Onko äiti aina velvollinen uhraamaan oman elämänsä vammaisen lapsen vuoksi?

Downeja taas ei laitoksissa ole, koska heidän hoitonsa harvoin on ylitsepääsemättömän raskasta kotonakaan ja aikuisena he taas selviävät asuntoloissa. Tosin, kyllä vaikeahoitoinen downkin voi asua muualla kuin kotona,jopa lapsena, jos kotiväen voimat eivät riitä.Eikä mitään velvollisuutta ole yli voimiensä rehkiä, vaikka olisi täysin tietoisesti vammaisen lapsen synnyttänyt.Ei ole mitään erikoisen ylevää siinä, että vastustaa toisen elämän lopettamista. Se on ihan normaalia ajattelutapaa useimmille. Tai niin sitä ainakin kuvittelisi. Tiivistetysti voi sanoa näin: Suurin osa niistä laitoksiin luovutetuista lapsista on vammaisia sellaisen syyn takia, jota ei siköaikana ole tutkittu tai usein ei edes olisi voitu tutkia.

olen vammaisen lapsen äiti. ja en suo tätä elämää kellekkään. Enkä ehkä jaksa itse tätä kauan. Kaikki sosiaalinen elämä loppui lapsemme syntymään. Ei enää matkoja kukaan ei tule kylään. itse emme voi käydä missään. olemme kaikesta pihalla. Yhteiskunta ei tue tänä päivänä mitään. Turha kuvitella sellaista. Voinen sanopa että elämämme on vain sairaala koti kauppa illalla muuta ei sovi elämään. Perhehoidot joissa lapsi joskus ollut ei ota toista kerta.. että näin. Ja huom. lapsemme ei lennä koskaan pesäsät itse on kymmenen vuotias ja noin puolitoista vuotiaan vauvan tasolla. vaipat ja kaikessa autettava.

Mikä vamma lapsellasi on? Miksi eivät ota toista kertaa? Eikö ole muuta vaihtoehtoa tilapäishoitoon kuin yksityiset perheet? Lapsesi ei varmaankaan itse lennä pesästä, vaan sinun täytyy se paikka hänelle etsiä. Tarvitset apua. Mikä on se kaupunki, joka ei tule vastaan millään tavoin? Siellähän rikotaan lakeja. Ymmärrän, että sinulla ei ole voimia vaatia, mutta yritä kuitenkin vielä. Voisitko ajatella, että lapsesi muuttaisi nyt jo pysyvästi jonnekkin muualle?

että onko se vaikeastivammaisen oma elämä niin hauskaa, että sitä kannattaa elää vuosikymmeniä. Tai arvostaako hän itse omaa elämäänsä. Voisin kuvitella, että jos vaikka itse menettäisin kokonaan liikuntakykyni, niin itsemurha olisi varteenotettava vaihtoehto.

olen vammaisen lapsen äiti. ja en suo tätä elämää kellekkään. Enkä ehkä jaksa itse tätä kauan. Kaikki sosiaalinen elämä loppui lapsemme syntymään. Ei enää matkoja kukaan ei tule kylään. itse emme voi käydä missään. olemme kaikesta pihalla. Yhteiskunta ei tue tänä päivänä mitään. Turha kuvitella sellaista. Voinen sanopa että elämämme on vain sairaala koti kauppa illalla muuta ei sovi elämään. Perhehoidot joissa lapsi joskus ollut ei ota toista kerta.. että näin. Ja huom. lapsemme ei lennä koskaan pesäsät itse on kymmenen vuotias ja noin puolitoista vuotiaan vauvan tasolla. vaipat ja kaikessa autettava.

Eikö ole mitään mahdollisuutta saada lasta johonkin laitokseen esim. 2-3 kuukaudesta? Sinullahan on lakisääteinen oikeus omaishoitajan vapaaseen.

olen vammaisen lapsen äiti. ja en suo tätä elämää kellekkään. Enkä ehkä jaksa itse tätä kauan. Kaikki sosiaalinen elämä loppui lapsemme syntymään. Ei enää matkoja kukaan ei tule kylään. itse emme voi käydä missään. olemme kaikesta pihalla. Yhteiskunta ei tue tänä päivänä mitään. Turha kuvitella sellaista. Voinen sanopa että elämämme on vain sairaala koti kauppa illalla muuta ei sovi elämään. Perhehoidot joissa lapsi joskus ollut ei ota toista kerta.. että näin. Ja huom. lapsemme ei lennä koskaan pesäsät itse on kymmenen vuotias ja noin puolitoista vuotiaan vauvan tasolla. vaipat ja kaikessa autettava.

