Sekava tilanne

Tää on siis jotenkin hävettävää, koska tavallaan tulin vahingossa raskaaksi vaikka sitä yritettiin hartaasti aiemmin. Myöskin ajattelen että oliko se ennen sitten jostain liikayrityksestä kiinni, tai onko tää vaan näin sattumanvaraista.



Tulenko ulkopuoliseksi sekä bioäitipiireissä että adoptipiireissä. En esim. enää kehtaa mennä adoptioryhmään, kun raskaus näkyy. Joudun selittelemään että olin raskaana jo silloin ja silloin vaikka en tiennyt...



Hyvin sekava tila.

Varmasti tosi hämmentävä tilanne... Löytyneekö kohtalotovereita tai edes sellaisia perheitä, joihin biolapsi on tullut 1-2 vuoden kuluttua adosta?



Tuleehan lapsille loppujen lopuksi aika mukava ikäero, n. kaksi vuotta. Isompana heillä on mukavasti seuraa toisistaan! Takuuvarmasti parivuotias osaa kyllä olla omalla tavallaan " mustis" eli on itsekin vielä pikkuinen ja tarvitsee paljon huomiota. Vaikka muistanpa hassun tunteen, miten 2-vuotias kasvoi yhdessä yössä tosi isoksi, kun häntä vertasi vastasyntyneeseen siskoonsa...



Halusin siis joka tapauksessa ONNITELLA sinua ja koko teidän perhettä!

Tiedän kyllä 2 sellaista perhettä, joissa on tultu raskaaksi aika pian adoptiolapsen tultua kotiin, toinen on jo 8 vuoden takaa ja toinen aika vasta tapahtunut. Mutta molemmissa ollaan tultu raskaaksi siis sen jälkeen, eli ei päällekkäin.



Tässä on kaikkea sekavaa, mm. mun vanhempainrahakausi päättyy 10.07. ja äitiysrahakausi alkaa 08.06., joten en tiedä miten tässä toimitaan... ja tietääkö Kelakaan, koska tuskin moni on ollut tilanteessa jossa on oikeutettu 2 eri rahaan yhtäaikaa... Saan 3 kk palkkaa töistä nyt tän adoptiovanhempainloman aluksi, ja en tiedä saanko sitä palkallista kautta nyt kun jään suoraan vanhempainlomalta äitiyslomalle, vai saanko heti vaan vanhempainrahaa...



Toki voin mennä töihin tällä välillä (tai ainakin mennä töihin siten, että pidän kaikki vuosilomat tässä välissä, niin aion pitää joka tapauksessa , koska miehen piti joka tapauksessa jäädä isäkuukaudelle).



Huh huh.



Myöhemmin ikäero on varmaan kiva, mutta voi olla rankkaa, ja onko tuo esikoinen edes kiintynyt meihin kunnolla silloin ja joutuu heti jakamaan... ja kun olen loppuvaiheessa, enkä ehkä pysty pitämään sylissä ja kantamaan samalla lailla... ja sairaalassa ollaan öitä pois kotoa.



Mies ottaa tän lungimmin, on ehkä vähän helpottunut kun ajattelee että ei joudu toista kertaa tuohon adoptioprosessiin (onhan se vaativaa), mutta mä ihan oikeasti olen aika kauhuissani nyt. Olin niin orientoitunut, että meille tulee sisarus samasta maasta ja samalla taustalla...



Anoppi & appi tulee huomenna tänne, täytyy pikkaisen ruveta rauhoittumaan.

Luulisin, että tuo rahakuvio voisi mennä niin, että äitiyslomasi alkaessa vanhempaivapaasi päättyy..? Mutta kysy ihmeessä Kelasta, siellä varmaan tietävät.

vielä ei oo kivi lentänyt... nimittäin siitä yhdestä pian raskaaksi tulleesta kuulin kyllä selän takana sellaisia kommentteja muilta samassa adoptioryhmässä, että ajattelin että täältäkään ehkä ei saa kovaa kannustusta... ehkä siinä oli se kateus vielä vallalla. Mutta mua ei tarvi kadehtia, koska itsekin olisin mielummin nyt ilman tätä tilannetta.



