Alma Media tiedottaa - vaikuttaako teistäkin juristien muotoilemalta tekstiltä? ;-)
Alma Media tiedottaa
...Sopimuksen purkaminen sai suuren näkyvyyden eri medioissa Korhosen aktiivisesta tiedottamisesta johtuen. Alma Media tiedotti asiasta vasta, kun sopimuksen purkaminen oli juridisesti kunnossa. Olemme yllättyneitä siitä, että Johanna Korhonen saattoi julkisuuteen keskeneräisten, luottamuksellisten neuvottelujen sisällön ennen johtajasopimuksensa purkua.
Johanna Korhosen perhesuhteet tai hänen puolisonsa sukupuoli eivät luonnollisestikaan ole vaikuttaneet päätökseen purkaa Korhosen johtajasopimus. Perheasiat eivät ole vaikuttaneet siihen, että hänen ja Alma Median välinen luottamus rikkoontui. Olemme julkisesti kertoneet, että johtajasopimuksen syntymisen jälkeen Alma Medialle kävi ilmi Korhosen valehdelleen useaan otteeseen rekrytointiprosessin aikana. Tämän Korhonen on myöntänyt meille myös itse. Henkilöä, jonka toimintatapoihin ei kaikissa olosuhteissa kuulu rehellisyys, ei voida valita suurta harkintakykyä vaativaan päätoimittajan tehtävään.
Lisäksi Johanna Korhonen on julkisesti antanut ymmärtää, että Alma Median johdon mielestä hänen olisi perhesuhteensa vuoksi ollut hankala toimia päätoimittajana erityisesti Rovaniemellä ja Lapin alueella. Haluamme korostaa, että tämä käsitys on ainoastaan Korhosen itsensä, enkä minä eikä kukaan muukaan Alma Median johdossa luonnollisestikaan näin ajattele.
Emme halua jatkaa Korhosen aloittamaa julkista keskustelua eilisiä tiedotteita enempää, sillä emme osaltamme halua tuoda julkisuuteen sellaisia asioita, jotka eivät sinne kuulu.
Kunnioitamme ja arvostamme Alma Mediassa kaikkia työntekijöitä riippumatta heidän yksityiselämästään tai perhesuhteistaan.
Kai Telanne