Kokemuksia ICSI ja IVF -hoidoista.
Kaikki tieto, niin tunneperäinen kuin faktakin, otetaan lämpimästi vastaan.
Kärsimme sekundäärisestä lapsettomuudesta ja meille annettiin ICSI ainoaksi vaihtoehdoksi.
Nyt vasta pohdimme ryhtyäkö siihen vai onko liian rankka ja kallis.
Kommentit (20)
Muuten voi rankasti kaduttaa jälkeenpäin, kun ei enää iän puolesta ole mahdollisuutta. Kun on itse yrittänyt kaikkensa asian eteen, on tehnyt parhaansa ja tilaa ei ole enää jossitteluille.
Ei olut niin rankka kuin kuvittelin. Rohkeasti vaan mukaan! Aina kannattaa yrittää!!!
Punktio sattui hieman, muuten oli suht helppoa. Piikitys oli alkuun vaikeaa, mutta kun ekan piikin uskalsi pistää niin sitten meni ok. Pahinta on se odotus, että tietää onnistuiko vai ei...
Tsemppiä!!
Missä vaiheessa kiertoa ja kuinka kauan? Tuleeko niistä huono olo?
Hoitojen ollessa menossa sekä hoitojen välissä, oli välillä tosi rankkaa. Henkisesti sekä fyysisesti, mutta ei niistä traumoja jäänyt.
Piikityksiin tuli rutiini, sumuttelujen kanssa oli joskus hankaluuksia.
Onko se sumuttelu samanlaista kuin, jos käyttäisi nasolin nenäsumutetta flunssaan?
Minä itse olen 26 ja mieheni on tosin 10-vuotta minua vanhempi, ja me K Ä R S I M M E (minä varsinkin) " sekundääri" hedelmättömyystilanteestamme.
Niin, ja meillekin tuomittiin ICSI-hoito ainoaksi hoitokeinoksi.
Siis oletko jo kokeillut tätä ICSI-hoitoa. Olisin niin kiitollinen, jos kertoisit minulle kokemuksistasi.
ap
Meillä on 4-vuotias poika ja aika juoksee jatkuvasti karkuun. Haaveilimme aina, että sitten lapset leikkivät yhdessä....enää ei siihen ole kauheasti mahdollisuuksia, mutta sisar olisi varmasti kuitenkin mieluinen.
ap
metrioosityyppisiä oireita.
Tämä odottelu tässä rassaa. :(
Mutta meille tehtiin ICSI lyhyellä kaavalla, eli ilman sumutteita. En muista kyllä yhtään minkä takia näin tehtiin.. Mutta siis aloitettiin ekana vuotopäivänä pistoksilla. Mahaan pistetään tuohon mahamakkaraan =) Se ei satu ollenkaan, hyvä jos edes tuntuu! Sitten käydään ultrassa ja katellaan kuinka siellä munasolut kehittyy. Mahaa vähän turvottaa ja jomottaa kun munasoluja kasvaa paljon. Ja pinna on kireellä koko ajan.
Tulisko mieleen vielä jotain mitä haluaisit tietää?
Saako siitä yhtään takaisin kelasta?
Kuinka monennella kerralla teillä onnisti?
Pelkäsitkö, että lapsellasi olisi kehitysvamma?
ap
me käytiin yksityisellä AVA-klinikalla. Kelan osuus oli vähennetty suoraan, en muista määriä. Lääkkeet maksoi noin 600euroa.
Meillä onnistui ekalla kerralla.
En osannut pelätä epämuodostumia tai mitään. Jännitin vaan sitä kestääkö raskaus loppuun asti.
Mikä teillä on syy lapsettomuuteen?
miehellä hyvin huonosti liikkuvat siittiöt, liikkuivat vain paikallaan.
t.16
samat alkutoimenpiteet naisille ja vain se hedelmöitysjuttu erilainen?
ap
vain se mitä tehdään hedelmöityshetkellä on erilainen.
16
Meillä onnistui yllättäen ensimmäisellä yrittämällä ja saimme vuosi sitten tammikuussa tytön. Pakkaseen meiltä jäi kaksi alkiota, joita pitäisi lähteä herättelemään piakoin. En vain millään uskaltaisi lähteä yrittämään toista kertaa, kun ensimmäisellä tärppäsi heti. En voi uskoa, että kävisi toista kertaa hyvä tsägä eli pelkään suunnattomasti mahdollista epäonnistumista. Tiedän, että on hullua, mutta näin vain on.
Tsemppiä teille kovasti!
Lyhyt kaava on helpompi, myös fyysisesti ajatellen: oliko se nyt ekana tai toisena vuotopäivänä ruvetaan pistämään joka päivä n. viikon ajan. Pistäminen ei satu, kuin hyttysenpisto, varsinkin jos käyttää pistoskynää, jota sokeritautisetkin käyttävät. Käydään yhdessä ultrassa, jossa seurataan miten munasolut siellä kasvavat ja siinä arvioidaan punktiopäivä samalla. Tällä lyhyellä hoidolla tulee myös usein vähemmän munasoluja.
Pitkällä kaavalla pistin kierron puolenvälin jälkeen ns. vaihdevuosipiikin, joka on pitkävaikutteinen (vähintään 10 pvä) Tämä piikki lamauttaa hormonitoiminnan kokonaan. Ultrassa käydään tutkimassa, että hormonitiominta on todella pysähtynyt. Sitten ruvetaan pistämään n. 10 pvä:n ajan näitä samoja hormonipiikkejä, kun edellisessäkin hoidossa. Tämän hormonitoiminnan pysäyttämisen tarkoitus on, että munasolut kasvatetaan sitten mahdollisimman tasalaatuisiksi. Ultrassa käydään vielä kaksi kertaa, jossa seurataan munasolujen kasvua ja viimeisessä ultrassa määrätään punktiopäivä. Meillä on 3 hoitoa takana/1 lapsi. Nyt on taas hoito meneillään, toinen lapsi toiveissa.
Hoidot ovat henkisesti todella rankkoja silloin, kun kaiken vaivan jälkeen testaat negativiisen testin. Itse hoito ei ole rankka, ehkä ne ultrassa käynnit välillä rassaa, kun on muutakin hommaa (lapsi) Myös vaihdevuosipiikki aiheutti minulla mielialan vaihteluja. Näin siis meillä.
Kaksi lasta, toinen IVF ja toinen ICSI.
Oliko rankkaa? Ei fyysisesti, mutta epätietoisuus ja pelko hoitojen epäonnistumisesta on henkisesti rankkaa. Minulla kuitenkin hyvä " paineensitokyky" .
Oliko kallista?
Olisikohan hoitoihin & lääkkeisiin mennyt yhteensä (VLissa) kaikkien vuosien aikana 40t mk? Kela tietysti maksanut enemmän. Vastaus kysymykseesi riippuu taloudellisesta tilanteesta. Mutta; on se lapsikin kallis :o)