Toisen lapsen 'hankinta' - koitko painostusta?

Mun tyttö nyt 3,5 v ja olin raskaanan kesällä joka päätyi keksenmenoon. Ikäero olisi tullut 3 v ja 9 kk. Ennen raskautta (kesti 6 kk ennen kun raskauduin) stressasin aivan älyttömästi mahdollista tulevaa ikäeroa. Nyt kun keskenmeno tuli ja samassa vyyhdissä löytyi minutlta toisessa munasarjassa kysta ja se taas merkistsi sitä että jouduin syömään e-pillereitä 3 kk koska lääkärin mukaan se kuihduttaisi kystaa pois. Eli ei olla edes vielä voitu yrittää uudestaan. Eli kävi miten kävi niin ikäeroa tulee olemaan reippaasti. Ja nyt olen ruvennut ajattelemaan että se in täysin mahdollista että me ei enään saada lapsia, siis nyt keskitym olemaan onnellinen siitä mitä minulla on enkä haikaile sen perään itä joskus voisi olla. Ja kaikille kyselijöille (ja niitä on ) vastaan että "en kai minä sitä nyt tänään joudu päättämään", siis hommataanko lisää lapsia vai ei. Mielestäni minä nautin niin älyttömästi tästä ajasta tyttöni kanssa kun hän on niin mahtavassa iässä. Itselläni on isoveli joka on vajaat 4 v vanhempi. Lapsena me tapeltiin tois paljon mutta nyt aikuisena meillä on todella läheiset välit.



Eli mjokainen tekee itse päätöksen koska haluaa toisen lapen vai haluaako ollenkaan. Ja miuistakaa niitä laipsia ei niin vaan tehdä, vaan niitä saadaan.

Mutta tunnistan tuon painostuksen. En tosin tiedä tuliko se aidosti ulkoa päin, vai oliko vain jotain omaa sisäistä prosessointiani. Mieskin on joskus sanonut, että tuli sellainen tunne että kaikki muut odottavat uutista kakkosesta vielä enemmän kuin me itse. Esikoinen oli - no, tyypillinen esikoinen: aika hankala ja jatkuvasti lahkeessa kiinni. Sellaista ainaviihdytettävää mallia, jos tiedät mitä tarkoitan.



Mutta sitten kun se toisen lapsen odotus alkoi, huomasin että kaikki olikin NIIIIN paljon helpompaa. Itse osasin ottaa rennommin sekä odotuksen, synnytyksen että lastenhoidon. Tosi pian lapsista alkoi olla seuraa toisilleen, ja ensimmäisiä kertoja kun huomasin istuvani keittiössä juomassa kahvia lasten leikkiessä keskenään omassa huoneessaan, ajattelin että on tämä vaan luksusta! Nyt lapset ovat jo 3- ja 5-vuotiaat ja täytyy sanoa että päivääkään en ole katunut.

ole kukaan painostanut lastenhankintaan, eikä kysellyt, tuleeko milloin lapsia. Toisen odotusaikana taisin enemmänkin kuulla hämmästystä, kun ikäeroksi oli tulossa vajaa 2 vuotta. Kai olivat odottaneet vauvauutisia vasta paljon myöhemmin.

murjotettiin ja osoitettiin mieltä ja edelleen jaksetaan muistuttaa, että laiminlöimme esikoista, kun hankimme kuopuksen niin pian. Ikäeroa 2 v 4 kk.



Ei sekään kivalta tunnu.

Meillä koettiin painostusta esikoisen jälkeen niin päin, että "älkää nyt missään nimessä hankkiko lisää lapsia" ja "kyllä se yksikin on ihan hyvä lapsiluku". Näin varmaan siksi, että 1. lapsi oli lievästi sanottuna vaativa tapaus. Mutta oli kummin päin tahansa, niin painostus tuntuu aina pahalta.

esikoinen on nyt 6v 9kk vanha eskarilainen. Erittäin reipas, omatoiminen ja itsenäinen ollut aina - ei siis varmaankaan tyypillinen esikoinen? Ja hienosti olen saanut juoda kahvia omassa rauhassa jo vuosikaudet.

