30+ esikot **viikko 7**

Vauva-puolella on hiljaisempaa,niin kirjoittelen minäkin vaihteeksi tänne puolelle.



Perjantaina käytiin tosiaan Katjan ja Sonjan kanssa vaunuilemassa Kuusijärven maisemissa. Oli tosi virkistävää ja mukavaa oli nähdä molempien tytöt. Joulutyttö vei voiton äänekkyydessä, meidän Kuikkisneiti oli vieraskorea, nimittäin se käninä ja huuto alkoi sitten kotona;-)) . Me tehtiin myös ensimmäiset bussimatkat neidin kanssa ja hyvin sujui. Viimeistään loppukuusta tuleekin Kuikkiksen kanssa reissu kaupunkiin, pitää parturissa käydä ennen ristiäisjuhlia... Niin ja missäs Fridan kanssa törmättäisiin sillä kertaa... ?? ;-))



Viikonloppuna kävi taas kavereita molempina päivinä. Toistaiseksi kakki vierailut ovat olleet tosi virkistäviä eli ihan tarpeeksi saa olla " itsekseen" ( siis ilman aikuiskontakteja) kun päivät touhutaan neidin kanssa.



Perjantaina olikin neidin 6-viikkoispäivä, miehellekin sanoin ettei kukaan ulkopuolinen voi edes aavistaa millaisessa kunnossa olen ollut silloin, niin hyvin olen toipunut. Ihan kuin tuosta olisi paljon pidempikin aika ja välillä itsestäkin tuntuu melkein epätodelliselta tuo kokemus, varmaan johtuen juuri pikaisesta toipumisesta.



Eilen kokeiltiin miten tyttö viihtyy vatsallaan, hyvin nosti päätään ja VETI itseään eteenpäin alustalla eli voimaa ja jäntevyyttä kyllä löytyy!! :-))



Mukava oli lukea Lenen, Oliveran ja RouvaSukkulan kuulumisia, mukavastihan kaikilla tuntuu sujuvan ja toivottavasti epparihaavat/ -kivut myös hellittävät pian.



Kanikalle myös pikaista paranemista, tuo rintatulehdus on varmasti tuskallinen ja korkea kuume vetää viimeisetkin voimat.



Kuikkis alkaa kitisemään sitterissä siihen malliin että pitää jatkaa taas toisella kertaa...



Suiza ja Kuikkisneiti 5vk ja 3pv

Huomenna taas " oma" viikko vaihtuu ja koko ajan ollaan lähempänä h-hetkeä... Kukas se tuolla aikaisemmin kommentoi, että sitä vaan on niin keskittynyt siihen vauvan syntymään ettei osannut ajatella sitä vauva-arkea- mulla on just sellainen olo! Synnytysasiat ovat enemmän ja vähemmän mielessä. Nyt en enää pelkää sitä, mitä itselle käy (siis miten huonossa kunnossa olen synnytyksen jälkeen) vaan että jos sille vauvalle sattuukin jotain siinä... näköjään koko ajan on joku huolen aihe, eikä ne siihen syntymään taida päättyä...



Mistäs olikaan ollut puhetta... Lenelle toivotan haavojen pikaista paranemista! Ja Kanikalle myös pikaista toioumista siitä tulehduksesta!



Frida: kivaa kun kannustat kestovappailuun :) Mulla on täytteitä hankittu kolmea erilaisia, sitten on odottamassa kahdet kuoret ja yksi taskuvaippa. Millaisella kokoonpanolla te kestovaippailette? Yhdet kuoret kyllä näyttävät aika paksuilta... mietin että pitäiskö kuitenkin vielä ostaa yksi taskuvaippa, ne näyttävät niin käteviltä... Niitä taittojuttuja en ole vielä opetellut, pitää varmaan alkaa harjoittelemaan :) Ja sen rintapumpunkin hommasin jo varmuuden vuoksi, pitäis vissiin sekin kasata valmiiksi.



Aurinkoista alkuviikkoa,



Rudis 36+6

Se terkkari oli kuin eri ihminen kun mies oli mukana, vaikkei tulevaa isää millään lailla huomioinutkaan. Minulle kuitenkin hymyili ja jutteli ihan eri sävyyn, katsekontaktinkin jopa sain.



Painoa oli tullut taas ihan liikaa (yli kilo per viikko, nyt meni jo kymppi rikki kun verrataan lähtöpainoon), mutta sanoi sen johtuvan todennäköisesti turvotuksista (niitä todellakin on nyt ollut, en saa esim. sormusta pois sormesta ja kengät puristaa). Verenpainekin oli koholla (siihenkö liittynee minun parin päivän päänsärky...?), joten sitä pitäisi nyt seurata. Ei se kuitenkaan antanut mittaria kotiin. Lukemat oli siis 140/90. Hemppa ihan ok, 121. Kohdunpohjankorkeus ihan keskikäyrällä (31). Pissa puhdas.



Kyselin siitä limatulpasta, ja terkka sanoi, että sitä voi vähitellen tulla jopa muutaman viikon ajan sitä mukaa kun kohdunkaula avautuu. Sanoi ettei kannata huolestua, mutta ei passaa rehkiäkään ettei liian nopeaan ala muutoksia tulla.



Liiketarkkailukaavakkeen annoin näytille, ja terkka totesi, että tuntuisihan tuo vauva paljon liikkuvan, ei tosiaankaan tarvitse koko tuntia kirjata, riittää näköjään tuo vartti ihan hyvin. Olen siis muutamana iltana kirjannut vartin ajalta liikkeet/liikesarjat, ja pienin lukema on ollut 35kpl. Sama tahti jatkuu yleensä tunnin-pari joka ilta, minkä lisäksi päivälläkin liikkuu paljon.



Ja sitten ultrattiin sitä asentoa... Jännitti kovasti, mutta tuntemukset on olleet mulla oikeita, eli pää on alaspäin! :) Liikkui hyvin ja syke oli vahva. Mies kysyi sukupuolta, muttei se ruvennut arvailemaan. Itsellä eräs kuva olettamastani jalkovälistä syöpyi mieleen, pitää käydä katsomassa netistä muiden ultrakuvia, josko sieltä " selitystä" saisi... ;)

Painoarviota ei antanut, vaikka sillä upouudella ultralaitteella varmasti sellaisen olisi saanut paria nappia klikkaamalla. Se ei vielä oikein osannut kuulemma konetta käyttää ja kuvaa tulkita. Jatkossa saavat opastusta enemmän ja ultraamista aletaan siirtää enemmän heidän vastuulleen, näin selitti.



No mutta kolmen viikon päästä on ultra-aika keskusneuvolan ihanalle terkkarille, jonka tiedän kertoneen monelle sukupuolen jo rakenneultrassa, joten sitä reissua odotan kovasti. Siellä katsotaan muutenkin mahtuuko syntymään alakautta jne.



