Ihmettelen usein töissä, miksi vain osa lapsista erottaa leikinlaskun ja vitsit tosijutuista

Lapsista toisilla on enemmän herkkyyttä tajuta äänensävyjä ja ilmeitä...

ja toisilla on enemmän tajua siitä, millainen juttu _voi_ olla totta

Sanoisin, että 50% 7-vuotiaista ja väh. 75% 12-vuotiaista, pystyy tajuamaan aikuisen ilmeestä ja äänensävystä vitsin tai ironian.



Jos joku lapsista esim. kysyy, " mennäänkö kohta syömään?" ja aikuinen vastaa " ei, ei... tänään me emme syö ollenkaan" , se valtaosa tajuaa, että jos koulussa/kerhossa syödään AINA, ei se tietty päivä varmaankaan muodosta poikkeusta tästä säännöstä, vaan kyse on sarkasmista.



ei ap

ap

Vierailija:

Sanoisin, että 50% 7-vuotiaista ja väh. 75% 12-vuotiaista, pystyy tajuamaan aikuisen ilmeestä ja äänensävystä vitsin tai ironian.

Jos joku lapsista esim. kysyy, " mennäänkö kohta syömään?" ja aikuinen vastaa " ei, ei... tänään me emme syö ollenkaan" , se valtaosa tajuaa, että jos koulussa/kerhossa syödään AINA, ei se tietty päivä varmaankaan muodosta poikkeusta tästä säännöstä, vaan kyse on sarkasmista.

ei ap

Uskon myös, että huumoria voi oppia.

Omista lapsistani keskimmäinen on samantyylinen ihminen kuin minä, niinpä hän ymmärtää minun vitsinikin. Hänelle voin aivan rauhassa sanoa, että joku ihminen ei tee pahaa, vain syö hänet. Mutta toisille lapsille en voi ihan samalla tavalla sanoa, koska he saattavat ymmärtää sen väärin.

Onko sitten ongelma esitystapasi vai mikä? Ken tietää,ja ihmettelen että tollasta yleensä mietit.

Myös heistä joku on pohtinut, kuinka joku lapsista aina ottaa jutut tosissaan, eikä ymmärrä leikkiä. Olen jotenkin ajatellut, että kaikki ihmiset ymmärtävät piilomerkitykset ja pystyvät tulkitsemaan äänensävyjä. Välillä aina havahdun siihen, etteivät siihen pysty kaikki aikuiset eivätkä lapset, joten välillä pitää tarkastaa ettei kukaan ota höpöjuttuja vakavasti.



ap

-ihmisillä voi olla erilainen huumorintaju

-ihmiset pohtivat erilaisia asioita, toiset toisia, toiset toisenlaisia. Kyse ei lainkaan ollut pahantahtoisesta pohdinnasta

-pohdinnan näin lauantai-illan ratoksi yllytti tuo nimiketju " Regina Linnanheimo"



yst,



ap

väännettyä ettei kaikki aikuisetkaan ole ihan mukana. Mutta-elämä on...:) T:5

Kuitenkin olen sitä mieltä, että huumorin kanssa täytyy olla tarkkana ja pitää huoli, että viljelee sellaista juttua, joka loppujen lopuksi menee kaikille jakeluun. En tarkoita, että kaikkien tarvitsee ymmärtää, mutta kaikkien täytyy tietää, mikä on totisinta totta. Eli rajansa kaikella.



Totuus on kuitenkin se, että aina on joukossa niitä, jotka ei tajua vielä edes kuudennella samoja vitsejä, jotka on jo muodostuneet eräänlaisiksi inside-jutuiksi " meidän" luokassa. Se on vaan hyväksyttävä, että kaikille ei muodostu huumorintajua.

Meilläpäin on ihan yleistä että lapsia kiusoitellaan ja kerrotaan höpöjuttuja ja oman suvun penskoille voi sitten heittääkin vitsiä. Mutta auta armias kun erehtyi jotain sanomaan miehen veljenpojalla (oli jo sentään 12-vuotias eikä 7), niin ei mennyt jakeluun ja alkoi melkein porua vääntää kun jotain heitin että viikset kasvaa kun juo kahvia lapset.



Olen siis eteläpohjalainen.

välillä kyllä ihmettelen, sitä, miten " itsestäänselvätkään" jutut eivät kaikille avaudu, edes selittämällä, eivätkä useiden toistojen jälkeenkään. Mutta sellaista se elämä on.



toinen ope

tuo huumorintaju olisi tärkeä taito elämässä

Se täytyy vain hyväksyä, että ihmiset on erilaisia. Voipa olla, että se vakava lapsi on sitä mieltä, että miksei tuo ope vain TAJUA mua. :)

Meillä skoijataan paljon ja jopa 3 vuotias osaa sen taidon.Huumoria huumoria...

Mistäs muualta sitä opitaan jollei kotona hassutella vaan kuljetaan naama näkkärillä :./

eikä siitä, nauraako samanlaisille asioille. Välillä tulee mieleen, onko lapsi yksinkertainen (ei niinkään huumorintajuton), ellei tajua, ettei yhdessä vitsailtu asia ole totta. Yksi hankala ymmärrettävä on käänteishuumori, jota lapset käyttävät itse paljon.

" Tottakai kannattaa jättää läksyt tekemättä! Siitä ei seuraa kuin pelkkää hyvää!"

" Mitä hyvää?"

Äiti kaataa lapsille maitoa. Kolmivuotias:" Mä haluun mörkömukin, yy-hyy!" Äiti:" Nyt saat pikku Myyn, kun olet sellainen pikku-Myy!" Kolmivuotias:" Pikku-Myy! Hi-hii!" Nelivuotias:" Veera on niin kuin pikku-Myy! Hi-hii!" Käkättämistä pari minuuttia. Yksivuotias nauraa kun toisetkin nauraa. Äiti ei naura, mutta on tyytyväinen, kun osasi sanoa " vitsikkäästi" .

Onhan näitä neroja, jotka ei tajua huumorin päälle yhtään, täysiä tosikkoja. Eli ehkä onkin kyse sosiaalisesta älykkyydestä enemmän kuin tästä perinteisestä mensan ÄO:sta.

Nimittäin juuri niillä fiksuimmilla lapsilla toimii tuo huurintajukin.