Meillä ei ole ollut kiirettä pikkukakkoseen ja toisaalta on suorastaan ärsyttäneet ihmiset, jotka pukkaavat lapsia alle 2v. ikäerolla ja valittavat sitten arjen raskauttaa. Luulivatko, että elämä helpottaa, kun hankkii toisenkin vaippaikäisen?

Kääntöpuoli on, että pikkukakkosta ei nyt näy ei kuulu, vaikka olemme olleet ilman ehkäisyä kohta vuoden. Se saattaa tarkoittaa sitä, ettei toista lasta koskaan tulekaan. Hyväksymme sen, ja olemme sitten tyytyväisiä tähän tilanteeseen. Itse olen pian 39v, joten meiltä loppuu aika. Ehkä niin sitten on vain tarkoitettu? Elämää ei eletä kuin oppikirjoissa.

Meillä on kolmeen kertaan reilun kahden vuoden ikäero, eli lapsia kaikkiaan 4. Ja ei ole kaduttanut, ei ole ehditty painostaa (mitä nyt anoppi hämmästellyt, kun toivoimme enemmän kuin 2) eikä ole millään muotoa ollut kohtuuttoman raskasta, eiköhän tuo ole aika paljon omasta asennoitumisestakin kiinni. Eikä meidän vauvat mitään ylihelppoja tapauksia ole olleet, kukaan ei ole nukkunut täysiä öitä vielä 1,5 vuoden iässä, joten repaleisia öitä on kasassa reilut 9 vuotta. Mutta koskaan ei meillä ole kahta vaippaikäistä ollut yhtäaikaa, kaikki ovat oppineet kuiviksi parivuotiaina, muutaman kuukauden ennen sisaruksen syntymää.



Minusta (anteeksi vaan) ap:n kirjoituksesta paistaa läpi se, että kun ei oikeasti tiedä, millaista elo kahden lapsen kanssa on ja toisen lapsen mahd. tulo hieman hirvittää, niin sitten asiaa selittelee itselleen niin päin, että on pitkä ikäero on parempi. Mitä pitempi rako on, niin sitä todennäköisempää on se, ettei lapsista ole juuri iloa toisilleen. Äiti saakin olla keksimässä tekemistä kahdelle ihan eri-ikäiselle ja kasvattaa erikseen kaksi lasta, jotka (pahimmassa tapauksessa) roikkuvat vuositolkulla lahkeessa kaveria hakemassa. Lyhyellä ikäerolla lapsista on alkukuukausien huuman jälkeen aika pian seuraa toisilleen. Ei silti että minäkään kannattaisin n. vuoden ikäeroa (lähipiirissä on niitäkin ja se on oikeasti raskasta), muttei 2-2,5 vuotta ole mitenkään erityisen lyhyt ikäero.

aivan itsestään selvä juttu, että esikoinen ansaitsee pikkusisaruksen. Ikäeroa veljeksille tuli 2,5 vuotta, mikä on toiminut meillä loistavasti. Mitään painetta kolmanteen ei ole ollut, lukuunottamatta ääliömäisiä "koskas tytön teette" -kommentteja.

Esikoinen sairasteli paljon ja oli kaikkea harmia, sairaalareissuja yms. Jos joku mainitsee asiasta niin kohotan hieman kulmaani ja puhe loppuu siihen ;) Samoin oma taannoinen fyysinen sairauteni vaikuttaa asiaan ja ystäväpiirimme on sen verran kohteliasta sakkia että ei mene henkilökohtaisuuksiin kahvipöytäkeskusteluissa.

että äiti on melko väsyksissä kahden pienen lapsensa kanssa. Tuorein esimerkki on läheinen ystäväni, jonka lapsilla on tasan 2 ja puoli vuotta ikäeroa. Alkuajan 'huuma' (niinkuin nor 8 sitä nimitti) kesti n. kaksi viikkoa, jonka jälkeen alkoi hillitön mustasukkaisuus esikoisen taholta. Vauva heräilee yöllä tunnin-parin välein syömään ja päivällä pitäisi sitten jaksaa olla esikoisenkin kanssa, joka ei nuku enää edes päiväunia.



