Miten HYVÄKSYÄ OIKEASTI, että poika on huono liikunnassa :(

Myös minun poikani on hieman kömpelö, ja oppii hitaasti kaikki liikunnalliset jutut. Liikuntatunneilla on se, jota ei haluta omaan joukkueeseen (jää valinnoissa viimeiseksi, ja kun hän "joutuu" johonkin joukkueeseen, niin alkaa muiden valitus "ei me haluta tota meille").



Meidän lapsi on sosiaalisilta taidoiltaa myös syrjään jäävä. On arka ottamaan kontaktia muihin lapsiin, ja juuri eilen illalla kävi ilmi, ettei kelpaa muiden leikkeihin välitunneilla. Välitunneilla muut leikkivät joko jotain junaleikkiä pareittain (siihen liittyy jotain juoksujuttuja), jossa kukaan ei suostu poikani pariksi. Tai osa pelaa jalkapalloa, johon poikani ei mene, kun ei koskaan saa palloa (ei osaa "ottaa" sitä muilta, eikä kukaan syötä hänelle). No, hän on välituntinsa sitten itsekseen, etsii pihalta kauniita kiviä.



Lapseni on lahjakas monissa asioissa, kuten matematiikassa (rakastaa shakkia), kirjoittamisessa... . Osaan toki iloita ja kannustaa häntä näistä jutuista, mutta olisi koulumaailmassa hieman helpompaa, jos olisi liikunnallisestikin sen verran hyvä ja pärjäävä, että pääsisi poikien leikkeihin mukaan. Välituntileikit ovat kuitenkin pitkälti liikunnallisia, ainakin meidän lasten koulussa.



Meidän poikamme on vasta 8-vuotias, ja lapsi käy liikunnallisissa harrastuksissa. Hän käy telinevoimistelussa, uimassa ja tenniksessä. Hän menee harrastuksiin ihan mielellään, ja erityisesti voimistelussa on hyvät ohjaajat, jotka jaksavat kehua lapsen suorituksia, vaikkei hän mitenkään ryhmässä loistakaan. Ne kuitenkin kehittävät lapsen motoriikkaa, ja jonain päivänä kun koulussa vaikka menevät uimaan, niin lapsi voikin todeta olevansa ryhmässä oikein hyvä. Mutta silti se ei poista mielipahaa siitä, ettei pääse välituntileikkeihin mukaan hitautensa ja kömpelyytensä takia.



Lapseni on lisäksi luokkansa nuorin poika, joka sekin vaikuttanee hieman hitaampaan kehitykseen. Toivon, että iän karttuessa erot hieman kapenisivat.

omituinen reaktio suuttua, jos lapsi ei ole hyvä jossakin. Ethän olisi vihainen sellaisille ystävillekään, jotka ovat surkeita vaikkapa liikunnassa. Tai puolisolle. Eli ilmeisesti tuo lapsi nähdään oman minän jatkeena, ja sitten on itselle noloa tms. jos lapsi ei ole tarpeeksi kaunis ja lahjakas. Jos kyse olisi vain suojelunhalusta, niin miksi suuttua lapselle, eikö syyllinen ole jossain muualla, jos sitä onkaan. Joo, kyllä minunkin kouluaikoina tytöt, jotka olivat hyviä liikunnassa, olivat joko suosittuja tai välttyivät kiusaamiselta, mutta jos ei kertakaikkiaan ole liikunallisesti yhtä lahjakas kuin muut, niin ei sille mitään voi.



Minua koulukiusattiin, mutta uskon, että jos kotona olisin saanut kannustusta ja kiinnostusta, niin kiusaaminen ei olisi tuntunut niin pahalta. Olisin voinut jopa harrastaa jotakin koulun ulkopuolella, ja olisin ehkä saanut kavereita ja itsetuntoa sitä kautta. Ja mitä sitten, jos lapsi osoittautuu keskinkertaiseksi kaikessa mitä tekee? Pitääkö kaikkien olla huippulahjakkaita jossain? Kyllä vähemmänkin lahjakkaat ihmiset voivat olla onnellisia, mutta lapsi ei kyllä ole onnellinen, jos vanhempi pitää häntä epäonnistuneena sunnuntaikappaleena.

