Lahjakas ekaluokkalainen sekoilee.

Yksi lapsistani (vanhin) oli ekaluokalle mennessään huomattavasti edellä tiedoissa ja taidoissa ikäisiään. Hän osasi kuitenkin käyttäytyä hyvin, joten siinä mielessä ei ollut ongelmia. Nuorimmalla lapsista - nyt tokaluokkalainen - on taas ollut jonkin verran käytöspuolen ongelmia, mutta hän ei taas ole tiedollisesti ja taidollisesti mitenkään erityisesti muita edellä.



Sanoisin, että jos lapsellasi on opettaja, joka on valmis eriyttämään opetusta, niin luokan tai koulun vaihtoa ei kannata miettiä ensimmäisenä vaihtoehtona. Opettajan haluissa opetuksen eriyttämiseen on kokemukseni mukaan valtavia eroja. Meillä vanhin, joka olisi eriyttämistä todella kaivannut, ei saanut ensimmäisen luokan aikana mitään hankalampia tehtäviä. Sen sijaan nuorin on saanut jatkuvasti haastavampia matematiikan ja ainakin osittain myös äidinkielen tehtäviä, vaikka hän on näissä taidoissa selvästi heikompi kuin vanhin oli kouluun mennessään. Jos lapsesi nyt vaihtaa koulua, on suuri riski siihen, että uusi opettaja ei olekaan halukas eriyttämään opetusta kunnolla.



En myöskään usko, että luokan yli hyppääminen on lapsellesi ihanteellinen ratkaisu. Todennäköisesti lapsellasi olisi vuotta ylemmälläkin luokalla sama ongelma - opetus on liian helppoa ja etenee liian hitaasti. Kun siihen yhdistetään käyttäytymisongelmat ja sosiaaliset vaikeudet, tilanne tuskin paranee.



Minä luulisin, että nyt kannattaa neuvotella tarpeeksi haastavista lisätehtävistä. Esimerkiksi matematiikassa vähintään toisen luokan (mahdollisesti kolmannen) lisätehtäväkirja käyttöön ja äidinkielessä vaikka joku projekti, jossa lapsen tehtävänä on lukea paksu kirja ja tehdä siitä muutaman sivun esite kuvineen ja selostuksineen. Todennäköisesti tunneilla häiritseminenkin vähenee, kunhan lapsella on tarpeeksi haastavaa omaa tekemistä. Yleinen ongelma opettajien antamissa lisätehtävissä on se, että ne eivät ole lahjakkaalle lapselle tarpeeksi haastavia. Ja jos lapsi ei ole perusluonteeltaan killti, ei hän välttämättä jaksa keskittyä jauhamaan niitä yksinkertaisia perustehtäviä.



Käytöspuolen ongelmien suhteen kannattaa myös tutustua erilaisiin neurologisiin ongelmiin, esim. ADHD:hen, sensorisen integraation häiriöön ja Aspergerin syndroomaan. Jos niistä tuntuu joku sopivan lapseen hyvin, kannattaa hakeutua lisätutkimuksiin tältä osin, jotta lapsi voisi saada tarvitsemaansa apua.

Keskusteluja on ollut hänen kanssaan aikaisemminkin, mutta nuo asiat, joista mainitsit, eivät ole olleet niin paljon esillä. Hänen kanssaan on enempi puhuttu " asuinalueemme koulujen erityispiirteistä, jotka johtuvat alueen väestörakenteesta" . On puhuttu myös tämän nimenomaisen koulun tyyleistä, opettajakunnasta, resurssipulasta ym.



Velimies otti myös puheeksi sen, että kolmasluokkalaisilla koulupäivän pituus on jo melkoinen. Meidän poika on pisin lapsi luokassaan, mutta ei muuten mitenkään roteva, vaan pikemminkin laiheliini (toisin kuin äitinsä). Pitkä koulupäivä voi olla yksinkertaisesti liian rankkaa fyysisesti, ja kun vielä sen rauhassa omiin töihin keskittymisen kanssa on vaikeuksia jo valmiiksi... Eli emme nyt ainakaan kiirehdi luokkavaihdosten selvittelyä, vaan katsotaan, mitä omassa koulussa alkaa kehkeytyä.



Pojan koulupäiväkirja alkaa täyttyä jokapäiväisistä välituntiterveisistä. Joko poika on ollut välituntiarestissa tai sitten välitunnilla ollessaan joutunut hyökkäyksen kohteeksi tai pahasti ärsytettynä muksinut toisia. Erityisesti luokan tyttöjen kanssa on ollut rankkaa.



