuuren vapautusleikkaus.



4. A on todettu selkävaivojen vuoksi määräaikaisesti työkyvyttömäksi 14.4.1992 alkaen. Hänelle on myönnetty työkyvyttömyyseläke toistaiseksi 1.1.1997 alkaen.



Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen lausunnot



5. Terveydenhuollon oikeusturvakeskus on käräjäoikeudelle 4.5.1999 antamassaan lausunnossa päätynyt siihen, että A:n työkyvyttömyys 31.12.1994 jälkeen johtui liikennevahingosta riippumattomasta selkäsairaudesta. Johtopäätös perustui oikeusturvakeskuksen pysyvien asiantuntijoiden, ortopedian ja traumatologian dosenttien Olli Korkalan ja Timo Niinimäen lausuntoihin. Samaan lopputulokseen on päädytty oikeusturvakeskuksen 16.3.2000 ja 10.8.2004 antamissa lisälausunnoissa, joissa on tarkasteltu asiassa esitettyä myöhempää selvitystä.



Muu lääketieteellinen selvitys



6. A:ta tutkineet ja hoitaneet fysiatrian erikoislääkäri Seppo Mahlamäki ja ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Seppo Anttila ovat lausunnoissaan sekä todistajina kuultuina katsoneet, että A:n työkyvyttömyys johtuu edelleen liikennevahingosta. Mahlamäen mukaan A:n selkäsairaus; kolmen alimman nikamavälin rappeuma ja ahtauma selkäydinkanavan alueella, ovat todennäköisessä syy-seuraussuhteessa liikenneonnettomuuden aiheuttamaan selän vinoumaan ja ontuvaan käyntiin. Anttilan mukaan tutkimukset osoittivat, ettei A:lla todettu selkäydinkanavan ahtauma ollut synnynnäinen. Selkäoireilla oli selvä biomekaaninen tausta, joka voitiin johtaa liikennevahinkoon ja ulkorotaatiovirheasentoon naulattuun reisiluunmurtumaan sekä niiden seurauksena syntyneeseen vaikeaan alaraaja-selkäkompleksin toimintahäiriöön.



7. Vakuutusyhtiön nimeämä asiantuntija ortopedian ja traumatologian dosentti Hannu Pätiälä on syy-yhteyden osalta päätynyt samaan lopputulokseen kuin Terveydenhuollon oikeusturvakeskus ja sen asiantuntijat. Pätiälä on katsonut, että A:n selkävaivat ovat saattaneet pahentua myös sen vuoksi, että A on vammautumisen jälkeen pyrkinyt voimaperäisesti jatkamaan urheiluharrastustaan.



Todistustaakka



8. Todistustaakka vakuutuksenantajan korvausvelvollisuuden perustavan syy-yhteyden olemassaolosta on lähtökohtaisesti korvausta vaativalla. Vastapuolella ei ole vaatimuksen torjuakseen velvollisuutta osoittaa todellista syytä vahinkoon, vaikka käytännössä asetelma voi muodostua sellaiseksi, että kanteen torjuminen edellyttää vastanäyttöä. Syy-yhteyden arvioinnissa avainasemassa on lääketieteellinen näyttö eli tutkimushavainnot ja lääketieteelliset kokemussäännöt. Viime kädessä syy-yhteyskysymys on kuitenkin oikeudellinen. Harkinnassa otetaan lääketieteellisen selvityksen ohella huomioon muutkin seikat, joiden perusteella voidaan tehdä päätelmiä syy-yhteyden olemassaolosta tai sen puuttumisesta. Merkitystä on myös vakuutusoikeudellisilla periaatteilla, jotka tähtäävät vakuutustapahtumien yhdenmukaiseen käsittelyyn ja johdonmukaiseen korvauslinjaan.



Syy-yhteyden arviointia



9. Anttilan mukaan A:n alaraajaan on onnettomuuden seurauksena jäänyt ulkokiertovirheasento, joka on aiheuttanut paitsi alaraajan toiminnallisen eripituisuuden, myös ennen kaikkea koko alaraaja-selkäkompleksin vaikean toiminnallisen häiriön. Häiriö on johtanut selän rakenteiden ylikuormittumiseen sekä vuosikymmenien kuluessa nivelrakenteiden kulumiseen ja lopulta selkäydinkanavan ahtautumiseen. Anttila ja samalla tavoin Mahlamäki ovat pitäneet edellä esitettyyn päättelyyn perustuvaa syy-yhteyttä liikenneonnettomuudessa saadun vamman ja selkäsairauden välillä todennäköisenä. Anttilan mukaan lääketieteellisillä seurantatutkimuksilla asiaa ei ole voitu enempää selvittää.



10. Korkalan mukaan vamman ja selkäsairauden yhteyttä on lääketieteelliseltä kannalta mahdoton sitovasti osoittaa. Yhteyttä ei tämän vuoksi voida pitää todennäköisenä vaan korkeintaan mahdollisena. Niinimäki on esittämiensä kirjallisuusviitteiden perusteella todennut, että yleinen käsitys ontumisen ja selkäkipujen välisestä yhteydestä ei perustu todistettuun tietoon silloin kun raajoissa on eripituisuutta. Kiertovirhe 15 - 30 asteen suuruisena ei hänen mukaansa liene ainakaan enempää altistava.



