mistä saa motivaatiota hengissä pysymiseen.
Minä en vain jaksaisi enää elää, koko elämä on muuttunut niin vaikeaksi ja tuskalliseksi etten enää keksi mitään syytä miksi minun pitäisi venyttää tätä tuskaa enää pidemmälle. Tätä on jatkunut jo monta vuotta eikä mikään auta. Ei lääkkeet, ei terapia, ei mikään. Kadun nykyään vain sitä etten ole tappanut itseäni aiemmin.
Kommentit (30)
sanon suoraan että inhoan tuollaisia luovuttajia. JOKAISELLA on joskus vaikeaa, ei silti heitetä hanskoja tiskiin.
On sinullakin vanhemmat, ehkä siskoja, muita sukulaisia? Miksi et ole väleissä heihin. Monet asiat on myös itse aiheutettuja ja omaa vikaa, katse peiliin.
Ystävä voi olla myös naapuri, oma aktiivisuus auttaa, harva tulee soittamaaan sinun ovikelloa. Jos sitä odotat.
Askel askeleelta etenet. Nyt joulu tulossa, otat yhteyksiä sukulaisiin...haet töitä, aloitat harrastuksen...siitä se lähtee pikku hiljaa ja lopetat sen itsesäälin
että parhaiten saa apua ongelmaansa, kun ANTAA sitä mitä itse eniten kaipaa.
Eli jos kaipaa ystäviä, ole ystävä jollekin. SPR ja muut auttavat eteenpäin, paljon vanhuksia yksin
Me olemme lapsettomia tahtomattamme ja hoidamme tuttavien ja vieraiden lapsia. Se paras apu todellakin
sen, että merkityksellisyyden tunne häviää elämästä. Se elämän merkitys pitää koota pienistä asioista. Mistä asioista nautit? Onko lämmin sauna sellainen? Voisitko hankkia lemmikkieläimen, josta kannat vastuuta? Lääkityksen tarkistaminenkaan ei olisi pahitteeksi. Saattaa kuulostaa kliseeltä tosin.
mutta se taitaa olla tarkoituksesi. Inhoat minua vaikket ole koskaan edes tavannut ja sitten ihmettelet miksi minulla ei ole ketään enkä jaksa elää. Tietysti kaikki ongelmat ovat itseaiheutettuja, enhän ole muita syyttänyt. Siksi en näe mitään syytä jatkaa, minulle eläminen aiheuttaa kipua ja tuskaa ja muille elossaolemiseni on merkityksetöntä. Sukulaiset eivät pidä minusta, töitä on, harrastukset tuntuvat täysin epämielekkäältä puuhastelulta kun elossa oleminenkin sattuu.
Itse mietin itsemurhaa myös, olin sitä mieltä, että kaikki mennyt pieleen enkä jaksa enää.
Sitten sain puhelinsoiton, että veljeni kuollut auto-onnettomuudessa. Meni arvot uusiksi ja tajusin, että elämä on muutenkin ohi hetkessä eikä paluuta ole.
Muuta elämääsi, tee asioita joita haluat. Oikeasti tämä on vain yksi mahdollisuus, sen jälkeen ei ole autuutta tai mitään - et ole enää etkä voi kokea mitään enää koskaan.
Jos olet pitkään ollut masentunut, aivosi kaipaavat buustia. Hae lääkäriltä resepti masennuslääkkeisiin ja ala nauttia elämästä.
Siskoni oli muutama vuosi sitten juuri tuossa kunnossa. Epäilin ettei hänen elämästään oikeasti tule ikinä mitään. Mutta sitten tapahtui käänne. Hän sai uuden lääkärin joka määräsi oikeat lääkkeet hänen sairauteensa. Siitä on alkanut ylämäki.
Oletko varma et sinulla on lääkitys kohdallaan?
Voimia taisteluun!
potkaista sinut takaisin "elävien kirjoihin". Inhoan luovuttajia, en sinua koska en edes tunne.
Hieman taustaa puheilleni. Menetin äitini auto-onnettomuudessa ollessani 15 vuotias. Sairastuin itse vakavasti 24 vuotiaana. Monia muita ongelmia on tullut vastaan. Luovutinko? Perkele en! Ja ei pidä sinunkaan. Tunnen tuskasi, siksi yritän potkia eteenpäin, koska se on ainut vaihtoehto.
Jaa aika palasiin. Kuinka kauan tunnet jaksavasi nyt? Puoli tuntia?
Tee tuon puolen tunnin aikana jotain, josta saat mielihyvää tai josta joskus aikaisemmin elämässäsi olet saanut mielihyvää. Kuppi teetä? Puhdas tiskiallas?
