Mies, oletko maistanut omaa spermaasi?
Suoraan kädestä, pillusta, suusta, mistä? Miltä maistui?
Vai onko tää juttu ihan ehdoton ei?
Kommentit (277)
Kampesin itseni sellaiseen asentoon, että lauetessa sperma tuli suoraan suuhuni. Siis masturboidessa. Ajatus omasta spermasta suussa on ihan mukava ennen laukeamista, mutta jos päästää spermat johonkin juomalasiin, niin laukeamisen jälkeen ei voisi vähempää kiinnostaa maistella sitä. Sperma ei maistunut yhtään yököttävältä. Suolaisen makealta.
Teinipoikana itsetyydyksen jälkeen suoraan kädestäni. Aikuisena suuseksin jälkeen naisen suusta.
Maku ei tosiaan ole häävi. Niinpä minun ei ole vaikea hyväksyä, että joku ei halua sitä tavaraa suuhunsa. Toisaalta, yksi niistä muutamasta naisesta, joiden kanssa olen elämäni aikana ollut, otti hyvin halukkaasti suihin loppuun asti. Kahdelle olen katsonut aiheelliseksi sanoa, etten odota naisen ottavan satsia suuhunsa, koska tiedän sen olevan pahaa, ja ovat silti ottaneet. Nykyinen ottaa aika ajoin suihin, mutta ei ota spermaa suuhunsa.
Mitähän sanoisin siitä mausta. Hajusta tulee mieleen uimahallin kloori. Maku ei ole kovin voimakas, mutta hieman epämiellyttävän karvas. Ikävä kyllä se viipyy suussa todella pitkään.
Ananas, omenamehu, sitrushedelmät ym. parantaa makua.
Maku ei tosiaan ole häävi. Niinpä minun ei ole vaikea hyväksyä, että joku ei halua sitä tavaraa suuhunsa.
Onhan tuota tullut maistettua. Suuseksin jälkeen sain aika "märän" suudelman. Ja olenpa lauettuani alkanut antamaan suuseksiä vielä jatkoksi.
Ei tuo ihmeellisemmältä maistunut.
minä nuolen usein vaimoni pillun jälkiruuaksi. Tämä juontaa juurensa jostain tapauksesta että laukesin ennen vaimoani ja hän oli niin kiimasta soikeena että pyysi nuolemaan hänelle orgasmin. No, ajatus tuntui jollainlailla vieraalta, mutta mitä mies ei tekisi naisensa tyydytyksen eteen. Minulla on nyt oma fetissi, haluan laueta joskus pakaroiden väliin ja nuolla siittiöt sieltä, aikas herkkua.
Ja pieni fantasia on että voisin nuolla jonkun toisen miehen nesteet vaimoni pillusta, häppäreiltä, karvoitukselta... aihe taitaa vain jäädä fantasia asteelle, mutta huikee runkkaus fantasia silti
nuorena ja notkeana imin itselleni monta nautinnollista kertaa orkun. Oikein hyvältä maistui:)
Nuolen mielelläni naistani kun olen tullut, tästä on hyvä jatkaa toiselle...tai viidennelle kierrokselle...
t. mään
Joskus muinoin ihan kädestä maistelin runkaamisen jälkeen.
Nyt tulee usein maisteltua omaa spermaa ihan väistämättä sänkypuuhissa, Esim kun suihinoton jälkeen suudellaan, rinnoilta ja kasvoilta johon useiten ensimmäiset lastit lasken, sekä tietty pillusta nainnin jälkeen.
yleensä joudun nuolemaan omat spermani vaimoni kengiltä, joskus myös suoraan pimpsasta. Sieltä nuollaan mistä käsketään!
Onhan tuota tullut maistettua. Suuseksin jälkeen sain aika "märän" suudelman. Ja olenpa lauettuani alkanut antamaan suuseksiä vielä jatkoksi.
Ei tuo ihmeellisemmältä maistunut.