Itseenihän tässä olen mennytkin :(

ap

Kun kaikkien ei tartte loistaa kaikessa, hyväksy lapsesi ja rohkaise häntä siinä missä hän onnistuu.

On siinä vanhempi, sä olet oikeasti just sellainen äiti joka lytistää lapsensa vähäisenkin itsetunnon. Mene itseesi ja rakasta lastasi

Kokenut oman äitini taholta väheksyntää, en sanallista mutt kaikessa se on paistanut lävitse ja arvaappa mitä se on tehnyt itsetunnolleni, täyttä tuhia... jonka vasta nyt aikuisena olen jotenkin saanut parsittua kasaan. JÄa siksi minua ärsyttää se että lasta ei voida hyväksyä sellaisena kuin hän on, ei edes omat vanhemmat. jotka kuitenkin ovat se tärkein.

Kun vanhemmat oikeasti arvostavat lastaan "epäkelponakin" niin se näkyy ja sen vaistoaa, ja silloin uskaltaa tehdä sellaistakin missä on huono!

Kiitos muuten pisteistä, olet varmaan onnellinen kun olet mennyt itseesi? Eikös vain, mutta onko poikasi onnellinen? mieti

on saanut ajatuksen että pojat ovat erityisen julmia? Oma ajatus kai.



Minun poikani on omanlaisensa ja aina hänellä on ollut ystäviä, ei kylläkään sitä laumaa, mutta muutama hyvä ystävä. Ja minun poikani on aivan upea, hieno, fiksu, älykäs. Vaikka oppikin ajamaan polkupyörällä 7-vuotiaana, ei harrasta liikuntaa ollenkaan, kädentaidot on luokkaa toivottomat... mutta mitä väliä, maailman paras hän kuitenkin.

mutta ei missään muussakaan, ei matematiikassa, ei kirjallisuudessa, ei taiteessa, ei musiikissa, ei tietotekniikassa.



Ja mikä pahinta ei ole kiinnostunut mistään.



Kannustaisin, olisin valmis uhraamaan aikaa tai rahaa jos vain poika osoittaisi kiinnostusta johonkin, jos haluaisi tutkia jotain tai harrastaa jotain.

Lähtee kyllä mukaan esim katsomaan urheilua, taidetta, eläimiä jne, mutta ei halua tutustua niihin paremmin.

Ei ole mikään hyvä koulussa, mutta pärjännyt normaalisti.

Vapaa-aikanaan haluaa vain leikkiä. Tai vain ja vain, ihan hyvä harrastus sekin ja saa sitä tehdäkin, naapurin poika leikkii silloin tällöin mukana, mutta selkeästi ei oikein enää jaksaisi uppoutua pikku-ukkojen maailmaan.

ja lapsen kuuluu leikkiä omia leikkejä vielä

Mun pojan mielenkiinnon kohde on musiikki! Ja on kyllä löytänyt paljon poikapuolisiakin kavereita harrastuksensa saralta. Lisäksi tykkää pelata pleikkarilla - ja on siinä hyvä - ja kavereita piisaa tällä saralla myös. Tykkää myös rakennella majoja ja hällä onkin samanhenkisiä kavereita siis. Lisäksi tykkää elämistä ja luonnon tutkimisesta ja käykin luontokerhoa.