Täytyy soittaa kelaan ensi viikolla.

Itselläni ei vielä ole biolasta eikä adolastakaan...vaikka molempia yritetään ja on aina haluttu. Haluan sua onnitella ihan älyttömästi - ja usko pois, kaikki järjestyy kyllä ja teistä tulee 4-henkinen onnellinen perhe!! ONNEA!!!



-mooli

Samanlainen tilanne. Tulivat raskaaksi adoption jälkeen.



Eiko tuo kelan silmissä ole aivan ihan sama asia kuin 2 peräkkäistä raskautta?



Vauvat voivat syntyä todella lähekkäin jos on peräkkäinen raskaus ja kakkonen tulee keskosena.

- Lapsillenne tulee sen verran pieni ikäero, että heistä on taatusti seuraa toisilleen

- Saatte kokea sekä biologisen, että adoptiovanhemmuuden

- Vanhempainvapaat ja hoitovapaat hoituvat yhdessä pätkässä. En tosin tiedä Kelan systeemeistä tällaisessa tapauksessa (kannattanee katsoa Kelan sivuilta, minusta tieto löytyi sieltä), mutta eikö olisi ihanaa, jos saisitte olla miehen kanssa molemmat koko kesän kotona lasten kanssa?



Eihän tilanne ihanteellinen ole, mutta on siinä puolensa! Ja nyt kannattaa tietysti panostaa mahdollisimman paljon adoptiolapseen, kun sisarusta ei vielä ole ja tietysti valmistaa häntä myös ajoissa sisaruksen tuloon. Kun tulevat noin pienellä aikaerolla, niin kannattaa tietenkin varoa pitämästä esikoista " isona lapsena" tai vaatimasta häneltä liikoja ja pitää lapsia erityisen tarkasti tasa-arvoisina.



Ja kyselijöille voitte minusta ihan reilusti kertoa, että oli vahinko, eikä tarkoitus, mutta ihan iloinen vahinko kuitenkin.

Ja ihan hyvä niin. Parhaansa voi aina yrittää.



Tunnen kaksi perhettä, joissa ollaan oltu ihan samalaisessa tilanteessa. Ja ollaan selvitty, sekä lapset, että vanhemmat.



Turha pohtia miten pitäisi tai mitä muut ajattelevat, teillä on nyt tämä tilanne. Pikemminkin kannattaa miettiä mitä tästä eteenpäin. Nyt, kun teillä pian on kaksi omaa ja rakasta lasta.

Lämpimät onnittelut molemmista lapsistanne! Lastenne välinen ikäero on hyvä - eikös tuo pari vuotta ole hyvinkin " tyypillinen" ikäero biosisarusten välillä...? Selviätte varmasti hienosti molempien kanssa. Nyt sinusta tuntuu varmaan siltä, että kaikki on tapahtunut liikaa yhdellä rysäyksellä, mutta niinkuin joku täällä kirjoittikin, elämä yllättää joskus, kaikkea ei voi suunnitella.



Mielestäni voit aivan hyvin jatkaa adoptioryhmässä käymistä, et ole tilivelvollinen kenellekään - voit vain todeta (Huom! Myönteiseen sävyyn!) että elämä yllättää joskus, jos raskaudestasi tulee puhe. Minun korvaani kyllä särähtää ikävästi puhuminen vahingosta tai että raskaus ei ollut suunniteltu (vaikka se onkin totta) - itse ainakin välttäisin sitä, jos olisin sinun tilanteessasi. Ensinnäkin se ei ole mukavaa tulevan biolapsenne kannalta - mitä jos puheesi tulevat joskus hänen tietoonsa? Toiseksi adoptiopiireissä on paljon ihmisiä, jotka eivät ole saaneet biolasta ja ovat siksi adoptoineet, joten he voivat hyvinkin pahoittaa mielensä siitä, että et iloitse vilpittömästi asiasta, vaan pahoittelet tapahtunutta ja puhut vahingosta. Kerroit, että olette halunneetkin kaksi lasta - nyt teillä on yksi ja toinen on tulossa, joten haaveistanne tulee totta, ja se on todella ihana asia.



