Haluaisin keskustella kanssanne elokuvasta Eyes Wide Shut. Katsoin sen uudelleen jokin aika sitten ja tajusin, että
Kommentit (87)
En enää muista siitä juurikaan, mutta sen muistan, että se oli mielenkiintoinen elokuva. ja muistaakseni tykkäsin siitä.
Ja sitä, että kun naamion takana pysyttelevät rikkaat miehet saivat tietää Cruisen tulleen taloon (" todelliseen elämään" ) ja pyrkivän toteuttamaan halujaan, he pakottavat Cruisen paljastamaan henkilöllisyytensä ja siten saavat vallan Cruiseen.
Kun Cruise lähtee pois talosta " normaaliin" elämään, hän tietää, että tultuaan paljastetuksi hän joutuu olemaan vallanpitäjien sätkynukkena ja uhkaamana. Hän ei voi kertoa vaimolleen tapahtuneesta, koska se saattaisi rikkoa perheen.
Kun Cruise menee kotiinsa, hän näkee, että joku on tuonut Cruisen käyttämän naamion nukkuvan vaimon viereen. Cruisen vaimo nauraa unissaan, ja kun hän kertoo, mitä unta on nähnyt, Cruise tajuaa vaimolla olevan samanlaisia syvimpiä toiveita kuin itsellään, ja että vaimo oli toteuttanut niitä unissaan.
Elokuvan lopussa perhe säilyy ehjänä siksi, että molemmat antavat anteeksi toisilleen tietäen toistensa toiveista ja siitä, että ovat pyrkineet toteuttamaan niitä.
t. ap
Tunnelman muutos on siinä hätkähdyttävä: samat naamiot, jotka ovat aiemmin taanneet kaikille (myös Cruisen esittämälle lääkärille, joka ei " kuulu" joukkoon) anonyymiyden ja mahdollisuuden hävittää arkielämässä olevat (ja siihen osittain kuuluvatkin) estot, muuttuvat lääkärin paljastuttua uhkaaviksi, jopa irvokkaiksi kasvoiksi, joiden ilmeettömiltä piirteiltä on mahdoton saada minkäänlaista myötätuntoa. (Kuvaavasti lääkärin " pelastaja" ei ole yksikään naamioituneista - ja siis asemansa turvanneista - miehistä, vaan pelkät kasvonsa peittävä nainen, liki yhtä alaston konkreettisesti kuin lääkäri kohtauksessa symbolisesti.)
Eyes Wide Shut on elokuva, jossa tunnetilat ovat yhtä oleellisia kuin tarinan konkreettiset tapahtumat: ensimmäisellä katselulla filmi tuntui kylmältä ja ontolta, mutta toisella katselulla ymmärsin, että se on osa päähenkilön, lääkärin, tuntemuksia.
Kun Cruise " menetti kasvonsa" kuvaannollisesti tekemällä virheen tullessaan sisään taloon ja siinä, ettei kuulunut samaan sosiaaliseen luokkaan muiden kanssa, hän menetti " kasvonsa" myös konkreettisesti ja joutui naamioituneiden paljastamaksi - aina kuolemaan asti hän olisi joutunut alistumaan, ellei tuo alaston nainen olisi uhrautunut. Naisellakin oli naamio, joten lopulta Cruise ei saanut tietää kenenkään todellista olemusta, vaan vain roolipuvut näytelmässä, jota ei osannutkaan pelata.
t. ap
ihmiset joutuvat paljastamaan piilotetuimmat salaisuutensa. Hän ehkä luuli ymmärtävänsä maailmaa, vaikka oli ammattinsa kautta tullut vasta siitä " portista" sisään. Vasta tultuaan taloon ja nähtyään sen todellisuuden hän ymmärsi elämäänsä ja ympäristöään uudella tavalla - tavalla, johon ei tarvittu ammatin tai sosiaalisen aseman suomia " salasanoja" , vaan johon on jokaisella kyky päästä käsiksi, jos osaa avata silmänsä ja katsoa ja ymmärtää, mitä näkee.
t. ap
talossa paljastetuksi tullessaan eläneensä koko elämänsä " eyes wide shut" , ja osasikin kokemustensa jälkeen avata silmänsä ja katsoa elämäänsä ja maailmaa ja ymmärtää, mitä näki.
Kommentteja?
t. ap
Los Ojos, josta on myös jenkkiversio Vanilla Sky(jossa myös Tomppa). Espanjalainen on parempi, mutta ihan ekalla kertaa sitä ei oikein ymmärrä!