11. Siitä, että selkäsairaus syntyisi Anttilan esittämin tavoin ei ole lääketieteellisen tutkimuksen kautta saatua vertailuaineistoa. Huomioon ottaen Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen sekä Korkalan ja Niinimäen kannanotot Korkein oikeus katsoo, ettei syy-yhteys ole Anttilan kuvaamin tavoin lääketieteellisesti kiistattomasti osoitettavissa.



12. Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen käsityksen mukaan A:n selkäsairaus on syntynyt riippumatta liikennevahingossa saaduista vammoista. Niinimäki on eräänä selityksenä sairauden syntyyn pitänyt A:lla olevaa lannerangan välimuotoista nikamaa, joka liittyy toisella poikkihaarakkeellaan ristiluuhun, eli Bertolottin oireyhtymää. Tällainen altistaa hänen mukaansa selän rappeutumiselle. Anttila ja Mahlamäki ovat katsoneet, ettei tällaisesta altistamisesta ole tieteellistä näyttöä.



13. Korkein oikeus toteaa, että esitetyn selvityksen perusteella jää epäselväksi, millainen vaikutus välimuotoisella nikamalla on rappeumasairauden synnyssä. Selvitys ei osoita, että A:n selkäsairaus olisi aiheutunut siitä.



14. Selkävaivat ovat ilmenneet vuonna 1989 eli 14 vuotta liikenneonnettomuuden jälkeen. Selän rappeumamuutokset on todettu vuonna 1992, jolloin A on ollut 39-vuotias. Anttila ja Mahlamäki ovat katsoneet, että rappeumasairauden ilmeneminen näin varhaisella iällä ei ole todennäköistä. Niinimäki on Korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä todennut, ettei työkyvyttömyyttä aiheuttava sairausperäinen rappeuma selkärangassa 40-vuotiaalla ole aivan harvinaista.



15. Rappeuman ilmeneminen näin varhaisella iällä viittaa siihen, että sillä voi olla yhteyttä liikenneonnettomuudessa saadun vamman aiheuttamaan toimintahäiriöön. Toisaalta kuitenkin pitkä aika alaraajan vahingoittumisen ja selkäoireiden ilmaantumisen välillä heikentää syy-yhteyden todennäköisyyttä ja lisää muiden mahdollisten syiden merkitystä.



Korkeimman oikeuden johtopäätökset syy-yhteydestä



16. Korkein oikeus katsoo, ettei A:n selkäsairauden ole lääketieteellisesti selvitetty johtuneen tai olennaisesti pahentuneen liikennevahingossa saadusta vammasta. Se, että A:n selkäsairaus on alkanut poikkeuksellisen nuorena ja ettei sen puhkeamisen syytä ole voitu todeta, ei riitä tekemään syy-yhteyttä muutenkaan todennäköiseksi, kun otetaan toisaalta huomioon onnettomuudesta kulunut pitkä aika. Näin ollen Korkein oikeus katsoo, ettei A ole näyttänyt, että hänellä todettu selkäsairaus ja siitä johtunut työkyvyttömyys olisi aiheutunut liikenneonnettomuudessa saadusta vammasta.



Tuomiolauselma



Hovioikeuden tuomiota muutetaan. Ansionmenetystä koskeva vaatimus hylätään ja vakuutusyhtiö vapautetaan suorittamasta siitä tuomittua korvausta korotuksineen.



Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Anja Tulenheimo-Takki (eri mieltä), Mikko Tulokas (eri mieltä), Mikael Krogerus, Gustav Bygglin ja Pasi Aarnio. Esittelijä Åsa Morelius-Ekelund.



Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot



Oikeusneuvos Tulokas: Käsillä olevassa tapauksessa A on 22-vuotiaana joutunut liikenneonnettomuuteen. Sen ja seuranneiden hoitotoimenpiteiden johdosta hänen oikeaan jalkaansa on jäänyt huomattava ulkokiertovirheasento. Se on aiheuttanut ontumista, lantion kiertymistä ja selän vinoutumista. Näistä seikoista on voitu tehdä havaintoja myös Korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä.



Ennen liikenneonnettomuutta A ei ole kärsinyt selkävaivoista. Hän on harrastanut kilpahiihtoa ja ollut kaikesta päätellen terve ja hyväkuntoinen. Selkävaivat ovat ilmenneet vuonna 1989 eli 14 vuotta liikenneonnettomuuden jälkeen. Selän nivelrikko, selkäydinkanavan ahtauma sekä lannerangan välilevyrappeuma on todettu vuonna 1992. Pitkä aika liikenneonnettomuuden ja selkäoireiden ilmenemisen välillä heikentää syy-yhteyden todennäköisyyttä ja lisää muiden mahdollisten syiden merkitystä.