Teillä on nyt puolisen vuotta aikaa (laskinkohan oikein) antaa kaikki huomionne ja aikanne esikoisellenne, joten käyttäkää se aika mahdollisimman hyvin, jotta suhteenne olisi mahdollisimman vahva siinä vaiheessa, kun pikkusisarus syntyy. Tämä koskee tietenkin myös isää, myös hänellä täytyy olla hyvä suhde esikoiseen siinä vaiheessa, kun vauva syntyy, koska äidillä menee aika paljon aikaa vauvan kanssa, ja isän pitää siis antaa vastaavasti enemmän huomiota esikoiselle. Mutta adoptoitu esikoinen tarvitsee (kiintymyssuhteen kehityksen vuoksi) välillä myös sinun jakamatonta huomiotasi, eli mies täysillä mukaan vauvanhoitoon ihan alusta asti. Teidän tapauksessanne olisi varmaan erityisen tärkeää, että isä pitäisi kaikki mahdolliset isyysvapaat heti vauvan syntyessä, eli sen normaalin 3 vkoa plus ns. isäkuukauden eli yhteensä lähes kaksi kuukautta (tai vuosilomien kanssa vieläkin pidempään). Näin myös esikoinen saa tarpeeksi huomiota, mikä on tässä teidän tapauksessanne erityisen tärkeää.



Pidäthän huolta myös omasta jaksamisestasi, eli sitten kun sinä olet kotona kahden lapsen kanssa ja mies palaa työhön, lasten hoitaminen on päätehtäväsi, joka vie ihan riittävästi energiaasi ja aikaasi. Kotityöt tehdään yhdessä miehen kanssa iltaisin ja viikonloppuisin, eli mies ei enää voi heittäytyä sohvalle tv:n ääreen töistä tullessaan tai viilettää omissa harrastuksissaan entiseen malliin, vaan hänen täytyy jakaa arki, kodin ja lasten hoitaminen kanssasi tasapuolisesti. En tiedä, miten nämä asiat teillä nyt toimivat, mutta jos kotityöt tuppaavat olemaan enemmän sinun heiniäsi, niin ota puheeksi jo nyt, hyvissä ajoin ennen toisen lapsen syntymää, että asiaan täytyy tulla muutos. Miehet eivät useinkaan huomaa itse, mitä kotitöitä pitäisi tehdä, joten sinun pitää ehkä sanoa selvästi, mitä miehesi pitää kulloinkin tehdä: kerää lelut/imuroi/vie matot ulos/siivoa vessa/käy kaupassa/laita pyykit koneeseen (opeta tarvittaessa kädestä pitäen)/ripusta pyykit kuivumaan/laita kuivat pyykit kaappeihin jne. Ja hyväksy myös se, että miehesi tapa tehdä kotitöitä on ehkä erilainen kuin omasi, mutta lopputulos on varmasti ihan riittävän hyvä. :-)

...Vaikka ymmärrän kyllä sekavan tunteesi tällä hetkellä. Meillä oli adoptioprosessi käynnistymässä viime kesänä, kun tulin raskaaksi. Se otti tosiaan aikansa, ennen kuin itse olin sinut uuden tilanteen kanssa; emme olleet suunnitelleet elämäämme näin... meillä on jo 2 biolasta, joista nuorimmaisen 2v.-synttärinä (pian)on tämän tulokkaan laskettuaika -ja olimme jo päättäneet, että 3.lapsi tulee perheeseemme adoption kautta...



kesällä olin suoraan sanottuna kauhuissani tilanteesta, mutta nyt voin jo todeta että tämä ei kenties ollut meidän suunnittelema tilanne, mutta " Joku" tiesi paremmin mikä oli meille paras ratkaisu.



