Parisuhteesta ja erosta
Laitan tämän tännekin, koska täällä käy enemmän porukkaa, kuin tuolla parisuhde puolella...
Olen tänne jo ennenkin kirjoitellut omista ajatuksistani ja oman elämäni sekavuudesta, jos joku sattuu muistamaan. Nyt on kuitenkin tilanne se, että en tiedä jaksanko enää elää näin. Lyhyesti, mies on hyvä mies ja hyvä isä, mutta emme ns. kuulu yhteen. Tästä asiasta on paljon keskusteltu ja molemmat ovat sitä mieltä, että emme ole toisillemme tarkoitetut. Arki kuitenkin sujuu ok ja perhe olemme kuitenkin. Itken tätä nytkin, koska tämä tuntuu niin järkyttävän pahalta.
Emme ole tehneet päätöstä erosta, mutta onko tässä enää muuta ratkaisua? Rakastamme toisiamme molemmat, mutta emme oikealla tavalla :( Onko kellään muulla tällaista ja voiko tästä vielä suhde nousta? Onko tämä juuri sitä nykyajan itsekeskeisyyttä, ettei jakseta yrittää loppuun asti ja luovutetaan liian helpolla? Meillä on ollut vaikeaa jo ennen lapsia ja olemme vakaasti sitä mieltä että jo silloin olisi pitänyt olla vahva ja erota, mutta kun tuli tehtyä tämä perinteinen virhe eli pelastetaan suhde lapsilla :( Kuulostaa aivan hirveältä ja lapsemme eivät missään nimessä ole virhe ja olemme molemmat onnellisia että olemme saaneet heidät aikaiseksi, mutta mitä tehdä tälle elämälle?
Toinen kysymys on se, että voiko ero olla ns. helppo, jos se tapahtuu yhteisessä sopimuksessa, ilman pettämistä tms? Helppo ei varmasti ole koskaan, mutta voiko siitä selvitä sovussa? Ja miten vaikeaa se oikeasti on lapsille? Lapset ovat vielä pieniä, alle 5v molemmat ja heidän puolestaan suren kaikista eniten. Entä voisiko olla mahdollista elää suhteessa vain lasten takia? En jaksa kuitenkaan oikeasti uskoa, että toimisi, mutta voisiko?
Kommentit (8)
Mutta jos se yhdessä molemmista tuntuu parhaalta ratkaisulta, ei silloin ainakaan tule näitä vihan ja katkeruuden tunteita joita yleensä erossa tulee kun on mukana kolmansia osapuolia tai ero on vain toisen haluama.
Tiedän miltä sinusta tuntuu, itse taistelin suhteessa pitkään joka ei tuntunut enää mieluisalta. Kasvoimme jotenkin mieheni kanssa erilleen ja yhteistä säveltä ei löytynyt yrityksistä huolimatta. Pitkän yrittämisen jälkeen , kuvioon tuli mukaan myös kolmas osapuoli ja se repi rikki senkin vähän mitä olemassa oli. Ero oli katkera ja vihaa täynnä, nyt vuosien jälkeen olemme ystäviä ja olemme vasta nyt keskustelleet asiat halki ja voimme jatkaa puhtaalta pöydältä.
Meidän olisi jo paljon ennen sitä kun sitten toinen harhautui omille poluille tehdä ero päätös jolloin olisimme varmasti voineet erota sovussa ja hoitaa asiat aivan toisin.
Jotenkin sitä vaan roikkui suhteessa jonka tiesi olevan jo mennyttä.
Lapsen takia varmasti pitkälti joka nyt tuntuu hullulta, lapsen muistoissa tuolta viimeiseltä ajalta on vain huutoa ja riitoja, joka tuntuu todella pahalta.
Onneksi nyt olemme tehneet paljon yhdessä mukavia asioita eron jälkeen ja poika on nähnyt että isä ja äitikin voivat tulla toimeen ja olla ystäviä eron jälkeen.
Molemmilla on myös uudet kumppanit ja kaikki tuntuu olevan mallillaan ja elämä hymyilee meille kaikille.
Ero ei ole ratkaisu ja tae onnelliseen elämään,mutta joskus se on paras ja ainoa vaihtoehto.
Toivon sinulle voimia ja jaksamista vaikeiden aikojen keskelle!
Mitä tarkoitat kun sano, että suhteenne ei toimi, teitä ei ole tarkoitettu toisillenne? Onko suhteenne tylsä, arkipäiväinen jne?