A:n selkäsairaudessa on kysymys alaselän degeneratiivisista muutoksista, joita yleensä esiintyy iäkkäämmillä henkilöillä. Tällaisten muutosten ilmeneminen alle 40-vuotiaalla on harvinaista ja antaa aiheen kysyä, onko selkäsairaudella ja vakuutustapahtumasta seuranneella reiden virheasennolla sekä siitä johtuneella vartalon skolioottisella kiertymisellä kuitenkin keskinäinen yhteys. Dosentti Korkalan lausunnon mukaan suoraa syy-yhteyttä on lääketieteellisesti sitovalla tavalla mahdotonta osoittaa. Syy-yhteys jää spekulatiiviseksi, kun riittävää vertailuaineistoa vastaavanlaisista tapauksista ei ole.



Korvauksen tuomitseminen ei edellytä varmaa ja aukotonta lääketieteellistä näyttöä vahingon syystä. Riittää, että lääketieteellinen todistelu yhdessä muiden vahinkotapahtumaan ja sen seurauksiin liittyvien seikkojen kanssa riittävällä todennäköisyydellä osoittaa korvausperusteiden olevan olemassa.



Esitetty näyttö on ristiriitaista. Sitä leimaa asiantuntijoiden jakautuminen kahteen leiriin. Johtopäätökset ovat jyrkästi vastakkaiset. Tarkastelu on rajoittunut kahteen äärivaihtoehtoon. Tämä ei välttämättä vastaa syy-yhteyssuhteissa vallitsevaa todellisuutta. Lopullinen vahinkoseuraus voi olla tulosta usean syyn yhteisvaikutuksesta tai kehityksestä, jossa lopputulokseen on vaikuttanut pääsyyn ohella jokin myötävaikuttava tai seurausta pahentava tekijä.



Nyt on kysymys A:n työkyvyttömyyden syistä. Pidän selvitettynä, että liikenneonnettomuudessa aiheutunut reisiluun murtuma ja jalkaan jäänyt huomattava virheasento ovat olennaisesti heikentäneet A:n liikkumista ja toimintakykyä. Huomioon on otettava myös lukuisien leikkausten vaikutus. Oikeaan lonkkaniveleen on jalan ulkokiertovirheasennon vuoksi kehittynyt nivelrikkoa. Varsin todennäköisenä voidaan pitää sitä, että virheasento on pahentanut alaselän kipuoireita ja ollut syynä virheelliseen seisomis- ja kävelyasentoon oikea lantionpuolisko eteen työntyneenä ja alaselkä skolioottisessa asennossa.



Vaikka ei ole riittävällä todennäköisyydellä osoitettu, että A:n selän degeneraatiosairaus olisi syntynyt Mahlamäen ja Anttilan kuvaamalla biomekaanisella vaikutustavalla, pidän ilmeisenä, että selkäsairauden syntyä ovat jouduttaneet ja sen vaikutuksia pahentaneet mainitut reisivammasta johtuneet selkää ja nikamia rasittaneet asentovirheet. Vakuutustapahtuma on siten osittain ollut vaikuttamassa A:n työkyvyttömyyteen. Se on arvioni mukaan johtunut puoliksi liikenneonnettomuudesta.



Oikeusneuvos Tulenheimo-Takki: Kuten enemmistön perusteluista ilmenee, esitetty lääketieteellinen selvitys on ristiriitaista.



Selkäsairauden ja liikennevahingon välisen syy-yhteyden puolesta puhuvat vahvimmin seuraavat seikat: A ei ole ennen onnettomuutta potenut selkävaivoja, onnettomuudessa murtuneen jalan korjausleikkauksessa hänen jalkaansa on jäänyt merkittävä, myöhempiin korjausleikkauksiin johtanut ulkokiertovirheasento ja hänellä todettu rappeuma on ilmennyt poikkeuksellisen nuorella iällä.



Syy-yhteyttä vastaan taas puhuu etenkin se, että A oli onnettomuuden jälkeen kuntoutunut täysin työkykyiseksi ja pystynyt voimaperäisesti urheilemaan. Selkäsairaus on ilmennyt vasta huomattavan pitkän ajan kuluttua onnettomuudesta. Lisäksi kohdassa 12 mainittu nikaman poikkeavuus on voinut olla altistavana tekijänä työkyvyttömyyteen johtaneeseen selkäsairauteen.



Totean, samoin kuin oikeusneuvos Tulokas, että lopullinen vahinkoseuraus voi olla tulosta usean syyn yhteysvaikutuksesta tai kehityksestä, jossa lopputulokseen on vaikuttanut pääsyyn ohella jokin myötävaikuttava tai seurausta pahentava tekijä. Punnitessani edellä mainittujen näkökohtien merkitystä, päädyn oikeusneuvos Tulokkaan tavoin katsomaan, että vakuutustapahtuma on osittain ollut vaikuttamassa A:n työkyvyttömyyteen ja että työkyvyttömyyden tässä tapauksessa voidaan katsoa johtuneen puoliksi liikenneonnettomuudesta ja puoliksi muista tekijöistä.