Lue keskustelun säännöt.
Yksinäiset, kuinka pärjäätte kipeinä? kuka teitä hoitaa?
09.07.2015 |
Tuli vaan mieleen, kun viime yönä oksensin ja olo oli niin paha kuin vaan voi olla. Ikää tulee, eikä kumppania löydy eikä lapsia ole. Kaikki läheisetkin on nyt reissussa, enkä juuri olisi apua saanut mistään jos olisin tarvinnut, mutta onneksi nyt on vähän parempi olo ja pääsen kauppaan sentään.
Kommentit (142)
[quote author="Vierailija" time="09.07.2015 klo 14:38"]Miten pärjään? Huonosti. Jos saisin jonkun sairaskohtauksen, niin yksiöni lattialle kuolisin. Onneksi olen vielä nuori ja erittäin harvoin kipeä. Mutta viime talvena iski harvinaisen kova kuumetauti joka kaatoi sänkyyn neljäksi päiväksi. Juuri olivat ruoat kaapista loppuneet enkä päässyt kauppaan joten olin neljä päivää syömättä. Sellainen ei pahemmin edesauta paranemista. (Pitsatakseihin tai vastaaviin ei ole varaa, olen köyhä ja lasken euroja taskun pohjalla.) Minulla tosiaan ei ole ainuttakaan kaveria, eikä perheenjäseniä kaupungissa, joten siksi ei ollut mistään mitä apua pyytää. Mitä mukamas tuollaisessa tilanteessa pitäisi tehdä? Soittaa 112:een ja sanoa että minulla on pieni kuume ja tarvitsen hoivaajaa?
[/quote]
On olemassa joitain hyväntekeväisyysrinkejä joista voi saada apua tällaisissa tilanteissa. Kannattaisi liittyä sellaiseen itsekin auttamaan ja voisi sitten soittaa sieltä apua itsekin jos todella tarvii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="09.07.2015 klo 14:55"]
Kannattaisi se vaimo hankkia.
[/quote]
No jos ei ole suuntautunut samaan sukupuoleen. Ja miestenkään auttamiskykyyn tai -haluun en aina luottaisi, vaikka kai ne sentään häkeen soittaa, jos jonkun kohtauksen saa.
[quote author="Vierailija" time="09.07.2015 klo 15:01"]
[quote author="Vierailija" time="09.07.2015 klo 14:38"]Miten pärjään? Huonosti. Jos saisin jonkun sairaskohtauksen, niin yksiöni lattialle kuolisin. Onneksi olen vielä nuori ja erittäin harvoin kipeä. Mutta viime talvena iski harvinaisen kova kuumetauti joka kaatoi sänkyyn neljäksi päiväksi. Juuri olivat ruoat kaapista loppuneet enkä päässyt kauppaan joten olin neljä päivää syömättä. Sellainen ei pahemmin edesauta paranemista. (Pitsatakseihin tai vastaaviin ei ole varaa, olen köyhä ja lasken euroja taskun pohjalla.) Minulla tosiaan ei ole ainuttakaan kaveria, eikä perheenjäseniä kaupungissa, joten siksi ei ollut mistään mitä apua pyytää. Mitä mukamas tuollaisessa tilanteessa pitäisi tehdä? Soittaa 112:een ja sanoa että minulla on pieni kuume ja tarvitsen hoivaajaa? [/quote] On olemassa joitain hyväntekeväisyysrinkejä joista voi saada apua tällaisissa tilanteissa. Kannattaisi liittyä sellaiseen itsekin auttamaan ja voisi sitten soittaa sieltä apua itsekin jos todella tarvii.
[/quote]
Laittaisitko linkkiä? Kuulostaa hyvältä :)
[quote author="Vierailija" time="09.07.2015 klo 14:26"]
En muista että koskaan olisin ollut niin kipeä, että jonkun olisi pitänyt hoitaa. Saan ihan itse ruokaa ja juomaa, vaikka sairaana olisinkin, ja jos en voi kauppaan lähteä, tilaan kotiin. Jos on niin sairas, ettei pysty itse kaapille kävelemään ja ruokaa tilaamaan, kannattaa mennä sairaalaan.
