Omat ystävät ja ulkomaalainen puoliso

kaikki ystäväni pitävät miehestäni ja tulevat hänen kanssaan toimeen. Aluksi kieli tuotti ongelmia, mies puhui aika huonosti englantia ja kavereistani vain muutama puhuu ranskaa. Nykyään (1,5 vuotta Suomessa) ei enää ongelmaa tuolla saralla, keskustelu sujuu englanniksi ja aika hyvin suomeksikin.



Ystäväpiiriimme kuuluu muitakin monikulttuurisia pariskuntia ja useasti yhteinen kieli onkin englanti tai ranska vaikka joukossa olisi suomalaisia. Kukaan ystävistäni ei ole kääntänyt selkäänsä en kyllä sellaista missään vaiheessa osannut edes epäilläkään.



Jotenkin käsittämätöntä tuo teidän kuvailemanne " ystävien" käyttäytyminen. Eipä taida kovin aitoa ystävyyttä olla jos ei hyväksy muiden onnea. Minulla on yksi ystävä jonka miehestä en pidä juuri lainkaan. On vain tosi rasittava ja käyttäytyy oudosti, mutta en missään nimessä katkaisisi välejäni ystävääni tämän takia enkä edes sanoisi ystävälleni etten pidä tämän miehestä! Kyllä ystävyyden eteen on jotain tehtäväkin, aina ei voi kaikista pitää mutta toimeen voi edes yrittää tulla.

En siis voi tietenkään tietää pitävätkö kaikki ystäväni miehestä mutta näin ainakin oletan :)

Ystavani Suomessa eivat ole miestani viela tavanneet. Kuvia hanesta ovat kylla nahneet ja kovasti kyselevat. Negatiivisia kommentteja en ole kuullut. Minut hyvin tuntevat tietavat, etta albanialaisen mieheni ansiota on se, etta hymy on jalleen palannut kasvoilleni monen vaikean vuoden jalkeen. :)

monet " ystäväni" paheksuivat valintaani. Olisin kuulemma saanut paremman ja miks sä nyt tollasen arabin kanssa alat olemaan yms. Kyllä tällästen asioiden jälkeen huomaa kuka on oikea ystävä ja kuka ei. Sen aikaisista kavereista on jäljellä enää yksi, valioyksilö tosin... ja huvittavaa tässä on että vieläkin kuulee juttuja et ei toi liitto varmaan kestä ym. Ollaan siis oltu yhessä 14 vuotta, siitä naimisissa 10. Lapsiakin on kaksi, tyttö ja poika... ja vieläkin se mies on aivan yhtä ihana kun silloin nuorempana. T: Onnellinen 30v.

Olimme jo naimisissa ja itseasiassa raskaanakin. Ystäviltä ei siis kysytty " neuvoa" tai arviota vaan mies oli vaan otettava vastaan. Kahden ystäväni muistan olleen enemmän skeptinen ja huolissaan minusta, mutta ihan ok ovat nykyään. Muut sanoivat, että olisivat olleet todella yllättyneitä, mikäli en olisi puolen vuoden reissultani mukanani miestä tuonut! :)



Tuo raskaus ja avioliitto tietysti muutti minun aikataulujani ja prioriteettejäni jonkin verran ja jotkut ystävät ovat jääneet lähes kokonaan. Mutta uskon siis, että syyt ovat muualla kun miehessäni. Lähimmät ystäväni ovat ihan ok väleissä mieheni kanssa, samoin heidän miehensä. Yhteisiä illanviettoja kun joskus on, niin alkuun varsinkin eräs näistä miehistä oli kovasti huolissaan kommunikaatiosta. Mutta siis ihanahan merkki tuo oli, että nimenomaan miettivät, että onnistuuko se englanti eivätkä sivuuttaneet koko " ongelmaa" . Mitään ongelmaa ei itseasiassa ole, sillä kaikki puhuvat tarpeeksi englantia. Ystäväni eivät ole mieheni ystäviä, mutta hyvin tulevat toimeen.



Ihan kivasti asiat täällä siis.

ja oletettavasti sen takia eivät meillä kyläile, jos mies on kotona. Tosin joihinkin lapsettomiin katkesivat välit sen jälkeen, kun esikoisemme syntyi. En jaksa minäkään enää pitää yhteyttä, jos kavereistakaan ei mitään kuulu. Onneksi on kuitenkin vielä hyviäkin ystäviä, joiden kanssa ollaankin paljon tekemisissä.

