Kotiäiti myös tarvitsee joskus vaapaaillan

Eli kaikki isovanhemmat asuvat kyllä 400 km päässä. Ovat silti eläkeläisiä ja kyse on ensimmäisestä lapsenlapsesta (miehen naisystävällä tosin on yksi 8-vuotias tyttärentytär) molemmilla isovanhemmilla. Miehen puolelta lasta on pikaisesti käyty katsomassa muutaman kerran. Hoitoapua ei ole pyytämälläkään saatu eikä pidempiä vierailuja, jolloin hoitoapua voisi kenties antaa. En toki arvelekaan, että joka kuukausi jaksaisikaan sellaista tulla antamaan tai käymäänkään, mutta että edes kerran tai kaksi vuodessa. Ellei hoitoavun tähden, niin edes, että lapsi tutustuisi isovanhempiinsa. Mun äitini on ainoa, joka reumaisena on käynyt parin vuoden ajan 8 kertaa vuodessa (mun mielestä liikaakin kuntonsa vuoksi mutta on nimenomaan vaatinut), ollut mielellään silloin viikon ja antanut hoitoapua erityisesti niin tahtoessaan silloin. En ole hänen kuntonsa vuoksi silti jättänyt häntä oikeastaan ollenkaan lapsen kanssa kahden muutamaa lääkärikäyntiäni lukuunottamatta.

Olen kyllä joitakin kertoja käyttänyt menoihini MLL hoitajia mutta emme ole onnistuneet saamaan samaa hoitajaa kuin melko harvoin, joten en ole usein käyttänyt hoitajia. On mielestäni sen verran raskasta lapselle, kun on usein sopeuduttava vaihtuvaan hoitajaan.

Mun mielestäni äitisi tekee todella outoja valintoja, kun väittää, että sinun on itse hoidettava lapsesi ihan aina! Luulisi, että olsi onnellinen lapsenlapsestaan ja tahtoisi hoitaa! Mäkin olen ihan suuttunut miehen vanhemmille ja tälle miehen naisystävälle, kun aikaa ei järjesty edes siten, että menin samalle paikkakunnalle yli 2 viikoksi (ja toisen kerran viikoksi) viime vuonna ja vain yksi parituntinen liikeni yhteensä silloinkin heiltä aikaa. Ei toki lapsen hoitamista (mutten olisi melkein ventovieraina oikein tahtonutkaan varmaan jättää) silloinkaan. Kahvin juominen, oma kahvin juontinsa, oli heille silloinkin tärkeämpää kuin se, että lapsen päiväunet viivästyivät tunnilla. Olen pyytänyt miestä sanomaan suoraan vanhemmilleen asiasta mutta käyttäytyy vain kuin ongelmaa ei olisi olemassakaan ja mielistelee, minkä kerkiää edessäpäin. Takanapäin mulle sitten ihmettelee. Mun äitini pyysi miehen isovanhemmilta, että olisivat käyneet välillä katsomassa lastaan, mutta eipäs heillä kuulema sinä vuonna ollut aikaa, kun oli niin paljon vapaaehtoistyötä ja omia menoja.

Mäkin olen ajatellut, etten itse mummina ollessa lähtisi linjalle, etten hoitaisi/kävisi katsomassa, kun lapsi on pieni. Olisko asia kuitenkin niin, että jotkut meistä pitävät luonnostaan pienistä lapsista ja toiset eivät- toiset haluavat hoitaa vain omat lapsensa ja sitten katsovat, ettei muiden lastenhoito tai -vieraileminen lastenlasten luonakaan ole tärkeää? He ovat vain luonteeltaan itsekkäämpiä ja välinpitämättömämpiä muiden ihmisten tunteista. Meidän kohdalla taitaa olla näin. Olen sen nähnyt kaikesta muustakin. Miehen isovanhemmat eivät koskaan kriisien aikana mitenkään tue meitä. Kerrankin puhuin, mies ei juuri puhukaan, vaikeasta tilanteestani heille ja miehen isä sivuutti asian vain sanomalla " no, nyt se on ohi eikä sitä kannata enää murehtia" . Olisin odottanut, että olisi sanonut, että " onpa harmi, miksette kertoneet, niin olisimme auttaneet?" . Mutta tunteista ei yleensä puhutakaan. Yleinen ilmapiiri on miehen vanhempien luona aina ivallinen, piruileva, naureskeleva, kun olen, tosin yksin, puhunut tunneasioista tai lapsen kehitysaskeleista.

Olenkin miettinyt usein, löytyiskö jostain varaisovanhempia mutten ole löytänyt? Onko kukaan toinen löytänyt ja tykännyt? Uskoisin, että lapsille olisi tärkeää saada myöskin joku rakastava isovanhempihahmo elämäänsä vanhempiensa ja yhden isovanhemman lisäksi. Ongelmahan on se, että kasvaessaan lapset aika paljon yleensä vaistoavat, jos vanhemmat eivät saa tukea vanhemmiltaan tai he eivät saa isovanhempiensa huomiota.

Taisin kirjoittaa liiankin paljon mutta toivottavasti joku saa tukea koko tekstistäkin! Olisi muuten ihanaa, jos joku perustaisi yhden keskustelunurkkauksen just meille, jotka tästä ongelmasta kärsimme, ja kenties voisimme keksiä yhdessä joitain uusia ratkaisujakin!

