Te joilla ollut itkuisia vauvoja!

Uskotko ihan vakavasti löytäneesi viisasten kiven itkuisten vauvojen elämän helpottamiseen?



Joku jo mainitsikin jotain temperamenteista ja nyt vähän vanhemman ja edelleen vaativan lapsen äitinä voin kertoa, että kaikilla eivät itkut lopu vauva-ajankaan jälkeen, toiset lapset ovat vaan haastavampia, hitaammin lämpeneviä tai jopa perusluonteeltaan pessimistisiä. Ja nämä asiat näkyvät ihan vauvasta lähtien.



Ryöhtäyttäkää kaikki ihmeessä vauvanne, mutta älkää ihmetelkö, jos se ei kaikilla autakaan huutojen loppumiseen...

huuto alkoi 1kk iässä ja kesti vajaan puolivuotta klo 21.00-04.00. siitä eteenpäin oli " vaan" levottomuutta koko yön ajan. meillä koitettiin kaikki röyhtäyksistä, cuplattomasta, hiivutteesta yms lähtien ja perhepedissä oltiin 4-vuotiaaksi asti (tai äitipedissä koska isä liukeni omaan sänkyyn parin ekan yön jälkeen). ja siitä seuraavan vuoden nukuin irtopatjalla yöheräilijän vieressä.



nyt kun " vauvamme" lähentelee kuutta vuotta (ei allergioita, ei korvakierteitä) ja nukkuu keskeytyksettä koko yön tuntuu että yöheräilyt ovat jääneet taakse.



take home message:

turha on ketään syyllistää / syyllistyä, ajan kanssa kaikki helpottuu

eikä missään ole neuvottu vaihtamaan vaippaa ennen syöttöä. Millä vuosikymmenellä AP sinä olet synnyttänyt?



Pikkuisen mustavalkoisesti sinä vauvan elämää ja itkuja tutkailet. Kaikkea toki sopii kokeilla, niin kuin useimpen vauvojen vanhemmat tekevätkin. Meillä esimerkiksi nuo röyhtäyttelyt eivät vaikuttaneet suuntaan eikä toiseen, joten jos vauva nukahti tissille, nostin hänet kiitollisena suoraan nukkumaan.

että minulle ei kukaan koskaan kertonut röyhtäyttämisestä. Toki olin nähnyt kuinka vauvoja röyhtäytetään olalle nostamalla, ja usein luonnostaan nostinkin pikkuisen pystyyn syötettyäni, jolloin hän joskus röyhtäisi, useimmiten ei. Öisin en koskaan röyhtäyttänyt, sillä otin vauvan viereeni syömään ja nukahdimme molemmat syötön aikana. Eikä hän silti mielestäni koskaan itkenyt mahakipuja.

ei AP

Jorvissa 2003 opetettiin (sekä lasten että synnyttäneiden osastolla) vaihtamaan ensin vaippa ja sitten vasta syöttämään esimerkiksi juuri heränneen (ja tietysti myöskin nälkäisen) vauvan.



Ap.

Meillä kaksi lasta joista esikoinen suht helppo ja kuopus kaikkea muuta kuin helppo. Molemmat olleet täysimetyksellä, ei allergioita. Kumpikin tajusi jo heti laitoksella imemisen joten sen kanssa ei ongelmaa. Röyhtäytin esikoista mielestäni aika hyvin ja kuopusta JOKA aterian yhteydessä alusta asti, aina ruokailun jälkeen ja jopa sen välissä. Jopa öisin vaikka olisi heräillyt tunnin välein syömään. Yöt nukkui hyvin, päivät oli itkuinen.



- Nukkui perhepedissä 10kk ikään asti

- EI suostunut tuttiin tai pulloon koskemaan koskaan. Tuttia harjoiteltiin ekat 8kk päivittäin, mutta yökki ja sylki sen pois.

- Huusi autossa, kantoliinassa, vaunuissa, sylissä monta tuntia päivässä. Ei mitään tarkkaa kellonaikaa vaan aamusta iltaan itkuinen jollei nukkunut tai syönyt...



