Esikoisen mustasukkaisuus
Kun vauva tuli kotiimme kohta neljä kuukautta sitten, poikamme 2,5v. otti tulokkaan hienosti vastaan. Hän on vilkas ja kova sohimaan meitä tavaroilla. Nyt hän on alkanut raapimaan ja telomaan vauvaa aina kun silmä välttää. Löi mm. telttakepillä päähän, onneksi selvisimme säikähdyksellä. Isä sekä minä olemme pelästyneenä olleet raivoissamme ja poika on mennyt jäähylle. Sen jälkeen olemme selittäneet miksei vauvalle saa tehdä pahaa. Se unohtuu kuitenkin hetkessä. Hän tykkää halata ja paijata vauvaa, mutta voi sen päätteeksi rutistaa vauvaa kasvoista. Kannan vauvaa mukanani minkä voin ja olen myös antanut pojan tutustua vauvaan. Olemme myös mahd. paljon osoittaneet huomiota pojalle. Luulen, että kyse on mustasukkaisuudesta. Pelkään, että tapahtuu joitain hirveää, josta kuitenkin me vanhemmat olemme vastuussa. Hikipisaroita tippuu, kun poika lähestyy vauvaa...oletteko kokeneet samanlaista?
Kommentit (3)
esikoistyttö oli 2v2kk kun pikkuveli syntyi. Mustasukkaisuus tuli oikeastaan vasta kun poika lähti liikkeelle. Suuremmasti tyttö ei ole ollut mustasukkainen, mutta etenkin alkuun pyrimme järjestämään isosiskolle äidin ja hänen välisiä " omia juttuja" . Kävimme mm. kerran/kaksi kertaa viikossa kahdestaan uimassa ja se oli tosi tärkeää että sai olla vain äidin kanssa!
Annoin siskon myös osallistua vauvan hoitoon ja isot kehut päälle :-)
Ja olikohan tästä mitään apua..... tsemppiä kuitenkin, kyllä se ajan kanssa helpottaa :-)
ja on hauskempi, sitten se helpottuu.
Meillä ongelmana oli yllättäen myos isovanhemmat. Tulivat asumaan meille pariksi kuukaudeksi ja luulin että olisivat huomioineet isomman, mutta ei. Sain vain kuulla kuin lapsemme on kakara. Olisi ollut parempi jos olisivat tulleen 2 kk myohemmin.
Useimmat asiat mitä pelkäät eivät koskaan tule toteen. Nyt isompi on ylpeä pikkuisesta ja rakastaa tätä. Varsinkin kun toissa päivänä itki ja pikkuinen tuli paijaamaan.
Olin tuolloin vähän reilut 3-v. Alussa kävimme aina äidin kanssa kuuntelemassa, hengittääkö nukkuva vauva (nukkui todella paljon ja syvää unta, mistä äiti on kertonut olleensa huolissaan) ja lopulta kävin aina kuuntelemassa toivoen, ettei se enää hengittäisi! Kiskaisin myös sohvalle tyynyillä nukkumaan tuetun vauvan kädestä lattialle niin että hänen olkäpäänsä meni sijoiltaan... Aika kamalaa, mutta muistan vielä sen sydäntäriipivän pettymyksen, kuinka tunsin, etten enää ollutkaan vanhemmilleni tärkeä ja erikoinen, kun kaikki huomio keskittyi vauvaan. Tiedän kyllä että vanhempani ovat aina olleet erittäin tasapuolisia meille, mutta väkisinhän vauva vie aluksi paljon huomiota esikoiselta.
Hyväksi neuvoksi uskoisin sen usein lukemani vinkin, että esikoinen otetaan mukaan hoitamaan " meidän" vauvaa, että hänellä olisi tärkeitä tehtäviä vauvan hyvinvoinnin turvaamisessa, että vauvan hyvä olo ja turvallisuus olisikin esikoisen ja äidin yhteinen projekti.
Valitettavasti en osaa auttaa tämän kummemmin... Kyllä se siitä menee ohi, mekin olemme siskoni kanssa nykyään ylimmät ystävät! :o)