Vaativaa, tai ainakin haastavaa, tulee elämä varmastikin olemaan seuraavan vuoden, mutta tahdonkin toivotella teille voimia!

koeta keskittyä nyt paitsi esikoiseenne, niin itsesi hyvinvointiin, että jaksat läpi raskauden. lapsille parin vuoden ikäero tulee olemaan rikkaus. älä murehdi, vaan luota että tämä on teidän perheelle juuri se oikea tapa!

Kela näkee tuon niin, että meille tulee 2 lasta tulee alle 3 v välein, ja saman suuruiset korvaukset tulee. Yhtäaikaa ei voi olla esim. niin, että isä olisi adoptiolapsesta vanhempainvapaalla ja mä tästä tulevasta äitiyslomalla.



En meinaa sanoa yleisesti, että tulokas on vahinko, vaikka onkin, on sillä sen verran paha kaiku sillä munkin korvaan. Aion sanoa yllätysvauvaksi.



Onneksi meillä isä on nytkin hyvin hoivaviettinen enkä nytkään joudu hoitamaan esikoista yksin, enkä tekemään kotitöitäkään, vaan yhdessä niitä tehdään. Nytkin he lähtivät keskenään ulkoilemaan pulkkamäkeen, niin mä saan hetken levähtää. Ja olen saanut jatkaa entistä uimisharrastusta yksin, siis mennä yksin uimaan (mies ja lapsi leikkivät yleensä sen ajan uimahallin lähellä tai kotipihalla).



Mies ei harrasta kovin paljon kodin ulkopuolella, paitsi liikuntaa, ja siihenkin on usein ottanut lapsen mukaan eli korvannut entiset juoksu ja hiihtolenkit vaunulenkeillä tai lapsen kanssa peuhaamisella. Eikä hän muutenkaan ole koskaan ollut sellainen, että odottaa palvelua sohvalla. Hän on jo lapsuudenkodissaan oppinut siivoamaan ja laittamaan ruokaa yh:n kasvattamana.



Alan jo vähän tottumaan tähän, puhuin yhden adoptoineen ystäväni kanssa. Hän suhtautui hyvin ymmärtävästi myös. Mutta vielä mua pistää se, miten jotkut lapsettomat adoptoijat suhtautuvat muhun. Olenhan " huijannut" systeemiä, kun olin jo raskaana ennen hakumatkaa (vaikken tiennyt) ja sitten se kateus... Olen itsekin lapsettomuudesta kärsinyt ja voin ymmärtää, että joku voi ajatella, että nyt se saa kaikki.

Eli huijasit systeemiä?



Nyt saat kokea sen mitä adoptio lapsesi äiti koki.

Pirpana06:

Mutta vielä mua pistää se, miten jotkut lapsettomat adoptoijat suhtautuvat muhun. Olenhan " huijannut" systeemiä, kun olin jo raskaana ennen hakumatkaa (vaikken tiennyt) ja sitten se kateus... Olen itsekin lapsettomuudesta kärsinyt ja voin ymmärtää, että joku voi ajatella, että nyt se saa kaikki.

Heipppa!

Mä en näkis asiaa ihan noin, vaan niin et saat olla onneliinen et saat myös kokea sekä raskauden että adoption..ite toivon samaa, saada kokea sekä adoptio että oikea raskaus.. jotenkin tuntuu et en ole " ihminen" laisinkaan ilman et saan biolapsen..ehkä on harhaluuloja mut näin musta ainaskin reilut 3v lasta yrittäneenä tuntuu..

Tiedän et kun saan sen oikean adolapsen tilanne muuttuu positiivisemmaksi.. mut 4*IUI on läpi käyty ilman ainuttakaan raskautta ja se pistää miettimään et mikä vika mussa voi olla... ja mies on jo aika epäuskonen koko raskauden/mahdollisuuteen (anteex kulta), vikaa kun ei kummastakaan muka löydy....

mar1anne:

Nyt saat kokea sen mitä adoptio lapsesi äiti koki.