Eikö ole mitään mahdollisuutta saada lasta johonkin laitokseen esim. 2-3 kuukaudesta? Sinullahan on lakisääteinen oikeus omaishoitajan vapaaseen.

siis 2-3 PÄIVÄÄ kuukaudesta

Musta on kurjaa, että vammaiset niputetaan samaan sarjaan. On olemassa niin erilaisia vammoja, esim. voi olla vain liikuntavamma tai sitten lapsi voi olla syvästi kehitysvammainen. On aivan erilaista hoitaa lasta, joka kehittyy henkisesti ja jonka kanssa kommunikaatio ja vuorovaikutus on palkitsevaa kuin hoitaa lasta, joka ei reagoi vuorovaikutukseen.



Lisäksi pahasti liikuntavammaisen lapse hoitaminen käy aika raskaaksi, kun lapsi kasvaa, ja pitää nostella jne...usein yhtä vammaa seuraa toinen, eli sitten voi joutua tekemään jos jonkinlaisia hoitotoimenpiteitä päivän kuluessa.

tukea. Lapsi käy välillä viikon hoidossa, noin kerran kuussa, ja vanhemmat saavat levätä. Ja kotipäivinäkin lasta haetaan muutamaksi tunniksi päivässä hoitoon. Toki se on rankkaa, eikä äiti ole töissä, mutta oma lapsihan siinä on kyseessä.



Tuntemani down-lapset sen sijaan käyvät 'normaaleja' kouluja ja päiväkoteja pienryhmissä.

Monet siihen pystyvät. 9 on hoitanut syvästi vammaisia lapsia, siis vaikeampi aste vielä, kun vaikea vamma.

Asteet menee näin: Lievä, keskivaikea, vaikea ja syvä.

Vaikeasti kehitysvammainen voi ihan hyvin kävelläkkin, muttei ymmärrä puhetta tai puhu.

Lisäoireet on sitten yksilöllisiä.

Tosin elämää se kyllä vähän karsii, ihan kaikkeen ei voi mennä tai meillä mennään, mutta eri aikataululla ja harjoittelua on vaatinut puheenymmärtämis vaikeuksien takia.

Meillä aste siis keskivaikea.

että onko se vaikeastivammaisen oma elämä niin hauskaa, että sitä kannattaa elää vuosikymmeniä. Tai arvostaako hän itse omaa elämäänsä. Voisin kuvitella, että jos vaikka itse menettäisin kokonaan liikuntakykyni, niin itsemurha olisi varteenotettava vaihtoehto.

Et varmaan ole ollut tekemisissä vammaisten kanssa? Suurin osa vammaisista lapsista on ollut sitä syntymästään asti. He ovat kasvaneet ja tottuneet elämään vammaisina, ei se ole heille mikään "juttu". Ehkä murrosiässä asia voi tulla pohdinnan kohteeksi, mutta moni vammainen lapsi elää hyvää elämää, he saavat osakseen todella paljon hoivaa, huolenpitoa ja huomiota.

se on erityislasten vanhempien oikeus, jopa velvollisuus. Mitään ei saa hakematta ja vaatimatta eikä välttämättä silloinkaan. Kunnat yrittävät laistaa lakimääräisistäkin velvollisuuksista!



Mutta minusta koko kysymys on outo. Totta kai äidit ja isät ovat velvollisia huolehtimaan lapsistaan ja tinkimään omasta mukavuudestaan, olivat lapset sitten terveitä, vähän tai paljon "viallisia". Elämä ei mene niin, että siitä voi kesken heittäytyä sivuun, jos ei ole niin kivaa kuin tahtoisi!



Ja vaikka lapsi olisi täysin autettava ja vaikeasti vammainen, hänen vanhemmuudestaan voi saada paljon - näin olen vaikeavammaisten vanhemmilta oppinut. Kaikki eivät jaksa ja kestä sitä yhtä hyvin kuin toiset, mutta kaikenlaiseen rooliin kasvaa kummasti.



Mikä ei toki tarkoita, että sen varjolla voisi yhteiskunta livetä auttamisvastuustaan. Yhteiskunnan laatu mitataan sillä, miten se auttaa ja huolehtii heikoimmistaan.

Vaikeasti monivammainen lapsi voi elää ihan hyvää elämää. Itselläni vaikeasti cp-vammainen lapsi jolla on melkein kaikki liitännäis oireet mitä cp:seen voi liittyä. Meidän lapsi tulee aikanaan muuttamaan kotoa pois. Kaikki vammaiset muuttavat aikuistuttuaan pois kotoa jos vain vanhemmat suovat sen.