Meillä on ensi viikolla palaveri opettajan ja pojan entisen (ja pikkusiskon nykyisen) eskariopettajan sekä parin muun virkaihmisen kanssa. Käsitellään kokonaisuutta,jossa mukana ovat myös nuoremmat lapsemme. Tyttö kärsii kovasti huonommuudentunteista, joita hänelle on alkanut tulla. Hän vertaa itseään isoveljeen kaikilla alueilla (myös asioissa, jotka eivät tyttöä edes varsinaisesti kiinnosta), ja kun veli on niin ylivoimainen...



Odotan kokoukselta aika paljon. Ensinnäkin on hyvä päästä puhumaan opettajan kanssa rauhassa, sillä yhteydenottojamme haittaa melkoisesti se, että opettajalla on aina kiire seuraavaan paikkaan tai tilanteeseen.



Samaan aikaa kotona eletään arkea. Aleksis Kiven päivän kunniaksi poika alkoi piirtää sarjakuvaa Seitsemästä veljeksestä, siis sellaista, missä on oikeita miehiä, koska koiraveljekset hän on piirtänyt joskus aikaisemmin. Mies kysyi illalla, voiko pojalle antaa aikuisten kirjahyllystä Nummisuutarit, kun poika oli sitä kysynyt,. Mies on taustaltaan somalialainen eikä tunne näitä meidän klassikkojamme, joten oli sanonut pojalle, että kysyy minulta illalla kun tulen töistä. Annoin luvan, käskin vain pitämään kirjaa hyvin, koska se on oman äitini kouluaikaisia kirjoja.



Poika on iskenyt silmänsä myös Juhani Ahon Rautatie - kirjaan. Se on kuvitettua painosta, ja näen pojan silmistä, että kuvitus on jo alkanut rapsuttaa hänen aivojaan:)

Eli varoitan, että tämä viesti siältää " kyökkipsykologiaa" ... ;-)

Olematta millään tavoin autisminkirjon ekspertti, tai edes kuvittelevani esittäväni sellaista, en voi olla minäkään ajattelematta, että pojan poikkeuksellinen suppea-alainen lahjakkuus _voisi_ viitata johonkin asperger-tyyppiseen:

bigmama:

Tunnilla hän on nopea, tarkka, huolellinen, kirjoittaa kauniisti ja aina oikein. Lisätehtävien tarve on loputon, ja opettaja on alkanut miettiä eriyttämistä jollain tavalla, sillä poika tekee tehtävänsä niin kovaa höpöttäen ja toisten juttuja samalla kommentoiden, että on jo häiriöksi. Kotona lapsi piirtää ja kirjoittaa taukoamatta fantasiatarinoita, sarjakuvia, yksityiskohtaisen tarkkoja kuvia Tolkienin hengessä, jäljittelee vanhoja karttoja tai eri Disney-piirtäjien tyylejä.

Minusta olisi nimenomaan poikaa kohtaan oikein, jos tämäkin mahdollisuus pidettäisiin mielessä... Hän on selkeästi lahjakas ja jos pelkkä Ahon Rautatien kuvituksen näkeminen saa sormet syyhyämään ja ajatukset surraamaan liki pakkomielteenomaisesti, niin onhan se poikkeuksellista, eikö? Mutta ei tokikaan välttämättä mitenkään paha asia! Totuus vain on se, että sosiaalisen puolen tökkiessä noinkin pahasti, kun koulutietä on takana vasta pari kuukautta, hän saa öykkärin maineen myös opettajanhuoneessa. Tosi sääli... :-(

Toinen vaihtoehtohan on toki se, että hän on tosiaankin yksinkertaisesti uppokyllästynyt ja tarvitsee n kertaa haastavampaa ja tunnit todella täyttävää työtä kuin luokkatoverinsa. Joskaan Kepaliisan tavoin en pidä minäkään hyvänä ajatuksena tahi ratkaisuna luokan yli hyppäämistä, kun kuitenkin on noita sosiaalisia sopeutumisvaikeuksia. Mutta tähänhän olettekin jo saaneet hyviä ammattineuvoja! Kätevää, kun on oma " kotikonsultti" . ;o)

Mielenkiintoista muuten tuo, että on tyttöjen kanssa erityisen paljon sotajalalla... Kas, en voi olla ajattelematta, että herättää myös kiinnostusta, jos on luokan pisin ja tuollainen rohkeansorttinen salskea nuorukainen - nykytytöt kun tykkäävät haasteista!! ;-) Ennen vanhaan ne oli pojat, jotka kiskoivat tyttöjä leteistä, mutta tuntuu, että nykyisin asiat ovat päin vastoin.