Omalta kohdaltani olen huomannut, että suurin kynnys on ollut kieli. Jopa ihan akateemisissa, kansainvälisissä tehtävissä toimivat ihmiset ovat sanoneet suoraan, etteivät halua puhua englantia vapaa-aikanaan/ystävänsä kuulleen jne.

Mieheni on Itä-Euroopasta kotoisin, joten kovin eksoottinen ei ole. Mutta tuo kielikysymys voi olla syynä outoon käytökseen. Nämä pari ystävääni ovat korkeasti koulutettuja mutta voi olla että kielikynnys on heille silti liian korkea. Tämä taas saa minut arvostamaan vielä enemmän niitä muutamia ystäviäni (ja heidän puolisoitaan) joiden englannin kieli on hieman ruosteessa, mutta silti yrittävät parhaansa. Surullista kuitenkin, jos menettää lapsuudenystäviään tämän takia.

siitä, miten ystäväpiiri keksi kaiken maailman tekosyitä ettei tarvitsisi tulla/kutsua kylään. Yleisesti ottaen kaikkein avoimimpia ovat olleet ne jotka englantia vähiten osaavat. Osa sukulaisista palattaa silkkaa suomea ja mies sitten solkkaa samaa englannin seassa vastaukseksi, ja hyvin menee.

Heipä hei!



Omaa kokemusta hieman..

Olen seurustellut puolitoista vuotta marokkolaisen pojan kanssa (olemme molemmat 21) ja meillä on puolivuotias tyttö (raskaus oli vahinko mutta onnellinen sellainen).

Minulle on käynyt niin että eräät joita olen aina pitänyt ystävinäni ja hyvinä sellaisina, ovat seurusteluni ja raskauteni myötä muuttuneet aivan erilaisiksi kuin olen aina luullut heidän olevan (he ovat olleet ystäviäni jo monia vuosia). Yhden kanssa en ole moneen kuukauteen puhunut sillä sain kuulla hänen puhuneen pahaa selkäni takana minusta ja perheestäni. Tämä ystävä tietää sen että tiedän mutta ei vaivaudu selittämään/keskustelemaan kanssani asiasta. Kuulemani mukaan ei hyväksy miestäni ja valintojani kun ovat erilaiset mitä itse olisi tehnyt (noin kauniisti sanottuna). Paras ystäväni ei tule ollenkaan toimeen poikaystäväni kanssa, ovat suurin piirtein vihamiehiä. Jotkut ajattelevat että kun ollaan Suomessa niin myös pitää suomea puhua eivätkä oikein suostu sanomaan asioita englanniksi jos mieheni ei ymmärrä, eikä kyse ole siitä etteivät osaisi tai kehtaisi sitä puhua.



Välit rupesivat huononemaan raskauteni myötä. En voi oikein ymmärtää sitä että jos on ystävä, pitää itseään sellaisena ja sanoo olevansa, miksi ei voi olla onnellinen toisen puolesta? Kerta toinen on itse onnellinen ja tietää tekevänsä oikein, miksi ei voi hyväksyä tätä? Jotkut sanovat että ovat huolissaan minusta. Aluksi se on mukavaa että he huolehtivat minusta mutta jos puolentoista vuoden jälkeenkin vedotaan tähän niin alkaa jo hieman haiskahtaa. Miksi minusta pitää koko ajan olla huolissaan? Pitävätkö he minua niin typeränä etten tiedä mitä teen? Etenkin kun meillä on mennyt hyvin ja olemme onnellisia. (Tietysti jokaisella on ongelmansa ja riitansa, mikään ei ole täydellistä.) Tämä ei ole myöskään ensimmäinen kerta kun seurustelen ulkomaalaisen ja muslimin kanssa.



Olen ajatellut että he ovat kateellisia siitä että minulla menee hyvin tai he eivät vain tunnusta itsestään niitä hieman rasistisia piirteitä kun eivät voi elämääni ja miestäni hyväksyä, en tiedä. Pitkään olen tätä miettinyt, harmitellut ja surrut mutta kun ajattelee niin tärkeintä minulle tällä hetkellä on lapseni ja perheeni ja jos ystäväni eivät tätä voi hyväksyä niin heitä ei voi pakottaa. He tekevät omat valintansa eikä heidän ole pakko ystäviäni olla jos eivät voi ottaa minua sellaisena kuin olen. Suuri suru ja harmi se on mutta elämä jatkuu ja ehkä näin oli tarkoitettu, ehkä jossain on ne paremmat ystävät. Jo nyt olen joitakin sellaisia saanut. Sellaisia jotka hyväksyvät minut ja minun valintani.



