Te joilla ollut itkuisia vauvoja!

Vierailija:

- Varmistaa tarpeellinen määrä lepoa - jotta vauva saisi tarpeeksi syvää unta, ei voi olla masuvaivoja (jälleen röykytyksen tärkeys korostuu!) Antakaa tuttia 6 vko iästä ylöspäin olevalle vauvalle, se rauhoittaa eikä tarvitse itse toimia joka välissä tuttina - ja jälleen syömisen ja nukkumisen rytmi selkiintyy, ja helpottuu.

Millaista röykytystä suosittelet? Ihan ravistelua sylissä vai polvella vai?

itsehän sanoit, että olet " kahden helpon lapsen äiti" .

Lapsillakin on tempperamenttieroja.

Ihan oikeasti tämä ei ole mikään vitsailun paikka! Tiedän että joillekin tämä just tätä mutta kun oikeesti kokisitte niin tietäisitte mitä helvettiä se voi olla!

entä sitten, jos on korvakierteinen lapsi? Tai herkkäuninen vanhempi, joka ei perhepedissä saa nukuttua?

Mitään " yleiskäsikirjaa" et voi antaa, kaikki perheet ja ennen kaikkea kaikki vauvat ovat erilaisia. Jokainen tekee, niinkuin parhaaksi näkee.

Olipa tosiaan hyviä neuvoja!



t. äiti, joka on röyhtyytellyt sinisenä kiljuvaa vauvaansa joka imetyksen jälkeen, kantanut kantoliinassa tunteja, nukuttanut vauvansa syliinsä, vastannut kuin vieteri jokaiseen vauvan tarpeeseen, rauhoitellut, hyssytellyt, kylvetellyt ja ajanut autolla useita rundeja korttelin ympäri.



(Eikä mikään toiminut).

vauvana itkuinen ja tempperamenttinen. Toinen taas rauhallinen ja tyytyväinen. Samalla tavoin kuitenkin heidät hoitanut. Imettänyt, nukuttanut ja rakkautta annettu. Edelleenkin heissä on omat piirteensä. Toinen edelleen vaativa,äkkipikainen ja toinen rauhallinen ja sopeutuvainen.

Niin, tämä on asia jota suorastaan surullisen vähän opetetaan synnärillä - ja sitten tuoreet äidit ihmettelevät kotona " koliikki" itkuisen vauvansa kanssa = (.



Röykyn tulemisen kannalta tärkeätä on, että vauvan selkä on suht suorassa (ilmalla suora reitti tulla ulos) ja että vauva on rento - jäykistyneestä (esim. masukipuitkua kaarella huutavasta vauvasta) ei saa röyhtyä irti. Me ollaan molempia vauvoja röykytetty siten, että periaatteessa " istutetaan" polvella - käsillä (tietenkin) tuetaan kainaloista / kyljistä siten ettei vauva istu selkärankansa päällä ennenkuin on tarpeeksi " vanha" siihen (6 kk --->). Olkapäällä masullaan roikottaminen ei ole hyvä asento, koska siinä olkapää painaa vauvan rintakehää eikä röyhty pääse tulemaan.



Oikeasti tämän kun monet vanhemmat ymmärtäisivät, niin säästyisi moni siltä vauva-ajan itkuisuudelta. Asiaa voi toki ajatella omalle kohdalle - heittäytykääs sängylle selällenne ja juokaa lasi maitoa. Hetken päästä tekis varmaan mieli nousta sen verran, että saa ilmat pois, ja jos ei pääse ylös / kyljelleen tms. olo on aika tukala. Sama juttu se on vauvallakin - mini-ihminen hänkin on. Kannattaisi tähän siis tosissaan panostaa.



Sellainen vinkki vielä, että jos ei vauva meinaa röyhtäistä siitä huolimatta, että hänet on heti pullon (/tissin) jälkeen nostettu röyhtyasentoon, ja vauvan selkä (+ lantio) on suorassa, kannattaa kokeilla antaa vauvalle pusuja poskelle ; ) - se rentouttaa vauvaa, ja saa röyhtyn nousemaan lähes varmasti = ).



Ap.

Mutta voihan se tietysti olla, että osalla vauvoissa on jotain tuonsuuntaistakin ongelmaa. Itse lisäisin, että antakaa pienelle vauvalle ruokaa heti! Tästä on monenlaista koulukuntaa ja useilla synnäreillä neuvotaan esim. vaihtamaan vaippa ennen syöttöä. Henk. koht. mielipiteeni on, että tämä on kamala moka! Miettikääs tapahtumien kulkua



Vauva 1 itkee nälkää - äiti laittaa heti tissille - vauva kokee että pystyy vaikuttamaan pahan olon tunteeseen (sillä tasolla kuin pieni pystyy mitään tajuamaan).



