kotiäidit ovat ihan oma ihmislajinsa; ???

ettei ole kotiäiti, ollut kotona elämästään vain 2,5v. yhteensä kahden lapsensa kanssa.

Ei sen kotiäidin tarvitse lukea niitä läksyjä.



Kotiäitiyteen ei ole ammattitutkintoa. Hommat hoituu ilman kouluja.



Kolunkäyntiin ei tarvitse haaskata aikaansa. Hukkaan heitettyä vaivaa ja rahaa.

minulla on koulutus, työhistoriaa yli 10 vuotta, vakituinen työpaikka.



Kotona lasten kanssa olen ollut viimeiset 5,5 vuotta.

itse palasin opintojen pariin kun lapsi oli n. 9kk, tosin opinnot olivat melkoisen joustavia eli ei tosiaan tullut tilanteita joissa äiti on 20h/vrk poissa ja lapsi hoidossa, ja lisäksi mies, eli lapsen isä, jäi kotiin lasta hoitamaan peräti 2 vuoden ajaksi.



Mutta mä olen lyhythermoinen, kärsimätön, ilmeisesti liikaa toisten aikuisten seuraa kaipaava sekä ehkäpä myös itserakas, koska mulla ei yksinkertaisesti kestänyt pinna hoitaa lasta kotona 24h/vrk. Näin joululomien jälkeen voin taas kerran ihan rehellisesti tunnustaa, että mä kyllä rakastan arkea - ei tarvinnut kun viikko olla koko perhe lomalla niin johan meillä kaikilla paloi pinna toisiimme. Mies tiuski ja äyski jatkuvasti jostakin, ja suurimman osan ajasta vietti a)keittiössä tiskaamassa tai b) kuuraamassa vessanpönttöä, kun tuo esikoinen, kohtapuoliin 3,5v, sai joka toinen minuutti raivarin aivan mistä sattuu asiasta, oltiin sitten kotona, kaupassa, kaupungilla, kahvilassa, kylässä, puistossa tai missä tahansa. Itse kärsin lähes koko loman kroonisesta päänsärystä, kun hampaita kiristellen yritin tulla toimeen paitsi lapsen, myös mieheni kanssa... meillä on arkea helpottanut aivan älyttömästi se että lapsi on päässyt pph:lle hoitoon. Ilmeisesti pelkästään se, että saa siellä leikkiä samanikäisten, muiden lasten kanssa, on hänelle todella tärkeää, koska hoitopäivien jälkeen iltapäivät ja illat n. klo 15.30 asti sujuvat kotonakin mukavammin, kuin jos hän olisi aamusta asti kotona pelkästään.



Eikä kyse ainakaan mun mielestäni ole siitä, etteikö kotona olisi tarpeeksi virikkeitä, koska samoja asioita me tehdään kotona kuin tehdään tuolla pph:llakin, eli ulkoilut, leikit, ruokailut, päiväunet ja muut ovat aivan samassa rytmissä ja samoihin aikoihin niin kotona kuin hoidossa. Ainoa ero pph:n ja kodin välillä on se, ettei täällä ole kolmea muuta suunnilleen samanikäistä lasta leikkikaverina :)

Kotiäideissä ei oo mitään säälimistä. OOn nyt äitiyslomalla akateemisestä hyvin palkatusta työstäni. Vaikka työ ois mielenkiintoista ja hyvin palkattua, on välillä ihanaa olla kotona lasten kans päivät pitkät. Saa omistautua omalle elämälleen ja omille lapsilleen, tehdä omat aikataulut ja kaikki suunnitelmat itse. Ei tarvi olla rahapelin renki eikä työn antajan altis orja. Elämä on niin lyhyt että mielummin käytän oman aikani mahdollisimman paljon oman mieleni mukaan kun yhteikunnan rattaissa, tienaamassa jotain tarpeettomia kulutushyödykkeitä, joita mainosmiehet yrittää huijata meidät haluamaan. Lähitulevaisuudessa kun joudun palaamaan töihin aion kyllä tehdä osa-aikaista työviikkoa ehkä jotain 3 päivää viikossa, jos vaan rahatilanne antaa myöten.

tunne suomen kieliopin alkeita.

jotka levittävät persettään kotona miehensä palkalla 10 vuotta ja antavat oman koulutuksensa vanhentua ilman mitään kunnianhimoa.

