epätoivoista nukuttamista?! Onko muilla vastaavaa?
Meillä 1v ja 2v muksujen nukuttaminen täysin pimeässä talossa kestää aina 2-3h, mikä on todella hermoja rasittavaa ja oimia vievää hommaa!! Kun yritän rauhoittaa toista omaan sänkyyn, toinen karkaa riehumaan pitkin taloa. Jos kiellän lähtemästä sängystä, alkaa suunnaton parkukohtaus.
Välillä toinen sattuu olemaan sen verran rauhallisempi, että pysyy itse omassa sängyssä. Silloin keskityn toisen rauhottelemiseen, mikä ei yleensä tuota tulosta.
En millään käsitä mistä kiikastaa. Tätä on kestänyt jo pari kuukautta, luulin olevan ohimeneää.. Iltarutiinit on kunnossa, mutta nukahtaminen ei rutiniin vaan kuulu. Päivällä ulkoilemme ja nuorempi nukkuu 1-1,5h päikkärit n14 aikaan. Sitten talosta sammutetaan valot 20.30. Toisinaan meillä kuitenkin myös 1v valvoo vielä 01.00 aikaan vaikka on herännyt aamulla n9.00. Emme vaan saa villiä ipanaa petiin!!
Lehtien ja opusten perustietoa olen kyllä lukenut, mutta en niistä saa mitään apua. Onko kellään muulla tämmöstä? Alan olla niin korvia myöten täynnä tätä iltatouhua, että tekis mieli heittää ipanat pihalle lumihankeen.
t. epätoivoinen äiti
Kommentit (6)
Ja voihan lapsen antaa parkuakin, ei hän siitä varmaankaan kovin syviä vammoja sieluunsa saa ;-)) Jos siis komennat lapsen takaisin sänkyyn ja hän nostaa siitä mekkalan.
Jos liika pimeys pelottaa/ahdistaa? Onko pieni yövalo käytössä?
Meillä käytössä toisinaan myös puuhastelu lapsen huoneen lähistöllä (pyykkien laittoa, tiskikoneen rauhallista tyhjentelyä), jonka äänistä lapsi tietää, että olen lähistöllä. Tai hyräilen jotakin unilaulua vielä hetken ovella.
Onko iltasatu tms rauhallinen hetki käytössä? Sekin virittää uniseen tunnelmaan. Ja iltalaulu, vaikka levyltä, jos ei itse ole lauluihmisiä.
Mitähän muuta keksisin... ;-)))
Onko toinen lapsista sikeäunisempi? Saisiko toisen lapsen aiemmin nukkumaan? Meillä esikoinen ei herännyt vaikka pidin samassa huoneessa nukkuvalle kuopukselle unikoulua ja hän itki ekana yönä 15 min ja tokana 20. (Lyhyempiä yrityksiä edellisinä öinä). Esikoinen nukkui kuin tukki! (Olisinpa tajunnut kokeilla ennemmin, olisin saanut pidempään nukkua ehjiä öitä ;-)) )
Tsemppiä ja jaksamista!
Suosittelen kaikille aina joka paikassa kirjaa " Vauvan uni" , löysin kirjastosta. Sain siitä loistavan avun! Kirja esittelee erityyppisiä unikouluja ja neuvoo selkeästi miten ne toteutetaan.
kahden lapsen nukuttaminen on kyllä haastavampaa ja mulla on kokemusta vain yhdestä. Mutta meillä poika 1v 4kk nukahtaa itsekseen - ja tavallaan tylsyyteen. Eli jos olen siinä vieressä, hakee kontaktia ja virkistyy. Usein laitan sänkyyn ja peittelen ja sanon, että äiti on tässä ihan lähellä ja menen puuhastelemaan esim. keittiöön (lähellä), niin että kuulee minun olevan lähellä. On pinniksessä,joten pysyy siellä ja huoneessa on tuikkuvalot ja ovet auki,niin että on hämärää, muttei pimeää.
Joskus tietty nukahtaa syliin, jos katsotaan esim. telkkaria. Sopivan väsynyt tulee nukkumaan mennessä olla ja yritän pitää rytmistä kiinni.
Mutta vähän samaa siis neuvon kuin muutkin, että joko olet tosi rauhallisesti siinä vieressä tai jos lapset pysyvät sängyissään, niin siinä lähellä.
Mutta ymmärrän hyvin, ettei nukahtamiseen olisi aikaa 2-3 tuntia illassa.