Vauva 2 itkee nälkää - äiti nappaa syliin, heittää selälleen, ottaa vaatteet pois päältä, laittaa takapuolen veteen, takaisin selälleen, vaippa päälle - vauva kokee mitä siinä vaiheessa kun viimein pääsee tissille? Tuskin ainakaan minkäänlaista yhteytty itkunsa ja ruoan ilmestymisen kansa.



Itse vaihdoin vaistomaisesti vaipan vasta puolivälissä syöttöä kun pahimmasta nälästä oli päästy. Sitten kuulin että vaippa pitäis vaihtaa ennen ja kokeilin sitäkin tyyliä. Ja väitän, että vauvasta huomasi eron hyvin nopeasti!!! Tuli jo muutaman huudatusvaipanvaihdon jälkeen levottamamman oloiseksi.

Taaaas tämä näkökulma asiaan: " kun sinulla ei ole ollut tätä meidän " Siniä" niin sinä et voi tietää mitään" .



Ihminen - ja vauva vauvan tarpeineen se teidän " Sininnekin" on ; ), kyllä häneenkin jotkut keinot tepsii - ihan varmasti. Oikeasti ei vauva itke vain siksi koska hän on vauva, vaan siksi, että hänellä on jokin hätä jota koittaa vanhemmalleen sillä hetkellä epätoivoisesti viestiä!



Liian usein se viesti jää ymmärtämättä ja kierre on valmis: ensin itkee nälkää ---> saa pulloa. Ilman röyhtyä itkee kohta masuvaivoja ---> saa uutta maitoa ---> lisää ilmaa mahaan, sillä nyt vauva on jo niin raivoissaan itkussaan ja jännittynyt ettei enää edes saa ilmaa suun kautta ulos. Koska vauva itkee nyt masukipuaan ---> ei saa tarpeeksi unta. Sitten itkeekin jo kaikkea tätä; väsymystä (pienet vauvat tarvitsevat paljon unta), masukipuja ja lopulta uudelleen taas nälkäänsä = (.



Tämä on ilmeisesti tabuaihe - mutta tästä olisi tärkeä puhua, saataisiin ehkä edes jonkun kohdalla tämä kierre katkeamaan alkuunsa!



Ap.



Ps. Myöskin omissa lapsissani on eroja - esikoinen on älyttömän helppo tapaus, siis aivan ylihelppo lapseksi. Kuopus on kärsimätön, tuskastuu helposti ja itkeskelee enemmän " kiukku" itkua, ja on lisäksi aina ollut huono röyhtäisemään. Mutta samalla tavalla hoitamalla ( siis samoja seikkoja painottamalla - lepoa, ruokaa, läheisyyttä ja kunnon röykytyksiä ; ) hänkin on ollut koko vauvavuotensa todella helppo vauva).

Tässä sulle AP kommentti jonka kaverini kertoi IDENTTISISTÄ KAKSOSISTAAN: Vaikka hoitaa molempia täysin samalla tavalla, on toinen itkuinen ja toinen tyytyväinen. Jos olisi vain tuo itse tyytyväisyys lapsena, hän pitäisi itseään HYVÄNÄ äitinä. Jos olisi ainoastaan itkuinen lapsi, hän pitäisi itseään epäonnistuneena äiti. Nyt hän tajuaa, että on kyse lasten temperamenttieroista ja hän on RIITTÄVÄN HYVÄ äiti.

Luepa Keltikangas-Järvisen kirja Temperamentti (tms). En ole sitä itse lukenut, mutta tuttuni jolla on vaativa lapsi on saanut siitä paljon lohtua.

yhden ikuisen ja kahden helpon vauvan kokemuksella..



Todella olisin antanut riittävästi lepoa, jos olis nukkunut. Rytmi oli 0,5h hereillä, 0,5h nukutusta, ehkä just 0,5h unta, 0,5h nukutusta jonka jälkeen luovutus ja 0,5h hereillä olo, taas väsynyut vauva ja nukutus yritys..

Ja varmaankin myöskin yksinkertainen. Ok?



Nyt, kun tuo on saatu (av:lla pakolliset kuviot) hoidettua alta pois, voidaanko nyt sitten keskustella itse asiasta? Jooko?



Ap.