Hienoa on, että olet saanut kokouksen asiasta kuitenkin kasaan. Toivon hartaasti, että saat kokoukselta yhtä paljon kuin mitä siltä odotat! Olisi mukavaa, jos kävisit sitten kertomassa meillekin, mihin ratkaisuihin päädyttiin. ;)

Tsemppiä koko perheelle!

PS: Ai niin, minusta miehesi toimi hienolla tavalla kun ei antanut pojalle kirjaa, jota ei tuntenut, vaan kysyttiin kirjan omistajalta lupa. Mutta yleisemmin " klassikoita" ym. ajatellen olen 11-vuotiaan kirjatoukan äitinä miettinyt jo pitkään, että miksi emme anna lapsillemme " klassikoita" ym. kirjoja käteen jo aiemmin, vaan niitä pidetään jotenkin " aikuisten" kirjoina, vaikka Tolkienit sun muut mielletään ilman muuta pikkupojille sopiviksi. Itse hoksasin juuri yhtenä päivänä, että kirjahyllystäni puuttuu (hyi minua...) Tuntematon sotilas, jonka toki olen lukenut, ja aionkin ostaa sen nyt pojalleni. Olen aivan varma, että hän pitää siitä. Tästä on tehty tutkimustakin ja kuulemma me aikuiset joskus vähän hölmösti ja turhaan " suodatamme" lapsille annettavaa kirjallisuutta. On sanottu, että lapsi ymmärtää lukemansa oman ikätasonsa mukaisesti ja poimii tekstistä hänelle sopivat asiat. Saman teoksen voi lukea uudelleen isompana ja/tai aikuisena ja ymmärtää taas uusia ulottuvuuksia. Tietty kuvitukset on sitten asia erikseen... ;-))

Tapaamisessa kävi niin, että luokan opettaja ja iltapäiväkerhon ohjaaja päätyivät puimaan kerhon ja koulun välistä yhteistyötä ja sen puutetta.



Käteen jäi koulun taholta se, että he lähettävät koteihin tiedotteen käytössäolevasta " nollatoleranssista" , joka on ollut tämän koulun ohjelmassa tästä syksystä. Hyvä niin, sillä tähän saakka meille on tullut vain voimakkaita viestejä pojan koulupäiväkirjan sivuilla.



Olen ollut ymmälläni, sillä koulun reaktioiden voimakkuus on antanut minulle viestin, että koulussa tapahtuu jotain todella kauheaa joka päivä. Vähemmälle on jäänyt se, että vastaavia voimakkaita viestejä menee miltei kaikille lapsille näistä välituntitilanteista. Eli vähän takaperin puuhun ovat mielestäni menneet siellä koulussa, kun alkoivat toteuttaa ohjelmaa kertomatta koteihin, mistä on kysymys.



Opettaja oli vähän yliolkaisen vähättelevä, kun kerroin, miten huolissamme olemme olleet kotona pojan koulusyksyn aikana. Kovasti hän puhui resurssien vähäisyydestä, ja että tällaiset on opetuksen reunaehdot.



Opettaja jotenkin irvisteli, kun puhuttiin pojan koulutaidoista. " Joo, älykäs, joo, lahjakas on, mutta PALJON puuttuu sosiaalisia taitoja, että pärjäisi tällaisessa ryhmässä, eli ei tässä nyt mistään nerosta puhuta!" En aivan tullut sanoneeksi, että juuri siksihän täällä istutaan tänään.



En vielä tiedä, miten jatkan tämän opettajan kanssa. Otan yhteyttä rehtoriin, sen olen päättänyt.

Suosittelen että ennenkuin otat koulun rehtoriin yhteyttä, kävisit lapsesi kanssa omalääkärillä puhumassa.

On mahdollista että lapsellasi on jotain asperger-tyyppistä.



Jos lapsellasi on sellaista, niin häntä voidaan nykyisin monella keinoin auttaa.



Nykyisin luokat ovat varsin suuria ja siellä on monenlaisia lapsia.

Luokassa tulisi kuitenkin pyrkiä mahdollisemman rauhalliseen työskentelyyn.

Vaikka Sinun lapsesi osaa jo kaikenlaista, toivon että koetat ymmärtää myös luokan muita lapsia.

He eivät osaa asioita ja tarvitsevat työrauhaa oppimiseen.

Samoin opettaja opettamisen.