Tässä on nyt sitten joka viikolle joku käynti. Ensi viikon torstaina käyn keskusneuvolan lääkärillä kontrollissa kohdunkaulan tilanteen tiimoilta, seuraavana maanantaina " tavallinen neuvola" ja sitten seuraavana maanantaina se ultrakäynti.







Ja tuttuun tapaan en muista enää yhtään mitä pitikään kommentoida...





Ainakin sen allekirjoitan, että ajatukset on tosiaan jo aikalailla siellä synnytyksessä, itse vauva-arki tuntuu vielä kaukaiselta ennen sitä olevaa isoa etappia. Olenhan toki laittanut jo kaiken lähes valmiiksi kotiin vauvaa varten ja joitain käytännön juttuja miettinyt, mutta silti se synnytys tuntuu olevan päällimmäisenä mielessä. Ja jos se vähän " unohtuu" , niin seuraavasta supistuksesta tai alapään vihlaisusta tms. se heti palautuu mieleen. Ihan positiivisia ajatuksia ja odotuksia mulla synnytyksestä on, en osaa pelätä kipua enkä vauvan vahingoittumista, en huonoa kätilöä enkä mitään. En sitten tiedä onko tämä hyvä vai huono asia, pitäisikö varautua vaan tosi kamalaan kokemukseen vai ottaa " luottavaisena" vastaan mitä tuleman pitää ja antaa mennä vaan tilanteen mukaan...? Mitään suunnitelmia tai erityistoiveita mulla ei synnytyksen suhteen ole, mitä nyt haluaisin päästä siihen ammeeseen, muuten en ole sen kummemmin käsikirjoitusta laatinut. Ja ammeeseen pääsykin voi olla hankalaa mikäli laitoksella on ruuhkaa kuten voisi valmennusryhmien koon perusteella olettaa, sairaalassa on vain yksi ainoa amme...





Miten te muut loppusuoralla menijät saatte nukuttua?

Itsellä on todella katkonaista yöuni, kahden tunnin välein ramppaan vessassa, minkä lisäksi asennon vaihto tuntuu niin hankalalta ja kivuliaaltakin että sitä ei voi heräämättä tehdä. Yöllä tulee aina nälkä jossain vaiheessa, joten on käytävä syömässä jotain pientä jossain välissä, minkä jälkeen närästääkin ihan mukavasti... Päiväunia tulee vedettyä ihan surutta sitten että jaksaa. Tällaista katkonaistahan se uni taitaa olla sitten pienen vauvankin kanssa, joten hyvää treeniä taitaa olla tulevaa ajatellen. ;)







Ei mutta nyt pitää lopetella taas tällä erää,

mukavaa alkuviikkoa! :)









susanna 34+0

Heippa,



Näin on taas tämäkin päivä kulunut illan puolelle. Lupailin synnytyskertomusta, mutta tuntuu jatkuvasti siltä, etten missään välissä ehdi istahtamaan riittävän pitkäksi aikaa alas ehtiäkseni kirjoittaa stooria. Synnytys oli minulle erittäin voimakas kokemus myös henkisesti ja sairaalassa ollessamme valvoin yöllä yksin kyynelehtien kokemusta läpi. Jotenkin yhäkin alkaa aina itkettämään kun asiaa ajattelen. Ihan kuten Susumi totesi, on tarve puhua siitä kokemuksesta, mutten ole asiaa kenellekään muulle oikein päässyt analysoimaan kuin miehelleni, joka yrittää parhaansa mukaan ymmärtää minua. Joten kertomuksen kirjoittaminen voisi olla terapeuttistakin, kunhan sille vain nyt löytyisi riittävästi aikaa.



Mutta elämä siis on muuten tätä imetysrumbaa. Tuntuu siltä ettei millekään muulle liikene aikaa. meillä on yötkin olleet hiukkasen hankalia. Nyt on aika kylvettää tyttö.



Terv.

RouvaSukkula & Astronautti 1vk+3pv

Kiitos Suiza vihjeestä, kävin lukemassa aiheesta monelta sivulta. Jospa ne käsikivut helpottaisi sitten myöhemmin. Mullahan on muutenkin noita kipuja helposti tullut kun nivelet liikkuu liikaa, joten eipä ihme että nytkin niistä saa kärsiä.



Hyvää oloani olen nyt viikonloppuna käyttänyt hyväksi ja tehnyt kaikenlaisia valmisteluja, ommellut ja siivonnut, pessyt ja puunannut, shoppaillut ja järjestellyt paikkoja, ym. ym.

Harmi vaan että tuo mies on niin kireänä edelleen, sen kanssa on tullut nyt otettua yhteen touhuilun lomassa useampaan otteeseen ja mieli on aika maassa sen takia. Tuntuu että se viskoutuu kuin pikkulapsi, suutahtaa ihan mitättömistä asioista jne. Kysyinkin siltä eilen että kumpi meistä oikein on raskaana! ;) Silloin jo helpotti ja nauruksi meni koko riita, mutta tämä päivä on taas ollut sitä samaa kiukkuilua jota en oikeesti nyt jaksaisi. Mies läksi muutama tunti sitten ovet paukkuen koiran kanssa jonnekin, ja minä olen purkanut omaa v...tustani siivoamiseen. Ihme kyllä ei ole edes supistellut vaikka olen moppiakin melkolailla rivakasti heilutellut jne. :)

Jotenkin on ollut helpompi hengittääkin, olisiko vauveli alkanut laskeutumaan tai jotain.



Mitäs muuta, huomenna ensimmäinen virallinen äitiyslomapäivä. :)



Mies näytti ajavan pihaan, taidan lähteä kahvinkeittoon, jospa silläkin olisi pää tuulettunut ulkoilureissunsa aikana. ;)







susanna 34+6

Kuume on enää alle 38, ja vihdoin jaksan taas hoitaa vauvaa. onneksi rintatulehduksen pahin vaihe osui vkloppuun, ja mies oli kotona hoitamassa vauvaa. Kiitos kaikille tsemppauksesta!



Kysyikö joku viime vkon listassa apteekista etukäteen hankittavia tavaroita? Suosittelisin ostamaan ainakin digitaalisen kuumemittarin (meillä sellainen, joka mittaa kuumeen minuutissa. mittarin pää on taipuisa, joten kun vauva liikkuu, häntä ei satu ja mittari pysyy pyllyssä). myös septidiniä kannattaa ostaa. vaikkei meillä vauvan napatynkä tulehtunut, putsattiin me silti sitä septidinilllä (varmuuden vuoksi). meillä mies lähti sitä ostamaan heti, kun oltiin kotiuduttu. useimmat tarvitsevat myös lansinohia. mä en sitä tarvinnut, ihme kyllä. muuten, jos joku haluaa ostaa multa sen tuubin, niin voisin myydä sen apteekin hintaa halvemmalla. se on tosiaan avaamaton. se oli muistaakseni aika kallis.



