Jättäisittekö 4,5 vuotiaan kahdeksi viikoksi hoitoon?
Pohdimme tässä häämatkaa...
Jättäisittekö 4,5 vuotiaan mummille ja ukille hoitoon kahdeksi viikoksi? Ovat läheisiä (nähdään n. kerran viikossa) ja on ollut aiemminkin hoidossa viikonloppuja. Kaikki on mennyt hyvin.
Kommentit (165)
vähintään 3-4 vk olisi oltava, minä tosin menisin Tyynenmeren saarille
Tulisi aivan liian ikävä! Ottakaa lapsi mukaan matkalle.
Lapsen lisäksi olemme pohtineet tietenkin myös mummin ja ukin jaksamista. He ovat lupautuneet mielellään ottamaan lapsen pariksi viikoksi, mutta pohdimme silti heidän jaksamistaan. Ovat kyllä hyväkuntoisia eikä mitään perussairauksia ole.
En ajattele kyllä miestäni " uutena" koska en ole seurustellut lapseni biol. isän kanssa (yhden illan jutusta seurannut vahinkoraskaus ehkäisyn petettyä), en ole ollut aiemmin naimisissa ja olemme nyt seurustelleet lähes 4 vuotta.
ap
Meillä on saman ikäinen esikoinen ja hänet voisin ihan hyvin jättää pariksi viikoksi mummolle. Meillä mummo tosin asuu lapissa, joten tyttö on aina siellä kyläillessään vähän pidemmän aikaa kun pariksi päiväksi on hölmöä lähteä niin kauas. meidän typykkä on kyllä sen verran reipas, ettei tunnu äitiä edes kaipaavan. Mummon kanssa on niin paljon menoa ja touhua. Ja lapsi on siis kuitenkin lähes 5 eikä mikään vauva. Kuopusta en jattäisi edes pariksi päiväksi, mutta ehkä sitten kun hän täyttää 2, voimme miehen kanssa olla viikonlopun jossain kahden.
epänormaalia. Me ollaan aina reissattu koko 5-henkisen perheen voimin ja kahdenkeskiset kuhertelulomat ovat olleet vain pidennettyjä vkonloppuja.
Toki jos lapsi on tottunut pidempiin erossaoloihin, niin antaa palaa! Meillä se ei onnistuisi, eikä tarvitsekaan :-)
" häämatkasta" . Niinkuin joku sanoi, häämatkat tehdään ennen lapsia, tai sitten lasten kanssa. Ette voi elää enää niinkuin ei lapsia olisi. Jos ette ole matkustelleet juuri ollenkaan, kyllä te ehditte irottautua lyhyemmässäkin ajassa arjesta! Kaksi viikkoa ON liikaa!
Jokainen lapsestaan välittävä äiti ikävöi lasta, yh tai ei. Minä olen yksinhuoltaja ja oma aika on todella vähissä, mutta silti ikävöin lastani aina kun lapsi on esim. mummolla yötä. En voisi kuvitellakkaan olevani erossa lapsesta 2 viikkoa, pienelle lapselle se on ihan liian pitkä aika, äidistä puhumattakkaan.
Se ei sulje pois sitä ettenkö välittäisi lapsestani.
ap
Pitäiskö perheneuvolaan mennä?
Puhut tosi kylmästi lapsestasi, vahinkoraskaus jne. Vielä 5 vuoden päästäkin hän on sinulle vahinkoraskaus!? Huolestuttavaa!
Yh jos joku on lapselle tosi tärkeä, kun on monesti se ainoa läsnäoleva vanhempi, eli monesti sekä äiti, että isä.
Häpeä tunnevammainen ap, häpeä.
T. itsekin yh enkä tunnista ap:n tarpeista yhtäkään omakseni tai yh:lle ominnaisena.
Isä hoiti lasta. Kyseessä oli opiskelujen (5v) päätteeksi tehtävä matka, jonne lähteneet ihmiset olivat myös erittäin hyviä ystäviäni. Ei tullut ennen matkaa eikä matkan jälkeenkään mieleen että olis tarvinnut sitä jollekin perustella. Ihana reissu, poika ja iskä pärjäs loistavasti kotona.
Mitään traumoja ei kellään... (poika nyt 4v)
Lähtekää ihmeessä, mutta teillä pitää olla varma fiilis että lapsi on hyvissä käsissä, muuten oma rentoutuminen ei ehkä onnistu.
Vierailija:
Pitäiskö perheneuvolaan mennä?
Puhut tosi kylmästi lapsestasi, vahinkoraskaus jne. Vielä 5 vuoden päästäkin hän on sinulle vahinkoraskaus!? Huolestuttavaa!
