Kotisynnytys

ei ehkä ole koskaan ollut sellaisessa mukana. Se on niin kamala tilanne ammattilaisellekin, että varmaan siinä elvyttää vaikka lapsi vaikuttais kuolleelta. Lasta kannattaa elvyttää silloinkin kun aikuista ei enää kannata.

"Sain kuulla sitä välinpitämätöntä miesten keskustelua koko ajan." Jos olisi ollut tosi kyseessä elvytyksessä, niin olisko ollut välinpitämätöntä?

Tyypillistä esikoista saavalle.

mutta vauvan ulkonäön perusteella arvelisin, että on ollut kuolleena jo pidempään. Ruttuinen, ponnistuksista kärsinyt iho ja mustumat kaulan ympärillä viittaavat siihen, että vauva on ollut pidempään kuolleena ja ilman lapsivettä. Elävä iho ei mene rakoille ja rullalle ponnistuksista tai napanuoran puristuksesta.

niin tuskin vauva silloinkaan kauniilta näyttää synnytyksen jälkeen.

Ja synnytyksessä tulee aina nirhaumia, varsinkin tuollaisessa missä ponnistusvaihe on ollut pitkä.

Siis käsittämättömintä oli, että kätilö (tai mikä lie puoskari) antoi ohjeita puhelimessa! edes näkemättä tilannetta!

Ja se, että eivät edes ambulanssia soittaneet, kun alkoi ponnistuttaa.

Tekee pahaa koko juttu, jos äiti olisi ollut vähemmän ylpeä, heillä olisi todennäköisesti terve vauva.

...jossa joku mamma kertoi ettei ole viikkoon (siis viikkoon!) tuntenut vauvan liikkeitä ja kuinka pelottaa että lapselle on käynyt jotain. Rv oli 35+ Ja sitten rv36 neuvolassa ei enää kuulunut sydänääniä.



Jäin miettimään että kuka järkevä ihminen jää ihmettelemään viikoksi liikkeiden loppumista eikä ota heti yhteyttä neuvolaan???

..että itse kun esikoistani olin synnyttämässä sairaalaoloissa, se käynnistettiin lapsiveden vähyyden vuoksi ja silloin hoitohenkilökunta sanoi, että turha on vielä isän jäädä odottamaan tänne osastolle, että ei tässä varmaan pitkiin aikoihin mitään tapahdu.



Ilman hoitohenkilökuntaa en olisi kuitenkaan selvinnyt, en tajunnut tilannetta ja kuinka nopeaan kivut yltyivät.. Olin yksin, ilman tukihenkilöä osastolla ja ilman hoitohenkilökuntaa olisin synnyttänyt varmaan johonkin nurkkaan.



En tajunnut sen paremmin ajasta, pyytää miestäni kuin pyytää kipulääkitystäkään.. VAIKKA olin todella todella hyvin asioihin perehtynyt odotusaikana.



Onneksi hoitohenkilökunnasta joku tajusi soittaa mieheni sitten, kun minua vietiin jo saliin (edelleen ilman kipulääkitystä kouristellen) ja viimein salissa joku täti sanoi, et hei tää on tosi kipee!! hankkikaa anestesialääkäri.



En muista synnytyksestäni paljon, mutta nyt asiat on alkaneet palautua mieleen, kun toista odotan. Muistan vaan, et minulle sanottiin, että minulla oli raju, nopea synnytys.



Kun minulta kysyttiin supistusten alkamisaikaa, sanoin vaan jonkun ajan iltapäivällä, minkä oletin ehkä sen olleen.. ei minulla ollut käsitystä ajasta lainkaan. 8.00 oli eka tabletti kohdunsuulle ja 11 aikaan olin puhunu siskoni kanssa puhelimessa. Sen jälkeen ei ole muuta tietoa ajasta, kuin että sain lapsen illalla 19.30.

Ei siis mitään hajua edes kuinka kauan olin salissa.



Voin vain kuvitella tytön olotilan jan sen, että jää vaan makaamaan johonkin nurkkaan. Niin olisi minullekin käynyt.

En jaksa ymmärtää yhtään kotisynnyttäjiä tänä aikana jolloin ongelmatilanteissa (koskaan ei voi etukäteen tietää tuleeko niitä) saadaan apua vauvalle ja äidille.



Sen jälkeen jos kaikki voitavissa oleva on tehty vauvan hengen pelastamiseksi voi olla omatunto puhtaana ja ei tule itsesyytöksiä.



Uskon että kun aikaa kuluu voi joskus elämässään tämä synnyttäjä tajuta että oma moka kun lapsi menehtyi.



Onko linkkiä tämän äidin vauvapalsta.net kirjoituksiin vauvan kuoleman jälkeen.

tämän kokemuksen myötä.



Suomessa on maailman alhaisin vastasyntyneiden ja synnyttäjien kuolema ja se johtuu siitä että synnytetään turvallisissa olosuhteissa.



Luomusynnytyksen (ei kivunlievitystä) saa sairaalassakin joten hörhöilyt olisi syytä lopettaa ja synnyttää lapset hätäavun vieressä.



Miten voi ihminen ollakin noin tyhmä.

vauvan kuvat on netissä



http://www.cosmopolitan.fi/keskustelut/enkelilapset-t11410-15.html



ei aukea tästä linkistä linkit on keskustelussa

Mutta pitääkin olla itse kokenut lapsen kuolema, jotta tämän voi olla uskomatta.

Mutta pitääkin olla itse kokenut lapsen kuolema, jotta tämän voi olla uskomatta.

kyseessä ihan oikea henkilö ja vauva on kuollut.