Rouva Sukkula: olit varmaan oikeassa kirjoittaessasi siitä, että synnytyksestä kannattaakin puhua jälkikäteen, koska se on henkisestikin iso kokemus. onko kätilöopistolla sitä mahdollisuutta, mikä naistenklinikalla on, että voi käydä kätilön kanssa synnytyskeskustelun jälkikäteen? mun mielestä se oli tosi hyvä. sai kuulla, että mitä oikeastaan tapahtuikaan ja mitä valintoja kätilö oli synnytyksen aikana tehnyt ja miksi. mulla jäi omasta keskustelusta tosi hyvä mieli.



mukavaa vkon alkua kaikille! Suiza: mukavaa kuulla, että olet riskaantunut hyvin ja nopeasti :)



Kanika ja poika 1,5kk

Kirjoittelen taas molemmille puolille, koska osa porukasta viihtyy täällä ja osa vauvapuolella - minä viihdyn kaikkialla :)



Kanika: Totta tosiaan, kuumemittari ja Septidin ovat olleet tarpeellisia. Unohdin ne apteekkilistasta. Meillä on myös digitaalinen mittari, joka mittaa lämmön nopeasti ja jonka kärki taipuu. Kuumetta ei tytöllämme ole onneksi ollut, muutaman kerran olen mitannut.



RouvaSukkula: Synnytystä tulee tosiaan mietittyä jälkeenpäin. Sinullahan muistaakseni leikkattiin istukka nukutuksessa? Itse taas mietin sitä, mitä olisi voinut tapahtua, jos tyttöäni ei oltaisi leikattu keisarileikkauksella. Tyttöni olisi saattanut saada hapenpuutteen ja vammautua. Onneksi hänen happiarvonsa olivat hyvät ja olen tosi kiitollinen Kättärin lääkärille, joka mietti imukupin ja sektion välillä.



Meidän neiti on alkanut saada kiukkuisia itkukohtauksia. Ne eivät kestä kauaa, mutta mekkala on melkoista! Kuiten Suiza kirjoitti, Joulutyttö oli Kuusijärven tapaamisessa äänekkäin. Ääntä onkin viime aikoina piisannut ja olen ollut hieman väsynyt, koska syli ei auta. Tissi kelpaa aina ja onneksi aurinkoisia hymyjä ja jokelteluakin tulee joka päivä. Nuo hyvät hetket pelastavat niin paljon!



:)



Katja ja Joulutyttö

..ystävänpäivää tällekin puolelle!



------------------

Nasu tuli Puhin vierelle.

" Puh?" kuiskasi hän.

" No mitä?"

" Ei mitään" , sanoi Nasu ja otti Puhin käpälästä kiinni.

" Tarkistin vain, että olet siinä, Ystäväni."

------------------------------

j+beibi 4kk (eilen)

Heippa,



Tässäpä vihdoinkin synnytyskertomukseni. Olen yrittänyt kuvata tunteitani ja tuntemuksiani siinä mahdollisimman tarkasti. Jos et halua mitään negatiivista synnytyksestä lukea omassa vaiheessa raskauttasi, kannattaa ehkä jättää väliin. Ja vielä kommenttin, ettei itse synnytyksessä tapahtunut mitään kamalaa tai kurjaa, minä vain olen tällainen herkästi reagoiva ihminen ja sen takia koin oman synnytykseni kuten koin.



terv.

Rouva Sukkula





1.2.2006

Alkuilta: Supistelee epäsäännöllisesti. Selkää särkee ja mies hieroo supistusten aikana selkää. Kaurapussilla selän lämmittäminen helpottaa supistuskipuja. Välillä joutuu supistuksen kuluessa nousemaan ylös kävelemään. Fysiopallon päällä istuminen helpottaa, kuten myös selän venyttely jne.



2.2.2006

Puoliyö: Supistukset tulevat säännöllisesti 10-15 minuutin välein ja kestävät 30-40 sekuntia kerrallaan. Yritän nukkua sängyssäni ja välillä torkahdan uneen, mutta herään aina supistuksen tullessa ja aloitan sekuntien laskemisen. Välillä kipu yltyy sellaiseksi, että nousen tassuttelemaan ympäri pimeää asuntoa lämmintä kaurapussia alavatsalla pidellen. Noin klo 2 jälkeen supistusten väli pysyy alle 10 minuutin ja supistukset kestävät lähemmäs minuutin ajan. Klo 3:00 tuntuu kipu niin sietämättömältä, että menen kuumaan suihkuun. Se helpottaa huomattavasti ja supisteluja on helpompi kestää. Uni tosin hävisi silmistä ja istuskelen fysiopallon päällä selaillen internettiä noin tunnin ajan. Kun palaan klo 4 tietämillä sänkyyn, huomaan supistelujen tulevan jo noin 5 minuutin välein ja kestävän hyvinkin sen minuutin ajan kerrallaan. Torkahtelen supistusten välillä kunnes noin klo 5:27 herään voimakkaaseen supistuskipuun. Seuraan kellosta supistuksen kestoa. Menee minuutti, toinen ja kolmannen minuutin aikana on pakko pungertaa ylös sängystä ja juosta suihkuun. Kuumassa suihkussakin supistelu jatkuu ja itken kivusta. Mies herää ja tulee ihmettelemään itkevää vaimoaan höyryisessä suihkukaapissa. Klo 5:50 soitan Haikaranpesään ja kerron tilanteen. Sovitaan että lähdemme tulemaan pikku hiljaa laitokselle. Mielen valtaa jännitys; nyt se sitten vihdoinkin tapahtuu, meidän vauva taitaa olla syntymässä, ei voi olla totta! Juodaan aamuteet, pakataan viimeiset kamat kasseihin ja lähdetään ajelemaan kohti Kätilöopistoa.



2.2.2006

Klo 6:40 saavumme Haikaranpesään ja meidät ohjataan synnytyssaliin 1. Kivaa, täällä on se ammekin, jota olin toivonut. Kohtu on auki kahdelle sormelle, pää kiinnittynyt ja kätilö antaa vauvalle painoarvion 3,6 kg. Pärjäilen vielä ilman kivunlievitystä, kiikuskelen kiikkustuolissa ja odotellaan että kohdunsuu aukeaisi enemmän. Supistukset tulevat yhäkin säännöllisinä ja ärhäköinä, joten aina supistuksen aikana täytyy nousta liikkeelle ja hautoa alavatsaa lämpöisellä kauratyynyllä.

Klo 9:25 kokeillaan aqua-rakkuloita. Supistelut ovat kuitenkin herkistäneet ihon neuloille ja pistelylle tavallistakin herkemmäksi ja kyyneleet virtaavat vuolaina silmistäni, kun kätilö laittaa rakkulat. Ne kuitenkin rentouttavat ristiselän lihaksia hieman. Supistelut tulevat parin minuutin välein, mutta ovat yhäkin alle minuutin kestoisia, eikä kohdunsuu aukea. Tuntuu turhauttavalta.

