Voisitko jättää 10-kuisen vauvan viikoksi mummolaan hoitoon lähtiessäsi itse miehen kanssa rantalomalle?

kun edeltävä kirjoitus oli juuri sitä maalaisjärkeä mitä täällä peräänkuulutan. Monissa muissa kirjoituksissa oli niin humoristisia piirteitä, että ihan ihmetyttää vieläkö tuollaisia " epätoivoisia kotirouvia" vielä löytyy. Lapsi ei vähästä traumatisoidu, vanhemmat kylläkin....

Ei tulisi mieleenikään. Ihme jengiä täällä taas.

En missään nimessä voisi jättää...

Mulla se periaate lapsen yöksijättämisen suhteen, joka neuvottiin myös perhevalmennuksessa eli niin monta yötä pois kotoa, kun on ikää vuosina eli 0v. ->0 yötä, 1v.->1 yötä jne...

Itselläkin sen verran tuoreessa muistissa minkälainen on niin pieni. Ei voi olla kovin vahva suhde lapseen.

Sinuna en jättäisi ikinä edes päiväkotiin tai mummulle tunniksi jos noin luulet. Yhtä kova trauma se lapselle on sitten tuntikin jolloin saa pohtia tuleeko äiti ja isä enää ikinä kuin viiikko.

Meidän pojalla on kaksi serkkua, sisarukset, jotka on olleet aika paljon mummolla ja vaarilla hoidossa. JA aina vaan, vielä 7-vuotiaanakin tuo nuorempi, joka on poika, itkee iltaisin hysteerisesti äitiä. Itkee itsensä uneen asti ja pyytelee päästä äidin luo. Eikä varmasti ole kyse siitä ettei olisi totuteltu. Aamuisin on taas ihan ok. Isommalla siskollaan ei koskaan ole ollut moista ongelmaa.



Meidän pojalla taasen on kausia, jolloin ei oikein kestä olla erossa ollenkaan, ja joskus taas ei tee yhtään tiukkaa. Ei tähän ole mitään nyrkkisääntöä.



Niin ja yksi kaverini oli pienenä joutunut olemaan 2 viikkoa vanhemmistaan erossa, ja oli reagoinut eroon niin, että oli unohtanut vanhempansa. Kun nämä palasivat, poika käyttäytyi kuin ei olisi tuntenut vanhempiaan, ja kesti pitkään ennen kuin heidän suhteensa normalisoitui.

kuin pariksi tunniksi korkeintaan.

ottakaa nyt lapsi mukaan kivaahan senkin olis siel auringossa

Kyllä se " parisuhteen hoito" jaksaa odottaa siihen kunnes lapsi on niin iso, että pystyy ymmärtämään asian ja tykkää itse ajatuksesta.

Ja jos ei kestä niin on huono suhde.

Kyllä sitä parisuhdetta voi hoitaa iahn jokapäivä ottamalla toisen huomioon, esimerkiksi mulle olisi tärkeätä sellainen arjessa esiintyvä välittämisen tunne, eikä mikään lähdetäänpä viikoksi reissuun (tekemään mitä???).

Kaikki meni hyvin. Kakkonen oli juuri 10 kk kun olin Thaimaassa 1,5 viikkoa mieheni työmatkalla mukana ja jälleen kaikki meni hyvin.



Jättäisin myös tämän kolmannen mutta kun emme asu Suomessa ja lentomatka isovanhempien luo on yli 8 tuntia.



On se järkyttävää jos joku ei voi muka 3 vuotiasta lasta jättää viikoksi hoitoon.



Terveisin,



Maailmalla asuva 3 pojan äiti

Lapsi ei monta päivää ikävöinyt vanhempiaan? Tutkimusten mukaan varhaisilla hylkäämiskokemuksilla on se huono puoli, että ne heikentävät myöhempää järkyttävien kokemusten sietokykyä. Eli jos lapsellesi sattuu myöhemmin raskaita kokemuksia, hänellä on heikommat eväät sietää niitä. En muista miten se meni, mutta aivoihin muodostui jotain ihme kytköksiä, maallikko ei osaa selittää...

noin kauan.

Totuttakaa ne lapset hyväksymään muutkin hoitajiksi kuin oma äiti... Mites esimerkiksi lapset joiden vanhemmilla yhteishuoltajuus, esim joka toinen viikko isällä, joka toinen äidillä? Lapsi on ihana asia, maailman suurin onni, mutta ei se vaadi jättämään muuta elämää väliin!!! Kun imetys on ohi, ja lapsellä tutuu ja rakas hoitaja, ja lapsi tottunut olemaan joskus erossa, no hätää...



Nimim. Erittäin tasapainoisen 5-vuotiaan yh-äiti...

ja opetelkaa te " itsenäisten lasten" kasvattajat ajattelemaan lapsen kannalta. Kymppikuisen ei todellakaan VIELÄ tarvitse osata olla ilman vanhempiaan. Jeesus, kun ämmät katsoo maailmaan vain ja ainoastaan oman navan kautta.

muittenkin hoidossa, mutta viikko on kymmenkuiselle aivan liian julmaa " totuttelua" .

Missä kohtaa sanoin, että 10kk ikäinen auva traumatisoituu tunnin erosta? En missään kohtaa. Kyllä 10kk ikäinen kestää hetken eron ilman että siitä jäisi mitään traumaa, jos siis on hyvä hoito. Edelleen, lapsen kehityksen ammattilaiset (enkä tarkoita mitään neuvolaa, vaan ihan oikeita kehityspsykologian ammattilaisia) korostavat sitä, että vauvalla on ihan erilainen aikakäsitys kuin aikuisella. Hetken eron hän kestää, mutta ei viikkoa. Viikon erosta jää ihan takuuvarmasti ahdistava muistijälki.