[/quote]
Asiat ei ole noin mustavalkoisia :/
Meillä ei ole alle 300 km säteellä kuin lapsen koulukavereita ja työtuttuja..... Talvella oltiin kaikki vatsataudissa ja tekstasin lyhyen ostoslistan lapsen kaverin äidille. Toi oven taakse ja maksoin kun tervehdyttiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harvoin tulee oltua niin kipeä etten itse olisi kyennyt huolehtimaan kaikesta. Kerran olen sellaisessa tilanteessa ollut kun jalka leikattiin ja keppien varassa kolme viikkoa olin. Miespuoleinen kaveri hoiti kauppa-asiat ja välillä teki ruuankin ihan pyytämättä jos aikaa oli. Hän myös imuroi pari kertaa sinä aikana mun asunnon. Tärkeintä oli ehkä että huolehti myös mun pään kunnosta, meinas sen verran koville ottaa kun tottui päivittäin liikkumaan ja yhtäkkiä ei päässytkään.
Onhan se hankalaa.
Olen ollut useamman vuoden sairauslomalla syövän ja allogeenisen siirron aiheuttaman käänteishyljinnän (mm. maksa, munuaiset, silmät) vuoksi. Olen ollut hyvin heikossa fyysisessä kunnossa.
Jos kaadun, niin minun pitää nostaa itseni lattialta tuoliin tai sänkyyn nojautumalla, koska reisilihakseni ovat heikentyneet kortisonin vuoksi.
Anemiavaiheessa tiskasin pari kuppia tai lautasta ja menin lepäämään. Sain imuroitua yhden huoneen ja makasin puoli tuntia sängyssä sydämen hakatessa kiivaasti. Hengästyin, jos kävelin 500 metriä. Tilanne on parempi tällä hetkellä.
Ennen sairastumista olin hyväkuntoinen.
Lähikauppa oli ainoa, johon pääsin. Onneksi matkaa oli vain 400 metriä. Kantaminen oli vaikeaa, kun olin huterassa kunnossa. Apteekin luo pääsi bussilla, mutta matka oli toisinaan ylivoimainen. En jaksanut lähteä.
Ostin muutaman kerran siivouksen kotiini ja ystäväni ja naapurini auttoivat minua käymällä apteekissa puolestani jne.
Paikallisbussiin nouseminen oli ongelma, koska liikkuminen oli vaikeaa uupumisen vuoksi. Putosin polvilleni bussissa. Onneksi sain kammettua itseni penkkien avulla ylös. Äitini hautajaisten (äiti kuoli melko nuorena aivosyöpään) jälkeen putosin polvilleni pitkän matkan bussissa. Kuljettaja nosti minut kainaloista ylös ja auttoi paikalleni.
Nyt voin jo niin hyvin, että pystyn huolehtimaan kahdesta kissastani. Allogeenisen siirro jälkeen kissat olivat hygieniariskin vuoksi puoli vuotta hoidossa tuttavalla. Olen vieläkin kiitollinen hänen avustaan. Vein ystäväni kanssa hoitajalle ruoat ja hiekat ennen siirtoa ja siirsin hänelle joka kuukausi 50 euroa possunsydämiin. Hänen kissansa on ollut minulla hoidossa useita kertoja sairauslomani aikana.
Jos kuolen, niin kukaan ei välttämättä tiedä asiasta moneen päivään. (Kissat kuulemma syövät minut. Toivon oikeasti, etteivät ne syö tällaista lääkkeillä "myrkytettyä" henkilöä.)
Sairastaminen on ollut kallista ja usein hyvin vaikeaa. Suosittelen, että säästätte sairastumista varten. Elämä on hankalaa tulojen pudottua pitkäksi aikaa. Etenkin, kun menot pysyvät ennallaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerran olen ollut niin kipeä, että todella tarvitsin mieheni pitämään minusta huolta. Olin vatsataudissa eikä mikään määrä nesteitä pysynyt sisällä mutta kuitenkaan en vielä olisi kehdannut ambulanssia soittaa itselleni jos olisin yksin ollut. Oli pelottavaa kun ei päässyt itse enää vessanpöntöltä ylös eikä edes lusikallinen vettä pysynyt sisälä. Sitä kesti 16h.
Muuten olen hoitanut itse itseni ja samalla vielä lapsetkin vaikka olen ollut 39 asteen kuumeessa. Lähikauppaankin olen muutaman kerran joutunut raahautumaan lasten kanssa koska ei ollut enää mitään ruokaa ja mies reissutöissä. Oli raskasta kyllä.
