PAS vko. 14
Tiedän, että on turhan aikaista tulla huhuilemaan kohtalotovereita, mutta kun alkaa ahdistus nousta semmoiseksi, että pakko päästä tänne kirjoittelemaan. Ehkäpä joku muukin tietää PAS:insa sattuvan noille tienoille. Voipi olla, että omani siirtyy jopa viikolle 15, riippuen ihan menkkojen alkamisesta. Tässä vähän taustaa:
Yritystä 2/2004, mutta ei koko ajan " tehokkaasti" .
Tutkimuksia hitaalla aikataululla, ja I ICSI 5/2006, I PAS 11/2006 ja nyt suunnitteilla II PAS siis 4/2007. Vika miehen siittiöissä. I PAS oli lääkkeellinen, samoin tämä tuleva. Tosin pakkasessa on vain kaksi alkiota, saa nähdä, päästäänkö siirtoon. En kyllä ole edes tullut ajatelleeksi vielä, ettei päästäisi. Pakko siis pitää toivoa korkealla.
Ympäristö pukkaa vauvoja tasaiseen tahtiin ja vauvakuume on pitkästä aikaa tooodella korkealla. Yritän uskoa ajatukseen, että jokaiselle on annettu juuri sensuuruinen taakka, minkä jaksaa kantaa. Toivottavasti jaksamme tämän kantaa, ja saisimme pian sen oman nyytinkin kannettavaksemme.
Kommentit (15)
Minulla on ultra torstaina, kp 13. Joten jos vaan kaikki on kunnossa, eli siis limakalvo näyttää hyvältä, niin siirto olisi sillon kai aika varmasti ensi viikon tiistaina, kp 18. Kun sattuu nuo pääsiäispyhät tuohon väliin. Jos alkiot siis vain selviävät sulatuksesta. Edellisessä PAS:issa siirto tehtiin muistaakseni jo kp 16. Odotukset ovat toistaiseksi ihan neutralit. Olen vain popsinut zumenoneja sen kummempia ajattelematta.
Tulen kertomaan kuulumisia viimeistään torstaina ultran jälkeen!
Tsemppiä ja hurjan paljon onnea piinistelyyn! Toivottavasti pääsen pian seuraasi!
Liitynpä minäkin tähän pinoon. Eilen tehtiin pas luonnolliseen kiertoon. Nyt sitten jännätään enemmän tai vähemmän. Olin siirrossa myös viime kierrossa. Meillä yksi paspoika vm 0505.
Onnea teille tulevaan!
Taas minä " törmäsin" sinuun!!
Ootteko siinä IJ:n tutkimuksessa? Me mennään luultavasti ens kuussa passiin, varmaan taas tehdään lääkkeellisenä, huvittas kyllä kokeilla luonnolliseen kiertoon. Tsemppiä kovasti, toivottavasti nyt onnistuu!!Peukut pystyssä!
t. Ronjakasperi
Ronjakasperi: Kiitos kannustuksesta. Kuulutaan tutkimukseen. Miten teillä homma etenee? Kysyitkö siitä tavalliseen kiertoon tehtävästä passista? Mullakaan ei ole mikään kovin säännöllinen kierto ja hermot oli mennä niiden lh-testien kanssa. Mieskin jo sanoi, että ei sitä tummempaa viivaa saa siihen tikkuun kuin tussilla piirtämällä... No tuli se sitten sieltä, mutta kyllä olin jo luovuttaa. Vielä kun onnistuisi sen toisen testin kanssa, niin saisi laittaa tämänkin asian päätökseen! Pakkaseen jäi vielä kuitenkin viisi alkiota.
Miten muilla asiat etenevät?
T: M ja pp2
Marlena: En oo vielä soitellu oyssiin, mutta oon päättänyt että toukokuussa mennään passiin. Haluaisin kokeilla sitä luonnolliseen kiertoon tehtyä. Montako kertaa siinä tutkimuksessa pitää käydä ultrassa? Pääsis ainakin mukavan lääkärin luo, ärsyttää ne muut, vaikka osaavathan nuo asiansa, tosin eivät oo mitään asiakaspalvelutyyppejä!!!
Ultrassa on käyty, mutta mieli on matalalla, vaikka uutiset olivatkin kai ihan hyviä. Ensi keskiviikkona on siirto. Limakalvo oli tänään 8mm. Minkä paksuisia limakalvoja teillä on ollut? Kaipa tuo tuosta ehtii vielä paksuuntumaan.
Jotenkin vaan ärsyttää koko tämä homma. Ei huvittaisi yhtään. Eniten aiheuttaa stressiä poissaolojen syiden keksiminen työpaikalla. Jos olen pois, lähes aina tarvitaan sijainen. Mutta kestettävähän tämä on, kerran leikkiin on lähtenyt.
Iloisempaa pääsiäistä kaikille, toivotaan, että teidän pikkumunat tarrautuu kiinni pääsiäisen aikaan! =)
Tänään siirretty kaksi alkiota, toinen on nelisoluinen, toinen 2/4 mutta ihan nättejä. Ja siis lääkkeellinen PAS, takana kolme km ja nyt hepariini lääkekoktailin huippuna.