Pieni ero on hyvästäkin, sillä sen kautta vauva oppii ymmärtämään, että äidistä ja isästä voi olla erossa ja silti he tulevat takaisin. Mutta HUOM! Pieni, ikävaiheeseen sopiva ero! 10kk ikäiselle tämä voi olla esim. äidin ja isän elokuvareissu tai jos on ihan pakko, niin päivähoito. 1v. iässä voi sitten olla vaikka perjantai-illasta lauantai-iltaan, niin vanhemmat saa sitä kahdenkeskistä aikaa vähän enemmän. Parin vuoden iässä menee jo koko viikonloppu hyvin, 3v. ikäinen kestää jo vaikka pidennetyn viikonlopun. Miksi tätä on niin vaikea ymmärtää? Miksi sanotaan fanaattiseksi ja maalaisjärjen puutteksi, jos haluaa vauvan ja lapsen parasta? Eikö nyt nimen omaan maalaisjärjellä ajateltuna ole ihan LOOGISTA, että pieni vauva kestää lyhyemmän eron ja isompi lapsi isomman? MIKÄ TÄSSÄ ON NIIN VAIKEA KÄSITTÄÄ? Ai niin, se on se huono omatunto, kun on oma vauva hylätty ja jätetty, niin pitäähän sitä omaa kantaa puolustella viimeiseen asti...



Miksi vanhemmuus on niin itsekästä? Etsitään vain sitä _omaa_ etua ja ajatellaan (tyhmästi ja sokeasti), että pelkästään äidin ja isän onni tekee vauvastakin onnellisen. Paskapuhetta. Vauvan onnellisuus riippuu ihan siitä, miten turvallinen olo hänellä on. Ei vauva tiedä, että viikon (tai siis äärettömän ja selittämättömän ajan, kun eihän se vauva mitään viikosta ymmärrä) ero ja hylkääminen tekee vanhemmat toooosi onnellisiksi.



Ja minkälainen parisuhde on, jos se ei kertakaikkiaan kestä vauva-aikaa ilman viikon lomaa ilman lasta? Ei voi kovin hyvässä hapesssa olla, jos se ei kestä tuota todella lyhyttä aikaa ilman tuollaista tekohengitystä. Hyvä ja toimiva parisuhde ei kaadu vauvavuoteen. Se ei kaadu, vaikka silloin ei voikaan lähteä ilman vauvaa reissuun. Se päin vastoin vahvistuu. Se ottaa kaiken irti niistä illoista, kun vauva nukkuu ja saa keskittyä toiseen täysillä. Se toimii arjessa, se kasvaa arjessa. Molemmat, mies ja nainen tietävät, että nyt on vauva tärkein ja hänen parhaansa on tehtävä. Jos se tarkoittaa sitä, että kahdenkeskinen reissu lykkääntyy, niin mitä sitten? Voihan vauvan kanssa reissata ja ottaa vaikka reissuun lapsenvahdin (täti, mummo, kummi) mukaan.



t. 26 tai mikä nyt olikaan.

Itsellä tuli pariin kertaan lapsia ikävä, mutta muuten nautin täysin siemauksin lomasta kun takana oli erittäin rankka elämänvaihe ja siitä johtuva käytännön yksinhuoltajuus. Tuon lomaviikon aikana rakastuin mieheeni uudelleen, mikä oli avioliittomme pelastus.



Isovanhemmilla ja lapsilla oli mukava viikko. Mummola on meille lähes joka viikonloppuinen vierailukohde muutenkin, joten mistään uudesta paikasta tai uusista hoitajista ei ollut kysymys. Ja olihan lapsilla tukea myös toisistaan, esikoinen (tuolloin 4 v) oli siis myös mummolassa.



Nyt tämä hyljätty kuopusraukka on erittäin reipas, hyväntuulinen ja sosiaalinen 3-vuotias, joten se niistä traumoista..............

Pieni juttu, tiesitkö, että ne traumat eivät todellakaan aina tule esille heti tarumatisoivan tapauksen jälkeen? Lapsellesi voi myöhemmin esim. parisuhteessa olla todella vaikea luottaa toiseen eikä millään ymmärrä, että miksi. Mutta ole sinä vain hyvällä mielellä siihen saakka!

Vierailija:

Nyt tämä hyljätty kuopusraukka on erittäin reipas, hyväntuulinen ja sosiaalinen 3-vuotias, joten se niistä traumoista..............

Tai sitten joku iso elämänkriisi, esim. miehen pettäminen tai muu sellainen aktivoi aivoissa niitä vanhojen traumojen jälkiä (jotenkin näin se ilmeisesti menee) ja kriisikokemus on sen takia vaikeampi kestää ja läpikäydä.

Vierailija:

Pieni juttu, tiesitkö, että ne traumat eivät todellakaan aina tule esille heti tarumatisoivan tapauksen jälkeen? Lapsellesi voi myöhemmin esim. parisuhteessa olla todella vaikea luottaa toiseen eikä millään ymmärrä, että miksi. Mutta ole sinä vain hyvällä mielellä siihen saakka!

Vierailija:

Nyt tämä hyljätty kuopusraukka on erittäin reipas, hyväntuulinen ja sosiaalinen 3-vuotias, joten se niistä traumoista..............

kuinka kurjalta tuntui kun äiti ja isä eivät välitä. Jotenkin vajaa ja kylmä on tuollainen suhde lapseen, kun viikon ero vauvasta ei tunnu juuri missään. Varmaan kasvaa tasapainoinen ihminen tuosta lapsesta joka joutuu tuollaisessa perheessä kasvamaan.