Ihania talvipäiviä! Kestäkää! Tämä helpottuu vielä!

Kiitos sinulle! On hyvä tietää että en ole ainut ihminen tämän asian kanssa. Oli kyllä hyvä idea että päästäis juttelemaan enemmän tätä asiaa. kiitos ja voimia myös sinulle!!

Lasten isovanhemmat ovat oikeastaan ainoat tukijat, jotka voisivat tulla hoitamaan. Varmasti tulisivat mielellään mutta kun molemmat asuvat 200km päässä. Enkä itsekään viitsi ihan muutenvain heitä pitkän matkan päästä pyytää pariksi tunniksi.



Omaa aikaa saan kyllä kun vain miehelle sanon. Hän kyllä hoitaa mielellään lapsia (2v9kk ja 1v4kk) mutta yhteistä aikaa ilman lapsia tuntuu olevan mahdoton järjestää.



>äiti sanoo mulle aina että:Ei minullakaan ollu ketään lapsenhoitajaa kun te olitte pienempiä niin ei sinunkaan tarvitse päästä vapaailtoja viettämään.



Minun äitini sanoo aina, että " itse mekin pärjäsimme" Ja tästä tulee vähän paha mieli. Hän tuntuu hieman katkeralta. Kukaan ei auttanut häntä kun minä ja veli olimme pieniä ja nyt hän laittaa vahingon kiertämään. Minä kyllä olen aivan varmasti lasteni apuna jos joskus lapsia itse saavat.

Meillä nyt neljä lasta (5v, 3v10kk, 2v4kk ja 5kk), ja meidän molempien vanhemmat asuu 900km:n päässä. Eli heistä ei sinällään " arkisin" hoitoapua ole. Mutta aina lomilla ja kun muuten nähdään, he mielellään kyllä hoitavat lapsia.



Paikkakunnallamme asuu kaksi miehen siskoa perheineen sekä yksi " sinkku" sisko. He jokainen mielellään hoitavat lapsiamme, jos tarvii. Ja me vuorostamme sitten heidän lapsiaan. Mutta aika harvoin tulee pyydettyä heiltä apua, koska heillä tosiaan omiakin lapsia. Pari kertaa ollaan viety lapset heille yökylään ja ollaan menty kahdestaan jonnekin. Tämä tosin silloin kun oli kolme lasta.



Ollaan viime syksystä asti tehty yhden kaveriperheen (heillä 2 lasta, 5½v ja 3½v) kanssa niin, että hoidetaan toistemme lapsia säännöllisesti. Joka toinen viikko viemme yhtenä iltana heille lapset hoitoon muutamaksi tunniksi, ja he vastaavasti sitten niinä " toisina" vuoroviikkoina tuovat lapsensa meille muutamaksi tunniksi. Tämä piristää arkea TOSI paljon! Vaikka aika sinällään ei ole pitkä viettää kahdenkeskistä aikaa, niin se antaa hirveesti voimia arkeen! Ollaan käyty yhdessä kuntosalilla, lenkillä, syömässä, kaupassa jne... jotain " pientä" , mitä ehtii siinä parissa tunnissa tehdä. Mutta kuitenkin. Kyllä on heti " latautuneempi" ja jaksavampi olo sen jälkeen, kun on saanut hetken olla kahdestaan ja tehdä jotain sellaista, mitä ei voi lasten kanssa tehdä!



Kysykääpä joltain ystäväperheeltä vastaavaa, jos teillä sellainen mahdollisuus on! Ehdottomasti kannattaa :)



Nasu kera neljän pienen " touhon" :)

Olen samaa mieltä siitä että äitikin tarvitsee vapaaillan ja parisuhde vaatii hoitoa. En ymmärrä tuollaisia isovanhempia, jotka eivät halua olla lastenlastensa kanssa.



Minulla on toinen tilanne: lapset ovat nyt 1,5 v ja 5 kk. Esikoisen kyllä saisi hoitoon moneenkin paikkaan, mutta nuorempaa ei tunnu kukaan haluavan hoitaa. Isovanhemmat käy kyllä esikoisen hakemassa joka toinen viikonloppu yöksi heille, mutta jos nuorempaa kysyy pääsisikö edes pariksi tunniksi, niin johan muuttuu ääni kellossa. " Meillä olikin tänää sitä menoa" ja " Tän vanhemman voi vielä ottaa mukaan, mutta mitäs tolle tehdään" . Suurin ihmetyksen aihe on se, että esikoinen on heillä käynyt yökylässä kerran kuussa jo nelikuisesta saakka, mutta nuorempi tasan kerran, kun olin sairaana.

Ymmärrän hyvin, jos he eivät ota molempia, mutta koska esikoiselle olisi muitakin hoitopaikkoja (esim. kummitäti), miksi eivät isovanhemmat voi ottaa nuorempaa ja esikoinen mennä muualle hoitoon?

Ja miksi esikoisen muut hoitajat (esim. kummitäti, pari kaveria) eivät voi ottaa nuorempaa edes siksi pariksi tunniksi, että pääsisimme edes vaikka elokuviin tai ulos syömään? Ei tyttö nyt niin paljon hoitoa kaipaa, hän on hyvin perustyytyväinen lapsi.



Mutta jaksamista kaikille hoito-ongelmien kanssa painiville!



T:Oiti ja kaksi mukulaa