Kuinka paljon n. 2,5 vuotias ymmärtää ja kuinka selittää....
Jouduin viemään 10 vuotiaan rakkaan koirani viimeiselle matkalleen tiistaina, ja suru koiraan on suuri. Esikoiseni, nyt 2,5 vuotias, kyselee päivittäin missä koira on, oikein tinkaamalla tinkasi tänäänkin että missä koira on! Meille jäi vielä toinenkin koira, mutta tämä vanhus tuntuu erityisesti jääneen pojan mieleen.
Olen ollut iltavuorossa tämän viikon, ja isä on ollut illat pojan kanssa. Isä on yrttänyt selittää että koira on hoidossa, mutta jostain poika kuitenkin on perillä asioista ja tänäänkin tinkaamisensa lopuksi totesi että " koira on pipi, koira on hoidossa" .
Itselleni koiran vieminen oli todella kova paikka, enkä vieläkään voi ajatella koiraani ilman että kyyneleet nousevat silmiini; saatikka kun pieni mies tivaa minulta missä koira on.
Kuinka voisin selittää pojalle missä koira on, ja kuinka hyvin tuon ikäinen tälläisen asian ymmärtää? Päivällä koiraa ei tule ikävä, mutta selvästikin iltaisin tulee koira taas mieleen. Tietenkin ajan mittaan asia unohtuu, eikä poika varmaankaan isompana edes muista koiraa, näkee sen kylläkin valokuvista että tuollainenkin on joskus ollut.
Kommentit (5)
Otan osaa minäkin, ystävästä luopuminen on tuskallista :(
En tiedä millaisia traumoja aiheutan omalle lapselleni, kun olen järjestelmällisesti sanonut hänelle " se on kuollut, sitä ei enää ole" . En itse usko taivaaseen, enkä osaa kertoa lapselle totena sellaista, mihin en usko. Ainoana poikkeuksena ehkä Joulupukki, mutta kuolema on minusta hiukan toisen vakavuusasteen juttu...
Meillä kuolema ei ole kulkenut läheltä lapsen aikana, mutta kysymyksiä toki tulee. Taitaa olla niin, että kukin kertoo omalla tavallaan. Turhaa toivoa koirakaverin paluusta ei kyllä kannata elätellä, se vain pitkittää luopumisen tuskaa. Kerro siis, että koira on mennyt eikä palaa - itse voit päättää, mihin.
yritän aina olla rehellinen. Tuossa kuvaamassasi tilanteessa yrittäisin varmaan selittää, että koira on nyt kuollut ja koirien taivaassa, jossa siitä pidetään hyvää huolta. Koira ei tule enää takaisin, mutta me voimme muistella sitä, katsella sen kuvia ja viedä vaikka sen haudalle kynttilän. Ja jos sinua itkettää puhuessasi koirasta, niin voithan lapselle ihan suoraan sanoa, että äiti on nyt surullinen, koska äiti rakasti koiraa niin paljon ja on kova ikävä, mutta kyllä suru menee aikanaan ohi.
En tiedä, onko tämä oikein, mutta näin itse toimisin.
Tänään sain vihdoin pojalle kerrottua, että vanha koira ei tule enää " hoidosta" kotiin, vaan on mennyt Lunan luokse sateenkaarisillalle. Lunahan on siinä sinisen talon nallessa se kuu ja poika sanookin kuuta usein Lunaksi. Tänään sitten piti nukkumaan mennessä katsoa näkyykö Lunaa, ja kun ei näkynyt, poika totesi että " Luna on koiran kanssa lenkillä, heippa koira!"
Ilman kyyneleitä ei tuota saanut kerrottua, ja toistamiseen kyyneleet nousivat kun poika huiskutti koiralle. Mutta eiköhän aika poista vähitellen surun rakasta koiraani kohti.....
Koiran haudalla ei ikävä kyllä voida käydä, koska jouduin jättämään sen klinikalle; emme olisi saaneet haudattua koiraa mihinkään järkevään paikkaan eikä ihan pihaankaan haluttu koiraa haudata. Mutta täytyy sytyttää rappusille kynttilä lyhtyyn koiran muistolle!
Jos tämä elämä muutenkin piristyisi tästä vähitellen, syksy on ollut moneltakin osalta yhtä kaaosta ja tämä rakkaan koiran lopetus oli kuin jäävuoren huippu.
Ai niin, jos haluatte vierailla katsomassa sateenkaarisiltaa, niin löytyy osoitteesta http://www.indigo.org/rainbowbridge_ver2.html .
Että näkee muiden ilmaisevan tunteitaan, on ainoa tapa oppia sitä itsekin. Suruhan ei ole mitenkään väärä tai tuhma tai kielletty tunne vaan kertoo enemmän rakkaudesta.
Meidän 2v2kk ymmärtää ainakin sen verran, että " äiti on suruloinen, äitillä on ikävä isomummoa" . Perään tulee usein lista ihmisistä, joita hän itse näkee mielestään liian harvoin - keitä on ikävä.
Veimme edesmenneelle isomummolle kynttilän ja lapsi muistutti, että isomummon pipi meni pois.
En käytä lasta minään terapeuttina mutta kyllä hän yhtä ja toista ymmärtää - ja hyväksyy tosiasiat ehkä helpomminkin kuin me aikuiset.
Osanottoni koirasi poismenon johdosta. :(
Minusta tuon ikäiselle voisi hyvin yrittää selittää, että koira on nyt mennyt koirien taivaaseen ja että sillä on siellä hyvä olla. Sieltä se koira sitten katselee pientä poikaasi ja haukahtelee iloisesti. Voisitte sitten iltaisin vaikka katsella taivaalle ja vilkuttaa koiralle ja voit sanoa vaikka että siellä koirankin silmät tuikkivat muiden tähtien kanssa.
Tuossa kolmisen viikkoa sitten, kun olimme lähdössä poikani kanssa (2v8kk) neuvolaan, oli parkkipaikalla kuollut kissa. Poika sitä kovasti ihmetteli, että miten se kissa vain paikallaan makaa, sanoin hänelle rehellisesti että kissa on kuollut ja että se menee kissojen taivaaseen. Poika ei ole kissasta sen koommin puhunut eikä myöskään ole kysellyt menevätkö meidänkin kissat taivaaseen. Ei hän tainnut hirveästi ymmärtää edes, vaikka muuten hoksottimet toimivatkin kiitettävästi.
Lapsille on kuolema-käsite kovin vaikea asia ymmärtää. Minusta ainakin olisi hyvä sanoa joku paikka missä se teidän koira nyt on ja minusta ainakin taivas on hyvä koska sen lapsi näkee ulkona ollessaan ja ikkunoista jne. Hän voi sitten jutella koiralle ja vilkutella. Tieto siitä, että koira on jossain turvassa ja että sillä on hyvä olla, voi hänen ikäväänsä helpottaa.