Kysyä saa opettajaltakin, mutta rauhallisestikin on hyvä oppia olemaan.



Voimia ja tsemppiä

Pojan parhaalla kaverilla on adhd, ja tämän äiti on usein sanonut, miten kullan arvoinen on näiden poikien kaveruus heidän perheelleen. Meidän ukkeli kun ei vähästä hermostu kamunsa kanssa, ei lähde mukaan ihan kaikkeen seinäkiipeilyyn vaan päinvastoin usein saa kootuksi toisen pojan ajatukset takaisin siihen alkuperäiseen leikkiin. Kotona on sitä tavallista arkea pikkusiskon ja -veljen kanssa, välillä sujuu, välillä ei. Ihan aspergeria en hänessä näe, en autismiakaan, mutta jollain tavalla hän on kyllä jännittynyt tai järkyttynyt.



Koulussa on liikaa lapsia ryhmässä, ja meidän ukko on liian lujilla siellä. Muut lapset eivät saa hetken rauhaa hänen selostukseltaan, eli asia ei tosiaan koske pelkästään tätä yhtä lasta.



Ekaluokkalaisten ryhmäkoosta on säädetty enimmäismääriä, mutta vähimmäismääristä ei taida lakia olla. Tässä koulussa jäi 1-2 oppilaasta kiinni, että olisi saatu vielä yksi alkava luokka lisää tänä syksynä.

Suosittelen että viettäisitte lapsen kanssa kahdestaan . Tekisitte niitä, näitä.

Silloin lapseltasi, ilman kyseilyä, voisi puheen lomassa tulla asia, mikä häntä koulussa painaa.

Kiusataanko tms.



Olemme pyrkineet " vain olemaan" poikamme kanssa ja silloin kuulemme eniten mitä koulussa yms. tapahtuu.



Jokaisessa koulussa esiintyy kiusaamista. Vaikka opettajat kuinka pyrkivät sen havaitsemaan ja estämään , niin pienetkin oppilaat osaavat peittää hyvin.

Nujakoinnista poikien välillä on vaikea sanoa onko se kiusaamista vai normaalia " energian purkua" .

Tytöt ovat erityisen " taitavia" kiusaamisessa. Juonittelua, ei oteta kaveriksi, kotimatkalla kiusaamista ym.



Älä nyt pahastu vaikka edellenkin suosittelen ensimmäiseksi omalääkärillä käymistä.

Kaikki apu minkä saat pojallesi vie häntä valoisampaan huomiseen.



Äitinä on haasteellista olla, tiedän sen.

En nyt ehdi kovin syvällisesti kirjoittaa, joten jos tulee joku virhe, suonette anteeksi.



Mielestäni tämä on aika tyypillistä, että virheistä ym. kyllä koulun taholta sanotaan, mutta se kehuminen unohtuu. Ja niin paljon kun meistä jokainen tarvitsisi positiivista palautetta, myös me aikuiset, saati sitten lapset.



Mutta tuntuu, että se positiivisen palautteen antaminen unohtuu, sen sijaan nollatoleranssiin vedoten kyllä ilmoitetaan joka ikinen negatiivinen seikka. Sinänsä nollatoleranssi on toki erinomainen ja kannatettava asia, mutta siinä kyllä herkästi hämärtyy se mikä on todellinen tilanne. Ja ilmeisesti et sitä saanut ihan selville tuossa tapaamisessakaan...



Poikasi vaikuttaa lahjakkaalta ja fiksulta, mukavalta pojalta.

Täällä joku suosittelee lääkäriä, minulle tuli jo aikaisemmin mieleen suositella teille perheneuvolaa (vai onko koulullanne oma psykologi?). Josko sieltä saisi hyviä vinkkejä siihen, miten motivoida pojan koulunkäyntiä erityislahjakkuuksia tukien ja löytää koulunkäynnistä tarpeeksi haastetta ja onnistumisen elämyksiä, uskon että häiriökäyttäyminen täten vähenisi itsestään, ilman että nimenomaan siihen kiinnitetään huomiota. Eli kiinnitettäisiin huomiota positiivisiin asioihin, osaamiseen ym. ja tuettaisiin niitä.

Toki tähän sitten täytyisi saada opettajakin mukaan...

Opettajat koulussa eivät valitettavasti ole kovinkaan hyvin koulutettuja/valmiita hoksaamaan lapsen erityispiirteitä. Sinuna kääntyisin koulupsykologin puoleen. Kuvauksesi perusteella välittyy viesti, että jotain erikoista pojassasi on. Ja jotta se saadaan hyvällä esiin, apua kannattaa etsiä.

