APUA! Menee hermot, auttakaa! Miten saada 2,5-v tottelemaan,en enää keksi mitään!

Välillä huomasin itsekin meneväni tuohon arestilinjalle ja silloin kun esikoinen oli tuon ikäinen, olin samassa jamassa sinun kanssasi. Silloin tuntui että esikoisen piti osata ja totella jne. ja että hän oli ISO. Mutta nyt taas huomaa että kyllä 2,5v on vielä niiiiin pieni ja varsinkin jos on vauva talossa, osaa hakea huomiota. Noin pieni ei osaa hakea huomiota vielä muulla keinolla kuin sillä jota sitä takuuvarmasti saa - eli temppuilemalla ja lopulta temppuilu-arestilinjasta tulee hänelle peli jota voi pelata aikuisen kanssa.

Minun neuvoni on siis, että anna lapselle kahdenkeskistä aikaa aina kun mahdollista. Käykää yhdessä uimassa tai kirjastossa tai vaikka jätskillä tai puistossa tai ihan mitä vaan. Tai olkaa kaksistaan kotona leikkihuoneessa leikkimässä tai tekemässä palapeliä tmv. Hän saa sen huomionsa niin ja toivottavasti häiriökäyttäytyminen vähenee. Silitä lapsi uneen tai hiero jalkoja tai rapsuta selkää. Kosketuksella on ihmeellinen vaikutus :-)

Jossain vaiheessa keskimmäisen ollessa 2 ja esikoisen ollessa 4, meillä oli käytössä " oma aika" -nimellä kulkeva iltatekeminen. Käytännössä se oli iltapala-aikaan (toisella ennen ja toisella jälkeen) tapahtuvaa aikuisen ja lapsen kahdenkeskistä aikaa. Lapsi sai valita tekemisen ja silloin mikään ei häirinnyt sitä 20 minuuttista aikaa joka oltiin keskenään. Sillä aikaa toinen aikuinen oli iltapalapöydässä toisen lapsen kanssa ja sitten vaihdettiin. Lapsi sai valita myös aikuisen kumman kanssa hän halusi olla. Häiriökäyttäytyminen väheni meillä minimiin kun lapset tiesivät että oma-aika aikuisen kanssa tuli varmasti sitten illalla.

Toivottavasti tästä oli sinulle jotain apua.

Pijami:

Meinaan välillä oikeasti pimahtaa, tekee mieli vaan huutaa...

Miten saada 2,5 vuotias tottelemaan. On kauhea jääräpää, ei antaisi millään periksi. Olen kokeillut arestissa istumista, mutta siitä ei tule välillä mitään, kun ei pysy sitten millään paikallaan. Olen vienyt takaisin lukemattomia kertoja... on myös aivan pieni vauva hoidettavana, joten en pysty tuntikausia tätä jatkamaan...

On päiviä, jolloin vain kitisee ja itkee, mikään ei olevinaan ole hyvin.

Nukkumaan menoista tullut tuskaa, nytkin yli tunnin tullut sängystä pois ja itkee vaan...välillä nauraa, kun vien arestiin...

Onko jollain jotain vinkkiä, mitä voisin kokeilla...

meillä poika on nyt 2v ja 10kk, ja on välillä aivan tolkuttoman mahdoton.



meilläkin on vauva, pikkuveli syntyi helmikuussa.



olen huomannut, että kiukuttelu, ja se että esikoinen ei usko, on aika suoraan yhteydessä saamaansa huomioon.

eli, jos mulla on ollut kiire, eikä ole ollut aikaa kiehnätä kutittelemassa, tai ei ole ollut riittävää syli-aikaa, niin pojan idioottimainen käyttäytyminen on melkeinpä vakio..



silloin tulee kiukuttelua ja aivan tolkutonta uhmaa, poika ihan murisee ja karjuu EI! yrittää läpsiä minua (onneksi ei sentään vauvaa), ja tekee kaikkea kiellettyä, eli hyppii sohvalla ja sen semmoista.

sitten aikanaan tietty hermostun, kun en jaksa enää lirkutella, ja kiellot on hyödyttömiä. kiinni pitäminen vaan lisää lapsen raivoa entisestään.



lasta alkaa itkettää, kun minä torun oikein kunnolla (liikaakin, mutta kun ei millään usko?), ja sitten kun itku tulee, niin vasta sitten kelpaa olla sylissä, ja sitten halitellaan ja pyydetään molemmat anteeksi. sovitaan riita, ja suputellaan.



jos ja kun ehdin ja jaksan antaa esikoisellekin paljon positiivista huomiota, haleja, kehuja, ja ottaa mukaan askareisiin, niin tuollaista kenkkua käytöstä on paljon vähemmän. ei läheskään päivittäin. mutta, jos on useampi päivä, että meillä molemmilla vanhemmilla on sen kymmenen tekemätöntä asiaa, ja pojan kanssa ei tule riittävän paljoa puuhailtua, seuraa kiukku, ja on mahdollisesti kiukkuherkkä vielä seuraavana päivänäkin ikäänkuin varmuuden vuoksi.



tommoinen kolmevuotias on vielä oikeasti tosi pieni ihminen, ja tarvitsee ihan tolkuttoman paljon huomiota ja hellyyttä ja aikaa vanhemmilta ollakseen onnellinen ja tasapainossa. vauvan tulo taloon on muutenkin mullistanut koko hänen pienen maailmansa ja käsityksensä perheestä. se vaan unohtuu vanhemmilta aika herkästi, kun se esikoinen tuntuu vauvaan verrattuna jo aika isolta pojalta..



-e- ja pojat

Apua tarvitsisin minäkin, kun keinot loppuvat välillä kokonaan. Nyt parhaillaan kurkku karheana kun tuli karjuttua oikein kunnolla. Tuloksena karjumisesta kipeän kurkun lisäksi kikatteleva ja riehumista jatkava piltti joten varsin turhaa touhua.



Huomion antaminen ja helliminen ovat toki tärkeitä asioita, mutta meillä eivät kyllä nekään auta. Esim tänään leikin esikoisen (2,5v) kanssa koko aamupäivän kahdestaan, mm palapelejä rakennellen vauvan nukkuessa ulkona ja päiväunille meno oli edellämainitun kaltainen spektaakkeli. Silittelyä ja muuta nukkumaanmenon apua olisi toki mukavaa tarjota, mutta toisaalta olen itse sitä mieltä että itsekseen nukahtamisen osaaminen ilman " palveluita" on myös lapsen etu, ja toisaalta - vauvan nitistessä vieressä kärsimättömänä ei ole yksinkertaisesti mahdollista jäädä paijailemaan isoa sisarusta pidemmäksi aikaa!



En voi kuin toivotella jaksamista uhmiksen kanssa painiville! Meillä ikävä kyllä parhaiten ovat toimineet sopivat uhkaukset ja välillä lahjonta. Toisinaan luovutan esim. nukkumishomman suhteen ja sitten vaan touhutaan hereillä. Tämänikäiseltähän ei periaatteessa kai voi paljon odottaa vielä tottelemista, mutta tiedän että hermoille käy varsinkin kun vauvan kanssa ei voi olla joka hetki kädestä taluttamassa isompaa vaikka varmaan pitäisi.