Sellaisisa tilanteissa, kun olen nuollut vaimolleni orgasmin oman laukeamiseni jälkeen. Eipä tuo juuri miltään muihin nesteisiin sekoittuneena maistu, toki eron huomaa normaaleihin pimppimehuihin verrattuna. Vaimon huulilta on myös jokusen kerran tullut pienet maistiaiset otettua, eipä tuossakaan ole mielestäni sen kummempaa ja tuskin voi verrata tilanteeseen missä sperma otetaan suoraan lämpimänä suuhun.
Exsällä oli tapana valuttaa silloin tällöin spermat suustaan suuhuni suihinoton jälkeen. Pienen totuttelun jälkeen hyvin kiihottavaa tuo oli ja ei nyt ainakaan pahalta maistunut. Nykyinen ei ota loppuun asti, joten enää ei tule maisteltua.
teininä, ympäripäissään, runkkupaperilta. enkä jumankauta edes muista miltä maistui!
kertana muutamana kun muija kieltäytyi, taas kerran, suihinotosta niin ajattelin että runkkaan tässä sen edessä ja nielen kaiken mitä ulos tulee. tuli vieraita, jäi toteuttamatta. Mutta nyt kun tuon taas muisti niin eihän sitä tiedä...
pitää tietää mitä haluaa että naiseni nielee. Maku vaihtelee mutta en ole maistanut mitään oikeasti pahanmakuista. Kirjoitan nyt siis omasta spermasta vaikka en ole kenenkään muun tietääkseni maistanutkaan. Naiselleni määrä ja joskus kostumus on isompi ongelma, yleensä kun pussit ei ole vähän aikaan tyhjennetty.
Märkä ja tahmainen suudelma on ehkä paras tapa maistaa, pillusta on myös kiva. Olen myös vahingossa masturboidessani lauennut niin että on roiskunut omalle naamalle ja suuhun. Eikä vain vahingossa, ja myös naisen ns. käsityöstä. Kyllä minusta nainen kuuluu niellä, mutta seksissä kuuluu olla vähän vaihtelua ja uusia juttuja.
M33
Maistettu on. Naisen suusta. Ei oikeastaan maistu millekään, hieman suolaiselle vain. "Paksu, lämmin, suolainen vesi" on aika kuvaava.
joo olen
joskus 13-14 veenä olin niin "notkea" että sain oman peniksen suuhun, joten kyllä muutaman kerran laukesin suoraan suuhun
sitten joskus parikymppisenä mulla oli tyttöystävä joka halusi valuttaa siittiöt mun suuhun suusta
nyt nelikymppisenä nuolen usein vaimon vitun jälkihoidoksi
että näin...
että ennen tulemista oma sperman syöminen kiinnostaa, muttei vähääkään jälkeenpäin (olen homo).
Kerran minua pani komea urheilukolli ja hänen tulemisensa jälkeen vein hänen kortsunsa pois. Teki mieli säilyttää kortsu sisältöineen seuraavia runkkuja varten.
Mutta ei ollut ensimmäinen kerta. Eilen runkkasin kovassa kiimassa ja kun sitten kulli alkoi sylkeä kiimapisaroita, niin yhtäkkiä sain päähänpiston ja imin osan kädelle valuneesta ja pisaroineesta spermasta suuhuni. Sellaiselle suolansekaiselle makealle se maistui. Hieman tahmaista oli, mutta siinä kiimassa hyvää niin kuin sen tuoksukin.
Pillusta, suusta, peppuvaosta. Ihan mautonta oikeestaan. Tämä on ehdottomasti jees.
nyt nelikymppisenä nuolen usein vaimon vitun jälkihoidoksi
Mies vaan ei suostu...:(
Kauan aikaa sitten maistoin kädestäni. Pimpsasta tämän jälkeen monesti. Voi miten ihanaa on nuolla orgasmin jälkeen pillua ja nähdä miten sperma valuu ulos ;)
M37