En tiedä, miten luokanopettajakoulutuksessa käsitellään erityispiirteitä, mutta ei tavallinen asiaan perehtymätön henkilö näe niitä kovinkaan helposti. Ja valitettavasti koulumaailma tuntuu edelleen olevan kaavoihin kangistunut. Riippuu tietysti koulusta ja henkilökunnasta.

Eikö päiväkodin aikoihin tullut mitään esille?

Eskarin opettaja ohjasi poikaa viime vuonna ja nyt hänellä on keskimmäinen tyttömme hoivissaan. Lapsemme ovat olleet samassa päiväkodissa vuosia, ja kaikki aikuiset ovat tulleet tuttuakin tutummiksi. Itse asiassa häneltä tuli idea tähän verkostopalaveriinkin alunalkaen, silloin näkökulma oli enemmän tytön jutuissa. Arveltiin, että koulun on hyvä olla mukana, koska asiat tuppaavat liittymään toisiinsa. Seuraus oli, että palaveriaika kului pääosin sivuraiteella. Tytön asioissa päätettiin jatkaa eteenpäin pienemmällä porukalla,



Eskarin opettaja sanoi pojasta viime vuonna niin, että tämä poika on ollut hänelle ammatillinen haaste. Hänelle on ollut haastavaa pitää yllä pojan oppimisen halua ja -iloa ja samalla huolehtia siitä, että odottamisen, vuoron antamisen ja kärsivällisyyden taidot kehittyvät. Poika on kertakaikkiaan niin innostunut kaikesta näkemästään, tiedoiltaan ja monilta taidoiltaan niin ylivertainen ryhmässään ja lisäksi vielä syntymäonnellinen!



Hän totesi kasvatuskeskustelussa keväällä, kun koulukypsyydestä oli puhetta, että poika on ehdottomasti ja varauksetta koulukypsä lapsi, mutta että ihan varmasti koulun puolesta otetaan yhteyttä jossain vaiheessa koulutyön alettua syksyllä. Tämän tiesin jo kauan sitten. Jo vauvana tuolla pojalla oli ihan omanlaisensa katse silmissään.



Ja tässä sitä nyt ollaan.

Hei,



Kaverini kertoi Ben Fuhrmanin muksuopista, josta hänellä oli oman nuoremman lapsensa kanssa hyviä kokemuksia. Linkki: http://www.kidsskills.org/fin/. Ideana on lyhyesti, että lapsen ongelmaa ei ratkaista kieltämällä vaan lapsi opettelee uuden taivon, joka ratkaisee ongelman. Nettisivuilla on hyvä kuvaus tästä pähkinänkuoressa.



Ap:n lapsen tapauksessa uusi taito olisi kärsivällisyys. Koska lapsi on selvästi innokas oppimaan uutta, tällainen uusi haaste olisi varmaan suht helppo myydä hänelle.



Tosi ikävä tuo opettajan asenne, mutta ap on toiminut oikein kun on pitänyt lapsen puolia. Jatka rohkeasti samaan malliin ja kerro opettajalle positiivisia asioita pojasta! Älä anna periksi! Poika ansaitsee tulla kohdelluksi yksilönä.



Maailma on suunniteltu keskiverroille ihmisille. Tästä seuraa valitettavasti, että keskiarvosta jossain mielessä poikkeavat joutuvat sopeutumaan. Kyllähän aikuinenkin menettää mielenkiintonsa opetustilanteessa, jossa opetus on omiin kykyihin suhteutettuna selkeästi liian vaativaa tai helppoa.



En suosittelisi lapsen siirtämistä ylemmälle luokalle. Lapsille ikä on tärkeä asia ja kaikki haluavat olla vanhoja niin hullulta kuin se aikuisesta kuuluukin. Lapsella on myös oikeus lapsuuteen, joka auttamatta lyhenee, jos siirtyy vanhempien joukkoon.



Voimia sinulle ratkaisun löytämisessä! Pojan onneksi olet motivoitunut etsimään ratkaisua. Jos oma opettaja on ihan mahdoton, voi ääriratkaisuna miettiä jopa luokan (mutta ei luokka-asteen) tai koulun vaihtoa. Onnellisinta tietysti olisi, että opettajan kanssa löytyisi yhteinen sävel.