Anteeksi pitkä sepustus, kai tuossa oli tunteiden purkamistakin ja asioiden pohtimista.. Jaksamista, kyllä asiat järjestyy!:)



Iida-Ilona

Itseäni häiritsee eniten se, etteivät ystäväni edes yritä puhua mieheni kanssa englantia tai mitään muutakaan kieltä. Jos olemme olleet ystävieni kanssa jossain, on mies koko ajan ulkopuolinen kun kukaan muu kuin minä ei puhu hänelle mitään. Osa ystävistä kaiken lisäksi puhuu hyvin englantia, mutta eivät vain suostu puhumaan sitä. Nykyisin emme juuri tapaa ystäviäni yhdessä vaan menen yksin. Miehen ystäviä tapaamme yhdessäkin, koska heidän kanssaan ei tietenkään tälläistä ongelmaa ole.



Yksi " ystäväni" on Iida-Ilonan ystävän kaltainen. Kaikesta hyvästä mitä meille tapahtuu hän löytää vain huonot puolet. Naimisiin menostamme vitsaili aika ilkeään sävyyn kuten myös aikanaan seurustelun aloittamisesta kommentoi asiattomasti. Nyt kun kerroin olevani raskaana, hän ei sanonut mitään positiivista asiasta. Negatiivista kyllä löytyi sitten senkin edestä. Olen päättänytkin tuon viimeisen tapaamisemme jälkeen taas kerran jättää tämän ihmisen omaan arvoonsa eli en itse ota häneen mitään yhteyttä tms. jos hän joskus haluaa tavata tai muuta voin harkita asiaa uudelleen.

Tosin yhteinen ystävämme on sitä mieltä, että tämä henkilö on vain niin kateellinen kaikille muille. Hänen oma elämänsä pyörii lähinnä rataa töitä-ryyppäämistä-yhden yön juttuja.

.. että on todella ikävää kun juuri niin kuin jenni_117 sanoi että kaikesta löydetään jokin ikävä asia ja se hyvä jää sen varjoon. Tuntuu ettei edes iloisia uutisia viitsi kertoa kun vastaus on että ' ' kiva, mutta..' ' On olo että kaikesta löytyy se ikävä asia ja se sitten kirjoitetaan sellaiseen pieneen mustaan kirjaan ' ' sen-ja-sen miehen ' ' viat' ' ja mokat' ' . Keskustelun jälkeen jää vain paha maku suuhun.



Joskus kun mieheni on mennyt baariin kavereidensa kanssa pitämään hauskaa ja minä tiedän siitä niin nämä ystävät tulevat ' ' raportoimaan' ' minulle, että se muuten oli siellä ja piti hauskaa. Ilman että edes kysyisin että näitkös meidän herraa siellä kun yhtä aikaa olitte. Aivan kuin odotettaisiin että vetäisin herneet nenään ja jättäisin miehen, jolloin nämä ' ' ystävät' ' varmaan olisivat onnellisia.



*taas piti purkaa* Mutta nyt muita ajatuksia ja painutaan pihalle!:)



Iida-Ilona

Kun me menimme naimisiin niin minulla oli yksi ystävä josta en juuri kuullut kuin sillon tällöin sen jälkeen. Hän oli selkeesti sitä mieltä että ei onnistu (varotteli ja vihjaili kaikkee), vaikka oli ite ehtinyt eroamaan jo parikin kertaa. Mutta sitten kun mieheni alkoi menestymään opinnoissaan jne. esiintyi jopa näytelmissä paikallisessa teatterissa! Niin hän alkoi taas muka kaveraan taas, soitteli ja pyyteli kylään jne, vaikka aiemmin he eivät pyytäneet, syy kuulema kun mies ei puhu englantia. Mutta minä olin päättänyt että näitä huonoja kavereita en enää kelpuuta ystäväpiiriini. Ja hän sitten sai jäädä. Mutta muut ystävät ovat suhtautuneet hienosti! Mutta he ovatkin kansainvälisiä, matkustelleet paljon, asuneetkin ulkomailla ja puhuvat kieliä (jotkut jopa opetelleet arbiaa!) He ovat olleet todella ihania! Onneksi on sitten tollasiakin ihmisiä. Mutta me olemme jo yli 30v. minusta tuntuu että nuorempien kanss ois hankalampaa, en tiedä sitten.

juu piti se tähän vielä lisäämään että siis tämän ex-ystäväni mies ei puhunut englantia, mitä pidän todella huonona syynä olla kutsumatta jotian kylään jos muka ystäviä ollaan! Minun mies kyllä puhui ja puhuu ihan sujuvaa englantia ja nyt myös suomea.