Olen menossa leikkaukseen syksyllä, ja leikkauksen jälkeen joudun olemaan petipotilaana vähintään kaksi viikkoa... pelottaa nyt jo, miten selviän. Entä jos tulee joku komplikaatio ja kukaan ei ole hälyttämässä apua? Tai miten saan tehtyä itselleni ruokaa jos ei yhtään kestä olla jalkeilla. Ei kukaan parisuhteessa oleva osaa kuvitella millaista elämä on oikeasti yksinasuvana...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="09.07.2015 klo 15:06"][quote author="Vierailija" time="09.07.2015 klo 15:01"]
[quote author="Vierailija" time="09.07.2015 klo 14:38"]Miten pärjään? Huonosti. Jos saisin jonkun sairaskohtauksen, niin yksiöni lattialle kuolisin. Onneksi olen vielä nuori ja erittäin harvoin kipeä. Mutta viime talvena iski harvinaisen kova kuumetauti joka kaatoi sänkyyn neljäksi päiväksi. Juuri olivat ruoat kaapista loppuneet enkä päässyt kauppaan joten olin neljä päivää syömättä. Sellainen ei pahemmin edesauta paranemista. (Pitsatakseihin tai vastaaviin ei ole varaa, olen köyhä ja lasken euroja taskun pohjalla.) Minulla tosiaan ei ole ainuttakaan kaveria, eikä perheenjäseniä kaupungissa, joten siksi ei ollut mistään mitä apua pyytää. Mitä mukamas tuollaisessa tilanteessa pitäisi tehdä? Soittaa 112:een ja sanoa että minulla on pieni kuume ja tarvitsen hoivaajaa? [/quote] On olemassa joitain hyväntekeväisyysrinkejä joista voi saada apua tällaisissa tilanteissa. Kannattaisi liittyä sellaiseen itsekin auttamaan ja voisi sitten soittaa sieltä apua itsekin jos todella tarvii.
[/quote]
Laittaisitko linkkiä? Kuulostaa hyvältä :)
[/quote]
En itsekään sitä tähän hätään muista, mutta oon kuullut, että meidän kaupungissa ainakin on sellainen rinki olemassa. Pitää ottaa siitä nyt tosissaan selvää.
Ei kukaan. Vatsataudissa en edes kaipaa ruokaa, vettä saan hanasta. Jos vessapaperi loppuu kesken ripuloinnin, niin käsisuihkusta tulee vettä. Toivuttuani käyn joko lähikaupassa tai tilaan pizzataxin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, vaikka olis perhettä, niin ei ole takeita siitä, että hoitavat, varsinkaan vanhana. Ihan hyvin tulen toimeen. En tunne itsesääliä, en katkeruutta, en kateutta. Exä oli kuin lapsi, josta piti huolehtia. Ei se ois mua hoitanut tai hemmotellut, kitissyt vaan. Lapset vielä vähemmän.
Naiselle on helomaa sairastaa sinkkuna, koska kakarat ja ukko ei tod hoida.
[quote author="Vierailija" time="09.07.2015 klo 15:17"]Olen menossa leikkaukseen syksyllä, ja leikkauksen jälkeen joudun olemaan petipotilaana vähintään kaksi viikkoa... pelottaa nyt jo, miten selviän. Entä jos tulee joku komplikaatio ja kukaan ei ole hälyttämässä apua? Tai miten saan tehtyä itselleni ruokaa jos ei yhtään kestä olla jalkeilla. Ei kukaan parisuhteessa oleva osaa kuvitella millaista elämä on oikeasti yksinasuvana...
[/quote]
Moni parisuhteessakin on ollut jossain vaiheessa sinkkuna ja sairastanut ihan yksinäänkin.
Sovit jonkun tutun kanssa, että jos et tiettyyn aikaan soita hänelle, niin hälyttää apua tms.
Petipotilasta tuskin kotiutetaan yksin kotiin, eihän, vähintään saat jonkun käymään kerran päivään tai useammin ellei vessassa käynti onnistu. Ateriapalveluakin kannattaa kysyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="09.07.2015 klo 15:24"]No, vaikka olis perhettä, niin ei ole takeita siitä, että hoitavat, varsinkaan vanhana. Ihan hyvin tulen toimeen. En tunne itsesääliä, en katkeruutta, en kateutta. Exä oli kuin lapsi, josta piti huolehtia. Ei se ois mua hoitanut tai hemmotellut, kitissyt vaan. Lapset vielä vähemmän.