Tao_tao, hyvä tuo sun limis oli. Mulla oli maanantaina ultrassa 7,5 ja tänään siis siirto eli ei se sitä ehkä ihan hirveästi ole turvonnut. Mulla on sellainen hatara mielikuva, että kunhan se on yli 6mm on hyvät lähtökohdat.
Ymmärrän hyvin että sua ärsyttää eikä huvita, vähän sama vika rahikaisella. Oon edellisten hoitokiertojen aikana aika avoimesti puhunut tilanteesta ympäristöön mutta tällä kertaa on ollut sellainen olo etten ole jaksanut kuin oikeastaan yhdelle kaverille kertoa, muille olen vaan puhunut että nyt kun niiden keskenmenojen syy mahdollisesti selvisi niin hyvältä vaikuttaa sitten kun jaksetaan joskus yrittää. En ole kertonut että alettiin niin pian kuin mahdollista. Nää on meidän vikat pakkasalkiot, yhdessä vaiheessa ennen ekan PAS:n ekaa plussaa uhkasinkin perheelle (lähinnä äidille) että kerron sitten kun on tikussa plussa tai pakkanen tyhjä, nyt taitaa olla niin että kerron jos ultrassa näkyy syke tai sitten jos tulee tästä jostain syystä negaa.
Onko kellekään muulle siirretty tällä kertaa kahta? Mulle on siirretty joka kerta, yhen kerran näytti siltä että olis ollu peräti kaksoset tulossa mutta eipä sitten tullut.
Ihanaa ja rentouttavaa pääsiäistä siis itse kullekin joka tapauksessa ja pitkää piinapinnaa!
Ronjakasperi:
jos osallistuu siihen tutkimukseen, niin siirtopäivänä on ultra ja sen jälkeen kaksi kertaa viikon välein. Jos sitten tulee raskaaksi niin ultria on viisi, joista yksi olisi muutenkin. Nämä myös viikon välein. Verikoe otetaan myös aina samalla kertaa. Onhan se vähän säätämistä kaikkien aikataulujen kanssa, jos ei ole mikään liukuva työaika. En ole töissä kertonut näistä hoidoista. Meillä ei muutenkaan tiedä kuin mun sisko (kätilö ammatiltaan). No, se onkin mun henkilökohtainen terapeutti näiden asioiden suhteen.....;) Kannattaahan sun ainakin kysyä, jos oot kiinnostunut.
Toivotaan, että teillä nyt onnistuisi.
Muut:
Meillä alkioita laitettiin kaksi. En nyt muista tuota limisasiaa kuin että lääkäri sanoi sen näyttävän hyvältä. Sehän näissä hoidoissa on myös niin ärsyttävää, kun tietää kaiken alusta lähtien ja hermoilee kaikesta sellaisesta, mistä ei oikeastaan edes tarvitsisi tietää. Eihän kukaan normaalisti raskautuva tiedä alkion laatua tai limakalvon paksuutta jne.
Aurinkoista pääsiäistä teille kaikille!
T.M ja pp4
Mitäpä kuuluu piinailijoille? Onko mitään oireita havaittavissa? Kuvitteellisia edes... ?
Kädet ristissä toivon, että meillä on huomenna siirto. Jännitän ja pelkään hirmuisesti sitä, miten kaksi alkiota mahtavat selvitä sulatuksesta... Pelottaa jo valmiiksi soittaa polille ja tiedustella asiaa.
Mutta toivottavasti vuorokauden päästä ollaan viisaampia, ja onnellisempia :)
Tsemppiä piinistelyyn!
Tao_Tao
Onpas täällä hiljaista! Olen itsekin tietoisesti yrittänyt jättää palstailun vähän vähemmälle, kun välillä tulee roikuttua ihan jatkuvasti täällä. Piinapäivät tuntuukin menneen ehkä vähän nopeammin. Oireita on " normaalisti" . Eli ei mitään mikä ei voisi olla Lugen aikaansaannosta tai tavalliseen kiertoon liittyvää. Olen nyt myös päättänyt olla tarkkailematta jokaista pientäkin tuntemusta kropassa, tässä on jo ehtinyt huomata että niitä kyllä alkaa löytyä kun tarkasti tutkailee vaikkei raskaudesta olisi tietoakaan. Näin ollen syytän kaikista oireista Lugeja. Testejä tunnustan tärvänneeni jo kahtena aamuna... Eilen oli kirkas nega, tänään kuvittelen kasettiin jo viivan paikan. Täytyy huomenna vielä testata, silloin pitäisi saada jo haamu aikaiseksi jos tämänaamuinen kuvitelma on oikea. Jännittää! Pitkää pinnaa muille piinailijoille, kertokaahan kuulumisianne.
t. tipituu
Eipä tarvinnut jännittää viralliseen testaamispäivään, kun vuoto alkoi jo torstaina. Parempaa onnea teille muille! Jos vielä ennen kesälomia yrittäisi passia, jospa se sitten onnistaisi. Meillä vielä viisi pakkasukkoa jäljellä.
