Voitteko opettaa lapsillenne, ettei vammaista lasta tarvitse tuijottaa?

Tänään juuri tapasin tytön, joka oli aivan kauhuissaa, kun näki pojan, jolla oli tekokäsi. Hänen äitinsä kyllä sanoi, että sellaisia ihamisiä vain on, mutta tyttö oli aivan järkyttynyt.

Eihän tuollaiset asiat tule luonteviksi ellei niitä katso ja niihin totu.

Tiedän kyllä, miten kettumaista tuo tuijotus on. Kerran kaupassa omaa (erinäköistä) tytärtäni tuijotti eräs mies ja poika ihan toljottamalla puolen metrin päästä. Tyttö, silloin puolitoistavuotias, tuijotti hämmentyneenä takaisin. Sanoin hänelle hieman kuuluvammin: " XXX, ei ole kohteliasta tuijottaa." Tulipa isälle kiire viedä lapsensa pois.

Yleensä lapset tulevat aika reippaasti kysymään miksi (esimerkiksi meidän) lapsi käyttää apuvälineitä. Kun asiasta kertoo asiallisesti ja kiihkoilematta, lapset antavat asian olla. Tottakai kiusaaminen tulee kuvaan myöhemmin, mutta sellaisesta täytyy puhua vammaiselle lapselle kotona siten, että hän ei koe erilaisuuttaan häpeänä. Lapsen itsetunnon kehittäminen on avainasemassa, jotta hän selviäisi elämästään, koska tuijottajia ja erilaisuuden pelkääjiä tulee aina olemaan. Eivätkä vammaiset lapset ole ainoita, jotka heistä kärsivät.

Esimerkki viime viikolta: Olimme kirjakaupassa ja lapsi sanoi minulle " Äiti kato" . No tottakai katsoin ja näin, että vieressä seisoi nainen, jolla oli rautaiset jalkaproteesit. Totesin lapselle, että " oho, hienot" . Olin nähnyt ko. proteesit aiemmin jossain lehtijutussa, muuten olisin varmaan itsekin joutunut katsomaan pidempään, että ylipäänsä olisin tajunnut mistä oli kyse. Ei sitä voi kääntää päätänsä jokaisen uuden asian ääreltä, mitään ei opi, jos mitään uutta ei saa katsoa.



Juteltiin sitten jälkeen päin, että harvat ihmiset tykkää siitä, että heihin kiinnitetään erityistä huomiota, ja jos jollain on rautajalat, heitä varmaan aika paljon tuijotetaan ja se voi tuntua tylsältä.

Itse olen työskennellyt kehitysvammaisten kanssa aikanani ja mielestäni se ettei olla näkevinään, on kaikkein kamalinta. Mielestäni on ihan normaalia, että lapset ovat kiinnostuneita erilaisuudesta. Aikuisten pitäisi sitten vaan selittää, että vammaisuus tai erilainen ihonväri ei tee ihmisestä yhtään sen huonompaa vaan meitä löytyy moneksi.



Jos vieraat lapset naureskelevat, itse kysyisin mikä naurattaa ja yrittäisin saada lapset tutustumaan toisiinsa. Joskus saattaa ihan oikeasti toimiakin, kun itse osaa pitää tunteet kurissa ja yrittää olla ystävällinen.

omat lapset 5 ja 3, kotihoidossa. Miten tällaista asiaa voisi pohjustaa heille? Puistoissa tms ei ole tullut erilaisempia ihmisiä vastaan, joten jos nyt tulisi niin varmasti katsoisivat pitkään. Tietysti kieltäisin tuijottamisen, koska se on epäkohteliasta. Mutta aivan varmasti olisivat hyvin uteliaita, mikä ei sinänsä liene huono asia....

Meillä on opetettu lapsille, että erilaisia ihmisiä on olemassa. Tuttavaperheen lapsi on kehitysvammainen ja lapset ovat sairaalassa (meillä keskimmäinen viettänyt paljon aikaa sairaalassa) tutustuneet/nähneet niin paljon sairaita lapsia, että heillä tuollaiset amputoimiset yms ovat ihan normi asioita, joita ei tarvitse jäädä tuijottamaan, supisemaan tai haukkumaan.



Toivottavasti muutkin ihmiset oppisivat, että erilaisuuta on, eikä se ole mikään tuijottamisen kohde/asia.



Tsemppiä AP:lle ja lapselle tulevaisuuteen, toivottavasti ihmiset oppisivat olemaan suvaitsevaisenpia :)

Lopulta lapsille yleensä riittää yksinkertainen selitys siitä, miksi joku on erilainen kuin toinen.