Tuota muksuoppia voisi yrittää ja kertoa siitä myös koulussa. Sehän perustuu nimenomaan kannustamiseen eikä syyttämiseen ja kieltämiseen. On aiheellista odottaa, että jos perhe ja lapsi sitoutuvat tällaisen menetelmän käyttämiseen ongelmien ratkaisemiseksi, myös koulu on mukana ja tukee omalta osaltaan lasta. Hyöty on kaikille ilmeinen.



Voimia!

Muksuoppi puoltaa varmaan paikkaansa, mutta jotenkin on sellainen olo, ettei se Bigmaman pojan tapauksessa ole se Ratkaisu. Sitä Ratkaisua ei varmasti sormia napsauttamalla kyllä löydykään...



Poikasi kuulostaa tosiaankin aivan mahtavalta tyypiltä, mutta ei varmasti ole ihmisenä kuitenkaan niitä helpoimpia, myöskään ammattikasvattajille. En voi sille mitään, enkä halua lyödä mitään " juu, ratkaistu Vauva-lehden keskustelupalstalla" -leimaa, mutta kun edelleen tulee jotenkin sellainen tunne, että poika on " erityislapsi" . Siis se EI tarkoita välttämättä mitään huonoa asiaa - Einsteinillakin kuulemma oli Asperger. ;-) (Tosin tuosta luettuani ajattelin, että kukahan sen jälkidiagnoosin mahtoi tehdä...)



Omalääkärin puoleen on, anteeksi vain, minusta vähän turhaa kääntyä. He hoitavat lähinnä mummojen ja pappojen verenpaineita, diabetesta ja Marevan-hoitoja sekä flunssia ym., joten siltä suunnalta on vähän turha apua odottaa... Jos nyt ei satu olemaan jotain ihan huipputapausta omalääkärinä. Perheneuvoloihin taas on ihan älyttömät jonot, joten välitöntä apua ei sieltäkään herune. Itse olisin jonkun jo ehdottaman koulupsykologin konsultaation kannalla. He ovat kuitenkin kouluissa ihan näitä(kin) ongelmia varten! Mitä haittaakaan siitä olisi? Jos mietit, ettet halua kiusata tai " leimata" poikaasi koulupsykologin vastaanoton muodossa, ajattelisin itse ainakin, että ekaluokkalaiset ovat niin pieniä, etteivät he ymmärrä moisista asioista tehdä numeroa ja pojallesi puolestaan voisit selittää, että katsotaan, jos vaikka koulupsykolgi osaisi keksiä jonkun keinon, jolla poika viihtyisi paremmin koulussa. Koulupsykologin vastaanotolle pääsee pyytämällä - siihen on oikeus.



Edelleenkin minua vaivaa, kuten ihan varmasti teitä vanhempiakin, eniten se, että tällä tavoin fiksu poika, jolla on suuresti potentiaalia ties mihin, ajautuu vähitellen väärille urille... :-( Leimautuu turhan päiten öykkäriksi jne. ja valitettavasti siinä vaiheessa niin kovin harva opettaja ja muu vanhempi enää ajattelee, että pojassa on ainesta niin paljoon muuhunkin. Täytyyhän asialle voida tehdä jotain!!



Muttamutta, patenttiratkaisua ei asioihin koskaan ole - ymmärrän hyvin uupumuksesi asian suhteen. Minulla on usemman lapseni kohdalla omakohtaista kokemusta siitä, että itse niitä asioita täytyy loppujen lopuksi ajaa - eli nk. ammatti-ihmisiltä saa yllättävän vähän apua, JOS sitä ei vaatimalla vaadi. Osasyynä voi olla toki resurssien vähyys, mutta joku raja sentään... Etenkin ensimmäiset kouluvuodet ovat vieläpä niin kovin tärkeitä.



Valitettavasti en osaa tämän parempia neuvoja antaa. Kuvittelisin kuitenkin, että sijassasi kääntyisin koulupsykologin ja/tai perheneuvolan puoleen. Opettajalta tuolla asenteella tuskin tulet saamaan kovin paljon apua. :-(



Jaksamista teille kaikille ja antoisaa loppusyksyä kaikesta huolimatta!

Suoraan sanottuna itkettää niiden perheiden puolesta, jotka joutuvat täällä Helsingissä metsästämään auttavia tahoja. Perheneuvola on käytännössä tukossa eikä pysty auttamaan inhimillisessä ajassa edes vakavia akuutteja kriisitilanteita.



Meidän perheemme tilanne on sillä tavalla hyvä, että tukiverkostoa näyttäisi olevan, kontakteja riittää, onpa minulla vieläpä sosiaali- ja hoitoalan tausta entisten toimenkuvieni + koulutusteni puolesta. Ja silti on vaikea päästä eteenpäin ja tulla kuulluksi.