Jos et itse jaksa hoitaa lastasi niin suomessa on ihan hyviä paikkoja mihin vammaisen lapsen voi sijoittaa. Unohda muiden syyllistäminen ja moralisointi koska kukaan muu joka elää tätä arkea 24/7 ei voi asiaan sanoa yhtään mitään. Itse sinä tiedät teidän resursit ja jos ei jaksa niin ei jaksa.

vammaisesta lapsesta sitten huolehtisi, ellei äiti? Isät tai muut sukulaiset harvoin vaivautuvat huolehtimaan. ja yhteiskunnalta saatu huolenpito, no siihen ei sisälly rakkautta jota jokainen meistä tarvitsee.

Huonosti on lapsella asiat jos edes äiti ei välitä. Toivottavasti äiti kuitenkin onnistuu hankkimaan hoitoapua vammaiselle lapselleen. Terveille lapsille olisi hyvä, jos he saisivat oppia rakastamaan myös vammaista sisarustaan. Ja huolehtimaan hänestä kykyjensä mukaan. Etteivät oppisi että jos olet vammainen, sinulla ei ole arvoa eikä sinusta tarvitse välittää.

Jokaisesta meistä voi tulla vaikeasti vammainen vaikkapa onnettomuuden tai sairauden johdosta.

Onko äiti aina velvollinen uhraamaan oman elämänsä vammaisen lapsen vuoksi? Onko vaikeasti vammaista lasta pakko hoitaa, vaikka vanhempien ja muiden lasten elämä siitä muuttuu todella paljon? Onko vaikeasti vammainen lapsi hoidettava koska on sellaisen synnyttänyt, pitääkö normaalista elämästä luopua?

Mihin asti tämä velvollisuus sitten kestää, koska saa pyytää yhteiskunnan apua?

Pitääkö sellainen elämä vain hyväksyä, että koskaan ei voi kylään tai matkalle lähteä? Ja muukin elämä on hyvin rajoittunutta?

Tottakai yhteiskunnan apua kannattaa pyytää, mutta kyllä lähtökohta on se, että vanhemmat rakastavat lapsiaan.

Lähtökohtaisesti, kun leikkiin ryhtyy, kummankin vanhemmista pitäisi olla valmis ottamaan seuraukset vastaan oli ne sitten mitä tahansa. Silti ymmärrän olevan elämäntilanteista, joissa vanhemmista ei vain ole siihen.

Hae apua niin paljon kuin mahdollista. Ota vastaan tilapäishoito ja vaadi sitä. Jos tilapäisjaksotkaan muualla hoidossa eivät auta, laita haku pysyvään hoitopaikkaan kodin ulkopuolelle. Muutkin kuin omat vanhemmat voivat lasta hoitaa. Ja ihan jokainen vammaisen omainen: Viimeistään lapsen lähestyessä täysi-ikäisyyttä alkakaa hakea sitä omaa kotia lapselle.

tai olla aiheuttamatta kenellekään muuta vahinkoa. Lapsen saa antaa pois eikä yhteiskunta voi vanhempia velvoittaa hoitamaan ainuttakaan lasta, jota vanhemmat eivät halua.



Voi olla että mulla ei ole moraalia, mutta ei se haittaa

Siis perheitä, joissa on vaikeasti vammainen lapsi?



Minä tunnen pari, eikä niissä perheissä elämä ole loppunut. Katsos ne vammaisetkin kasvavat, ne lähtevät kouluun, käyvät kuntoutuksissa, aikuisiässä muuttavat omiin palvelutaloihin/laitoksiin. Ainakin se on mahdollista, ei kenenkään ole pakko olla 24/7 vammaisen lapsensa kanssa.



AP. on olemassa muitakin sävyjä kuin musta ja valkoinen.

Totta kai moraalittomuus haittaa. Tietysti jokainen (äiti ja isä) on ensisijaisesti vastuussa lapsestaan. Ei se lapsi ole jokin kulutushyödyke jonka kuluttaja tilaa ja sitten palauttaa jos se onkin viallinen.

Olen ollut töissä vaikeavammaisten hoitolaitoksessa. Siellä oli lapset, joiden äidit eivät olleet halunneet "uhrautua". Lapset olivat 0-18 v., vanhemmat kävivät katsomassa noin kerran kuussa.

Jos ei itse jaksa, lapsen voi laittaa laitokseen muiden hoidettavaksi. Periaatteessa lapsi voi olla hoidettavana syntymästä kuolemaansa saakka.