Mukava alkaa sitten 45-vuotiaana etsimään lapselleen terapeuttia kun lapset on sysitty yhteiskunnan, tietsikan ja harrastusten kasvatettaviksi, eikä vanhemmilla ole koskaan ollut aikaa uransa ja luottamustehtäviensä lomassa pitää lastaan sylissä tai pysähtyä viettämään oikeasti aikaa kotona oman lapsensa kanssa. Puhumattakaan siitä, tunteeko oikeasti edes omaa lastaan tai osaako koskaan kertoa, koska pieni oppi erilaisia taitojaan ensimmäistä kertaa?



"Kotiäiti" voi olla koulutettu nainen, joka panostaa pieniin lapsiinsa ja palaa työhönsä, kun lapset ovat kasvaneet turvallisessa ympäristössä tarpeeksi isoiksi pärjäämään suuressa maailmassa.



Itse en koe yhtään uhraukseksi sitä, että SAAN olla lasteni kanssa kotona. Meillä on kivaa keskenämme ja kaunis koti. Mun ura ei mihinkään tuolta karkaa, voin hyvinkin olla elämäni tärkeimmässä pestissä tämän muutaman vuoden ajan ja kuolla joskus tyytyväisenä siitä, että sain nähdä lasteni kasvavan ja olin tukena ja turvana heille elämän ensivuosina.

ja lapset kasvaa kyllä päiväkodissakin tasapainoisiksi

Hyvin monet kärsivät sosiaalisten tilanteiden peloista.

Nämä äidit viihtyvät kotona parhaiten. Elämä ei sinäänsä valu hukkaan kun on vain hyvä olla.



Lapsia tehtaillaan hankitaan kotieläimiä (kissat koirat hevoset etc...)



Nämä ihmiset olisivat aivan hukassa jouduttuaan työelämään.

Joo, kyllähän ne taitaa oma lajinsa olla. Jutuista huomaa heti ketä on kotona ollut pitkään ja ketä ei. Kotiäitien kanssa ei tarvitse hirveästi jutella lasten kanssa ravintoloissa tai elokuvissa käynneistä, ruoka kassin sisällöstä jos sieltä löytyy muutakin kuin peruskamaa, ulkomaan matkoista, (uusien) vaatteiden ostamisesta merkkiliikkeestä, viineistä (siis muistakin kuin kissapulloista...) jne.



Ja jos näistä erehtyy puhumaan, niin... no näkeehän sen tältäkin palstalta millaista keskustelua syntyy :p

Ammattitaitoaan voi pitää yllä ja kehittää myös kotiäitiaikana, vaikka ei töissä kävisikään! Ehdin olla töissä kymmeniä vuosia vielä sittenkin, kun lapseni ovat isompia. Tämä on parasta aikaa elämässä, kun saa rauhassa keskittyä omaan perheeseen! Ei ole kiire minnekään. Lapset ovat ainakin minulle lahja, josta tahdon nauttia täysillä. Työ ei ikinä voisi kilpailla tärkeysjärjestyksessä lasteni kanssa... työ odottaa, lapset kasvavat isoiksi liiankin nopeasti! :-)