Onx tää nyt ihan asiallinen???????????? Voinen sanoa et AIKAS TÖRKEETÄ!!!!!!!!!!!!

huijauksella sitä, että olemme sitoutuneet ilmoittamaan mm. raskaudesta palvelunantajalle, ja jokainen osannee laskea, kun vauva syntyy että olin raskaana ennen hakumatkaa.



Mariannen aika rankan heiton tulkitsen niin, että hän tarkoittaa, että miltä tuntuu vahinkoraskaus ja kun ei ole heti 100 % onnellinen huomattuaan olevansa raskaana. Mutta on tämä yllätysraskauskin nyt miljoona kertaa helpompaa kun joutua luopumaan, kuitenkin. Sitäpaitsi oman lapseni biologinen äiti on kuollut. Joten sitä en toivon mukaan kumminkaan koe nyt kovin pian.



Ja esim. itse olen vahinkolapsi, jonka takia mentiin avioon. Mutta enpä usko, että äitini silti tietää miltä tuntuu antaa lapsi adoptioon.



Annulle tsemppiä. Mä en koskaan kokenut, että ilman biologista lasta olisin vajaampi ihmisenä vaikka kokonaan ilman lasta en halunnut elääkään loppuelämääni. Me yritettiin lasta 5 v ennen adoptiota, prosessi mukaan lukien meni 7,5 v ennen kuin saatiin lapsi. Olin ihan rehellisesti sanoen todella iloinen kun pääsin äidiksi enkä tuntenyt tulleeni vajaammaksi äidiksi, kun en oo synnyttänyt.

Ymmärrän hyvin, että olet vähän järkyttynyt. Itsekin olisin tuossa tilanteessa. Mutta varmaan selviätte hyvin. Kannattaa ehkä kysellä pikkaisen monikkoperheiltäkin vinkkejä käytännön elämään, koska lasten tulon välillä on noin pieni aikaero.



Mitä tuo heitto tarkoittaa, että Pirpana saa kokea, mitä luovuttava äiti koki? Ei kai hän ole lasta luovuttamassa, ja mitä meistä kukaan edes tietää siitä, mitä eri maiden eri tilanteessa olevat äidit ovat joutuneet kokemaan?

vanhemman lapse äiti koki raskauden.

Minulla on tällä hetkellä kaksi läheistä tuttavaperhettä, joissa toinen biologinen lapsi on tullut ns." vahingossa" molemmissa perheissä on kriiseilty ja pelätty tulevaisuutta. Kyseessä ei siis kummassakaan tapauksessa ole adoptiolapsista, mutta aikamoisen paniikin ovat saaneet aikaan joka tapauksessa. Luulenpa että näin suuri elämänmuutos, toisen lapsen saaminen on aina aika iso kysymysmerkki. Kaikki ratkeaa ajan kanssa ja kunhan saat totuttua ajatukseen. Tässä adoptioprosessissa on ristiriitaista tietysti se, että vanhemmuuteen saa niin helvetisti ohjeita ja skenaarioita, että sitä luulee oman vanhemmuutensa oikeasti kuuluvan muille. Enkä nyt tarkoita etteikö olisi hyvä käydä asioita läpi ja itse pidän suomen systeemiä hyvänä. Välillä vaan itsekin menee hieman sekaisin siitä, mitkä asiat on prosessin kannalta tärkeitä kertoa " viranomaisille" ja mitkä ei. Oman yksityisyyden rajat tässä on eri tasoa kuin biologisissa perheissä, joissa kukin tekeen omien resurssiensa puitteissa sen mitä osaavat ja tahtovat ja ennenkaikkea mitä elämä tuo mukanaan.

Niinkuin joku jo kirjoittikin, et ole kenellekään tilivelvollinen omasta elämästäsi. Kaikenlaista sattuu ja tapahtuu, meille kaikille.

Oikein paljon onnea ja sinuna luottaisin siihen, että kaikki järjestyy parhain päin jahka totut ajatukseen! itse odottelen kotiselvitystä ja nyt tuntuu, että sinun tilanteesi on ihanteellinen!