En kyllä koe tarvitsevani perheneuvolaa. En ajattele lastani vahinkoraskautena päivittäin, mutta joskus kylläkin kun siihen " sopivia aasinsiltoja" tulee.
Raskaus oli minulle aikanaan kova shokki, eikä se unohdu muutaman vuoden kuluttua.
Häpeä tunnevammainen ap, häpeä.
En häpeä kun ei ole hävettävää.
T. itsekin yh enkä tunnista ap:n tarpeista yhtäkään omakseni tai yh:lle ominnaisena.
En yleistäkään omia tapojani/tuntemuksia kaikkiin yh-vanhempiin. Kerroin vain, mikä on syynä omalle " ikävöimättömyydelleni" .
ap
Saat aivan käsittämättömiä viestejä vastaukseksi...Onneksi joukossa on inhimillisiäkin viestejä. Olen se uusperheellinen, joka oli juuri häämatkalla. Olen edelleen sitä mieltä, että häämatkasta saa nauttia kahdestaan. Lapsen/lasten kanssa kyllä ehtii olla muutenkin. Omat lapseni ovat isällään tämän toivomuksesta joka viikonloppu ja lapset näkevät siellä samalla isän puoleisia isovanhempia. Välit heihin ovat lapsilla läheiset. Meillä on ex-miehen kanssa yhteishuoltajuus ja hän haluaa olla tiiviisti lastensa elämässä mukana. En minäkään aina niin kovin ikävöi lapsiani, vaan nautin " yksinolosta" . En edes koe että lapset olisivat hoidossa, sillä hehän ovat omalla isällään! Ihmettelen, miksi pitäisi tuntea huonoa omaatuntoa ja ikävöidä silmät punaisina, jos lapset ovat päivän tai pari pois?? Ei ikävöinti tee kenestäkään parempaa äitiä.
siinä, onko pois päivän pari vai viikon pari 4-vuotiaan elämästä???
Siitähän nyt on kysymys, ei siitä, saako lapsen luota poistua hetkeksikään. Kukaan ei ole kieltämässä ap:ltä kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa, mutta mikä on LAPSEn kannalta kohtuullista, siitä kai tässä on kysymys?
"
hmettelen, miksi pitäisi tuntea huonoa omaatuntoa ja ikävöidä silmät punaisina, jos lapset ovat päivän tai pari pois??"
Onneksi lapsella on se mummola. Voi olla lapselle muuten parempikin paikka.
ap:n lapselle 2 viikon ero äidistä ei ole kovin vaikea paikka, sillä kaikesta päätellen tunneside ei ole kovin tiivis ja läheinen. Jos ap:n täytyy meiltä kysyä voiko hän olla 2 viikkoa pois... hän siis itse pystyy ja haluaa? Kysyykö hän onko se sopivaa? Vai onko se lapselle vahingollista? Vai miksi hän kysyy tätä??
Ja kyllä meidän 4,5v tyttö ikävöi jo silloin, jos on viikonlopunkin mummolassa.
Ettekö te jätä lapsianne ikinä hoitoon, kun ikävöidään jo yhden yön jälkeen? Jotain rajaa rakkaat mammat, kiillottakaa vaan sädekehäänne, mutta kyllä mun mielestä on ihan normaalia jos on mahdollisuus, laittaa lapsensa joskus hoitoon vaikka pidemmäksikin aikaa.
Kuten aiemmin kerroin (luitko edes koko ketjua?) tarkoitukseni oli kysellä onko moni tehnyt samaa.
Ja kyllä meillä on lapseni kanssa lämmin ja hyvä tunneside. Ehkä siksi hän on viihtynyt hoitopaikoissaan, ei pelkää minun katoavan mihinkään. Tai sitten hän on vain sen tyyppinen lapsi. En ole lapsipsykologi.
ap
Vierailija:
Ettekö te jätä lapsianne ikinä hoitoon, kun ikävöidään jo yhden yön jälkeen? Jotain rajaa rakkaat mammat, kiillottakaa vaan sädekehäänne, mutta kyllä mun mielestä on ihan normaalia jos on mahdollisuus, laittaa lapsensa joskus hoitoon vaikka pidemmäksikin aikaa.
Mulla ainakin joku 2-3 yötä on ehdoton maksimi, sen vielä kestää, mutta en haluaisi olla pidempään pois lasten luota. Mikäs siinä, jos pystyy ikävöimättä olemaan pidempään, mutta minä en pysty -enkä halua.
Ilmankos itse haluat jättää, kun sinulla kerran on uusi mies!
Meillä 4-vuotias oli juuri kanssamme Thaimaassa, sillä 2 viikkoa on liian pitkä aika olla erossa vanhemmista -meidän mielestämme. Ja meillekin tulisi iso ikävä. Meillä oli ihana loma, 4-vuotiaskin nautti auringosta ja uimisesta paljon.