Nyt puolitoista vuotias. Yhä erittäin tempperamenttinen ja helposti räjähtävä pieni neiti, mutta myös erittäin iloinen ja aktiivinen.

voin sanoa että ainakin minulla tuli maitoa niin voimalla että vauva hotki ja masu tuli kipeäksi ja itkettiin ja valvottiin. Lypsäminen auttoi vähän, röyhtäyttämisellä en huomannut mitään eroa. Tutin annon jälkeen alkoi itkut(sai kai ilmaa mahaansa) Koliikkia on ollut samoin allergiaa, korvatulehduksia ja erittäin tuliluontoinen tyttö8(vieläkin huutoa piisaa jos ei mene suunnitelmien mukaan) Tytöt olleet kovempia itkemään(sairastelemaan)toiseks nuorin ollut unelma vauvasta asti.Ei ole itkeskellyt vaikka ollut sairaskin(esim korvapuhkes 2kk) nykyäänkin porukan rauhallisin ja sopeutuvaisin. Kehtaa esitellä tutuille ja tuntemattomille eikä ikäviä yllätyksiä tule.Mutta meidän kitisiät varsinkin toisiksi vanhin.. palautetta tulee usein. Ilmeisesti en röyhtäyttänyt vauvana kunnolla=) Vai olisko luonne eroja jo vauvoilla??

Onhan meissä aikuisissakin taysin erilaisia luonteita. Toiset ovat aktiivisempia, iloisempia, laiskempia, kiukkuisempia tms. kuin toiset. Eivät vauvat ole mitään erikoistapauksia, jotka kaikki käyttäytyisivät täsmälleen samalla tavalla jos he saisivat täsmälleen samanlaista " täydellistä" hoitoa. Toki hoidolla ja ympäristöllä on oma vaikutuksensa, mutta silti kahta samanlaista ihmistä(sis.vauvat) ei ole olemassakaan.

Kiitos vastauksestasi :)



Asiasi on hyvä ja tarpeellinen, mutta jos vienosti saan ehdottaa...täällä av:lla kannattaisi lähestyä hiukan pehmeämmin tällaisessa asiassa. Minullekin tuottaa ongelmia " turhan lepertelyt" , kun en ole sen tyylinen ihminen, mutta kirjoitettuun tekstiin se on melkeinpä välttämätönät, jos haluaa saada lukijat reagoimaan tekstiin muutenkin kuin hurjistumalla. Nyt sait aika paljon vastarintaa, eikä sanoma ehkä mennyt kaikille jakeluun. Aluksi ajattelin sinun jopa provoilevan aiheesi kanssa, kun kirjoitustyyli oli niin " minä tiedän, mikä teille on parasta" -luokkaa.



Mutta, uskon, että olet oikeassa. Varmasti monessa perheessä olisi valtavasti hyötyä, jos tällaisia ohjeita annettaisiin jo synnytyssairaalassa. Esikoisen kanssa aikanaan meillä oli juuri tällaista ongelmaa, että hänellä ei päässyt ilma riittävän hyvin ulos, ja kierre meni todella pitkälle.Kuopuksen kanssa taas en usko itkuisuuden johtuneen röyhtäilyn puutteesta, on muutenkin itkuisampi ja unettomampi tapaus kuin siskonsa.



Olisi todella tärkeä asia, että kunnollisen röyhtäytyksen merkitystä ja röyhtäytysasentoja opetettaisiin synnytyssairaalassa ja äitiysvalmennuksessa. Jos edes muutama prosentti perheistä saisi estettyä vauvansa itkukierteen, olisi se hyvä asia.



Hyvää jatkoa sinulle, ap!



t.43

Entä jos tekee aina noin kun kuvailit, mutta lapsi itkee silti? Mä pidän jatkuvasti lasta sylissä, röyhtäytän aina (täysimetän) enkä taatusti syö mitään mistä masu tulis kipeeksi. seurustelen , juttelen, annan hellyyttä, rakastan, leikin. kannan kantoliinassa. vauva nukkuu perhepedissä on kohta 3kk. Alkuun ei paljon itkeskellyt, mutta nyt mahavaivaa joka päivä ja varsinki iltaisin. itkee niin kovaa, ettei välillä saa edes henkeä vedettyä. Itse alan olla jo niin yliväsynyt, etten saa edes enää nukuttua. Hartiat on niin jumissa kantamisesta, että oksettaa, pyörryttää, itkettää ja näen harhoja :( . Lastani rakastan aivan mielettömästi ja olen valmis uhrautumaan hänen vuokseen, mutta entä jos palan ihan loppuun.. kuka häntä sitten hoitaa

Täällä toinen lapsi huuti 1v4kk kaiket yöt. Onneksi saatiin hoitoapua, muuten oltais seottu..

