Onko äiti aina velvollinen uhraamaan oman elämänsä vammaisen lapsen vuoksi?

Surullista. Tajuan kyllä, että oikein vammaisen lapsen hoitoon ei monenkaan resurssit riitä, mutta kai siellä laitoksessakin voisi lasta edes hoitaa itse päivittäin?

Oliko siellä sellaisia lapsia jotka tajusivat tilanteen?

Tähän laitokseen oli lapsia sijoitettu jopa satojen kilometrien päästä kotoaan. Ei vanhempien ole mahdollista tulla hoitamaan lastaan päivittäin jo matkankin takia, hyvä jos viikottain.

Periaatteessa joo, vanhempien on mahdollista osallistua lapsen hoitoon vaikka päivittäin. Lapsia oli ko. laitoksessa jopa satojen kilometrien päässä kotoaan, joten vanhemmat kävivät pääasiassa viikonloppuisin, joillakin ehkä kerran kuussa.

Useimmat ovat niin vaikeavammaisia, etten tiedä tajusivatko tilannnetta. Eivät varmaan kaikki. Jollakin tapaa kyllä tunsivat vanhempiaan näiden vieraillessa.

mitä tarkoittaa VAIKEAvammainen. Eli ei liiku itse, ei puhu, hyvä jos kommunikoi mitenkään - makaa vaan kippurassa ja kuolaa, ei välttämättä kuule tai näe..



Mutta itse asiaan. Kyllähän vanhemmilla on oikeus ihan tervekin lapsi hylätä. Siksi kai adoptio on olemassa.

Toivottavaa tietysti olisi ettei vammaista lasta hylättäisi, vaan rakastettaisiin. Mutta jos hoito on todella työlästä ja sitovaa (saa usein esim kohtauksia, kasvaessaan raskas liikutella..) niin toki on oikeus hakea apua. Ei kaikkea ole pakko yksin jaksaa.

että olisin omistanut elämäni lapselleni jos tämä olisi ollut vammainen. Ei ollut vammainen ja tein vielä 4 muutakin lasta ja omistauduin heille.



Meitä äitejä on erilaisia... mutta pitäisin kuitenkin lähtökohtana sitä, että jos seksiä on valmis harrastamaan niin on valmis kantamaan seuraukset, oli ne sitten mitä tahansa. Itseäni auttaa jaksamaan mm. usko Jumalaan ja siihen että elämän perimmäinen tarkoitus on olla hyvä (kun näin tekee, tulee se muukin siinä sivussa, rakkaus, onni jne).

Helppo sanoa, kun kaikki lapsesi ovat terveitä.

Niin, kysymys on tosiaankin vaikeavammaisista. Lapsista, jotka eivät koskaan ole puhuneet, eivätkä ymmärtäneet toisten puhetta, liikkuneet, syöneet, vaan ruoka on aina annettu nestemäisenä nenämaha-letkulla, ovat kipeitä koko ajan vammojensa tähden ja kovan lääkityksen alla.

Ei ole ihme, jos kaikki eivät jaksa hoitaa kotona.

Ymmärtänyt, että pitää vaan maata kippurassa ja kuolata. Luulin että vähempikin riittää.

Siis perheitä, joissa on vaikeasti vammainen lapsi?

Minä tunnen pari, eikä niissä perheissä elämä ole loppunut. Katsos ne vammaisetkin kasvavat, ne lähtevät kouluun, käyvät kuntoutuksissa, aikuisiässä muuttavat omiin palvelutaloihin/laitoksiin. Ainakin se on mahdollista, ei kenenkään ole pakko olla 24/7 vammaisen lapsensa kanssa.

AP. on olemassa muitakin sävyjä kuin musta ja valkoinen.

Tarkoitan nyt näitä tapauksia, että on täydet syyt odottaa, että lapsi on esim. down tai muuten vammainen, eikä siltikään käydä testeissä eikä tehdä aborttia, vaikka tulokset kertoisivat, että vammainen on tulossa. Ihmiset, joilla on yleviä periaatteita siitä, miten vammaisetkin ovat ihmisiä ja kaikki on otettava, mitä tulee, ovat enemmän velvollisia elämään periaatteensa mukaan kuin muut.

ja hoitaakin voimiensa rajoissa. Ehdottomasti pitää olla tilapäishoito vaikeavammaisella. En tuomitse jos laittaa vihanneksen laitokseen. Sellainen on tuntunut pahalta, että suhteellisen toimintakykyinen vammainen laitettiin laitokseen, ja vanhemmat jättivät ihan kokonaan hänet.

-17-