Toinen ystäväni itki usein turhaantumisesta kun yritti imettää vastasyntynyttä 2- vuotiaan häiritessä kaikin keinoin (esim pomppi sohvalla ystäväni ja vauvan päälle.



Minulla on itselläni 4 vuotta nuorempi veli, ja lapsena leikimme jonkun verran yhdessä, mutta enemmän leikin kyllä 2 vuotta vanhemman siskoni kanssa. Aikuisina minulla on läheiset välit molempiin sisaruksiin.



Pointtini oli ehkä vaan se, että pitää muistaa ajatella myös omaa jaksamista, eikä hankkia sitä toista lasta vaan siksi kun kaikki muut sitä haluaa. Monesti pontimena on varmasti myös raha: kaksi lasta 3 vuodessa, niin saa saman äitiysrahan molemmista. t. ap

kun "tehtiin" toinen niin pienellä ikäerolla. Taisivat olla läheiset lähinnä järkyttyneen hämmästyneitä, kun esikoisen 1-vuotispäivän tienoilla ilmoitettiin, että puolen vuoden päästä lapsia on kaksi...



Voisin kyllä kuvitella, että jos ikäero olisi ollut venymässä lähemmäs kolmea vuotta, niin silloin olisi tiedusteluja ja vihjailuja alkanut tulla.

ja elämä on helpompaa kuin yksilapsisella tai perheellä, jossa on pitkät ikäerot.



Meillä on nyt lapset 4 ja 6 ja oikeasti on lokoisaa.



Ajatuskin että olisi elelty vain esikoisen tähän asti ja taas aloitettu kaikki alusta, ei houkuta yhtään!



Minulla on sisaruksiini 5 vuoden ikäero, eikä meillä ollut, eikä ole mitään yhteistä.

vuoksi ryhtyä hommaan ennenkuin on valmis. Meillä lapsilla ikäeroa 3 ja puoli vuotta, ja on ollut ihan toimivaa. Olen kyllä iloinen että lapsilla on sisarus, tulevaisuudenkin kannalta. Itse olen ainokainen ja nyt aikuisena olisi kiva jos olisi sisko tai veli tai molempia..

Ja sen lisäksi MIEStyökaverit jankkaa aina siitä, että pitää olla lapsella kaveri ja on oma vika, jos joudutaan leikkimään juuri 4 täyttäneen tyttömme kanssa. En valita koskaan tai korosta tuota leikkimistä, mutta käyhän se jutuista ilmi joskus, että lapsen kanssa leikitään. Naistyökaverit on sen sijaan hiljaa ja hienotunteisia. Ymmärtävät varmaan paremmin, että elämä ei mene aina putkeen näissä asioissa. Kakkosta on yritetty yli 2 vuotta ja nyt alkaa raskaammat hoidot. En ole kertonut tuosta kuin parhaimmille ystäville.

esikoisen ja kuopuksen ikäero on 2 vuotta. Kyllä kaduttaa pahemman kerran kun kaikilla yhtä aikaa uhmat!!!!!!!!!!

ulkopuolista painostusta lasten hankintaan ikinä.



Mun lapsilla on kohtalaisen pitkät ikäerot, mistä on omat hyvät ja huonot puolensa. Oma jaksaminen on ollut kuitenkin parempaa, kun on ollut vain yksi vaippaikäinen kerrallaan. Ja tulevaisuudessa vain yksi kerrallaan on murrosiässä. Jokainen on saanut vuorollaan olla pieni riittävän pitkään.