Kiitos teille kaikille, jotka olette kirjoittaneet ajatuksianne tähän aloitukseeni . Ne ovat auttaneet minua erottelemaan myös omia ajatuksiani ja selventämään näkökantojani koulun kanssa asioidessani. Nyt jatkan prosessia taas palstahiljaisuudessa, mutta palaan asiaan, kun aihetta ilmenee.

arvauksiani: 6-v. murrosvaihe tulee vähän myöhässä - seesteisyys ja diplomaattisuus esikouluvaiheessa ja myrsky vasta nyt ? Siis normaalia kehitystä ?



Lahjakkaiden koulunaloitusta ei suositella kovin mielellään aikaistettavaksi, sillä nimenomaan sosiaaliset taidot ja niiden kehittyminen ja 6-vuotiaan " myrskynsilmän" läpikäyminen vievät energiaa, joten koulunalku sujuu mukavammin kun nämä on läpikäyty vähemmän koulumaisessa ympäristössä.



Sen sijaan esim. kielikylpyä tai muuta lisäharrastusta suositellaan mieluummin riittävien älyllisten haasteiden tarjoamiseksi fiksulle muksulle.

Meillä on tokaluokkalainen poika, joka on ekaluokasta saakka kamppaillut samanlaisessa tilanteessa kuin poikasi. On lahjakas ja turhautunut. Ekaluokka meni kivasti, kun pojalla oli todella energinen ja innostava opettaja. Sitten vaihtui opettaja, ja tämä uusi opettaja on ihan " tavallinen" opettaja. Kuvioon astuivat myös levottomuus tunnilla ja lopulta poika alkoi aamuisin lähes kieltäytyä kouluun lähtemisestä. Lisäksi kotona alkoi saada ihme aggressiivisuuskohtauksia, ja minulla alkoi olla energiavarastot minimissä. Kuitenkin ahkerasti soittelin kouluun ja kerroin ongelmistamme. Ja hetimiten koulusta luvattiin ottaa yhteyttä koulukuraattoriin ja psykologiin, myös erityisopettajaan tarvittaessa. Ja kuraattori kävikin poikaa tapaamassa. Lisätehtäviä ja muuta haastetta myös lisättiin. Minulle kerrottiin, että lapsi on ihan normaali ja kujeet ihan tavallisia tuon ikäiselle. Olin huolestunut, että pojalla on masennus. Myös itsetuhoajatuksista puheli, kun näki että sillä on vaikutusta minuun.



No, jotakin tapahtui. Lisätehtäviä on saanut enemmän ja ilmeisesti muunkinlaista haastetta koulunkäyntiin. Poika on muuttunut iloisemmaksi, ei valita kouluun lähdöstä ja kohtauksetkin ovat vähentyneet. Vaadi koululta tomerampia otteita asiaan, heillä on velvollisuus toimia yhteistyössä sinun kanssasi!



Niin, ja samanlaisia koulun vaihtamis- ja ylemmälle luokalle siirtymistoimia mietin minäkin. Meidän poika on vain loppuvuoden lapsi ja tavallaan nyt jo paljon muita nuorempi, vaikka onkin luokan pisin. Tsemppiä!

Kävin pojan kanssa opettajan luona keskustelemassa syksyn kulusta. Niin ja edellisviikolla tapasin rehtorinkin - koulukuraattorin kanssa puhelin sitä edellisellä viikolla.



Luokkaan mennessä kysyin pojalta, jännittikö häntä, sillä hän oli aivan kuin tulisilla hiilillä ja höpisi ja pöpisi ilman taukoa. Poika sanoi, että ei tietenkään, kun oltiin sentään omaan luokkaan menossa.



Tässä arviointitapaamisessa käytiin läpi lomake, jonka poika ja opettaja ovat molemmat täyttäneet omalta osaltaan. Kovasti samansuuntaisia arvioita heillä oli. Pääosin leveää hymynaamaa siellä näkyi, joitakin viivanaamoja ja pari mutrunaamaa (ihania nämä nykykoulun arviointimenetelmät:).



Panin merkille, että poika itsekin tiedostaa nämä ongelmakohtansa, sillä niissä hän oli arvioinut ihan realistisesti, missä mennään. Kiva oli myös, että nyt opettajakin näki, ettei poika ole ihan kuutamolla.