Mun mielestä toi liikunnallisuuden puute on aika vähäinen "minus". Elämässä voi pärjätä erinomaisesti vailla liikunnallisuuttakin! Tietysti liikuntaa olisi hyvä jossain määrin terveyden vuoksi harrastaa, meillä se painottuu kiipeilyyn, majojen rakenteluun ja luonnon tutkimiseen.



t. rumpujen soiton alkeita ja luontokerhoa harrastavan iloisen ja sosiaalisen ekaluokkalaisen pojan äiti

45

Et voi sitä tietää, hän on vasta ekalla!!! Monet lahjakkuuden alat ilmenevät vasta yli 10-vuotiaana.



Minusta tuntuu että sinulla on jollain lailla valmiiksi negatiivinen kuva hänestä. Onko teillä iso luonne-ero tmv?

Itseasiassa todella monet vaan istuvat sisällä ja pelaavat pleikkaria! Monet myös tykkäävät lukea ja harrastaa esim. rauhallisten lautapelien pelaamista! Eli tuohon porukkaan luulisi ap:n pojankin sopivan hyvin?



Taidat ap miettiä tätä liikunnallisuus-asiaa ihan liikaa? Se on vaan yksi osa elämää, ei loppujen lopuksi ole sen tärkeämpi kuin muutkaan. Itse olen ollut aika huono esim.joukkuelajeissa (pesäpallo, jalkapallo) ja en jaksanut astman takia juostakaan mutta kavereita oli aina paljonkin. Tosin olen tyttö mutta so?

Sinuna olisin tod huolissani kun tyttösi ei jaksa edes kiinnittää huomiota vaatteisiin tai kammata hiuksiaan! Selvästi hän on masentunut. Suurin syy tähän on varmasti se että hän tuntee jääneensä siskonsa varjoon ja on tajunnut ettei oma äiti arvosta häntä :-( Nyt pikaisesti sulle asennemuutos ja tytöllesi jutteluapua! Ettei lopputulos oo joidenkin vuosien päästä esim. tytön itsemurha.

On vielä selvästi luokansa lyhkäsin. Ei ole ikinä kiinnostunut pelaamaan jalkapalloa tai heittelemään koripalloa. On surkea pituushypyssä, juoksussa pallonheitossa. On tullut pari kertaa itkien koulusta kotiin, kun ei ole onnistunut liikunta tunneilla jossain ja muut on.



Hän harrastaa erästä itsepuolustuslajia ja on siinä ihan hyvä ja käy mielellään harrastuksessa. Minusta tämän liikunta harrastus on ihan riittävä. Hän myös ylpeänä kertoo kaikille harrastuksestaan ja sitä myötä arvostusta kavereilta.



Ajattelin, että nyt kesän aikana treenataan kunnolla eri lajeja. Jalkapallon ja koriksen lisäksi heitellään frisbeetä, pelataan sulkapalloa ja jne.

Vähän jotain vaikka joka päivä. Ei tarvitse tulla hyväksi, kunhan on edes suunnilleen yhtä hyvä kuin muut.

Tuo on kyllä kaikessa muussa hyvä koulussa. On musiikillisesti lahjakas ja samoin käsitöissä ja piirtämisessä. Saa pelkiä täysiä pisteitä kokeista. Silti hän ei näitä taitoja niin arvosta. Liikunta on kuitenkin niin arvostettu juttu tuon ikäisten poikien keskuudessa.

Sinuna olisin tod huolissani kun tyttösi ei jaksa edes kiinnittää huomiota vaatteisiin tai kammata hiuksiaan! Selvästi hän on masentunut. Suurin syy tähän on varmasti se että hän tuntee jääneensä siskonsa varjoon ja on tajunnut ettei oma äiti arvosta häntä :-( Nyt pikaisesti sulle asennemuutos ja tytöllesi jutteluapua! Ettei lopputulos oo joidenkin vuosien päästä esim. tytön itsemurha.