En suosittele hankkiutumaan raskaaksi jos yhtään epäilyttää oma jaksaminen.

meille tulee melkein 5-vuotta ikäeroa ja sen koen oikein hyvänä. yhtään aikaisemmin en olisi jaksanut ja nyt on kivaa kun esikoinen on innokaana mukana odotuksessa. ihan erilailla kuin 2-vuotiaat, joita olen sivusta seurannut. itselläni on 2-vuotta vanhempi sisko ja lapsena tappelimme aina. meillä oli ihan omat kaverit ja menot. vasta aikuisiällä olemme ystävystyneet. pieni ikäero ei siis tarkoita ystävyyttä ja yhdessoloa. luonne ratkaisee. koen, enemminkin että meidän välissä on jotain selittämätöntä mustaksukkaisuutta ja katellisuutta. liekö vanhemmat huonosti hoitaneet kahden vauvan hoidon vai mistä lie johtuu.. leikkikaveria mielessä pitäen EI MISSÄÄN NIMESSÄ kannata toista perään tehdä. ainoa asia mikä ratkaisee on oma jaksaminen. mielestäni vauva-ajan ei pidä olla suorite, joka hoidetaan alta pois vaan ainakin esikoiseni kohdalla se oli uskomattoman hieno elämänvaihe kaikkine pienine juttuineen. toivon, että toisen kohdalla nautinto on yhtä suuri! ainakin nyt jaksan ja voin hyvin kun yöt nukutaan kokonaan ja esikoiselle voi selittää omaa väsymystä ja hän ottaa sen hienosti isosisko titteliä maiskutellen ; ).

Pointtini oli ehkä vaan se, että pitää muistaa ajatella myös omaa jaksamista, eikä hankkia sitä toista lasta vaan siksi kun kaikki muut sitä haluaa. Monesti pontimena on varmasti myös raha: kaksi lasta 3 vuodessa, niin saa saman äitiysrahan molemmista. t. ap

Meidän tutuissa on tasan 1 äiti-ihminen, joka paasaa siitä lasten hankkimisesta, kaikki muut ovat sen verran kohteliasta ja ymmärtäväistä sakkia että tietävät että se on ihan jokaisen oma asia :) Hän on usein sanonut itse, että ei muista paljoakaan toisen lapsen ensimmäisestä vuodesta. Oli kuulemma ihan sumussa. En voi edes kuvitella moista väsymystilaa, sillä vaikka itselläkin on ollut välillä ihan riittävän hankalaa niin mielestäni muistan kristallinkirkkaasti joka päivän.

Voiko ihminen oikeasti menettää muistinsa väsymyksen takia, noin totaalisesti, vai onko tuo vaan sanonta?

Esikoista teimme hoidoilla melkein 4 vuotta joten kysely oli tosi ahdistavaa. Saimme toisen alle kahden vuoden ikäerolla ja sama juttu, alettiin jo raskausaikana kysellä teemmekö kolmannen.



Kyllä teemme neljännenkin jos saamme, mutta kyselijöille emme kerro. Asia selviää kyllä heille ajan myötä.



Minulle kahden pienen hoito ei ole ollut raskasta. Mikä siinä kahdessa VAIPPAikäisessä on monelle niin kauhistus? Minusta nämä jaksamisasiat ovat tosi yksilöllisiä ja jokaisen on hyvä miettiä omalla kohdallaan asiaa, vaikkei etukäteen voikaan tietää millaista se todellisuus sitten on.

siksi että etenkin mulla oli tosi kova vauvakuume, eikä siksi että joku olisi painostanut siihen. Ikäeroa tuli 2,5v ja ei voi kyllä sanoa että helppoa oli, esikoisella kova uhma ja kuopus vaativa vauva. Mutta nyt kun ovat 5v ja 2,5v niin heistä on tosi paljon seuraa toisilleen ja leikit menee aikas hyvin yksiin. Ei kaduta yhtään.