Ei mitään liian suureellista tai väsyttävää. Jotain mihin saatat pystyä nyt. Kun olet onnistunut, kiitä itseäsi:olet saavuttanut jotain. Jaksoit vaikket uskonut jaksavasi ja lisäksi teit jotain pientä oman olosi kohentamiseksi.
Kirjoita. Ihan ilman estoja kaikkea mitä mielessä pyörii. Ei siinä tarvitse olla mitään järkeä, tajunnanvirtaa.
Ihan varmasti sullakin vielä helpottaa, sulla on nyt aallonpohja.
Lähetän voimia, energiaa ja enkeleitä luoksesi.
Jos niin olettaa, kaikki tuntuu varmasti vaikealta. Jos olettaa että vaikeata tulee olemaan, sen kestää.
Ole onnellinen että olet syntynyt tähän maailmaan.
VOIMIA SULLA JA JÄTÄ luovuttaminen pois.
harrasta, mene uimahalliin vaikka rentoutumaan.
Se auttaa<3<3
pura tuskaasi. Ole lempeä itsellesi. Jos jaksat jotain pientä, se on alku.
Syötkö, huolehditko itsestäsi? Jos olet masentunut, hae apua.
ei ajattele läheisiä. Joskus jopa kosto, siitäs saivat, nyt huomaavat minutkin. Lapsellista.
Vaikka nyt ei tunnu siltä, parempia päiviä tulee sinullekin! Ole sitkeä ja hae apua niiden saavuttamiseen. Sitä et myöhemmin varmuudella tule katumaan.
Halaus
Luonnosta esimerkiksi. Itse olin masentunut 3 vuotta ja jo pieni kävelylenkki raittiissa ilmassa oli minulle suuri juttu, vaikka pelotti ulosmeno(kin) .
Musiikista, siitä saa voimaa.
Mä en usko että monikaan masentunut todella haluaa kuolla, vaan haluaa pois siitä tuskasta.
Minä olen sen tien läpikäynyt ja usko minua kun sanon että nyt tavallisetkin asiat tuntuu ihanilta! Sieltä on tie vain ylöspäin
älä lyö lyötyä. Ja sinä tahdot potkia eteenpäin. Joidenkin kohdalla itsemurha voisikin olla itsekäs teko, mutta minun kohdallani ei. Ei minua jäätäisi kaipamaan tai syyteltäisi itseä. Olen vanhemmiltani jo kysynyt asiasta ja he ovat sanoneet että minun tilanteessani ymmärtävät asian ja hyväksyvät eivätkä sure koska tietävät että se lopettaisi minun tuskani. Eivätkä pienet ajatukset enää innosta eivätkä ilostuta minua. Luonnollista elinaikaa on vielä jäljellä ainakin 50 vuotta ja sekö pitäisi viettää aivan yksin? Kaikilla muilla on mahdollisuus viettää aikaa ystävien kanssa, rakastua, perustaa perhe ja minulla ei. Ei minun elämälläni ole merkitystä ja vaikka se on ainut elämäni en voi toisia pakottaa olemaan kanssani, tekemään elämästäni parempaa. Minä elän kuin Truman-showssa, kaikki muut tietävät jotain ja minä en. Aivan kuin olisin lasikuplassa muiden keskellä enkä saisi yhteyttä. En ymmärrä enkä tule ymmärretyksi.
Silloin tuntui juuri tuolta kuin sinusta ap.
Ja koko ajan tuntui että elämän raskasviitta oli hartioilla, silloin päätin yhden paikan (meillä nojatuoli), jossa ollessani en murehdi mistää. Se oli paikka jossa sain vähän aikaa olla ilman murheita. Välillä piti istua pitemmän aikaa ja välillä riitti lyhytkin aika. Ja jokus oli todella vaikea olla murehtimatta siinä penkillä, mutta ainakun meinasi alkaa murehtimaan, niin ihan tietoisesti kielsin itseäni. Näin jaksoin läpi vaikean hetken ja elämä alkoi pikkuhiljaa uudelleen.
ihan vaikka piruuttas ja kiusaks mennä porskutat etiäpäin.
Haluaisitko olla minulle ystävä? Haluaisitko auttaa mua jaksamaan?
Kenelläkään ei ole minkäänlaisia tunteita minua kohtaan. Minusta ei ole hyötyä tälle yhteiskunnalle eikä yhdellekään ihmiselle tässä maailmassa. Olen aina halunnut rakastaa jotakuta ja saada vastarakkautta, mutta ei taida olla mahdollista. Ei ystäviä, ei minkäänlaista elämää. Kriisipuhelimet eivät taida auttaa, olen kokeillut kaikkea apua mitä on mahdollista saada. Olen vain aina ollut yksin ja masentunut. Minua pelottaa itsemurha, pelkään kipua ja epäonnistumista.