ja lapset kasvaa kyllä päiväkodissakin tasapainoisiksi

ja tarkoitin sillä nimenomaan sitä, minkä moni tähän ketjuun vastannut onkin nostanut esiin, eli kotiäidit (joilla tarkoitan väh. 3-5 vuotta kotona putkeen olevia äitejä) ovat omanlaisiansa: en tunne ketään akateemisesti koulutettua naista, jolla olisi hyvin palkattu vakituinen työ, joka olisi jäänyt kotiin yli kahdeksi vuodeksi. Poikkeuksia tottakai on, tajuan sen, mutta pääosin kotona vuosikausia viihtyvillä naisilla ei yksinkertaisesti ole koulutusta tai ainakaan ei työtä, johon kannattaisi palata. Tai sitten ei ole halua palata kun kotonakin voi olla, esim. miehen palkan varassa. Ihminen, joka tähän kykenee sekoamatta, on mielestäni ihan oma ihmislajinsa. Pitää olla älytön kyky kestää rutiineja, aikuisseuran puutetta ja älyllisiä virikkeitä, lehmän hermot sekä ammatillisesti ei voi olla kovin kunnianhimoinen jne. Tämä kommenttini siis ottamatta sen kummemmin kantaa siihen, mikä on oikein ja väärin, järkevää tai järjestöntä, lasten kannalta fiksua tahi typerää.

heti leimataan kotiäidit kategoriaan, jossa on



a) sosiaalisista peloista kärsiviä



b) kouluttamattomia luusereita



c) uraltaan putoavia



d) hissukoita, jotka viihtyvät vain neljän seinän sisällä





Ja lopuksi painotetaan päiväkotia onnelana, jossa lapset viihtyvät. Jokin tässä mättää ;) Mutta kaikki tekee tavallaan.

perinnöillä, joista tulee jatkuvasti osinkoa. Mulla on akateeminen tutkinto, mutten ole innostunut menemään töihin, lähinnä omaksi huvikseni teen tutkimusta ja kirjallisia hommia. Miehellä hyvät tulot, mutta ei pakko olla töissä.



Lapset (2 kpl) pieniä ja touhutaan kaikenlaista, ei pelkästään kotona vaan kaupungillakin.

Työssäkäyvät pienten lasten äidithän leimataan täällä välittömästi:

- Uraohjuksiksiksi, jotka tekevät töitä 20h/ vrk

- Eivät välitä lapsistaan

- Jättävät kasvatusvastuun päiväkodille / koululle

- Lykkäävät lapset myös viikonlopuiksi hoitoon / harrastuksiin, ettei vaan tarvitsisi itse niistä lapsista kantaa vastuuta

- Materialisteiksi, jotka eivät pysty luopumaan uudesta autosta ja valtavasta omakotitalostaan tai ylellisestä elämästään lapsen edun vuoksi...

Onko tämä samaa sarjaa kuin että pelkkien poikien tai tyttöjen äidit ovat oma lajinsa?

Kahden pojan äitinä olisin kiinnostunut kuulemaan lisää :).

kuka on kotiäiti ja kuka ei.



Olen 30-vuotias kahden yli kolmevuotiaan lapsen äiti. En ollut lasten syntymien välissä kokopäivätöissä, enkä jäänyt esikoista odottaessani vakityöstä kotiin, vaan juuri maisterin paperit saaneena. Elän elämääni itseäni ja perhettäni varten, en yhteiskuntaa varten. Olen onnellinen, että kolmekymppisenä minulla on lapset tehtynä, koulutus, aviopuoliso ja työkokemusta. Vakiduunia ei ole, ja voi olla että vielä vaihdan ammattiakin, mutta so what. Jotain työtä saa aina, uuden koulutuksen voi hankkia, mutta lapsia on mahdollista saada vain tietyn ikäisenä. Lapset ovat minulle ainutlaatuisia, ja haluan olla heidän kanssaan mahdollisimman paljon. Omien lasten lapsuutta ei voi elää uudelleen myöhemmin. Elämä on tässä ja nyt. Olenko siis nyt työssäkäyvänä akateemisena pätkätyöläisenä (joka omasta valinnastaan ei varmistanut vakityötä ennen lapsia), ex-kotiäiti, luuseri vai mikä??

jotka levittävät persettään kotona miehensä palkalla 10 vuotta ja antavat oman koulutuksensa vanhentua ilman mitään kunnianhimoa.

Toisekseen on ihan hullun hommaa tehdä itsestään riippuvainen toisesta ihmisestä. Ikinä ei voi tietää mitä tapahtuu ja jos nainen on edes suunnilleen itsenäinen pystyy hän töitä tekemällä elättämään itsensä sekä lapsensa.