Itse ajattelen niin, että jokaisessa suhteessa tulee ennen pitkää tylsiä kausia, joista romantiikka ja intohimo on kaukana. Erityisesti pitkissä suhteissa tai sitten kun on pieniä lapsia ja ei ole aikaa ja energiaa panostaa suhteeseen. Mutta kun jaksaa rämpiä niiden harmaidenkin aikojen yli ja yrittää vielä löytää sen kumppaninsa niin ehkä huomaa, että yhdessä on kuitenkin hyvä olla.
Täydellistä suhdetta ole, eikä ainakaan ikuisesti täydellistä. Mutta todellinen kumppanuus syntyy siitä, että jaksaa taistella suhteen puolesta.
Jos teillä on tällä hetkellä kuitenkin ihan toimiva suhde, pystytte elämään yhdessä ja arki sujuu mukavasti, niin älä ainakaan ilman taistelua eroa. Lapsennekin ovat niin pieniä vielä, että varmasti se heihin vaikuttaa jollain tavalla, vaikka kuinka siististi yrittäisi eron hoitaa. Ehkä voisitte nyt ajatella niin, että yritätte lasten takia pysyä yhdessä ja korjata liittonne ja jos ei onnistu, niin muutaman vuoden kuluttua lapsennekin ovat jo isompia ymmärtämään asian.
eli entäs jos mielessäsi päättäisit vaikka että pari päivää tai viikon kuvittelet että eropäätös on nyt tehty ja kuulostelet miltä se sinusta tuntuu. Helpottaako ahdistus vai lisääntyykö? Ja sitten vielä pohdin sitä kun sanoit että ette rakasta toisianne oikealla tavalla, mitä tarkoittaa oikealla tavalla? Mitä teillä puuttuu? Ja millaisia vaikeuksia ollut teillä aiemmin.
Omassa parisuhteessa ollut aikanaa ero lähellä kun intohimo katosi alkuhuuman jälkeen, ja nytkin koetellaan kun lapset pieniä ja muut stressit elämässä syö yhteisen ajan. Ollaan yhdessä koska tiedän että esim. intohimo ja rakkauden tunne aaltoilee pitkässä suhteessa, nyt ollaan aikalailla aallonpohjassa oltu, mutta onneksi merkit on taas ylöspäin.
...Mutta erotkaa vasta sitten kun KAIKKI keinot on koitettu.
Oletteko olleet perheneuvolassa/avoliittoneuvojalla? Jos ette niin menkää, siinä ei häviä mitään. Ja jos päätätte erota menkää silti pariterapiaan jotta erosta tulisi " sopuisa" ja osaisitte huomioida lapset oikein erossa.
Avioliittoleiri voisi myös sopia teille, monet rakastuvat puolisoonsa uudelleen.
Eli älkää pitäkö kiirettä, harkitkaa vielä ja koittakaa vaikka avioliittoneuvojaa..
Voimia!
Haluaisin myös omasta puolestani kantaa korteni kekoon;olemme mieheni kanssa olleet yhdessä pian 9vuotta ja naimisissa 3.Meillä on yksi lapsi.Toki vaikeuksia oli ollut ennenkin,mutta esikoisen syntymä käynnisti aivan mielettömän kriisin.Olin varautunut mielestäni kaikkeen(niin hyvin kuin nyt muka on mahdollista..)mutta en olisi ikinä uskonut että sukset voi mennä niin pahasti ristiin!!Jälkeen päin ajateltuna kaikki tuntuu vain kaukaiselta pahalta unelta,mutta totta se on että se mikä ei tapa-vahvistaa!!Puhuin tuntikausia ystävieni kanssa ja vanhempieni(suuri kiitos heille)ja lopuksi viimeisenä oljenkortena menimme parisuhdeneuvojalle.Ammatti-ihminen osaa asettaa hyviä kysymyksiä ja saada tilanteeseen ulkopuolisen kannan.Suosittelen todella lämpimästi kaikille!Mieheni sain " raahattua" sinne lapsemme vuoksi(kun ei tietenkään meinannut ensin lähteä)ja hän sanookin jälkeen päin että se oli parasta mitä meille oli koskaan tapahtunut.Olemme kumpikin avioero perheistä ja tuntui niin käsittämättömän pahalta että menneisyys jälleen toistaisi itseään.Väitän että jos suhteessa ei ole väkivaltaa,alkoholismia tms.on kriisistä mahdollisuus selvitä yhdessäkin,jos siis syynä se että ei vaan enää nappaa...Avioliitto on tehty käsitteeksi että se kannattelee puolisoita vaikeuksienkin keskellä.Vaikka tuntuisi että toisen naama vaan nyrppii uskoo siihen että koittaa se parempikin aika !!!Kun lapset ovat pieniä ja väsymys painaa on selvä että tuntuu välillä ettei millään jaksa!!!Mutta se aika menee ohi ja biologiset vanhemmat ovat kuitenkin alunalkujaan yleensä se helpoin tie(uusperheessä asuneena kokemusta myös siitä) yhtenä vaihtoehtona (kaverini kokemana)on tehdä asumusero tai käynnistää harkinta-aika.6kk-vuosi on pitkä aika kokeilla ominpäin elämistä.Sitten tietää paremmin miltä tuntuu kun toinen ei ole läsnä joka päiväisessä elämässä.Onko olo helpottuneempi vai onko toista vaan hirveä ikävä koko ajan!!!Jos on " tarkoitettu toisilleen" ,tuo ero tekee todella hyvää ja antaa uuden alun.Paljon voimia ja jaksamista kaikille niin kriisien keskellä kuin normaalin arjenkin kanssa-ehkä kaikella on tarkoituksensa ja joskus pitää vaan tapahtua paskojakin juttuja jotta osaa taas arvostaa sitä mitä itsellä on!!!!
