Eronneet kertokaa!

Vierailija:

Kuinka pitkästä avio-/avoliitosta erosit? Oliko yhteisiä lapsia? Mitä heille kuuluu nyt? Miksi erosit? Ja vielä: kaduttaako?

10 vuotta aviossa. Kolme yhteistä lasta. Yhteishuollossa.

Erosin, koska mieheni ilmaisi halveksuntaa minua kohtaan jo vuosia, ennen kuin hermoni romahtivat jatkuvan haistattelun ja huutamisen takia.

Lopulta oli pakko lähteä. Olisin muuten tehnyt itsemurhan.

Ei kaduta. Sain elämäni takaisin ja saan olla rauhassa ilman että tarvitsee kuunnella huutamista.

En kyllä huuda läheskään joka päivä tai viikkokaan, mutta mies ei oikein kestä mitään negatiivista. Haluaisin myös päästää hänet vapaaksi itsestäni. Latistan hänen itsetuntoaan, vaikken haluaisi tehdä hänelle pahaa. Emme ole lähellekään sopivat toisillemme. En haluaisi lapsestamme avioerolasta, mutta mieheni on sitä mieltä, että yhteishuoltajuus on parempi kuin ponnistelu rakkaudettomassa avioliitossa. Hän on loistava isä.



ap

Toisen inho tai halveksunta syö niin pahasti, etten ihmettele, ettei miehesi enää? kestä mitään negatiivista.



Tuo on sellainen ratkaisu, jossa muut eivät voi auttaa. Sinun on tutkiskeltava omia tunteitasi ja motiivejasi. Tsemppiä.

Mutten ihan kunnioitakkaan. Jotain siltä väliltä. Kehumme myös paljon toisiamme. Yritän olla positiivinen, mutta aina en pysty. Mies haluaisi jatkaa jos minäkin haluaisin. Yritän ajatella meitä kaikkia, ja pää sekoaa. Luulen, että mies löytäisi helposti jonkun sopivamman, ehkä minäkin, en tiedä. Mutta miten lapseni käy??? Toisaalta -millaisen mallin lapsi saa parisuhteesta näin? Tiedän, ettei kukaan voi näihin kysymyksiin vastata. Kiitos kuitenkin.



ap

Mitä järkeä siinä on että mennään naimisiin, koska rakastetaan toisia. Ja sitten ajan kuluessa rakkaus hiipuu ja erotaan!? Eikö alttarilla luvata rakastaa toisia elämän loppuun saakka!? Itse miettisin ainakin sitä, että avioliito säilyminen todellakin on TAHDON asia ja tahdon voimalla yritetään korjata vikoja ja virheitä ja jatkaa yhteistä elämää! =)

Lapsia oli kaksi (erotessa 4 v ja 2 v). Lapset ovat selvästi onnellisempia, kuin vanhempien yhdessä asuessa. Eikä tämä ole pelkästään oma, vaan myös esim. päiväkodin henkilökunnan mielipide.



Otin eron miehestä, kun kyllästyin jatkuvaan ivailuun. Haukkui läskiksi (painoindeksi on sentään vaan 21, joten en nyt ihan hirveä läski ole, vaikka pari ylimääräistä kiloa onkin...), tyhmäksi (en väitä Eistein olevanikaan, mutta sentään minä olen maisteri, miehellä ei korkeakoulututkintoa), laiskaksi (vaikka mies ei ole ikinä tehnyt kotitöitä ja lastenhoito jäi kokonaan minulle), tuhlasin kaikki rahat (tienasin selvästi miestä enemmän ja ostin omilla rahoillani lasten vaatteet ja yhteistä rahoista ruoat yms., enkä todellakaan ostellut mitään esim. itselleni, lapsille joskus jotain ylimääräistä), suhtautui minuun ystävien kesken tavatessa tosi alentavasti jne. Todella kateellinen muille ihmisille ja peruspessimisti. Siinä siis ekat mieleen tulevat jutut.



Joo, en ole katunut sekuntiakaan! Nyt on ihana mies ja myös lapset tykkäävät hänestä tosi paljon. Niin ja ex on sitten vihdoin ja viimein oppinut arvostamaan minua... Myöhäistä ja sitä paitsi jokaisen yhteishuoltajuuskiistan yhteydessä alkaa aina sama pään aukominen, että en ole sekuntiakaan harkinnut yhteen palaamista. En itseni, enkä lasten takia.

Toivon teille voimia jaksaa jatkaa vielä avioliittoanne!! Olisiko terapiasta apua? Ei teillä kuitenkaan niin huonosti kuullosta menevän, ettettekö voisi vielä löytää toisenne uudelleen ja olla kuin vastarakastuneita!!<3

Jotain neuvontaa tai terapiaa, lomaa tai vapaata toisesta? En ole itse eronnut, mutta vanhempani ovat eronneet. Nyt aikuisena ymmärrän että se oli äidilleni ainoa mahdollisuus. Toisaaltaan oman parisuhteeni kanssa ajattelen niin että haluan yrittää, koska samanlaisia noi kaikki miehet on ekä ne vaihtamalla parane. Se on kyllä totta että molempien pitää haluta suhteesta parempaa niin sen voi toteuttaa...



yhdessä kohta 9v.

Vaikkeivät asiat niin valtavan huonosti olekaan. Olen vielä alle kolmikymppinen, ja itkettää pelkkä ajatus siitä, että " täytyisi" olla tämän miehen kanssa elämän loppuun asti. Haluaisin rakastaa!!!! Itse olen valmis jatkamaan kunnes lapsi on tarpeeksi iso (vaikka aikuinen), mutta mies haluaa että rakastetaan täysillä tai sitten ei ollenkaan. Ystävyys ei hänelle riitä. Minä voisin elää niin. Muuta en häntä kohtaan ole tuntenut vuosiin. Terapiaa yritettiin kaksi vuotta sitten. Olen myös käynyt yksin juttelemassa. Ei apua. Yritetty siis on.



ap