Oliskohan tänään ihmisillä mielipiteitä?
t. ap
löytyy kyllä elokuvalle kuin elokuvalle tulkintoja jos taitaa englantia :) Kokeilepa.
Sitä paitsi haluaisin interaktiivista keskustelua.
Täällä av:llahan on kaikkien alojen asiantuntijat :)
t. ap
raadelluksi riekaleiksi, ja ties miten huonosti kohdelluksi tosielämässäkin - tätä palstaahan lukee ihmiset kaikkista yhteiskuntaluokista.
Tuossa elokuvassa syyn otti niskoilleen se naamioitunut nainen. Jos tänne laittaa nimimerkin, sitäkin joskus riepotellaan, vielä kauan aikaa myöhemmin.
Minusta tuo totuus-pointti on tässä leffassa olennaista. Totuus tekee teidät vapaiksi, niinhän Raamatussakin sanotaan. Totuuden vastakappaleita ovat ainakin nuo naamiot, symboloivat valhetta siis. Totuus voi olla tylsää (avioliitto, jossa ei kiihottavia jännitteitä) mutta viimekädessä vain totuus vapauttaa todelliseen elämään (molemmat paljastavat halunsa ja fantasiansa).
Kiristäjilläkään ei ole enää otetta Cruiseen sen jälkeen kun hän on valinnut totuuden ja sen mahdolliset seuraukset (avioliiton rikkoutumisen).
kuin talossa naamioituneen miesjoukon kanssa: Cruiselle tuli sisäinen pakottava tarve paljastaa kaikki mitä oli tapahtunut, ja sen jälkeen hän oli vaimonsa " armoilla" , miten vaimo suhtautuisi totuuteen. Miehet olisivattappaneet Cruisen kuten tappoivat syyt ottaneen naisen. Vaimo taas ymmärsi, että heillä on molemmilla haluja ja tarpeita, ja jos avioliitossa haluaa olla " ilman naamioita" , on hyväksyttävä ja ymmärrettävä omat ja toisen tarpeet ja annettava anteeksi.
t. ap
Tää on kiinnostava ketju! Onko kukaan lukenut Unikertomusta johon elokuva perustuu? Se voisi avata myös näkökulmia.
kertonut miehelle (Cruise) omista seksifantasioistaan, mikä juuri saa Cruisen mustasukkaiseksi ja lähtemään yksinäiselle matkalleen kaupunkiin, mikä siis johtaa tuohon orgiakohtaukseen ja tuomiolle joutumiseen.
samanlaisen tuomion eteen, jolloin näki millaisesta asiasta on kyse ja miten asiat sukeutuvat tietynlaisiksi ja ymmärsi, varsinkin vaimon antaessa anteeksi, anteeksiannon ja toisen hyväksymisen merkityksen.
Tuomio oli elokuvassa paljon suurempi synti kuin pyrkimys halujen ja toiveiden toteuttamiseen, samoin anteeksi antaminen mahdollisti todellisen elämän jatkamisen ja siten oli syntejä vielä suurempi hyve.
Luin aikoinaan, EWS:n ilmestyttyä, tuon Unikertomuksen, mutta silloin olin vielä sen verran nuori ja kokematon, etten aivan ymmärtänyt sitä. Voisikin lukea uudelleen :)
t. ap
rituaali, siis joihinkin uskontoihin kuuluva pyhän avioliiton (ts. yhdynnän) rituaali jossa mies ja nainen yhtyvät saadakseen jumalallisen tiedon tai päästäkseen kokemaan jumaluuden. Usein ajatellaan myös että mies tarvitsee naisen saadakseen yhteyden jumalaan näin, siis yhdyntä on miehelle ainoa keino päästä todella kokemaan jumala. On aika helppo käsittää kuinka kerettiläisenä tätä näkemystä on kristinuskon (valta-)piirissä pidetty ja kielletty kaikki tähän viittaavakin..
Ja että on helppo syyttää muita, jos ei itse ole joutunut vastaavaan tilanteeseen elämässään. Cruisekin yhtenä päivänä vonkaa seksiä huoralta, jota ei sitä anna. Kun Cruise menee talossa käyntinsä ja " silmien avautumisen" jälkeisenä päivänä uudelleen saman huoran luo, selviääkin, että huoralla on HIV, ja Cruise oli sattuman oikusta selvinnyt sairauden kuolemantuomiolta.
Toisaalta mennessään naamiovuokraamoon Cruise luulee, että omistajan tyttö on hyväksikäytetty, mutta käytyään siellä talossa, hän näkeekin, että tyttö oli ihan yhtä lailla mukana " juonessa" .
t. ap