Meillä oli tosi hurja tilanne kun esikoinen oli 2.5v ja vauva puolivuotias, uhmaikäisen nukutustaisteluissa meni kolmekin tuntia ja vauvakin heräili välillä huutamaan, ei onneksi päässyt karkuun juoksemaan vielä, sinulla on sekin ongelma!
Paljon syynä ainakin meillä oli nukahtamisvaikeuksien pitkittymiseen että siitä tosiaan tuli tahtojen taistelu, jonka aina hävisin. Lapsihan ei nuku pakolla, eikä sillä kun vihaisena kantaa sänkyyn ja komentaa että ja nyt nukutaan! Mutta mistä sen kärsivällisyyden kaivaa olla itse rauhallinen, siihen mulla ei ole vinkkejä! Itsellä ainakin oma univelkakin jo oli aika mittava kun joutui valvomaan illalla myöhään, ja oma aika katosi taivaan tuuliin, mikä kiristi pinnaa.
Yksi mitä voi käydä lukemassa on tässä http://www.mll.fi/kasvattajan_tietokulma/kasvatusvinkkeja/neuvoja_pient…
Jos siellä on jotain mitä vielä ette ole kokeilleet. Meillä nukahtamisvaikeudet näin jälkikäteen oli sekoitus uhmaa, mustasukkaisuutta, huomion kaipuuta (oli rankkaa esikoiselle kun oli vauva talossa) ja omaa väsymystä.
Yksi juttu minkä olen kokenut hyväksi on että sen sijaan että korottaa ääntään, niin kuiskailee ja muutenkin palauttaa lapsia sänkyyn ihan hiljaa ja vähäeleisesti. Ei siis edes paljon katsekontaktia ym. seurustelua, vaan rauhallisesti korkeintaan se nyt on yö ja nukutaan, jutellaan aamulla. Olen myös antanut olla hetken sylissä jos on tarvinnut rauhoittelua. Hankala tietysti on kun sinulla on kaksi ihan pientä, varsinkin jos yksin nukuttaa. Nukahtaisiko paremmin vaikka viereen, molemmat siihen kainaloon? Joka tapauksessa paljon voimia, tuo tilanne on tosi rasittava. Meillä kyllä meni ohi puolessa vuodessa, isompi alkoi ymmärtää tarralahjusten päälle ja sillä hänet sai illalla pysymään sängyssä.
Nuorempi muksu kun just on oppinut kiipeämään jokapaikkaan, juoksemaan, hyppimään ja pomppimaan (kävellä osasi 8kk ikäisenä).
Tämä vaihe vaan tuntuu kestävän tosi kauan. Olen myös itse huomannut, että sillon kun ei itse ole väsynyt ja jaksaa olla tosi tosi rauhallinen niin menee ehkä vähän helpommin.
Usein hermot on vielä kireänä, kun muksujen nukahtamisen jälkeen pitäisi vielä lukea tenttiin (niinkuin tänäänkin) tai tehdä jotain muuta ehdottoman tärkeää. Tenttiinlukeminen kun ei sitten 01.00 jälkeen enää suju.
Kai tämä tosiaan joskus loppuu...
lähes 2-vuotiaaksi, ja sieltä ei karata;) Rumbaan en osaa valitettavasti auttaa, meillä nimittäin muuten erittäin villi lapsi ei tule itse sängystä pois;)))) Siitä olen todella tyytyväinen -kokee ilmeisesti sänkynsä niin turvapaikaksi, ettei sieltä lähde. Huutelee kyllä välillä, ja sitten juoksemme me vanhemmat -ilomielin. Meillä ei nimittäin tulisi mitään, jos lapsi tunkisi joka yö väliin. Silloin ainakin itse muuttaisin jo muualle...eli siis lähinnä lapsen sänkyyn.
En tiedä, onko tästä AP:lle apua, mutta jos edes jollekulle.
Meillä nyt 2-vuotiaan tytön nukuttaminen alkoi lipsua kesällä, kun tutista luovuttiin. Tyttöä ei aiemmin ollut tarvinnut ns. nukuttaa, vei vain omaan sänkyynsä, mutta nyt äidin piti istua vieressä, kunnes likka nukahti, ja nukahtaminen venyi aina vain pidemmäksi...
Tuossa reilu kuukausi sitten aloitin siedätyshoidon: siirryin vähitellen, ilta illalta, kauemmas tytön sängystä, sitten ovensuuhun ja viimein viereiseen huoneeseen. Jos tyttö nousi pois sängystä, kannoin takaisin. Joskus parikymmentä kertaa. Vaikeinta oli pysyä itse rauhallisena.