Voisitko jättää 10-kuisen vauvan viikoksi mummolaan hoitoon lähtiessäsi itse miehen kanssa rantalomalle?

sitä hokee vain eläkeikäiset neuvolatädit.

neljään ikä vuoteen mennessä yökyliäkin oli takana useita. Että ihan kylmitltään vieraille emme antaneet.. Meillä on ollut onni (tai sitten osaamme laittaa asiat tärkeysjärjestykseen) kun emme ole tarvinneet kummallekaan lapsistamme hoitajaa alle 1-vuoden ja harvoin senkään jälkeen. Tämäkin loma tuli sikäli tarpeeseen (viikko etelässä), olin juuri sairastunut vakavasti, keskenmenoja useita ja muutenkin parisuhde kriisissä. Ihan hepposin perustein en " omaa lomaa" ottaisi ja en ymmärrä niitä jotka ottaa. tosin en kenekään syitä koskaan kysele kun ne ei mulle kuulu, mutta silti joskus ihmettelen..

Mitä jos mies yhtä äkkiä lähitisi (oletetaan että olette parisuhteessa), ei sanoisi minne menee eikä häntä saisi puhelimella kiinni. Kukaan ei osaisi sanoa, missä mies on. Kauhea hätä. Onko hän elossa? Onko hän kuollut? Onko hän sairaalassa tajuttomana? Onko hän jättänyt teidät toisen naisen takia? Jne. Tätä kestää viikon, toki käytte ilmoittamassa poliisille ja koko lähitienoo valjastetaan etsintöihin.



Sitten mies tulee takaisin. Ei kerro, missä oli. Ei puhu siitä mitään. On kuin mitään ei olisi tapahtunut, halaa ja tulee lähelle. On kuin ei kuulisi kysymyksiäsi, mitätöi huolesi hiljaisuudelle. Alatte elää taas samaa elämää. Mies on siinä, rakastaa ja huolehtii perheestään. Silti joka ainoa päivä mietit, että mitä jos niin käy uudestaan... Mitä jos hän taas katoaa? Perusluottamus on mennyt iäksi, eikä se palaa vaikka mies mitä teksi, sillä se katoaminen on edelleen hämärän peitossa, eikä siitä puhuta tai sitä selitetä.



Vauva ei ymmärrä, miksi äiti ja isä jätti. Hän ei ymmärrä selityksiä. Hän ei ymmärrä kuin sen, että hänet on hylätty. Rakkaat vanhemmat hylkäsivät hänet. Tulivat sitten pitkän ajan päästä takaisin, mutta ei se poista sitä, että vauva ei tuota eroa ymmärrä, eikä ikinä voi ymmärtää.

soitapa nyt lastenpsykologille ja tarkista siirappivuodatuksesi todenperäisyys...... hehhhehhheeee.......

Kyllä suomen lainsäätäjillä olisi harkinnan paikka, kun äitiysloma on vaan 9 kk. ja kaikki sen ikäiset hoidossa pohtii, että äiti lähti jonkun vieraan vauvan mukaan ja minut hylkäsi :-)



Lapsellahan on loistava aikakäsitys ja kehittynyt sielunelämä.....

2-vuotiaani aloitti hoidon, ja kaikista valmisteluista huolimatta häneltä meni 2 viikkoa ymmärtää että häntä ei ole annettu pois, uuteen kotiin, vaan että hänet aina haetaan takaisin kotiin. Siis tämä lapsen kanssa joka jo puhuu ja ymmärtää. Vauvan kanssa ei mitään keinoja selittää. Vauva ei myöskään hahmota aikaa vielä.



Jos haluat toisen esimerkin niin koirista huomaa saman. Nekään eivät hahmota aikaa eikä niille voi mitenkään kertoa että takaisin ollaan tulossa. ne eivät ensimmäiseen kahteen viikkoon kotiin tultua päästä ovesta ulos vaan nukkuvat suunnilleen kynnyksellä. Varautunutta kyräilyä, älä taas häviä. vielä vuosien päästä matkalaukut saavat ne levottomiksi ja taas alkaa oven edessä päivystäminen. Koira ei unohda, eikä ymmärrä. Miten vauva voisi?

Minä olen käsittänyt, että hoitopäivä on noin 6-10h. Ja jos osaa alkeellisinta matematiikkaa, niin voi laskea, että 9kk ikäinen voi olla yli 12h kerrallaan hoidossa ilman että tästä olisi haittaa. Mutta ilmeisesti sinä joko luulet, että lapset on päiväkodissa yötä päivää työviikon tai sitten et osaa laskea.

Vierailija:

Kyllä suomen lainsäätäjillä olisi harkinnan paikka, kun äitiysloma on vaan 9 kk. ja kaikki sen ikäiset hoidossa pohtii, että äiti lähti jonkun vieraan vauvan mukaan ja minut hylkäsi :-)

Lapsellahan on loistava aikakäsitys ja kehittynyt sielunelämä.....

Ei kai nyt tulisi mieleen jättää noin pientä _viikoksi_ hoitoon, joku järki sentään.

Mikä siinä eniten nauratti? Sekö, että vauva ei ymmärrä? Minusta siinä ei ole mitään hauskaa.

Oikeastiko luulet, että vauvan voi hylätä viikoksi ja se on ihan ok?

Vierailija:

soitapa nyt lastenpsykologille ja tarkista siirappivuodatuksesi todenperäisyys...... hehhhehhheeee.......

Ap:han kysyi mieleipidettä, VOISITTEKO jättää, ei saako jättää, tai onko oikein jättää.



Itse en jättäisi niin pientä, enkä vähän isompaakaan, mutta en saa rytmihäiriöitä vaikka jonkun muun lapsi olisikin viikon vanhemmistaan erossa.