Minäkin toivon, ettei se olisi totta.

ja ei voi mielestäni yleistää ja syyttä pelkkää teininä olemista,ja 20v. ei ole enään teini! kommentoin eilenkin siihen ketjuun ja en voi edeleenkään ymmärtää tälläistä vastuuttomuutta. surulliselta "tapaukselta" kuulostavat nämä vanhemmat ,isäkin vain nukkunut tai silitellyt kissaa synnytyksen aikana!

Ei voi tehdä hyvää avautua tällaisesta asiasta maailmanlaajuisesti. Joku romahdus tulee jossain vaiheessa tälle ihmiselle. Toivottavasti hänellä on lähellä apua siinä vaiheessa.

...että onkohan lapsi ollut kovin toivottu? Tai oliko raskaus aikaansaatu ensimmäisellä yrittämällä?



Itse en vaan voi ymmärtää pienen lapsenalun hengen vaarantamista kotisynnytyksellä kun meillä toivottiin lasta 4 vuotta. Jos tämä lapsi joka nyt saatiin olisi kotisynnytyksessä menetetty niin en tiedä mitä olisin surultani tehnyt. Tosin en tiedä mitä surultani olisin tehnyt vaikka lapsi olisi sairaalassa kuollut. Uuden lraskauden aikaansaaminen olisi voinut nimittäin kestää taas vuosikausia.



Ehkä nuoret henkilöt joiden raskaus on alkanut kovin helposti (enkä nyt tarkoita tätä nimenomaista henkilöä vaan yleensä) ja raskaus ei ole loppuun asti suunniteltu eivät aina osaa ajatella elämän kallisarvoisuutta loppuun asti. Siis tuon syntymättömän lapsen. On ehkä ajatusmalli että jos tälle lapselle käy jotain niin sitten vaan tehdään uusi. Surullista jos on näin. :(

eli tietää mitä klikkaa jos klikkaa linkkiä kuvaan. Ketjussa näkyi ainoastaan pienistä varpaista kuva, ihan kuin elävänkin vauvan varpaat.

Todella surullinen tarina kaiken kaikkiaan :(.



Ihmettelen monien muiden tavoin sitä, miten kätilö on suostunut mukaan tuohon, ensisynnyttäjä, kaikki kaukana.. Ja miksi on kestänyt niin kauan, että on ollut vasta aamu kuudelta paikalla, vaikka synnytys alkanut jo illalla!

eikö hän muka käynyt neuvolassa kuten on suositeltu? ymmärsin ettei neuvolassa tiedetty kotisynnytyksestä, tai näin luin 2+ keskustelusta joka poistettiin mutta muuten on käynyt normaalisti

mahtaakohan tämä kajaanilainen kätilö olla itse yhdistyksen pj.. Ainakin toimii Kajaanissa yhdistyksen yhteyshenkilönä..

eikö hän muka käynyt neuvolassa kuten on suositeltu? ymmärsin ettei neuvolassa tiedetty kotisynnytyksestä, tai näin luin 2+ keskustelusta joka poistettiin mutta muuten on käynyt normaalisti

Supistukset oli jo 1-4 min välein ja tuolloin normaali ihminen olisi lähtenyt kohti sairaalaa. Iisalmesta olisi tunnissa ollut Kuopion yliopistollisessa sairaalassa ja siellä olisi tutkittu ja ehditty auttaa vauvaa.



Tyhmyydestä sakotetaan joskus rankalla kädellä.



Taitaa tämä nainen elää elämäänsä netissä virtuaalisesti ja nyt on jo pannut pystyyn enkelilapset systeemin ja on sen modena lapsi kuoli vain kolme päivää sitten.



Nyt saa elää sitten erilaisissa enkeliyhteisöissä ja kirjoitella kokemuksistaan kaikkien ulottuville. Ei mitään yksityistä surua, puhumattakaan kuolleen vauvan kunnioittamisesta. Myönnän että itse olen tirkistelijä tässä kauheudessa mutten voi kuvitella ketään tuntemaani ihmistä tekevän vastaavaa avautumista nettipalstoilla.

06.07 Kätilö saapuu. Voi mikä riemu. Makaan yhä vaan kylkiasennossa vessan lattialla ja en edes näe millainen naama eteisessä seisoo. Sen näen että paljon oli kannettavaa.

siis kätilön tulo kesti yli kaksi tuntia... jos oli soittanut 03.30 sille ekan kerran..



ku oon nyt katsonut neloselta päivällä tulevia ohjelmia: meille tuli vauva ja vauva tuli taloon, niin siellä (kanadassa) on ihan lain määräämä että kaksi kätilöä pitää olla paikalla jo heti kun synnytys alkaa, siinä ohjelmassa yhden äidin piti lähtee sairaalaan synnyttämään kun toinen kätilö ei ehtinyt ajoissa paikalle. kätilöt tapas synnyttäjän ainakin kolme kertaa ennen laskettua aikaa.



Me kun juoduimme omalla ja miehen päätöksellä luopumaan omasta rakkaastamme (enkelimme olisi ollut elinkelvoton), josta tulee just tänään vuosi,

niin voin sanoa että kyllä itkua riitti ja onneksi oli eräs vertaispalsta jossa tuntoja sai purkaa, mutta kyllä sinne kirjottaessa sai muutkin tuntea meidän käsin kosketeltavamme surun.



tuon nuoren äidin teksteissä ei jotenkin vaan ole mitään surun tunnetta..