Sosionomin harjoittelupaikat ovat laitoshuoltajien ja päiväapulaisten hommia!
Kiva mennä työharjoitteluun tiskaamaan yms. ja sitten vääntää ammattikorkeakoulun tehtäviä peilaten sosionomin ydinosaamiseen. Onko näin muilla?
Kommentit (9)
Olin hylkiö ja ulkopuolinen, yhtään ohjaustehtävää en saanut ja lastentarhaopettajat haukkuvat päin naamaa. :(
itse olen oppinut hurjasti juuri harjoittelussa, etenkin ensi- ja turvakodissa ollessa
ottaa yhteyttä ohjaavaan opettajaan eikä suinkaan kärvistellä tilanteessa...
täytyy olla saman koulutuksen omaava tai vastaava kuin opiskelijalla. Eli päiväkodissa se on lastentarhanopettaja.
sosionomi amk, vaikka itse luulee yliopistotasoksi. Lto yliopistotason koulutus..älkää pliis sotkeko aina amk:ta yliopistokoulutukseen
joissain paikoissa tuurasin sairastunut vastaavaa ohjaajaa, tein työlistat jne. aina olen tehnyt " kunnon töitä" , mutta naurettavaa ajatella, että opiskelija olisi täysin samalla viivalla kuin työntekijät. Olkaa itse aktiivisia ja hankkikaa paikat. Pyllyjä pesee harjoittelusta toiseen kehittymättömät luuserit.
luulee, että kun on käynyt ihan yliopistoa, niin on siellä oikein kovasti älykkäämmäksikin tullut...no itsetuntoa sieltä ei nähtävästi ainakaan saa, kun pitää täällä pullistella.
tuo olikin osasyy siihen, miksi lopetin opinnot. Harjoittelu oli vain siivoamista ja pyllyjen pesemistä. Sen osaan kyllä ilman 3,5 vuoden kouluakin.