Iloisia uutisia - sittenkin!
Laitan tämän saman viestin vauvakuume-puolelta myös tänne odottajien puolellekin, koska sain muutamilta teiltä teiltä niin ihanasti tukea. Kiitos kaikille minua tsempanneille!
Eli: piti tulla tänne heti kertomaan, että " tuulimuna" oli kasvanut reilussa viikossa kokonaista 7,2mm kokoiseseksi ihmisen aluksi;)
Purinkin täällä viime viikon keskiviikkona tuntojani alkuraskauden ultran jälkeen, jossa ei siis näkynyt muuta kuin tyhjä sikiöpussi ja ruskuaispussi. Epäilynä oli siis tuulimuna tai oletettua myöhemmin alkanut raskaus, mutta itse ehdin reilussa viikossa jo tuudittautua tuulimuna-ajatukseen, jottei " tuomio" tuntuisi niin raskaalta.
Uusinta ultra olisi ollut vasta ensi viikon keskiviikkona, mutta puolentoista viikon itkeskelyn ja masennuksen jälkeen päätin tänä aamuna ihan ex tempore tilata ultran yksityiseltä lääkäriasemalta. Ajattelin, että jos jotain on näkyäkseen niin kyllä siellä nyt jo pitäisi näkyä. Lääkärin vastaantotolla purskahdin hysteeriseen itkuun ja hyvä kun sain sanottua itkulta asiani. Ystävällinen lääkärimies kyseli, onko oireita ollut ja kun kerroin pahoinvoinneistani, hän sanoi että ne ovat hyvä merkki. Tuulimunassa erittyy kuulemma sen verran vähemmän estrogeeniä, että se harvemmin aiheuttaa pahoinvointia etc.
Ja sitten katsottiin ultralla. Setä huudahti heti, että kyllä täällä sydämen syke näkyy, ja pieni ihminen. Minulla vaan kyyneleet valuivat poskia pitkin... Ja vieläkin itkettää. Että sitä voikin ihmisen mieliala heittää yhdessä hetkessä häränpyllyä. Eilen itketti surusta, tänään ilosta;)
Raskaus on siis alkanut reilua viikkoa myöhemmin kuin olin itse kuukautisten mukaan laskeskellut. Viimeiset kuukautiset alkoivat 28.1 joten omien laskujen mukaan viikkoja olisi pitänyt olla noin 8. Ultran mukaan ollaan kuitenkin menossa vasta viikolla 6+6. Positiivisen raskaustestin tein kuitenkin ihan " oikeaan" aikaan, minkä takia olinkin aivan varma, että kyseessä on tuulimuna. Periaatteessa testasin Acon 10:llä plussaa jo viikon päästä hedelmöityksestä.... Eli jos joku vielä kyselee, että kuinka aikaisin on mahdollista testata plussa, niin nyt sekin on tiedossa.
Kyllä elämä on ihmeellistä! Nyt tietty alkaa jännitys siitä, että kaikki menisi hyvin ja kaveri pysyisi kyydissä loppuun asti;)
t. Kultimus, rv. 6+6
Kommentit (5)
Tosi hienoa kuulla! Laskettu aika menee sitten ihan loppuvuoteen? Jestas, kun nythän alkaa tulla jo joulukuun lapsia.. Justiinsa kun muka sai itse tietää olevansa raskaana. Mutta justiinsa alkaakin viikko 23 ja la on heinäkuussa. Vaikka mun mielestä tämä raskaus vois kestää sellaiset 5-6kk, riittäis ihan mainiosti :).
Mutta onnea vielä ja siellä np-ultrassa sitten onneksi näätte jo " vähän" enemmän :)! Mäkin kävin yksityisellä varmistamassa raskauden luullen olevani rv 8, mutta oltiinkin 5+6..
Ihanaa, että kaikki oli hyvin. Mulla kaksi tuulimunakokemusta takana, joten tiedän tunteen. Meillä kuitenkin jo yksi tyttö ja toinen vauva tulossa, joten lopulta kaikki hyvin. Onnellista odotusta sinulle!
itekkin aloin itkee sympatia-itkuu sun puolesta. tervetuloa tänne odotus-puoleen ja tästä se alkaa. ja valmistaudu itkee onnesta usein, mun odotus on ollu sellasta mielen-vuoristorataa että jopa kauniit ja rohkeat saa mut itkemään. ja vaikuttaa olee ilmassa tällä hetkellä tää herkistely..
tarrasukkia sinne! =)
my_selene ja neiti rv 30+4
Samoja kokemuksia on itselläni viime syksyltä: tuli todistettua se uskomattoman tuntuinen asia, että raskaustesti (apteekin oma) voi näyttää plussan jo alle viikon päästä hedelmöityksestä.
Kaisa, nyt jo rv 29+6
Paljon onnea! =) Meillä oli ihan samanlainen tilanne syksyllä joten tiedän kuinka piinaavaa se odottaminen on. Hienoa, että kaikki oli hyvin ja pieni ihmisen alku masusta löytyi. =)
[color=red]pikku-milli & paco 35+0[/color]