Mies pitkäaikaistyötön

Onko kenelläkään kokemusta tilanteesta, kun mies on pitkiä aikoja kotona työttömänä?

Mitä ongelmia siitä on aiheutunut ja miten perhe on siitä selvinnyt?

Täällä kipeästi kaivataan apua, kymmenestä vuodesta mies ollut työttömänä kahdeksan.Perhe on aika romuna.

Kirjoitelkaa kokemuksistanne

Meilläkin mies on ollut kotona koko ajan. Riittämättömän koulutuksen takia on melko todennäköstä, ettei hän töitä saakkaan. Aluksi olin ite tosi huolissani ja sanoin siitä miehelleni usein ja se oli tosi " arka paikka." Monet kunnon riidat saatiin aikaiseksi ja hyvä ettei ero tullut! Olin tosi huolissani tilanteesta, koska olimme esikoisen synnyttyä taloudellisesti tosi tiukilla. Minä olin vasta valmistunut ja heti jäin kotiin, ensin olin pari kuukautta työttömänä ja sitten alkoi äitiysloma. Vauva-aikana rahat ei meinannu millään riittää. Meidän yhteiset tulot oli tuolloin n.850¿. Kirpputoriltakin jos löytyi parikin tuotetta, piti niistäkin valita kumman ottais, kun rahat ei kertakaikkiaan riittänyt. Kyllä sitä tuli sopassakin itkut tirautettua, kun heidän laskelmat meni plussalle, ite sai kuitenkin olla laskuja siirtelemässä, kun ei niitä pystyny maksamaan.

Lopetin miehelleni asiasta puhumisen ja päätin, että hän kyllä itse tietää, kuinka haluaa elämänsä elää. Raha ei kuitenkaan ole kaikki kaikessa.



Niin siinä sitten kävi, että äippäloman loputtua menin osa-aikaisesti töihin ja mies jäi lapsen kanssa kotiin. (Näin säästettiin hoitomaksut.) Minä sain arvokasta työkokemusta, vaikka rahallisesti tein töitä " tappiolla" eli oltaisiin saatu paremmin rahaa jos olisin ollu kotihoidontuella, työtunteja oli niin vähän. Työkokemus meni pari vuotta rahan edelle. Näin jälkeenpäin ymmärrän miten taloudellisesti tiukilla nuoret perheet on, jos kumpikaan vanhempi ei ole töissä.



Sitten aloin odottaa toista lasta, ja taas kaikki oltiin kotona. En saanu korotettua äitiyspäivärahaa, kun työtunnit ja tulot ei siihen riittänyt. Mentiin taas minimirahoilla, mutta pärjättiin lapsilisän turvin vähän paremmin. Työ oli määräaikainen joten olin samalla käytännössä katsoen työtön (Äidit eivät kyllä käytännössä ole koskaan työttömiä;)

Koetin hienovaraisesti vihjailla miehelleni, josko hän katselisi vaikka iteslleen jotain opiskelu- tai oppisopimuspaikkaa, mutta ehdostukset kaikui kuuroille korville.



Taas kävi niin onnellisesti, että toisen lapsen äippäloman jälkeen näin kiinnostavan työilmotuksen ja ryhdyin sitä hakemaan. Onnellisesti kävi niin, että sain paikan ja aloitin vajaan viikon päästä työt. Helppo oli aloittaa, kun lapset jäi kotiin isin kanssa. Ei tarvinnu hoitopaikkoja etsiä.

Olin tilanteeseen todella tyytyväinen, nuorinkin sai olla kotihoidossa, muuten olisi 1-vuotiaana aloittanut hoidon. Isästä tuli siis uudelleen koti-isä.

Taloudellinen tilanne muuttui heti paremmaksi. Minun tulot nousi melkein puolella, ja taas sääästettiin hoitomaksut. Pärjättiin tosi hyvin, vaikka meidät luettiin edelleenkin pienituloiseksi perheeksi. Kun on oppinut tyhjällä tulemaan toimeen, voi vähästäkin olla onnellinen ja kiitollinen. Minusta tuntui ihan rikkaalta elämältä. Kaupasta sai valita mitä leipää, maitoa tai jugurttia ottaa, ei ollut pakko ottaa vaan halvinta vaihtoehtoa. Monet todella rikkaat ihmiset monesti kommentoi, ettei viitsisi minun palkalla töitä tehdäkään ja että haluaisivat itse palkankorotuksen, mutta minä olin työhön ja palkkaan tyytyväinen.



Nyt ollaan taas kaikki kotona. Mies edelleenkin työttömänä, mutta pari viikkoa sitten itse sanoi, että pitäisköhän lähteä tosissaan etsimään työtä:) Nyt taloudellinen tilanne ei siihen pakota, mutta liekö nää kotona lasten kanssa vietetyt vuodet alkanu jo puuduttamaan. Nyt meillä on kolmas lapsi ja on hyvin todennäköistä, että mie palailen töihin jo ensvuoden puolella, eli jos mies ei työllisty ni ehkä lisää kotivuosia tiedossa. Tietysti niin jos hän itse haluaa.

Ymmärrän kyllä nyt sen, että mieheni on kantanut vaastuuta perheen taloudesta, mutta hieman eri tavalla kuin mihin on totuttu. Äidit sen tietää, ettei kotona oleminen oo vaan peukaloiden pyörittämistä vaan täyttä työtä. Meillä on siis täystyöllistetty työtön koti-isä ja olen tyytyväinen siihen.

Minä koitan tehdä oman työni hyvin ja olen kiitollinen työpaikastani. Minimitulot tuo turvaa meidän perheelle ihan riittävästi.

Meillä ollaan oltu työttömänä reilut 2 vuotta. Osaltaan se on helpottanut elämää, osaltaan vaikeuttanut. Mies istuu koneellaan lähes päivittäin ja usein joudun pyytämään apua kodinhoitoon ja lasten kanssa olemiseen. Rahallisesti onneksi olemme pärjänneet. Tuntuu että muilla ihmisillä on aina vaan pahaa sanomista työttömänä olosta...siitä miksi ei mene töihin jne... X-( Meillä ollaan tehty työttömyydestä elämäntapa, olosuhteiden pakosta koska töitä ei kertakaikkiaan löydy!!!

Ehkä työttömyys on oma valinta, ehkä laiskuutta tai itsetunnon puutetta. Voi olla, että entiset opiskelutulokset vuosia sitten estää uskaltamasta yrittää..?



Itse luulen, että työttömyys on monille juuri valinta. Perhe saa olla yhdessä ja molemmilla vanhemmilla aikaa nauttia pienistä lapsista.

Totta on sekin puoli, että monet ovat työttömiä tahtomattaan.

Kyllähän se varmasti kummalliselta kuulostaa, jos mies ei halua tuoda perheeseen pötyä pöytään, mutta kyllä mieskin voi hoitaa hyvin kodin, sekä lapset. Se ei tässä yhteiskunnassa tunnu olevan kovinkaan tavallista.