Klo 10:50 supistukset ovat harventuneet yhäkin, jopa 10 minuutin välejä supistusten välillä esiintyy. Saan Litagin tabletin, jonka kanssa kokeillaan josko supistukset rauhoittuisivat kokonaan. Torkahtelemme sylikkäin miehen kanssa sängyllä aina supistusten välillä. Puolilta päivin syömme lounaan ja huomaamme supistusten tulevan parin-kolmen minuutin välein yhäkin ärhäköinä, mutta kohdunsuu ei vain aukea.

Klo 13 todetaan synnytyksessä olevan latenssin vaiheen ja siirryn odottavien osastolle nukkumaan kipupiikin avustamana. Mies ja kätilö saattavat minut osastolle ja asetun täpötäynnä olevaan huoneeseen. Etsin tarvikevarastosta itselleni yöpaidan ja aamutakin ja jään keskimmäiselle sängylle odottelemaan, tosin supistuksen tullessa joudun aina pungertamaan itseni ylös vuoteelta ja köpöttelemään edestakaisin huoneessa. Harmittaa kovasti ja itku on herkässä.

Klo 14 saan Petidin-piikin, jonka anto tuntuu kivusta herkistyneellä ihollani ikävältä. Saan torkahdeltua parin tunnin ajan, mutta klo 16 jälkeen en enää pysty pysymään sängyssä säännöllisten supistelujeni takia. Löydän osastolta oleskeluhuoneen, jossa lämpöisen kaurapussin avulla keinuttelen keinutuolissa TV:tä katsellen.

Klo 17:30 olen syönyt päivällisen ja istuskelen tyhjässä huoneessa supistuskäyrien ja sikiön sydänäänien mittauksessa. TV:ssä menee " Kauniit ja Rohkeat" ja ihmettelen miten niin samanlaiset kuviot sarjassa tuntuvat toistuvan vuosi toisensa jälkeen. Olo on tässä vaiheessa rauhallinen ja odotan tilanteen kehittymistä kuunnellen kipeitä supistelujani. Kätilö tutkii kohdunsuun ja on sitä mieltä, että tilanne kehittyy ja kohdunsuukin on jo hiukkasen enemmän auki kuin aikaisemmin. Hän toteaa että voin siirtyä takaisin Haikaranpesään noin tunnin kuluttua, jolloin siellä on taas meille tilaa. Soitan miehelle ja kerron, että hän voi tulla noutamaan minut ja mennään jatkamaan tätä urakkaa. Tuntuu paremmalta, kun on saanut hetken levähtää ja synnytyskin vihdoin tuntuu etenevän.

Klo 19 olemme siirtyneet Haikaranpesään synnytyssaliin 3. Harmi, nyt en sitten pääsekään ammeeseen, mutta ehkäpä se ei olisi ollut sopiva kivunlievitys minulle, kun tämä avautumisvaihe on kohdallani ollut niin hidas. Rekisteröidään taas sikiön sydänkäyriä ja supistuskäyriä ulkoisesti. Kalvot puhkaistaan klo 20:15 synnytyksen edistämiseksi asettamalla anturi vauvan päähän. Kirkasta lapsivettä alkaa lirisemään ulos. Myös limatulppaa alkaa irrota. Pyydän kivunlievitykseksi ilokaasua, sillä olo on jo aika tukala. Hengittelen ilokaasua, joka vie terävimmän kivun. Mies saa puhelun isältäni, joka on tietysti ihan täpinöissään.

Klo 22:30 olen sitkutellut ilokaasun avulla, josta ei enää tunnu apua kovinkaan paljon tulevan. Kohdunsuu on avautunut 4 cm ja puudutusta ryhdytään valmistelemaan. Kätilö kuitenkin kutsutaan kesken kaiken toisaalle auttamaan toisessa synnytyksessä ja joudun odottelemaan puudutusta vielä 45 minuuttia. Lopulta nousen sängylle konttausasentoon nojaamaan tyynyihin ja heiluttelen kipeitä lanteitani ilokaasua hengitellen ja ulisten. Tästä asennosta kätilö minut löytää.

Klo 23:15 saan epiduraalin, joka tehoaa. Kivut häviävät vähitellen ja vain paineentunne lanteisiin jää jäljelle. Mies napsii pari kuvaa ja jaksan pitkästä aikaa hymyilläkin.



3.2.2006

Torkun vuoteella kyljelläni kunnes lonkkaa alkaa pikku hiljaa särkeä. Hieroskelen sitä ja asetan itselleni kelloa katsellen tavoitteita minne saakka yritän kärvistellä. Lopulta klo 1:20 kivut ovat jo niin suuret, että saan toisen lisäannoksen puudutusta. Kohdunsuu on 5 cm auki ja vauvan pää on tullut reilusti alaspäin. Uusi annos puudutetta tehoaa ja tuntuu kuin vatsanahkanikin olisi ollut tunnoton, reisien ihosta puhumattakaan. Jatketaan kohdunsuun avautumisen odottelua ja torkuskelua. Miehen hermot ovat rautaa ja hän kuorsaa toisella sängyllä tyytyväisenä.

Klo 4:10 alkaa tunto jälleen pikku hiljaa palailemaan, mutta vielä ei ole kovia kipuja. Kätilö katetroi rakosta virtsan ja olo on utuinen ja epätodellinen. Kohdunsuu on auki 8 cm. Pohditaan jatkon vaihtoehtoja. Kätilö ehdottaa, ettei enää laitettaisi lisää puudutetta, sillä se saattaisi taas vähentää supisteluja ja hidastaa synnytystä ja kohdun aukeamista. Olen itsekin sitä mieltä, että olisi aika siirtyä tositoimiin. Jäädään siis odottelemaan puudutuksen haihtumista.

Klo 4:40 puudutus melkein haihtunut. Kätilön tutkiessa kohdunsuuta tulee supistus, jonka aikana kohdunsuu aukeaa 9 cm:iin ja vauvan pää työntyy voimalla alaspäin. Kipu ja paine ovat kovat ja pinnistelen jälleen ilokaasun turvin.

Klo 4:50 Nousen ylös sängystä ja asetun jakkaralle, jonka kätilö on laittanut valmiiksi. Mies istuu takana tuolilla ja tukee minua kainaloiden alta. Hengitän ilokaasua ja paine kasvaa ja samalla myös kivut lisääntyvät yhä enemmän ja enemmän. Örisen uloshengittäessäni kivusta. Odotellaan kohdunsuun reunan häviämistä, jotta päästäisiin ponnistamaan.

