Lue keskustelun säännöt.
Onpa mukavaa elää syömishäiriötaustaisena =/
29.09.2008 |
Olen 34-vuotias ja yhä edelleen bmi 20 -kuosissa olevana se pulska tenava, jota kaikki äidistä ystäviin morkkasivat päivittäin. Teini-ikäisenä sain tarpeeksi v***lusta ja laihdutin itseni tosi laihaksi. Parikymppisenä keräsin reilusti painoa ja olin hieman pyöreässä kunnossa. Riitti, että eräs entinen ihastus tästä kännissä vinoili, ja laihdutin muutamassa kuukaudessa 17 kiloa. Tästä on aikaa kymmenen vuotta.
Olen näiden vuosien aikana saanut 3 lasta ja aina kerännyt painoa n. 20 kg raskautta kohden, mutta saanut painon pudotettua aina takaisin "omiin" lukemiini. Ymmärrätte varmaan, että neuvolareissuja edeltävä päivä sujui hyvin kevyillä syömisillä, koska painostani ja varsinkin lihomisesta puhuminen on minulle hyvin arka asia. Edelleen, jos minulle on tulossa lääkärintarkastus ihan missä vaiheessa päivää hyvänsä ja tiedän joutuvani puntariin, olen syömättä koko päivän, vaikka sitten sinne iltakuuteen asti.
Tuntuu kuin koko ihmisarvoni olisi riippuvainen siitä, miten paljon (tai vähän) painan.
Tiedän olevani sairas, mutta onko minulla edes ketään kohtalotoveria?
Kommentit (2)
vaikka pahimmasta on jo aikaa, en siedä mitään kommentteja liittyen painooni tai ulkonäkööni. kun joku kertoo käyvänsä jumpassa, tunnen huonoa omatuntoa ja kateutta, koska en taaskaan itse jaksanut lähteä. uskon edelleen, että elämä olisi helpompaa muutamaa kiloa laihempana, ja kun joku asia menee pieleen, alan ensimmäiseksi miettiä että pitäisi alkaa laihduttamaan. vihaan eniten sitä kun töissä yms. kaikki naiset puhuu miten laihduttavat tai ainakin pitäisi laihduttaa. häpeän, jos kahvipöydässä otan pullaa tms. ja huomaan, ettei kaveri ottanutkaan. olen siis lihava, ahne sika.
pahoittelen, ei pitänyt avautua näin. piti vain kertoa, että kohtalotovereita löytyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samanlaisia kokemuksia ja fiiliksiä täälläkin..
Nyt raskaana, ahmin ja hankalaa on :(