Mielialalääkkeet ja seksi

Tulipa nyt mieleeni kirjoittaa, vaikka näistä mielialalääkkeiden vaikutuksesta seksiin lienee paljonkin kokemuksia. Olen 41-vuotias mies ja potenut lievää ja keskivaikeaa masennusta yli 10 vuotta. Diagnoosi tosin vaihtuu aina kun lääkärikin vaihtuu, millä nyt ei liene suurtakaan merkitystä. Noin 10 vuoden kuluessa olen syönyt vaikka milliaisa sielun asperiineja. Siihen ne eivät ole erityisemmin auttaneet, mutta seksuaalisuuteni ne ovat tärvelleet, näin uskon. Realistina pitää kuitenkin huomioida, että ikä ja masennus sillään vaikuttavat varmasti myös. Ymmärtääkseni kuitenkin useimmat nelikymppiset ovat seksin suhteen vielä varsin hyvässä iskussa.



Olen edelleen toisinaan halukas, mutta erektio ja innostus voi kadota kesken kaiken. Puolisoni on joutunut pettymään erinäisiä kertoja. Itseäni asia ei aina edes kovin häiritse. Suhtaudun lähinnä niin, että sain siltä kerralta tarpeekseni enkä halua enempää. Masturboidessa asia ei tietenkään ole mikään sosiaalinen ongelma. Runkkaan minkä runkkaan ja palaan muihin puuhiini. Joskus jatkan seuraavan tilaisuuden tullen, toisinaan en. Toisinaan tyydytän itseni saadakseni nukahdettua, mutta siitä nyt on tullut jonkinmoinen ongelma. Unilääkkeestäni on tullut siitä huono, että sen nauttiminen saattaa edellyttää pari tuntia.



Olen joskus myös hiukan lapsellinen ja ajattelen, että nytpä vaimo saa tuta, miltä minusta tuntui tula torjutuksi aikaisemmin kymmeniä tai satoja kertoja. Vähäinen ja epämääräinen halukkuuteni on tuonut seksuaalisen vallan käsiini. Todellisuudessa kuitenkin haluaisin kiihkeää seksiä, jossa molemmat saisivat täyden nautinnon ja tiedän tasan tarkkaan, kuinka vaikea asia halujen epätasapaino parisuhteelle voi olla. Olen joskus tosin vihjaissut puolisolleni, että panee missä panee, kunhan huolehtii, että perästä ei kuulu yhtään mitään. En halua tauteja ja selvitytän isyyteni vaikka minkä protestin kautta, jos tarpeen on. Enkä halua myöskään kuulla, kuka vaimoani on pannut vai onko kukaan.



Summa summarum: persoonani kurjia puolia on yritetty hoitaa huterien diagnoosien perusteella epäkelvoin menetelmin ja lopputuloksena on vain yhden elämän keskeisen alueen ongelmat. Joillekin nuo lääkkeet ovat kai tuoneet helpotuksen ja seksuaalisuuden suhteen pahamaineisten SSRI-lääkkeiden riskit ovat tiedossa. Lähtökohta lienee, että onnellinen ja väsynyt runkkari on parempi kuin masentunut mutta (mahdollisesti) halukas panomies. Kokemukseni ja epäilykseni perusteella haluaisin sanoa, että välttäkää noita troppeja. Punnitkaa ainakin huolellisesti asiaa. Lääkärien on helppo määrätä niitä ja osa niistä on hinnaltaankin suhteellisen edullisia. Niiden etuna on se, että JOTKUT näyttävät saavan niistä hyötyä. Haitoista ei juuri puhuta. Tietääköhän kukaan vieläkään, kuinka nuo aineet pitkään käytettynä vaikuttavat keskushermostoon ja sitä kautta kaikkeen psyykkiseen? Jos mitenkään mahdollista, yrittäkää etsiä jokin muu hoitokeino, kun nuo pillerit. Ja jos seksi on ollut teille tärkeää ja haluaisitte elää seksuaalisesti mahdollisimman täysipainoista elämää, kertokaa lääkärille, että haluatte syödä näitä lääkkeitä mahdollisimman vähän. Kun jaksamista alkaa löytyä, kannattaa ehdottomasti alkaa hoitaa itseään ulkoilulla ja muuttamalla ruokavaliotaan terveellisemmäksi. Lopuksi pyytäisin olemaan herkkä: muutokset seksuaalisuudessa todella ovat merkki mahdollisesta ei-toivotusta muutoksesta, ja ne voivat jäädä pysyviksi tai pitkäaikaisiksi.