Klo 5:30 kohdunsuu on vihdoinkin täysin auki ja saan luvan ryhtyä työntämään aktiivisesti. Kivut yltyvät supistusten myötä ja paine lantiossa kasvaa niin suureksi, etten pysty istumaan jakkaralla. Keinuttelen itseäni jalalta toiselle kauheissa kivuissa, sillä ilokaasusta ei ole paljoakaan apua. Siirrytään sängylle ja nostan aina supistuksen tullessa jalkani kätilön ja miehen lonkkaa vasten, avaan lonkat auki ja ponnistan. Tuntuu vihdoin siltä, että saan jotain pontta ponnistukseeni. Kätilö ottaa ilokaasun minulta pois todeten ettei siitä ole enää kuin psykologista apua. Jossain vaiheessa kutsutaan toinen kätilö apuun ja mies siirtyy pääpuoleen tsemppaamaan. Hän suukottelee kasvojani ja kannustaa upeasti. Ponnistan ja ponnistan niin että päässä humisee ja korvissa soi. Yritän suunnata ajatuksen ponnistuksesta peräaukkoa kohti, kuin suurella kakalla olisin. Jokaisen ponnistuksen myötä kipu tulee suuremmaksi ja suuremmaksi. Paine lantiossa on valtava ja kiritävä tunne emättimen yläpuolella lisääntyy koko ajan. Alkaa tuntua siltä ettei tämä ikinä lopu. Kätilöt kertovat vauvan tumman tukan näkyvän ja ehdottavat että itse kokeilisin vauvan päätä, joka on kuulemma ihan näkyvissä. En halua tehdä sitä, sillä ajatuksiini ei mahdu vauva, vain ja ainoastaan valtava kipu, joka vain yltyy joka ponnistuksella. Syytän itseäni kamalasta kivustani, sillä enhän voi syyttää tästä kuin itseäni, mitäs halusin sen vauvan! Olen itse hankkiutunut tähän jamaan, eikä se lopu ikinä! Sanon miehelle supistusten välillä, että toinen lapsi hankitaan sitten adoptiolla. Vauvan pää on nyt puoliksi ulkona ja ulisen repeäväni. Repivä tunne tuntuu klitoriksen suuntaan inhottavana. Kätilö lohduttaa, etten repeä ja seuraavalla työnnöllä pää onkin jo ulkona. Tunnen kätilön muljauttavan olkapään ulos ja samassa tunnen ja näen koko lapsen soljuvan ulos sisältäni Kello on 6:10. Kätilö pyöräyttää vauvan kuperkeikalla siten, että hetkisen verran näemme, että tyttöhän se on. Kipu on poissa ja olo epätodellinen. Kuulen pienen ensimmäiset rääkäisyt enkä vieläkään tajua että lapsemme on syntynyt, tunnen vain oloni loukkaantuneeksi siitä kivusta, jota sain kokea. Vauva nostetaan istumaan koukussa olevien jalkojeni varaan ja isä leikkaa napanuoran. Saan lapsen rinnalleni ja alan vähitellen tajuamaan, että siinä se masuasukki nyt on, omana erillisenä yksilönään. Itkemme kummatkin miehen kanssa sekavia tunteitamme, mies kuitenkin selkeästi onnen tunnettaan. Tyttö itkeskelee, ihmettelee ja nokkii rintakehääni. Jossain vaiheessa hänen ylleen on laitettu jotain vaatetta ja myssy. Tapailen jotain kehtolaulua vauvelille. Vauva ohjataan rinnalle ja alan imettämään häntä. Kohtu kuulemma supistuu hyvin, mutta istukka ei ala irtoamaan. Vatsaani painellaan ja hengittelen ilokaasua painelua kestääkseni. Koko kohtu tuntuu valtavan aralta. Alapäähän on tullut joitain nirhautumia emättimen seinämille ja sinne on ommeltu 3 ommelta. Istukka ei ala irtoamaan tippaa lisäämällä, ei jääpussilla vatsalla, eikä peräsuoleen asetettujen tablettienkaan avulla. Lääkäri saapuu paikalle ja pian sen jälkeen minut kiidätetään leikkausaliin.

Klo 8:45 istukka irroitetaan käsin nukutuksessa. Jokin pieni toimenpiteessä tullut repeämä ommellaan.

Klo 10 heräilen heräämössä. Alapää on valtavan turvonnut ja arka. En alkuun muista miksi olen sairaalassa. Minulle kerrotaan, että pääsemme osastolle 6 perhehuoneeseen, jossa isä ja vauva jo ovat minua odottamassa. Olen koko päivän tokkurainen ja väsynyt, jokainen kehoni lihas on arka. Vauva on ihana, kaunis tyttö!

Laitoin Oliveran esimerkin innostamana myös meidän tytsyn kuvan syntyneet.fi sivulle, eli sieltä voi käydä katsomassa Kätilöopiston alta nimellä " Astronautti" .



Kiitos Kanika ja SnowApple kommenteistanne. Minulla on tietääkseni mahdollisuus pyytää keskustelua Kätilöopistolta. Olisin voinut laittaa yhteydenottopyynnön palaute-lappuunkin, mutta jostain syystä silloin laitoksella en sitä tehnyt. Ehkäpä ajattelin että olen hankala ja vaikea tms. jos pyydän yhteydenottoa (kuinka tyhmä sitä ihminen onkaan). Mutta tämän päivän olen purkanut asiaa tuota synnytyskertomusta kirjoitellen ja katsotaan josko huomenna soittaisin Haikaranpesään asiasta.



terv.

RouvaSukkula & Astronautti (1vk+4pv)

Aikamoinen urakka sinulla on RouvaSukkula ollut, mutta hienostihan sinä siitä selvisit ja palkinto on paras mahdollinen. :)





Täältäpä ei mitään uutta.







susanna 34+1

Olipa mielenkiintoista lukea RouvaSukkulan synnytyskertomus. Huh, mikä urakka tosiaan sulla oli. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin ja Astronautti näyttää tosi suloiselta tytsyltä.



Omaan napaan ei mitään uutta. Neuvolakäynti oli tänään ja kaikki arvot ihan kohdillaan. Tätähän tämä loppuaika taitaa olla, odottelua ja voimien keräämistä suurta hetkeä varten.



Juu, minä kyselin viime viikolla niitä apteekista hankittavia juttuja. Kiitos vastauksista. Apteekkiin en ole vielä ehtinyt (mitä ihmettä teen kaikki päivät, kun on niin kovin kiireistä...)



Mukavaa ystävänpäivän illan jatkoa!



-Rudis, rv tasan 37

Aivan eläydyin tuohon Rouva Sukkulan kertomukseen, luin kyyneleet silmissä, itkin ja nauroin lopulta. Kovan työn tuloksen on ollut paras palkinto. Täytyykin käydä katsomassa kuvakin.