Tiedän kuinka ahdistavaa on ero. Se ei koskaan ole helppo... Mutta ymmärrän hyvin jos suhteessa ei olla kuin mies ja nainen ..eli parisuhde on tunneköyhä... Lasten takia yhdessä ei ole järkevää sillä pikkuiset ovat fiksuja ja vaistoavat kyllä jos asiat eivä vanhempien välillä toimi. Ja haluatko antaa lapsillesi parisuhteesta millaisen kasvatuksen? Haluatko että lapsillasi tulee olemaaan samanlainen suhde aikusena? Sillä lapsi matkii automaattisesti aikusena lapsena opittua...
Kaikke hyvää Teille ja voimia Teidän koko perheelle jatkossa..mitä ikinä päätättekin...
Hei, Meilläkin ollut avioliittomme aikana erialisia aikoja. Toisinaan haljumpaa ja joskus olen miettinyt, että kuka ihmen on tuo ihminen, jonka kanssa arkeni jaan. Mutta ajat muuttuvat ja taas on tosi ihania jaksoja. En pidä eroa vaihtoehtona, vaan olemme molemmat sitoutuneet tähän suhteeseen, eli sen hyviin ja huonoihin hetkiin. Siis niin, etten esim uhkaile erolla, vaikka tapellaankin railakkastikin välillä.Suhteeseen kun vaikuttavat myös omat " kehityskriisit" , lasten erilaiset uhmakaudet ja muut jne, mutta me olemme päättäneet yrittää ja uskoa tähän suhteeseen niin, että vaikka olisi välillä pidempikin jakso, ettei rakkautta niin tuntisi, niin me yritämme yhdessä ja vaikeusksien jälkeen on taas sellainen tunne, tää JES, men selvittiin! Kovien vaikeuskeia edessä olemme valmiita hakemaan apua. Parisuhdetta elvytämme kahden keskisillä lomareissuilla ja aviopuolisoleireillä. Ajattelen niin, että kenen kanssa tahansa välillä on haljumpaa, eikä koskaan ole paluuta siihen alkuhuumaan, mutta hetkittäiseen huumaan kumminkin voi aina päästä ja on mukava muistella niitä alkuaikoja yhdessä. Olen jutellut vaikeiden aikojen aikoina ystävieni kanssa ja jotkut ovat sanoneet, että heidän suhteessaan on saattanut olla vuosikin vaikeaa ja rakkaus hukassa, mutta se on taas löytynyt. Kun ovat yhdessä tai ammattiauttajan kassa jutelleet suhteen tilasta. Elämän onni on pienissä asioissa,arjessa.
Täytyy sanoa, että oikein hämmästelin, miksi mietit eroa, jos miehesi on hyvä ja rakastat häntä. Minusta se riittää hyvin. Minusta riittää se, että on halu rakastaa.
Ei meilläkään varmasti ole mikään malliavioliitto, emmekä ole edes samoista asioista kiinnostuneita, paitsi lapsista. Jotakin välillä kuitenkin on, ystävyyttä ehkä eniten tällä hetkellä. Mitään suurta sielujen sympatiaa en koe, mutta suhde on " turvallinen" ja saan olla oma itseni.
Minusta kuulosta siltä, että tavoittelet nyt jotakin täydellistä suhdetta. Sellaista ei ole. Jos katselet ympärillesi, huomaat että jokaisessa suhteessa on vikansa. Jos arki teillä sujuu ilman ahdistusta tai suuria riitoja, en lähtisi lasten kotia rikkomaan.
Toisaalta tiedän kyllä mitä tarkoitat ja ymmärän täysin, jos päätät lähteä. Onnellisemmasta parisuhteesta uusperhekuvioineen en kyllä menisi takuuseen...