Parikymmenminuuttisen aikana tosin kävi niin, että useamman kerran pojan maltti unohtui, ja hän alkoi puuhailla kirjojensa ja vihkojensa kanssa, jatkoi ja korjaili tehtäviään, kumitti " huonolla" käsialalla kirjoittamiaan kohtia ja häsläsi muutenkin. Pysäytin hänet useaan otteeseen ja lopulta sain olla tosi tiukkana, että hän pysyisi paikallaan ilman höpötystä. Lopulta hän myönsi, että jännitti kuitenkin tilannetta ja siksi oli vaikea istua paikallaan. Mielessäni tuumasin, ettei ollut ollenkaan huono juttu, että tämäkin asia tuli näin esille, sillä opettajan mieleen ei ehkä ole aiemmin tullut, että poika saattaa olla jännittynyt tunneilla.



Annoin suostumuksen nettiavainten käyttöönottoon - poika alkaa saada tietokonetehtäviä tehtäväksi omassa tahdissaan. Samoin luku- ja kirjoitustehtävät laajenevat.



Loppujen lopuksi päätimme istuntomme toteamukseen, että kyllä se siitä lähtee vähitellen sujumaan, kun ollaan jatkossakin kuulolla pojan tekemisten suhteen. Minä olen tähän tyytyväinen, sillä se vähän vapauttaa minut huolesta, jota olen tuntenut pojan koulupäivien suhteen. Nyt voin luottaa siihen, että koulussa tosiaan paneudutaan asiaan ja reagoidaan tarvittaessa muutenkin kuin syntilistaa kirjoittamalla.



Eikö niin?

Mukava kuulla, että asiat etenevät! Se on tosiaan se pääasia - omankin kokemukseni mukaan se jo auttaa kummasti, että huolenaiheet on tiedostettu ja " hoidossa" ! Patenttiratkaisuahan ei tosiaankaan ole, mutta hiljaa hyvä tulee... Tosiaan, tuo tunneilla jännittäminen on yksi, mikä huonontaa helposti käytöstä, jos on sitä tyyppiä (mm. mun esikoinen taas reagoi menemällä täysin tuppisuuksi ja lukkoon - kukin tyylillään). On tosiaan hyvä, että tuli sekin nostettua esille... Ja on myös hyvä, että poika saa nyt tilaisuuden kanavoida ylimääräistä energiaansa hyviin asioihin.



Tuli tosiaan nyt tuosta kertomastasi mieleeni oman nyt jo " rutinoituneen" tokaluokkalaiseni ekaluokan ensimmäinen " perhevartti" . Pojan opettaja on eläkeiän kynnyksellä oleva " pitkän linjan ja vanhan ajan ope" , jolla tuntui olevan hiukka vaikeuksia sopeutua muutaman vuoden tauon jälkeen ekaluokkalaisten " hoivaamiseen" . Omani puolesta tuntui tosi pahalta, sillä oli joutunut jostain syystä silmätikuksi ja oli open kanssa napit vastakkain tämän tuosta ja taas... Oikeastaan ihan koko kouluvuoden - kevät oli erityisen tympeää aikaa ainakin pojan oman käytöksen suhteen. Oli lisäksi uutta hänelle, sillä oli koko päiväkotiuransa ollut se todella pidetty niin opettajien kuin kavereidenkin keskuudessa. Mutta lohdun sanoja teillekin: tämä syksy on lähtenyt kesäloman levon jälkeen käyntiin aika eri tavalla: poika tuntuu jaksavan paljon paremmin - ja nauttivankin eri tavalla opiskelusta sekä osaavan yhdistää koulunkäynnin vapaa-aikaan paremmin! Toisin sanoen, arkirutiinit sujuvat jo ihan eri tavalla tottumuksen voimasta. Osittain saattoi meilläkin olla pelissä myös turhautumista, läksyt eivät vieläkään tuota erityisiä vaikeuksia, joskaan meillä ei ole ilmennyt mitään erityisen lahjakkuuden aiheita. Ihan tavallisen nälli kundi vain (tulee äitiinsä! ;-)).



Tuo siis vain esimerkkinä siitä, että alkukankeuksista kun yli päästään, lähtevät hommat rullaamaan ihan hyvin. Tärkeintähän teidän tapauksessanne on juuri se, että tuohon levottomuuteen puututaan POSITIIVISIN keinoin, kuten nyt on tehty.



Kiitos, bigmama, että jaksoit poiketa kertomassa kuulumiset! ;-) Tsemppiä ja oikein mukavaa lukuvuoden loppurutistusta teille ja iloista joulunaikaa teille kaikille! (Johan nyt voi toivottaa?! ;-))