Eilen kävin aamulla parturissa, edellisestä kerrasta onkin yli puoli vuotta. Varasin ajan jo seuraavalle kerralle että tulee myös lähdettyä. Kävin myös ostamassa kastemekkokankaat. Täytyy tänään postittaa ne anopille jotta pääsee ompelemaan.



Täytyy lähteä vatkaamaan marjapuuro minkä keitin aamulla. Huomenaamulla neuvolaan:)



t. Nasu ja Touko-masu 26+3

Hei kaikki 30+ Esikot,



Myöhästyneet Ystävänpäivän toivotukset :-)



Lämpimät Onnittelut myös kaikille Nyytin saaneille, viimeisimpänä RvaSukkula, Olivera ja Lene! Monta muuta on tässä pitkässä välissä jäänyt onnittelematta. Hyvän voinnin toivotukset kuitenkin kaikille vauva-arjen keskelle + teille vielä odottaville.



Mulla on ollut tietokone ollut korjattavana, joten en ole ollenkaan päässyt seuraamaan teidän tilanteita :-( Nyt tässä yritin vähän päälimmäisiä viestejä selailla syöttämisen ohessa.) Toivottavasti, ette ole ihan unohtaneet, kuka olen :-(



Kyllä tämä vauvan kanssa oleminen on minun kohdalla ainakin ollut sellaista hetki kerrallaan elämistä - sitä vain odottaa vauvelin seuraavaa " liikkua" ja jännää kuinka kauan hän pysyy rauhallisena.



Meidän tyttö syntyikin viikon etuajassa " täysin yllättäin" . Olin varautunut synnytyksen menevän yliajalle, kun supistuksia ei ollut pahemmin koko raskausaikana, eikä lopullakaan.



Niinpä vain kuitenkin 27.1. pe aamusta seitsemän aikaan alkoi supistella. En tosin pitänyt sitä minään vaan ajattelin, että tässä nyt vatsa vähän harjoittelee. Oltiin miehen kanssa kaupunkiasioilla kolmeen saakka iltapäivällä. Koko ajan supisteli, mutta ajattelin, että kunhan pääsen kotiin lepäämään niin supistukset rauhoittuvat.



Kuuden aikaan illalla aloin sitten kuitenkin katsella kellosta supistusvälejä ja kestoja ja alkoi näyttää siltä, että tästä saattaa jo seurata jotain ihan oikeasti :-) Mies ei tosin tässäkään vaiheessa vielä uskonut, että vauveli tekee tuloaan. Sanoi vaan, että ota nyt ihan rennosti...



Soitin kuitenkin Haikaranpesään väliaikatietoja ja sanoivat, että kannattaa varautua tulemaan tarkistamaan tilanne. Siinä sitten supparit tihenivät ja voimistuivat, joten hälytimme koiranhoitajat, jotka onneksi lyhyellä varoajalla tulivat hakemaan koiran hoitoon.



Tässä vaiheessa mieskin heräsi ja alkoi tehdä lihapullia pakkaseen ja siivoamaan anoppiaan ja appeaan varten ;-)) Minä kärvistelin ja kyselin, että onko hän ihan varma, että ehtii kaiken saada valmiiksi ennen lähtöä. Lihapullat jäivätkin sitten uuniin... (joka onneksi muistettiin sammuttaa).



Pakkasin valmiin listan mukaan sairaalakassin ja ehdottelin miehelle, että otettaisiin jo taksi ja mentäisiin edes tarkistamaan tilanne. 22.30 oltiin sitten Haikaranpesän synnytyssalissa 1 ja kätilö katsoi, että kohdunsuu on 5 - 6 cm auki. Mies vielä tarkisti kätilöltä erikseen, että tarkoittaako tämä nyt sitä, ettei meidän tarvitse lähteä takaisin kotiin ;-))



Aloitin sitten supistusten helpottamisen käymällä lämpimässä suihkussa, mikä rentouttikin ihanasti. Kätilö laittoi sillä välin ammeen valmiiksi. Pienen sydänääniä ei löydetty ihan äkkiä (johtui laitteista) ja lopulta laitettiin hänelle päälakeen se laite ja samalla puhkaistiin siis kalvot ja lapsivesi tuli.



Seuraavaksi menin ammeeseen ja kokeiltiin ilokaasuakin. Amme tuntui hyvältä, mutta ilokaasunaamari tuntui ahdistavalta, en osannut hengittää siihen ollenkaan. Seuraavaksi amme alkoi ahdistaa, mietin, että mitä jos ponnistamisvaihe iskee ammeessa ollessa enkä saa sitten itseäni sieltä kammettua pois. Niinpä siirryin sängylle odottelemaan ponnistuksien aloittamista.



Kätilö joutui vastailemaan lukuisiin kysymyksiini kivuista ja tilanteen etenemisestä, minkä hän tekikin ihailtavan kärsivällisesti ja rauhallisesti. En ollut muuten mitenkään juttutuulella, miehen molempia käsiä puristaen keskityin vain ottamaan supistukset vastaan. Pelkäsin tosi paljon ponnistamista ja jotenkin alitajuisesti ilmeisesti sain hillittyä ponnistustarvetta niin kauan, että supistukset alkoivat hidastua.



Siinä vaiheessa kätilö sanoi, että nyt kannattaisi kuitenkin alkaa ponnistaa, kohdunsuu oli jo jonkin aikaa ollut auki sen 10 cm. Siihen saakka olin ollut sängyllä konttausasennossa säkkityynyn kanssa ja kätilö ehdotti, että tulisin seisomaan sängyn viereen säkkityynyyn nojaten. Siinä sitten sainkin oikein hyvän tuen ponnistamiselle ja ajattelin, että nyt ei mikään muu enää auta... Sattui aivan sairaalloisesti ja kyllä minä sitten huusinkin.



Mutta 12 min. ja 3 supistusta myöhemmin, tyttö parkaisi selkäni takana. Olo oli todella epätodellinen. Masuasukki oli tässä maailmassa. Hetken päästä sain hänet viereeni ja katselin hänen kasvonpiirteitään, samalla niin tuttu ja kuitenkin vieras olento siinä vieressäni. Rintani eivät olleet antaneet merkkejä maidontulosta ennen synnytystä, mutta mitä ilmeisimmin vauva kuitenkin sai ensimmäisen ruoka-annoksensa heti siinä yöpaitani sisällä maatessaan.



Istukka saatiin hyvin pois, vauva pestiin ja kapaloitiin. Isä seuraili meitä tässä vaiheessa hieman sivummalta ja kyseli kätilöltä tapahtumien kulusta ja vauvan voinnista. Meillä oli pieni tyttö, 2810 g, 47 cm, pää 32 cm, tuli maailmaan lauantaiaamuna 02.42. Pian pääsimme siirtymään perhehuoneeseen. Ensimmäinen yö meni ihmetellessä uutta tulokasta, unta tuli silmään tunti pari joskus aamulla.