Minä olin juuri tuollainen teini-ikäinen, jota oman ulkonäön hoitaminen ei kiinnostanut juuri ollenkaan. En väkerrellyt kampauksia, en opetellut meikkaamaan, en etsinyt vaatteita kaupoista. Eivät ne asiat vaan tuntuneet yhtään tärkeiltä. Ekat meikkaus- ja hiustenlaittoyritelmät alkoivat vasta joskus 17-vuotiaana. Nykyään kyllä huolehdin ulkonäöstäni. :)

on oikeasti kömpelö ja motorisesti hidas ja keskittyminen on vaikeaa. Poika on tokalla ja asia vaikuttaa jo selvästi hänen itsetuntoonsa ja hän kokee olevansa usien huono ja erilainen. On myös ainoa omanlaisensa luokallaan.

Joka ilta kehun häntä jostain asiasta ja halin paljon ja kannustan. Hän on luokan parhaita uimareita ja "kelluntamestari". Lisäksi aina korostan hänen luovuuttaan, oikeasti hienoa huumorintajuaan, kiinnostustaan uusin asioihin ja hyvää mielikuvitustaan. Pienelle pojalle ja tytölle varmasti myös on rankkaa olla erilainen ja se aiheuttaa myös yksinäisyyttä. Koittakaa vanhemmat jaksaa kannustaa ja rakastaa myös näitä erityislapsia, kaikki ovat hyviä jossain.

Mitenköhän tämä nykyinen fitness-buumi nuorten naisten keskuudessa vaikuttaa kouluikäisten tyttöjen sosiaaliseen hierarkiaan, eli ovatko uhreilullsiet lihaksikaskroppaiset tytöt cooleja ja "laihat läskit" ja lihavat epäcooleja? Vai vaikuttaako mitenkään?

Kyllä tilanne poikasi kohdalla näyttää surkeasti. En sano, että peli on pelattu, mutta tosiasia on se, että poikasi voi unohtaa yliopisto- tain AMK-opinnot tulevaisuudessa, sillä jos liikunta tuottaa noi suuria vaikeuksia, ei korkeakouluopiskelusta tule mitään.

Motorinen kömplelyys on ehdoton este ja haitta nykyisin työmarkkinoilla ja on todella vaikea löytää mitään mielekästä työtä, jos ei osaa liikuntoa kuten normi-ihmiset. 

Eipä tuo mun poikani ole kovin liikunallinen, mutta kyllä hänellä on samanhenkisiä kavereita. Tykkää kuitenkin liikkua. Pojan kanssa kannattaa kävellä ja pyöräillä, hiihtää ja antaa mennä omaan tahtiin. Niin mekin on oman poikamme kanssa tehty, niin ei ihan sisälle jumiudu. Itse olin koululiikunnassa surkea, mutta olen silti aina harrastanut liikuntaa omaksi ilokseni. Nykyisin käyn kuntosalilla, hiihdän ja lenkkeilen. Teen omia juttujani, enkä vertaa itseäni muihin. Uimassakin olen käynyt, mutta sen jouduin lopettamaan kun iho ei oikein kestänyt. 

Noin pienen lapsen kanssa liiku itse, niin kunto kasvaa huomaamatta. Menkää pojan oman tahtiin. Meillä tämä ei liikunallinen poika sai lukiossa liikunnasta sekä minun että omaksikin ammattikoulussa parhaan mahdollisen arvosanan, kun siellä oli opettajalla muut arviontiperusteet kuin suorittaminen: Asenne, osallistuminen, välineet... Heillä toki liikunta oli vähän erilaista, tekivät äänestyksellä valittuja juttuja: Uinti, keilaus, sähly...mitään lento- ja jalkapalloja he eivät kuulemma pelaneet ollenkaan, kun niille oli ollut vain pari kannattajaa. Jotain pakollisia siinäkin oli ollut, mutta niissäkään ei ole ollut kilpailua. 

