kotiäidit ovat ihan oma ihmislajinsa; ???

Toisilta se taas käy täysin luontevasti.

Niinkuin maratoonarit. Kuka tahansa pystyy juoksemaan maratonin, mutta osa oikein nauttii siitä.

todistaakseen itselleen ja etenkin toisille jotakin. Ikuisuudelta tuntuvan itsensä kiduttamisen jälkeen maaliin päästyään lysähtävät maahan ja toteavat ettei koskaan enää...

Kyllä mä ainakin viihdyn paremmin pilttieni parissa kuin töissä hirveän esimiehen hiostaessa, kalenterin täyttyessä, katsoen päivästä päivään tylsiä työkavereitani ja kuunnellen niiden juttuja. Eikä kiinnosta myöskään matkustella tai soitella asiakkaille ym. ym.



Kotona on mukavaa, ikuista viikonloppua ja lomaa! Ehtii laitella syötäviä, kotia, käydä lasten kanssa erilaisissa paikoissa ja askarrella, lukea satuja, ulkoilla ja olla varma siitä, että lapset saa luksushoitoa! Mulla on etuoikeus olla lasteni ensivuodet heidän kanssaan ja katsoa heidän kehittymistään, olla osana sitä. Kohta tää on ohi :( sillä aika kulkee pian. Olen onnellinen, että tässä ainutkertaisessa elämässä sain olla lasteni kanssa kun he olivat pieniä ja tarvitsivat mua. Työnantaja ei tule muistamaan mua koskaan kuolinvuoteellani.

kauheasti glorifioida ja hämmästellä. Ottakaa ihan rennosti vaan ja keskittykää omaan elämäänne, niin ne kotiäiditkin tekee:)

oma elämä valuu hukkaan. Mukava alkaa sitten 45-vuotiaana etsimään itselleen työpaikkaa kun koulutus on vanhentunut ja ukkokin jättänyt kun lapset ovat tarpeeksi vanhoja pärjäämään ilman äitiä

Ottakaa ihan rennosti vaan ja keskittykää omaan elämäänne, niin ne kotiäiditkin tekee:)

Niin, harvoin saa lukea kotiäitien kommentteja työelämästä ja työtätekevistä äideistä, lasten hoidosta, rahan käyttämisestä jne... ja aina osataan osoittaa syyttävää sormea eikä se sormi ikinä osoita itseä päin :p

todistaakseen itselleen ja etenkin toisille jotakin. Ikuisuudelta tuntuvan itsensä kiduttamisen jälkeen maaliin päästyään lysähtävät maahan ja toteavat ettei koskaan enää...

Tai sitten sinulla ei edes ole omia lapsia. Koska sinulla on kanttia väittää, että kotona oleva äiti on "vapaalla". Tai sitten vaan olet pöljä.



Ja toivoisin niiiin kovasti, että kertoisit rohkeasti mikä sinusta on oikea työpaikka eli se oma ammattisi!

Vituttaako sinua, kun et voinut urakeskeisenä jäädä kotiin? Vai eikö taloudellinen tilanteesi sitä sallinut, paska säkä?



Itse en vaihtaisi hetkeäkään pois 6:sta kotona viettämästäni vuodesta. Olisi aika ankeaa alkaa lasten kasvaessa miettimään, että olisinpa ollut kotona heidän ollessa pieniä. Kyllä siellä töissä saa sitten juosta ihan kyllästymiseen asti myöhemminkin!



T. 30

yksi akateemisesti korkeasti koulutettu kotiäiti ilmoittautuu!

Kun palaan töihin olen ollut melkein 5 vuotta kotona hoitamassa muksuja, enkä

kadu pätkääkään! Toki huonojakin päiviä on ollut mutta kaiken kaikkiaan olen kyllä nauttinut muksujen kanssa olemisesta ja tästä "rauhallisesta" elämänrytmistä. Töitä ehdin tekemään (vakipaikka odottaa), mutta lapset eivät ole ikuisesti pieniä

Älä ainakaan minua sääli. Olin yli 10 vuotta kotona lasten kanssa ja NAUTIN suunnattomasti. Kuten kaikki muukin hyvä, sekin loppui puolisen vuotta sitten. Kävin työkkärissä, sain omalta alalta työharjoittelupaikan ja muutaman kuukauden jälkeen sain työpaikan! Koulutuksen päivitys hoitui näppärästi, kyseessä opistotasoinen koulutus. Ala on kehittynyt suunnattomasti mutta ex-kotiäidillä on halua ja intoa oppia! Ensimmäiset viikot olivat aika rankkoja mutta nyt on jo rennonpaa ;).



Kotiäitiaikaa muistelen kaiholla. Luulen, että lapsetkin tykkäsivät olla kotona/ siitä että äiti oli kotona. Kotiäidit: nauttikaa hitaista aamuista, pulkkamäestä ja puistokäynneistä. Se aika menee todella nopeasti ohi.

mitä ihmettä muuten tekisin vauvapalstalla?