Kyllä ei helppojen vauvojen/lasten vanhemmat tiedä lastenhoidosta mitään. Mutta kyllä se elämä opettaa jollain muilla keinoin.

Tällaista olen lukenut ainakin KaksPlussan koliikkiartikkelista, (lehti oli varmaan vuodelta 04, pitäisi kaivaa esiin) ja jostain toisesta lehdestä, olisiko ollut joku Voi Hyvin tai Terveys tai vastaava... (en muista.)



KaksPlussassa sanottiin, että yhdeksi selitykseksi vauvojen itkuisuudelle on arveltu pienten vauvojen keskushermoston keskeneräisyyttä. Vauva ei vielä kestä kaikkia niitä uusia virikkeitä ja aistiärsykkeitä, joita tämä maailma tarjoaa. Itse olen, ihan mutulla ja omaa vauvaani tarkkailtuani sitä mieltä, että tuossa teoriassa saattaisi olla hyvinkin perää. Syntyyhän ihmislapsi tosiaankin aivan keskeneräisenä, ja vasta vuoden ikäisenä vastaa kyvyiltään vastasyntynyttä eläinvauvaa.



Oma vauvani oli itkuinen jo sairaalassa ja häntä siitä syystä tutkittiinkin jo siellä, mitään vikaa löytämättä. Sairaalassa sanottiin, ja itsekin opin pian näkemään, että masuvaivoista ei ollut kyse. Niitäkin välillä oli, niin kuin varmaan melkein joka vauvalla, mutta itku oli silloin erilaista: masuvaivaisesta lapsesta näki ja kuuli, että häneen sattuu. Yleensä vauvani kuitenkin itki vihaisesti ja hermostuneesti, aivan kuin olisi saanut kaikesta tarpeekseen. Elimme rauhallista kotielämää, mutta pienikin muutos rutiineissa tai vaikka nopea pyrähdys kaupungilla tiesi koko illan raivokasta huutoa. Itkut vähenivät vähitellen, sitä mukaa kun vauva kasvoi ja kehittyi, ja vuoden vanhana häntä saattoi jo kuvailla tyytyväiseksi ja tasapainoiseksi lapseksi. Tämäkin mielestäni tuki sitä näkemystä, että lapsen hermosto kehittyi ajan myötä sietämään sitä kaikkea uutta, jota vauva päivittäin aisti, koki ja oppi.



Tänä päivänä lapsemme on vajaan kahden vuoden ikäinen, ja hänestä näkee, että perusturvallisuus on kohdallaan ja että hän voi luottaa siihen, että hänen tarpeisiinsa vastataan. Jos mieheni kanssa olisimme täysiä puusilmiä, jotka eivät osaa tulkita vauvansa tarpeita, " kasvatuksemme" tulos olisi varmaan toisenlainen.

Ap väitti, että vauvat ovat maagiseen kolmen kuukauden ikään saakka lötköjä matoja ja sitten alkavat kannattelemaan päätään - kenen vauva oikeasti on kolmikuukautisena vasta kannatellut päätään??? Meidän vauva nosti viisiviikkoisena mahallaan ollessaan pään kunnolla ilmaan ja oli parikuukautisena todella jäntevä, melkein olisi voinut jo istuttaa;)



Ja röyhtäyttämisestä, olen samaa mieltä kuin ap sen tärkeydestä. Aina sekään ei ole kuitenkaan helppoa. Meidän vauva ensimmäisenä parina elinkuukautenaan valvoi öisin pitkiä aikoja, jutteli tai kitisi tai itki vaihtelevasti, mutta valvoi ja valvotti vanhempiaan. Kun vauva sitten vihdoin nukahti rinnalle, en todellakaan alkanut röyhtäyttämään häntä, koska siitä hän olisi taas havahtunut ja sama kierre olisi alkanut uudestaan (koitettiin kyllä). Meillä ei kyllä ilmavaivojakaan paljon ollut, jos olisi ollut, niin ehkä olisin harkinnut yöllä röyhtäyttämistäkin silläkin uhalla että koko yö olisi valvottu...