Viikonloppuja!
T.M
Jospa ensi kerralla sitten onnistaisi. Onneksi teillä pakkasessa monta huurunenää, pakkohan niistä jonkun on tarrautua kiinni, kun teillä on niin hyviä aikaisempia kokemuksia! Onnea ja voimia! =)
Tipituu, mikä sulla virallinen testipäivä, jännäksi menee =) Toivotaan, että viiva vahvistuu! Ja tietenkin se vahvistuu!
Luulin, että olin omat kuulumiseni tänne jo kirjottanut, mutta unissaniko liene sen tehnyt, kun ei täältä siirtopäivästä näytä olevan mitään. Keskiviikkona siirrettiin yksi 6-soluinen alkio. Nätti kuulemma oli. Ja olosuhteet raskauteen täydelliset. Kunpa pikkuinen takertuisi kiinni! Molemmat alkiot olivat selvinneet sulatuksesta, mutta vain toinen lähtenyt jakautumaan.
Aika paljon on kyllä tullut oloa tarkkailtua, ehkä liiankin. Mutta toisaalta tällä hoitokerralla on ollut vähän sellainen asenne, että p****kele raskaaksihan tästä tullaan ja että kaikki oireet viittaa raskauteen! Koska aivan yhtä korkealta putoan negatiivisen testin edessä, olin sitten ollut pessimistisellä asenteella, tai into piukeena. Tähän tulokseen olen tullut. Olen siis päättänyt nauttia joka nippauksesta =) Kävi miten kävi!
Tao_Tao ja pp3
Kurja juttu, Marlena. Itselläni kävi tuoressiirrossa samalla tavalla. Tuli ihan petetty olo, kun ei edes testiä ehtinyt tehdä. Yritä jaksella, toivotaan parempaa onnea seuraavaan yritykseen!
Tiuhtiainen, onko vielä oireiluja?
Tao tao: sulla on mukava asenne! Ajattelinpa itsekin yrittää samaa. Keskenmenojen jä pitkällisen yrityksen jälkeen tuntuu että ei uskalla oikein iloita raskaudesta. Mutta tottahan se on, että korkealta tippuu joka tapauksessa ja jokainen odotuspäivä on saavutus sinänsä ja suuren ilon aihe. Eli esimerkkiäsi seuraten päätän iloita nyt joka päivästä ja yrittää olla murehtimatta! Mitään virallista testipäivää mulle ei annettu enkä sitä kysellyt. Aloitan kuitenkin testit aina jo ennen kuin pitäisi, malttamaton kun olen. Ja kyllä, viiva vahvistui tänä aamuna " kunnon haamuksi" testiajan sisällä! Kyseessä kyllä erittäin herkkä (10IU) testi, joten kovin ohuen langan varassa tämä ilmeisesti alkanut raskaus vielä on. Mutta siis, raskaana ollaan kunnes toisin todistetaan!!
Onko muuten kellään tietoa, miten raskausviikot lasketaan pas:n jälkeen? Itse laskeskelin, että alkio oli siirrettäessä noin 2 päivän ikäinen (muistaakseni 4-soluinen), joten kun siirto oli 3.4. olisi hedelmöitys ollut aprillipäivänä. Näin ollen laskettu aika olisi Vauva-kiekon mukaan 22.12.
t. varovaisen onnellinen tipituu (rv 4+0?)
Tuolla plussanneiden puolella on aloitus, jossa on linkki sivuille, missä voi laskea lasketun ajan nimenomaan IVF:stä tai PAS:ista alkaneelle raskaudelle. Lontooksi oli sivut, mutta siinä taidettiin laittaa pelkästään siirtopäivä. Miten ne viljelyt ja soluisuudet sitten vaikuttaavatkaan laskentaan. En tiedä. Mutta jotain sinnepäinhän se päivä ainakin on, pääasia että vauveli tulee =)
Heissan Tao tao!
Olihan täällä joku muukin! Joko tiedät milloin pääset siirtoon vai oletko jo käynyt? Mulle tehtiin pas tänään, yksi alkio siirrettiin. Takana reilut neljä vuotta vauvatoiveita, kolme inssiä, ivf tuoresiirto (kaikki negaa) sekä kaksi luomuplussaa joista keskenmenot. Toiveet tämän hoidon onnistumisesta on taas korkealla, vaikka samalla usko onnistumiseen alkaa olla vähissä. Olisikohan meitä muitakin? Olisi mukava saada piinailuseuraa, kun nämä kaksi viikkoa ovat aina niin tuhottoman pitkät. Keskenmenojen jälkeen en viitsi enää tuttaville hoidon vaiheita kertoakaan, olen niin kyllästynyt kertomaan huonoja uutisia kerta toisensa jälkeen. Toivottavasti olisi pian hyviä uutisia kerrottavaksi, niitä jakelisin mielelläni..
t. tipituu