Naiselle on helomaa sairastaa sinkkuna, koska kakarat ja ukko ei tod hoida.
[/quote]
Siis helpompaa.
Ja tosiaan aina olen tullut toimeen.
Itse hoidan. Jos on vakavampaa, niin hoitohenkilökunta. Hyvin menee.
[quote author="Vierailija" time="09.07.2015 klo 15:17"]
Olen menossa leikkaukseen syksyllä, ja leikkauksen jälkeen joudun olemaan petipotilaana vähintään kaksi viikkoa... pelottaa nyt jo, miten selviän. Entä jos tulee joku komplikaatio ja kukaan ei ole hälyttämässä apua? Tai miten saan tehtyä itselleni ruokaa jos ei yhtään kestä olla jalkeilla. Ei kukaan parisuhteessa oleva osaa kuvitella millaista elämä on oikeasti yksinasuvana...
[/quote]
Kannattaa ennen leikkaukseen menoa tehdä pakastin täyteen ruokia, joita vaan lämmität mikrossa sairaalasta päästyäsi.
Mä en oo vielä toistaiseksi ollut niin kipeä, etten olis selvinnyt yksin. Toivon tosiaankin, ettei jatkossa osu mitään pahempaa kohdalle
Leikkaukseen menevä. Sovit vanhempiesi tai ystäviesi kanssa, että soitat joka päivä tai lähetät tekstiviestin. Joku seuraa vointiasi.
Osta jääkaappiin etukäteen esimerkiksi marjakeittoja, jukurttia, juustoa, vihanneksia ja hedelmiä. Lisäksi näkkileipää ja muutama valmisateria. Pakasta esimerkiksi vihanneskeittoa ja leipää.
Osta lääkkeet valmiiksi.
Palkkaa siivooja tai pyydä kaveri siivoamaan, jos pölyisyys häiritsee.
Parasta varautua siihen, ettet pääse kauppaan. Pikaista toipumista! :)
olen moderni uniikki itsenäinen 2010-luvun nainen en minä tarvitse huolenpitoa, pärjään yksin
[quote author="Vierailija" time="09.07.2015 klo 19:19"]
Miksi te puolisolliset ihmiset selitätte, että teitä ei kukaan auta.. Onko oikeasti miehenne niin paska, ettei esim tuo teille vesilasia tjsp?? Koska yksin asuvana joutuu aivan kaiken tekemään yksin. Ei nyt tarkoiteta sitä, että joku istuisi vieressä ja hoivaisi vaan tosiaan se, että kun olet siinä kunnossa, ettet oikeinpystyssäkään pysy niin silti joudut tekemään kaiken yksin.
Aivan pikkulapsen yh:t ymmärrän tähän samaan kuuluvaksi, heillä varmaan on vielä hirveämpää sairastaa.
[/quote]Vaikka se mies ei olisi paskakaan,ei ne miehet tajua auttaa. En muista miehen koskaan tuoneen minulle edes sitä vesilasillista muusta puhumattakaan. Kerran sain noro-tartunnan . Oksensin ja kurasin koko yön. No ehkä mies ei sitä tiennyt, koska aamulla kyseli äkäsenä enkö aijo lähteä töihin plus kuskaamaan lapset kouluun. Ja toisen kerran olin pari viikkoa sahaavassa kuumeessa ja 4 alle kouluikäistä hoidettavana. Menin sitten lääkäriin joka määräsi ehdotonta vuodelepoa tai vaihtoehtoisesti pitäisi jäädä osastolle. Kirjoitti vielä miehen työnantajalle todistuksen ,että miehen täytyy jäädä kotiin koska kodinhoitajia ei saanut. No mitä tekee mies: Soittaa sukulaisensa läpi ja kehuu että minut on määrätty vuodelepoon ja lähtee itse aamulla töihin:D Ja ihan tavallinen mies noin yleisesti ottaen on, mutta ei vaan tajua,että ihminen voi joskus sairastua. Itsekin kyllä menee sairaana töihin vaikka kuolemaa tekisi ja kerran saikin pahan keuhkokuumeen ja joutui viikoksi sairaalaan kun ei voinut olla menemättä sairaana, ja kuumeisena töihin.