Kaiken kaikkiaan varmasti mahdollisimman positiivinen synnytyskokemus. Kivun kesti aste kerrallaan, lievitykseksi sain kerran selän puolelle ja kerran vatsan puolelle aqua-rakkuloita. Tilanne olisi varmaan ollut toisenlainen, jos vauva olisi ollut isompi. Eniten tilanteessa pelotti se, että etukäteen ei tiennyt millaiseksi kipu lopulta yltyy. Haikaranpesälle ja henkilökunnalle todella suuret kiitokset. Hoito ja neuvonta oli aivan erinomaista.



Kotona on oltu nyt pari viikkoa. Kuten sanottuna hetki hetkeltä eläen. Ulkoilua on jo harjoiteltu, yöt on saatu nukuttua hyvin, vauva herää syömään 2 - 4 tunnin välein ja sekä vauva, että äiti jatkavat uniaan syötön jälkeen. Välillä vauva on perhepedissä, välillä nostan hänet jatkamaan uniaan omaan sänkyynsä. Päivällä ja illalla vauveli antaa enemmän ääninäytteitä, etenkin vaipanvaihto aiheuttaa huutoa.



Tästä tuli nyt todella omanapainen ja varmaan tosi sekava viesti, mutta kirjoitan kiireessä, odottaen, milloin tyttö herää. Hän sai muuten nimekseen Anna.



Toivottavasti pääsen linjoille nyt sujuvammin. Pelkään, että kone tilttaa taas. Ollaan onnistuttu täyttämään muisti niin täyteen, ettei muistin tyhjennys enää onnistu helposti.



Tapaamisiin, voikaa hyvin,



Modesty ja Anna

...Kiitos Rouva Sukkula synnytyskertomuksesta, kylläpä olet ollut urhea, ja jotenkin pystyin hyvin eläytymään myös tuohon tunteeseen, että olit loukkaantunut, että jouduit kokemaan sellaista kipua. Kylläpä juttu itketti. Olen tosi herkkä itkemään muutenkin, olen aina se, joka haluaa katsoa yksin surulliset leffat koska meinaan pakahtua itkuun :) Saapa nähdä paheneeko se tästä vielä. Ainakin ilmeisesti iän myötä, äitini on aika mahdoton vetistelijä, vaikka luonteeltaan onkin kaikkea muuta, touhukas energiakimppu.



huh huh, mitä muuta olikaan kommentoitavaa. Taidan mennä laittamaan tässä välissä kahvia. Vaikka onkin vielä yli 7 viikkoa h-hetkeen, eikä synnytys kovin paljon vielä ole mielessä - nyt vielä ne tarvikehankinnat - niin sieltä se kovaa vauhtia tuntuu tulevann mieleen siis. Siispä onkin ihanaa että kirjoitatte noita kertomuksia!

Jaipur 32+2

Me jo täällä ollaan ihmeteltiinkin jossain ketjussa, kun susta, Modesty, ei kuulunut mitään... Nyt siis syykin selvisi ja tähän väliin oletkin saanut oman nyytin kainaloon. Oikein paljon onnea! Ja kiitos synnytyskertomuksesta, niitä lukee niin mielellään tässä vaiheessa :)



Jaipur: mulla ainakin itkuherkkyys on voimistunut tässä raskauden loppuvaiheessa. Melkein mikä tahansa nostattaa kyyneleet silmiin ja ihan ihme asioita itkeä pillitän. Voinet varautua kyynelmäärän lisääntymiseen, jos muutenkin olet herkkä...



Mulla aamu alkoi vatsakivuilla. Todennäköisesti siis kohtu harjoittelee tulevaa varten. Mulla harjoitussupparit eivät ole olleet ollenkaan kipeitä, vaan sellaista vatsan pingottumista ja kiristämistä, mutta nyt viikon aikana on näitä kivuliaitakin juttuja, siis ilmeisesti suppareita. Mies kysyi aamulla, että ovatko nuo niitä johon vastasin, että en minä vaan tiedä... muutakuin että sattuu. Ja samaan aikaa kauhea nälkä ja yritin syödä muroja. Niin siis munhan piti oikein laittaa aamupalaa miehelle, kun olin niin aikaiseen hereillä, mutta eipä siitä oikein mitään tullut. Kahvin sentään sain keitettyä. Makuuasennossa ja noin kolmen tunnin unien jälkeen olo oli parempi.



Rouvasukkulalle vielä kiitokset niistä villahousuohjeista. Oli helpot tehdä ja nyt siis housut kuminauhan pujotusta vaille valmiit. Nyt onkin setti kasassa, joten vauva voisikin syntyä :)



Lähdenpä pesemään vielä muutamia vauvan juttuja.



-Rudis 37+1

ONNEA Modesty, olitkin samaan aikaan ehtinyt kirjoittaa kuulumisia!! Olinkin mietiskellyt (ja palstallakin oltiin), mitä sinne kuuluu, ja ja minkäkokoinen vauveli sieltä lopulta putkahti, kun meillä on ollut samanlaisia kokemuksia kohdun koon suhteen jne. Suloinen pieni tyttö, ja hyvin omanlaisensa kokemus taas tuo synnytys, kiitos kertomuksesta! Toivotaan mukavaa arkea! Kaunis nimi muuten, samoin kuin Oliver!



En muuten tarkoittanut tuon edellisen viestin otsikoa mitenkään pelästyneeksi vaikka se siltä nyt näyttääkin, pelkästään huokaisuksi...



Vauvan koosta tuli mieleen, meillä on taas maanantaina kokoarvioulta, nyt ehkä viimeinen, toivotaan että pikkuinen sinttimme on kasvanut reippaasti.



Ennen kuin unohdan kommentteja. Toivottavasti Lenellä tulehdus ja haavatilanne on paranemaan päin. Mukava lukea että olet Suiza toipunut niin hyvin, kuten myös Kanika. Ja ihanaa että Swheatie & co saitte lonkkalastan pois! Ymmärrän hyvin, että Olivera sinua harmittaa sen korvikkeen antaminen, mutta hyvä että sinulla kuitenkin nousee hyvin maitoa. Tsemppiä.



Kiva Toukkis että stockan reissu sai menohalut nousemaan. Minullakin on enää kaksi viikkoa lomaan, joten sitten voisi onnistua kahvitus näillä kotinurkilla. Tosin eivät ole enää niin kauaa kotinurkat, sillä löysimme vikonlopun näytöissä ihanan pikkutalon josta hyväksyttiin eilen tarjouksemme! Se on ihana tönö omalla minitontilla. Sijainti on aivan eri kuin mitä suunnittelimme, joudun hylkäämään nämä tutut nurkat ja siirtymään junaradan (keravalle menevän) varteen, mikä vähän jännittää (olen enemmän ratikkaihminen). Mutta hyvä sikäli, että kotimatka keskustasta kestää vain 12 min., ja itse asiassa vanhempieni kaupunkiasunto on vaan 300 m päässä, mikä tuntui aluksi aika pelottavalta :), mutta nyt jo kivalta, koska äitini ei tosiaan ole tuppautuvaa tyyppiä, ja he viihtyvät alueella. Muutto on vasta kesällä, mikä on hyvä, ehditään hyvin suunnitella kylpyhuoneremontti ja keskittyä vauvan odottamiseen ja tuloon! Joten loppu hyvin kaikki hyvin tässäkin episodissa!