Kai lapsen vanhemmat osaa itse arvioida, pärjääkö lapsi sunnitellun ajan jonkun muun hoivissa. Minä olin neljävuotiaasta lähtien toisella mummolla viikon, pari joka kesä, pikkusiskoni piti hakea samanikäisenä kotiin jo seuraavan päivänä, samoin pienempänä olin usein taas toisella mummolla yhden-kahden yön yökylässä ja tykkäsin, sisko ei suostunut jäämään ilman kauheaa taistelua.



Ap kyllä puhui 10-kuisesta, joka on toki eri asia kuin jo muutaman vuoden ikäinen. Mutta kukapa oikeasti voisi varmuudella sanoa sen ikäisen ajatusmaailmasta, mikä sopii ja mikä ei, kuinka paljon lapsissa on eroja?

lapsi ei traumatisoidu siitä muutaman päivän hyvästä hoidosta jos on läheisten kanssa. Kuinka monta ihmistä on esim. joutunut sairaalaan jos lapsi on ollut pieni, eikä lapsista ole sekopäitä tullut.



Vähän nyt maalaisjärkeä tähänkin keskusteluun.

Meillä on vauva 11 kk ja tottakai haaveilen siitä, että päästäisiin miehen kanssa kaksin lomalle viikoksi, mutta totuus ja haaveet ei vielä kohtaa. AInakin oma vauva tuntuu liian pieneltä jätettäväksi kotiin ja en halua noin pitkää eroa itseni enkä lapsen takia. Lapsen uskon/tiedän kaipaavan minua jo lyhyemmissä eroissa, saati sitten noin pitkässä.



Mutta tämä on minun mielipide. Uskoisin kuitenkin, että harva edes harkitsee viikoksi noin pienen jättämistä. Tuskin silti kenestäkään lapsesta on narkkista tai rikollista tullut tuollaisen takia, kun vaan muuten hoito on lämmintä ja tarpeista huolehditaan!

Olen kyllä jättänyt kolmekuisesta lähtien yöksi hoitoon molempia lapsia ilman ongelmia. Molemmat nukkuvat yönsä hyvin, ja kun heitä hakee kotiin hoidosta, eivät ripustaudu jalkaan tms. (ovat kyllä innoissaan nähdessään, mutta voin mennä toiseen huoneeseen ilman että huuto alkaa.



On tilanteita, että esikoinen oli pidemmän aikaa hoidossa ollessaan kaksivuotias - toisen yön jälkeen tuli ikävä, kolmannen jälkeen äiti olikin jo sängyn vieressä. Kuopus on myös tullut kipeäksi kesken hoitoreissun, ja silloin olisi varmasti äidin syli ollut parempi - vaikkakin mummo on lastenhoidon ammattilainen, ja rakastaa lapsiamme ylitse kaiken. Neljävuotiaasta olen ollut erossa jo kaksi viikkoa (lapsi oli isällään) ja se oli rankempaa minulle kuin lapselle. Viisivuotiaana oli viikon mummon kanssa reissussa, ja minä olin se joka asiassa kärsin...



Kysymyksenä lähinnä se, että jos lapsi kerran traumatisoituu hoitoon jättämisestä, miksi hän sitten yhä uudestaan pyytää sinne menoa tai innostuu jos edes asiasta puhutaan? Kaksivuotiaamme näkee sisarensa pakkaavan laukkua ja alkaa keräämään omia lelujaan ja hokee riemusta kiljuen " mennään mummolaan" . Käymme mummolassa useimmiten näiden yöhoitoreissujen yhteydessä. Eikö mummola olisi tämän teorian mukaan kirosana, joka tarkoittaa sitä että äiti ja isi hylkää?



Tarhaan vein molemmat vuoden ikäisenä, ja molemmat on ekasta päivästä lähtien vaan vilkutelleet iloisesti lähtiessäni, ja takaisin tullessani halaavat, mutta tyypillisesti juoksevat takaisin leikkeihin kavereiden kanssa. Joka kerta kuopuksen ollessa kipeänä saan kuulla aamulla toisten lähtiessä töihin/kouluun että mennään tarhaan...?



Eli itse en jättäisi viikoksi lasta - mutta vain ja ainoastaan siksi, että en uskoisi itse pärjääväni. Toki lapsetkin ovat yksilöitä, ja jokaisen pitäisi tehdä päätös omien lastensa kohdalla.

Edes avioliiton loppumisen uhka ei muuttais tilannetta. Mies joka ei kestä " huonoa" (lue vauva-ajan väsyttämää) liittoa niin kauan että lapsi kestää paremmin eroa, saa mennäkin. Ja se on muuten taivahan tosi.



Ihmiset on erilaisia. Toisten äidinvaistot on vahvempia kuin toisten.

En jättäisi vielä 7-vuotiastakaan viikoksi loman takia.

voi soittaa ja selittää asian lähtiessä. Osaa laskea öitä jne.



Noin pientä en jättäisi kuin yhdeksi yöksi ja en ole itseasiassa meidän 11 kk vielä jättänytkään. Mutta voisin jo pikkuhiljaa jättää.

Eroahdistus pahimmillaan ja itsellänikin olisi liian ikävä että voisin lomasta nauttia.

Äärimmäisen turvaton lapsuus, nuoruus ja vaikea oli löytää paikkaa tässä maailmassa ja sitoutua kehenkään.Kyllä tuollaisilla hylkäämisillä vain usein on kauaskantoisia seurauksia, valitettavasti. Omia lapsiani en jätä, he tulevat mukaan kaikkialle. Ja yllätys yllätys eivät ole omat vanhemapani tarjonneetkaan lasetenhoitoapua, selvähän se kun eivät jaksaneet omiaankaan : (