En olisi ennen tälle palstalle tuloani edes tiennyt etten ole "kotiäiti" (eli että sellaiseksi saa kutsua vain sellainen jonka nuorimmainen on yli kolmevuotias, ja silti on kotona vieläkin), mutta siperia opettaa.



En ole todellakaan sitä mieltä että kotiäidillä olisi päivä käytettävissä henkilökohtaisiin huvituksiinsa (ei tosiaan ole, hyvä että edes kodin saa hoidettua!), mutta onhan tämä sikäli vapaa-aikaa töihin verrattuna, että tämä on minun aikaani minun omien perheenjäsenieni kanssa. Ihmisten joita rakastan enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Olisi todella kummallista kutsua sitä "työksi"!

11 vuotta, täysipäiväisenä kotiäitinä (5 lasta)...ja sitten suoraan uraputkeen omalle paikkakunnalle oman alan hommiin ja vuoden päästä vakivirka! Ei paha, mukava kun pomo arvosti valintojani ja antoi mahdollisuuden päivittää tietoja työn ohessa, koska tosiasiahan on että työ opettaa! Aivan ihmeissäni olen oman rahan määrästä! Kun on kituuttanut monta vuotta miniäitiyspäivärahoilla ja kodinhoitotuella on parin tonnin liksa ihan mukavaa ! ; )



Enkä kyllä kadu mitään, vielä on työvuosia paljon jäljellä...

Moni vaan luulee, että äiti vaan köllöttelee lasten kanssa kotona. Ehkä niinkin on joissakin kodeissa, ikävä kyllä.

Ihan oikeasti mä koen viettäväni perheeni kanssa nimenomaan vapaa-aikaa, vaikka se ei tarkoitakaan sitä että voisin tehdä samoja asioita kuin tekisin jos olisin lapseton sinkku. Siihen liittyy paljon velvollisuuksiakin, mutta silti mulle on täysin mahdoton ajatus nimetä omien lasteni kanssa leikkiminen työksi, vaikka en käykään juuri nyt kodin ulkopuolella ansiotyössä. Ja vaikka tietenkin on työläämpää olla kahden (tai useamman) lapsen kanssa kotona kuin olla yksin kotona. Kotityö on mulle jotain vähän vastenmielistä pakkohommaa joka vain on tehtävä, esim. pyykki tai tiski. Lasten kanssa oleminen ei ole samalla tavalla epämiellyttävä velvollisuus.



Mitä termiä siitä saa käyttää ettei loukkaa av-mammojen etikettiä?

"oma elämä jää elämättä"

Kenenkäs elämää minä sitten elän? Kuvittelin että ihan omaani, juuri sitä mitä halusinkin, lasten eläessä omaansa tuossa ympärillä.



Elättekö te työssäkäyvät sitten pomon elämää? Vai työkö on se elämä? En käsitä. Enemmänhän tämä on omaa, saan olla oma pomoni ja päättää aikatauluistamme ja päivän ohjelmasta, hitto minähän olen oikeastaan yksikköni ylijohtaja!



Miten sitä omaa elämää saa enemmän jos lapset on päivähoidossa ja itse töissä? Onhan ne kuitenkin illalla kotona. Käyttekö siellä oopperassa ruokatunnilla? Minäpä hoidan pyykinpesut päivällä kotona ollessani ja pääsen viikonloppuisin miehen kanssa vaikka mihin, kun "te joilla on oma elämä" hoidatte niitä kasaantuneita kotihommia :)

ei koulussa läksyt maistuneet.

T. Työssäkäyvä naapuri

Itse tunnen useita fiksuja naisia, jotka ovat koulunsa käyneet, mutta haluavat viettää aikaa lastensa kanssa kotona. Ja jos miehen tulot sen sallivat, niin mikäs siinä. Itse kunnioitan toisten valintoja. Minusta on säälittävämpää ehdottomuus, suvaitsemattomuus ehkäpä suoranainen kateus toisten valintoja kohtaan. Kyllä kotiäidin elämä oli ihanaa verrattuna työssäkäymisen ja sairaiden lasten hoitamisen yhdistelmään. Olisin itsekin vielä kotona, jos taloudellinen tilanne sen sallisi.



Lapset nauttivat äidin seurasta varmasti ja tiedän monia kotonahoidettuja lapsia, joista aikuisina on kasvanut tasapainoisia aikuisia, jotka menestyneet elämässään hyvin. Erikseen ovat nämä sosiaalisesti alemmista luokista tulevat ihmiset, jotka eivät ehkä kykene töihin. Mutta kannattaako heitäkään mollata? Kukaan meistä ei koskaan tiedä, miten elämä menee tai mitä tapahtuu itselle.



Minäkin olen ihmetellyt käsitettä "oma elämä jää elämättä". Entä jos lapset juuri ovat sitä mitä elämältä haluaa? Jos kokee lastenhoidon olevan elämän arvokkain asia, niin onko se nyt niin pahasta? Eikö halveksittavampaa ole vaikkapa materialististen asioiden ylikorostaminen tai vaikkapa sitten baareissa juokseminen tmv?



Nyt kotiäitien mollaajat. Menkääpäs itseenne ja miettikää, miksi se kotona oleminen oli niin vaikeaa?!