Erilaisuus on rikkaus. Ihmisiä on monenlaisia ja kaikki yhtä tärkeitä ja arvokkaita. Siitä huolimatta kaiken opetuksen ja kasvatuksen jälkeen tyttäreni alkoi hysteerisesti itkemään nähdessään pienen lapsen epämuodostuneet kasvot. Minua hävetti tyttäreni brutaali käytös, yritin selittää että lapseni on vain hiukan ujo. Lapset on suoria, teeskentelemättömiä ja aitoja. Miksi jotkut pitää lapsesi leikattuja raajoja jotenkin omituisena? Ole äitinä vahva, niin helppoa kun se on ulkopuolisen sanoa, ja osoita omalla suhtautumisella esimerkkiä muille. Katse rohkeasti ylös, ja kysy ystävällisesti tuijottajilta, isoilta tai pieniltä, että onko jotain mikä heitä kiinnostaa tai haluavat kysyä. Monesti pikkuihmiset ovat vain uteliaita ja tyytyvät hyvinkin pieniin ja helppoihin selityksiin: " Kallelle" tuli käteen ja jalkaan iso pipi, yms. Paljon voimia meidän " moukkien" kanssa, olemme vain joskus samanlaisia kuin lapsemme.

Olen paljon miettinyt, miten lapselle kerron vammaisista ja sairaista. Eihän toki ole sopivaa tuijottaa, mutta lapset ovat uteliaita (eivätkä aina tarkoita pahaa). Miksi ei voisi katsoa? Esim jos itse kävelen kadulla ja vastaan tulee toinen ihminen, niin kyllähän sitä katsoo (yleensä silmiin). Jos vastaantulija on vammainen, pitäisikö kääntää katse pois?

Miten toivoisit muiden lasten ja aikuistenkin toimivan?









Ja stellalle: EI VI*****KAAN OO MITÄÄN NORMIASIOITA!!!!!!!!!!!!

Mutta ei tuollaiseen tuijottamiseen, että seistään siinä ja töllötetään.

Hyvin usein lapset tulevat kysymään meiltä vanhemmilta tai sitten itse lapselta, että miksi sulla ei ole kättä jne. Ja sitten kerrotaan asia.

Ja kyllä se pitäisi vanhempien sanoa, että ei saa tuijottaa toista. Ja nuo lapset aivan selvästi supattivat jotain meidän lapsesta ja sitten kikattivat päälle. Ja kyseessä oli isommat lapset (n. 5-7 vuotiaat). ap

Mutta onko teistä kiva, että joku tulee siihen teidän eteen seisomaan ja tuijottamaan? Ja siis ihan tuijottamaan? ap

Vierailija:

Mutta onko teistä kiva, että joku tulee siihen teidän eteen seisomaan ja tuijottamaan? Ja siis ihan tuijottamaan? ap

ei tietenkään olisi. sillä kyselinkin miten " pohjustaa" tulevaa varten, etteivät lapset alkaisi tuijottaa.

lapsesi on tavallinen lapsi kuin muutkin, me kaikki ollaan vaan erilaisia. Voit koittaa selittää uteliaille lapsille tilannetta, se voi pientä lasta jopa pelottaa nähdä toinen lapsi ilman jalkaa. Mun lapseni on jo tottunut mummoni amputoituun jalkaan, mutta herättää edelleen hämmennystä ja välillä jopa pelkoa, että " eihän äiti minulta leikata jalkaa irti, jos se on kipeä" . Kovasti on selitetty, mutta lapset on lapsia..onneksi aitoja, toisin kuin vanhemmat usein.

olisit voinut tervehtiä lapsia ja särkeä jään.

Eivät 5-7 vuotiaat ole vielä niin isoja, kuin tunnut kuvittelevan. He eivät ihan vielä ole oppineet av-mammojen tavoille siinä vaiheessa. Ehtivät kyllä oppia.

Se nyt vaan on niin, että jos on lusikalla annettu ei voi kauhallista vaatia...

tai kyselemään jotain tyyliin miksi tuo on tuollainen? Mitä siinä tilanteessa pitäisi tehdä? Hyssytellä, kertoa avoimesti, torua..? Auttakaa tyhmää ja maalaistolloa äitiä!

Ja sinulle joka kysyi, että mitä pitäisi tällaisessa tilanteessa tehdä, niin kyllähän se pitäisi aikuisen järki sanoa, että jos lapsi alkaa tuijottaa, niin pitäisi sanoa lapselleen, ettei saa tuijottaa. Se on epäkohteliasta. Ja mennä vaikka ihan rohkeasti kysymään, että miksi tuolla tytöllä/pojalla ei ole toista kättä/hän on pyörätuolissa/hänellä on tuollaiset kasvot/jatka itse listaa.

Olemme käyneet lapsen kanssa ihan normaalisti ihmisten ilmoilla; muskarissa, uimassa jne. ap

Minä vasta lapsenkasvatuksessa alkumetreillä niin neuvot kyllä tarpeen.



Loukkaannutko jos esim. huomaan lapseni katselevan sinun lastasi ja tulemme juttelemaan asiallisesti, että miksi häneltä puuttuu jalka.