Olin eilen koko päivän kaupungilla, ja kylläpä oli jalat väsyneet sen jälkeen, tuntuu että väsymys kestää seuravaan päivään saakka. Kohtu on harjoitussupistellut aika paljon joka päivä, ja välillä tuntuu, että mahan muoto ja kokokin muuttaa muotoaan päivän mittaan, iltapäivästä jotenkin työntyy enemmän eteen ja näyttää tosi isolta. Konkreettisesti sen voi todeta siitäkin, kun talvitakki ei mene enää kiinni ip:llä vaikka aamulla ei ole ongelmia. Alkaa tulla todellinen takkiongelma.



Kiitos muuten niistä naputuskommenteista, jospa se siis onkin sitä hikkaa. Ressulla on sitä sitten ainakin joka toinen päivä, varmaan rankkaa.



Susanna kysyit nukkumisesta. En tiedä kuulunko loppusuoralla oleviin, toivottavasti, mutta ainakin uni on todella kevyttä ja katkonaista. Ainoastaan ekat tunnit ovat sikeitä, viimeistään kolmelta alkaa heräily kääntymiseen, vessan jälkeen ei tule uni jne. Rytmi on ollut lepolomalla tosi outo, tänään nousin vasta puoli yksi. Saa nähdä miten huomenna jaksaa töissä, plääh.



Jaipur 32+2

Tai ethän sinä varsinaisesti kadoksissa ole ollutkaan, mutta on sinua täällä jo kovasti kaipailtukin. Onnea pikkuprinsessasta! :) Synnytyksesi kuulosti todella helpolta, aika vähillä kivunlievityksillä selvisit.







Minun kuulumiseni sisältävät oikeastaan pelkkää valitusta, joten jos ketä ei huvita lukea, niin hypätkää yli.









Täällä on jotain ihme kireyttä ilmassa, ollut eilisen ja tämän päivän... En ota tuosta ukosta selvää mikä sitä painaa, ei puhu mitään, eristäytyy vaan ja tiuskii. Painaneeko sitten työasiat (ne yt-neuvotteluthan alkoivat juuri), vai lienenkö sanonut tai tehnyt jotain, ei suostu kertomaan mitään. Äsken läksi töihin mitään sanomatta ja minä tietysti jäin itkeä pillittämään pahaa mieltäni. Herkkänä ollaan täälläkin... Koitin kyllä sanoa sille, että minusta tuntuu pahalta kun en tiedä mikä sillä on, että helpottaisi jos kertoisi, mutta kun ei niin ei. Jospa se jossain vaiheessa avautuu.



Viime yö oli taas hankala muutenkin. Sain nukuttua pari tuntia, jonka jälkeen heräsin vessaan enkä saanut sen jälkeen enää unta. Valvoin sängyssä pari tuntia, jonka jälkeen oli pakko mennä syömään, eikä nukkuminen sen jälkeen onnistunut kun närästi. Sitten vauveli aloitti aamuyön jumppatuntinsa, joten en saanut nukuttua senkään takia. Vauvan rauhoituttua kävin vessassa ja koitin nukkua, mutta sitten jo kolotti lonkkia ja pakotti jalkoja niin pahasti, että oli pakko nousta ylös. Sitten alkoikin jo supistella ja keinuttelinkin itseäni pari tuntia keittiössä ja olohuoneessa, teki aika kipeää eikä paikoillaan voinut olla. Lopulta nekin onneksi helpottivat ja pääsin nukkumaan sohvalle kuuden jälkeen syötyäni aamupuuronkin murisevan mahan täytteeksi. Pari tuntia sain siinä nukuttua, kunnes oli taas noustava vessaan... Sitten olikin jo koiralla hätä ulos...

Siis mie olen niin tööt-väsynyt, että kun tuo ukkokin on nyt tuollainen, niin ei paljon naurata.

Ja kun itse ei kotoa minnekään voi lähteä, niin tulee vaan märehdittyä täällä murheissaan. Voihan perhonen!



Taidan poistua valittamasta.





susanna 34+2

Kirjoitanpa sitten minäkin tällepuolen :)



Joo' o, nyt kun päästiin siitä imetyskammosta niin nyt ollaan oltu kokoajan lietsussa! Yömyöhäällä olen käyny pinoja kurkkimassa ja jotain kirjoittamassakin. Tänään oltiin neidin kans kotona ja tuossahan tuo lattialla köllöttelee ja juttelee puuhakaaren esineille -hellyttävän näköinen!



Modestelly ja miehelle paljon onnea prinsessasta!



Kiitos Rouva Sukkula hyvästä synnytystarinasta! Nauratti kovasti se adoptointiheitto sillä miekin tuumasin urakan lopuksi että " ja loput lapset sitten adoptoidaan!" . Nyt on jo mieli muuttunu, mutta ei niin paljon että kiire ois uutta tilaamaan!



Meillä oli 3kk neuvola eilen. Tytteli painaa jo komeat 6465g ja on 61,5cm:n " hujoppi" . Kovasti posket pullottaa ja kaksoisleukakin on tullu mutta th kehu sutjakaksi tytöksi.

Saatiin myös 3kk rokotus ja th varoitti että päivästä ja illasta saattaa tulla levoton. Onneksi ei ollu mitään levottomuusjuttuja vaan neiti päätti nukkua. Nukahti päikkäreille itekseen silläaikaa kun hain vaunuista haalarin ja muut kamat, illalla nukahti kuin taikaiskusta kl 21 yöunille. Seiskan aikaan nostin meidän sänkyyn syömään kun meinas leilit poksahtaa. Eli tuommoisen rokotuksenhan vois ottaa vaikka pari kertaa viikossa ;)



Jotain piti vielä sanomani mutta nyt meidän neiti on jutut jutellu ja meinaa hermostua tuossa puuhamatolla....



Palataan taas ja jännittävää jääkiekkoiltaa!



Toukkis ja Pinja 3kk2pv

Tein tuossa mummon vanhalla reseptillä karkkia, ja vetäisin sen jähmettymistä odotellessa jo jätskiannoksen lärviin. Nyt lähden lätkämatsia katsomaan sen toffeeni kanssa, eiköhän se paha mieli rapise pois kokonaan näillä eväin. ;)





-s-