[quote author="Vierailija" time="09.06.2013 klo 06:50"]

Eipä tuo mun poikani ole kovin liikunallinen, mutta kyllä hänellä on samanhenkisiä kavereita. Tykkää kuitenkin liikkua. Pojan kanssa kannattaa kävellä ja pyöräillä, hiihtää ja antaa mennä omaan tahtiin. Niin mekin on oman poikamme kanssa tehty, niin ei ihan sisälle jumiudu. Itse olin koululiikunnassa surkea, mutta olen silti aina harrastanut liikuntaa omaksi ilokseni. Nykyisin käyn kuntosalilla, hiihdän ja lenkkeilen. Teen omia juttujani, enkä vertaa itseäni muihin. Uimassakin olen käynyt, mutta sen jouduin lopettamaan kun iho ei oikein kestänyt. 

Noin pienen lapsen kanssa liiku itse, niin kunto kasvaa huomaamatta. Menkää pojan oman tahtiin. Meillä tämä ei liikunallinen poika sai lukiossa liikunnasta sekä minun että omaksikin ammattikoulussa parhaan mahdollisen arvosanan, kun siellä oli opettajalla muut arviontiperusteet kuin suorittaminen: Asenne, osallistuminen, välineet... Heillä toki liikunta oli vähän erilaista, tekivät äänestyksellä valittuja juttuja: Uinti, keilaus, sähly...mitään lento- ja jalkapalloja he eivät kuulemma pelaneet ollenkaan, kun niille oli ollut vain pari kannattajaa. Jotain pakollisia siinäkin oli ollut, mutta niissäkään ei ole ollut kilpailua. 

[/quote]

Siis tuli sekava viesti, poika kävi kaksoistutkinnon ja liikunnan numero tuli ammattikoulusta. Korjailin vähän niin pyyhkiytyi osa pois. 

[quote author="Vierailija" time="08.06.2013 klo 18:54"]

Nostan, kun itsellä on samanlainen tilanne. Lapset ovat poikia eivätkä oikein pärjää liikunnassa. Minulle kelpaavat toki oikein hyvin noinkin, mutta sydäntä särkee usein kun näkee kuinka ulkopuoliseksi he jäävät poikien porukasta :(

[/quote]

Minkä ikäisiä lapsesi ovat?

Itselleni urheilu ei ole erityisen tärkeää, mutta samalla tavalla tiedostan sen olevan usein tärkeää poikien maailmassa. Eskarissa poikamme oli aika yksinäinen, ei päässyt poikien joukkoon. Ekalla sitten uskalsi etsiä kavereita tytöistä ja hänestä tulikin varsin suosittu kaveri. Pian hänen ja tyttöjen leikkeihin seurasi pari muutakin poikaa, jotka hekään eivät jaksaneet potkia palloa kaikkia välkkiä. Vapaa-ajalla poikamme oli suosittu kaveri myös poikapiireissä, koska jutteli mielellään tk-peleistä ja toki pelasikin (vaikka meillä tiukat rajat, mutta ostettiin konsoli ihan kavereiden metsästyksen takia). Tokalla sai jopa "kiva kaveri" -stipendin, koska oli kaveri sekä monien tyttöjen, että poikien kanssa.

Kolmannella se sähly- ja jalkapalloporukka selvästi väheni ja suurempi osa pojista alkoi näyttää muita kiinnostuksenkohteitaan. Musiikki yhdisti poikamme yhteen poikaan ja lautapelit ja kirjat/kirjoittaminen toiseen. Tytöt jäivät hitusen taka-alalle.

Tässä vaiheessa huahdin helpotuksesta. Liikunta onnistui ihan riittävän hyvin (kunto kohdallaan, vaikka palloa ei saisi kiinni vaikka käteen annettaisiin) mutta poika selvästikään halunnut kuulua urhilijoiden joukkoon vaan haki ja sai kaverinsa eri piireistä (kuten isänsä ja minäkin aikoinaan).

En sitten tiedä miten jatkossa menee. Nyt ainakin vaikuttaa hyvältä.

up