Ps. Ihan paras oli tuo kommentti missä otsikko oli: " tosiaan pöljä aloitus" - ja teksti sitten näin: " mutta on tässä jotakin perääkin, ja vielä lisäisin, että... jne." = ). Hän antoi myöskin oikein hyvän pointin - vauva tarvitsee ruokaa heti ja saman tein, ja tosiaan (liian) monella synnärillä ohjeistetaan esikoisensa saaneita tuohon " ensin vaippa sitten ruoka" linjaan, joka ei toimi käytännössä nälkäänsä huutavan vauvan kanssa. Turvallisuuden tarve täytyy tyydyttää ensimmäiseksi sitten vasta kaikki muu, ja vastasyntyneelle ruoka on turvallisuutta.

Tarkoitukseni ei ole (tosiaankaan) loukata ketään - lähdin puhumaan sillä oletuksella, että on kyseessä muuten PERUS TERVE vauva.



Ap.

vastaa näihin vastenmielisiin itsekehuihin.



Millaisina ääliöinä pidät meitä koliikkilasten vanhempia? Että me ei röyhtäytettäis lapsiamme? Ei juteltais? Aika helposti noi vauvan itkuisuudet sitten olisivat hoidettavissa, jos tuollainen helpottaisi.



Muista sinä seuraavan lapsen kanssa olla vähemmän itsekehuinen narttu!

Meillä kun se itkuisuus loppui 3kk:n jälkeen ja kaikki röyhtäyttämiset ja päälle vielä AINA ennen imetystä annetut Cuplaton-tipat olivat enemmän kuin oikein tehtyjä lääkärin mielestä, mutta silti huusi nelisen tuntia joka ilta 2,5kk.



Ja syliä, hellyyttä, lähelläoloa ja lepoa sai aivan varmasti. Eli puhutko nyt myös koliikista vaiko " muuten vain" itkevistä vauvoista?

vaikutukseen vauvan itkuisuuteen. Mutta tietenkään asia ei ole joko tai, joissain tapauksissa varmasti äiti ei osaa vastata vauvan viesteihin.



Sitä paitsi kymppi tietää miten helppoa on ajatella olevansa supermamma jonka mahtavat lastenhoitokyvyt tekee lapsesta niiiiin onnellisen. Mulla on myös ollut helppo vauva. Olen kuitenkin sen verran realisti, että pystyn kuvittelemaan ettei kaikki ole oman erinomaisuuteni ansiota.

Esimerkiksi sinä 19, sanopas nyt käsi raamatulla (tms. muulla kirjalla jonka voimaan uskot ; )), että röykytittekö te ALUSTA ASTI vauvaanne?



Aikaisemmassa viestissä selvitin mistä ja miten tuo mahakipukierre voi saada alkunsa - siinä vaiheessa, kun vauva jo itkee kaarella ja tuskissaan masukipua, ei saa enää röyhtyä tulemaan - ja kierre on joka syötön jälkeen (ja siinä välissä) valmis.



Oletko muuten koskaan ajatellut, että miksi juuri maagisesti huuto ja kipu loppui 3 kk rajapyykin jälkeen?? Voisiko olla, että juuri siinä iässä vauva osaa jo jonkin verran itse kannatella päätä ja niskaa - ilmakin tulee masusta ulos siis helpommalla. Siihen saakka vastasyntynyt on kuin " veltto mato" , ja riippuvainen vanhemmistaan röykyttäjinä.



Ap.

anteeksi, että sanoin sua nartuksi äsken.

Musta vaan tuntui niin pahalta, kun annoit ymmärtää, että mun/meidän itkuisten vauvojen vanhemmissa olisi jotain vikana, kun lapsemme itkevät.



Kyllä minä ainakin ymmärsin aina, että kaikki ei ole kunnossa, kun vauva vaan huusi ja huusi, yötä päivää. Yritin parhaani, mutta en osannut auttaa häntä. Vielä 11 kk iässä vauvani huusi noin neljä tuntia vuorokaudessa. Puolitoistavuotiaana hän on nyt hyväntuulinen ja aurinkoinen lapsi. En tiedä, miksi hän huusi, ja miksi se on loppunut nyt.



Minä pidin häntä lähellä, pidin kaukana, kannoin liinassa, heijasin vaunuissa, juttelin, lauloin, olin hiljaa, leikin, annoin olla rauhassa, käytiin kylässä, oltiin kotosalla, nukutin vieressä, nukutin omaan sänkyynsä - mutta aina hän itki.



Ja tämän kirjoitti numero 18, joka siis syvästi pyytää anteeksi kielenkäyttöään.

Suututtaa kun niillä joilla on samanlaista kuin sulla oli lapsesi kanssa on muutenkin tarpeeksi vaikeaa ilman näitä kaikkitietäviä ja -osaavia, joilla ei oikeasti ole mitään laajempaa käsitystä tai kokemusta aiheesta.