Sun lapsilukusi on jo varmaan täynnä sinä täydellinen ap. Mutt jos vaikka hankkisit sen kolmannen vaavin, niin minä todellakin toivon että sulle siunaantuu niin hemmetin koliikkinen vauva, ett se valvottaa sua ainakin kymmenen vuotiaaksi asti. Voi pylly kun inhottaa tollaiset ihmiset jotka ei yhtään osaa olla empaattisia. Tietty se on sun vauvan hoito taidoista kiinni, minkälainen lapsi sull on!!!



T: Myös kahden hyvin nukkuvan lapsen äiti, eli " kilttien" lasten.

jos saa pierun hyvin tulemaan. Meillä on vauva saanut pieraistua ja nukkunut hyvin, joitain vauvoja pitää taas pumpata jaloista.

Sama tyyli, sama niin lämmin mutta alentuva asenne.



Jos olisit lässyttänyt samoja juttuja tänne, silloin, kun esikoiseni aikanaan kärsi koliikista olisin haistattanut **tut

-Nyt en onneksi ole enäöä niin tunteideni vallassa, joten jätän aloituksen ihan omaan arvoonsa!

Ehkä tämän lukee joku, jolle siitä voisi olla apua.

Tyttöni alkoi itkemään iltaisin muutaman viikon ikäisenä. Huusi noin parista tunnista kolmeen tuntiin joka ilta noin seitsemän kahdeksan jälkeen. Kannoin ja hyssytin ja itkin, oli niin järkyttävän kuuloista pienen parkuminen. Kun olin käynyt läpi omasta mielestäni kaikki vaihtoehdot, pois lukien allergiat ynnä muut lääkäriä vaativat, päätin lopettaa d-vitamiinin antamisen. Parin itkuillan jälkeen itkeminen loppui. Olin viikon antamatta d-vitamiinia ja aloitin sitten varovasti (tippa kerrallaan) uudestaan, pian iltahuuto alkoi taas. Lopetin jälleen d-vitamiinin antamisen ja parin päivän kuluttua itkukin taas loppui. Pelastuksen meillä tähän tilanteeseen toi Jekovitin vaihtaminen Deetippoihin.



Olen itse sitä mieltä, että vauvan itkuun on aina syy, mutta syitä on olemassa varmaan tuhansia :/

Varmasti löytyy joitain vauvoja joiden viestintä on niin epäselvää ettei äiti tiedä mitä vauva haluaa tai sitten äiti ei osaa tulkita vauvan viestejä oikein. Mutta sanoisin että nämä ovat kyllä erittäin harvassa!



Minullakin on ollut hyvin vaativa vauva. Ja itkuun on yritetty kaikki mahdolliset keinot. Eli jos ruoka ei kelpaa, tarkistin vaipan, keinuttelin sylissä ja hellin, röyhtäytin, lauleskelin, varmistin lämpötilankin, vaihdoin kevyempää vaatetusta tai lisäsin vaatetta ja tein vaikka mitä mutta itku ei hellittänyt. Ja sen verran luotan kykyihini äitinä että mitään en olisi voinut tehdä paremmin. Sä voisit ap joskus nauhoittaa vauvasi pahimman itkun cd:lle ja laittaa sen korvalappustereoista soimaan TÄYSILLÄ kolmeksi tunniksi putkeen. Tulepas sitten uudelleen tänne AV:lle röyhistelemään rintaasi!

Miksi ihmeessä ketjuihin EI saisi vastata? JSelitäpä se minulle. Ja jos et ole vielä huomannut sitä pahvi, niin ketjuun vastaaminen nostaa ketjun eka sivulle.



t:71