Risut ja ruusut aikamme senioreille, siis vanhempienne ikäpolvelle!

kuuluvana olen ilmeisesti syyllinen lähestulkoon kaikkeen pahaan, mitä maailmassa tapahtuu. Mutta onneksi minä ja monet muut samanikäiset ymmärrämme, että nämä katkeran mielenilmaukset meitä kohtaan ovat yksittäistapauksia, sillä ainakin minun ystävä- ja tuttavapiirissäni me isovanhemmat koemme tärkeimmäksi asiaksi lastemme ja lastenlastemme kaikkinaisen tukemisen, niin henkisen kuin taloudellisen. Eikä se edes välttämättä vaadi rahaa, vaan pelkkä läsnäolo, hellyys ja lastenlapsille annettu aikakin jo riittaa pitkälle.

En voi ollenkaan ymmärtää niitä vanhempia ja isovanhempia, joille ei ole itsestäänselvyys, että omia lapsia autetaan elämän alkuun, kun kerran siihen olisi mahdollisuus!

Olemme puolisoni kanssa ikionnellisia siitä, että välimme omiin lapsiimme ovat läheiset ja kiinteät.

Huomaatteko että tänne on tullut isovanhempia puolustamaan rintamaansa. Vissiin sen verran kuumana käynyt juttu seniorinetin puolella että ovat tulleet tälle puolelle. Kiva juttu.

Ehkä vanhempi sukupolvikin voisi jo uskoa, että heissäkin on niin moneen lähtöön porukkaa. Jos yksi tykkää lastenlasten kanssa oleilusta ja lastensa auttamisesta, ei se tarkoita sitä että kaikki olisivat samanlaisia. Minä ainakin olen todella katkera äidilleni, joka ensin itse hoidatti minut ja siskoni anopillaan ja nyt tekee kaikkensa ettei tarvitsisi nähdä meidän lapsia tai ainakaan hoitaa heitä. No ei tupata kun ei tykätä. Äitini oli alle viisikymppinen kun tuli mummoksi, nyt kuusikymppinen, eli ei todellakaan mikään ikäloppu seniori kyseessä.

Olen vuonna 1947 syntynyt nainen, siis 61v. synnyin itäsuomessa pienviljelijäperheeseen vanhimpana tyttärenä. Äiti hoiti kotona lapsia ja muutamaa lehmänkantturaa. Ei ollut sähköjä eikä mitään mukavuuksia. Jälkeeni syntyi vielä 4 lasta joista yksi kuoli pienenä. Isä yritti haalia perheelle leipää metsätöistä vaikka oli vaikeasti vammainen sotainvalidi. Meillä asuttiin kahden huoneen mökissä ja nukuttiin siskonpedissä. Nähtiin joskus nälkää. Muuta syötävää ei ollut kuin omista lehmistä saatava voi ja maito sekä kala. olisimme nähneet nälkää ilman järvestä saatua kalaa.

Jouduin tekemään todella raskasta työtä kotona aivan lapsesta saakka. Sitten kun olisin halunnut mennä kouluun, vaikkapa lukioon niin siihen ei ollut mitään mahdollisuutta. Menin sellaiselle alalle jossa koulu maksettiin omalla työllä. kun sain ammatin olin silloin 16 vuotias. Koko ikäni olen tehnyt raskasta työtä ja nautin nyt ruhtinaallista 1000 euron eläkettä. Kyllä ihmetyttää lukea tuollaista tekstiä.



Näille kirjoittajille sanoisin, Jos elonpäiviä teillä riittää niin miten sitten kun itse olet 60+. Takuuvarmasti sitten muistat nämä sanasi jos et ole dementoitunut höperö.



Ihmisen pitäisi ajatella ennenkuin menee kirjoittamaan jotakin noin kärkevää ja syyllistämään kokonaista ikäryhmää.

Hehän ovat suurin osa köyhistä oloista, yleisimmät ammatit on rakennusmies ja siivooja. Harva kävi kouluja pitkään ja pienestä aloittivat. Lapsilleen ovat todellakin antaneet kaiken, nyt auttavat taloudellisesti ja hoitamalla lapsia. Itse ovat usein nuukia, jotta lapsille on enemmän annettavaa.



JA tuo EPÄEKOLOGISUUSVÄITE??? Käsittämätön! Okei, heidän ekologisuutensa on toisenlaista kuin meidän nuorempien, mutta varmasti elävät ekologisemmin kuin me. Kierrätys on yksi pikkujuttu verrattuna siihen, että he eivät läheskään kaikki matkusta, keräilevät marjoja, pitävät asuntonsa viileinä, mökkikin on usein aika alkeellinen. Vanhoissa vaatteissa kuljetaan ja sohvatkin uusitaan kerran kolmessakymmenessä vuodessa. Mitäs me nuoremmat ollaan? Kertakäyttö-kerska -kuluttajia me ollaan. Tekopyhästi lajitellaan jotain ehkä tarmokkaammin, mutta samalla vaaditaan paljon enemmän luontoa kuormittavia mukavuuksia ja mökitkin pitää olla täyslämpimiä talviasuttavia.

minusta kyllä tuntuu että tuo isäsi kertomus opiskelemaan pääsystä on legendaa.



Suuret ikäluokat pyrkivät jopa oppikouluun.

meitä on muuten tosi paljon täällä. Siis isovanhempia. Totta ihmeessä. Täytyyhän meidän nyt edes yrittää ymmärtää teitä. Jos emme olisi tällä palstalla, ihmettelisitte, että ei edes kiinnosta. Ja jos olemme, ihmettelette, mitä helkkaria täällä kuhnimme. Jeps. Ole siinä sitten empaattinen.

He ovat ikänsä raskasta työtä tehneitä ihmisiä, joille oli kunnia-asia selvitä omillaan ja tehdä työtä. Koulunkäyntiin ei ollut juuri mahdollisuutta evakon ja pientilallisen lapsilla. He olivat äärimmäisen säästäväisiä ja todella ahkeria ja omaisuutta kertyi hyvin, vaikka he läksivät tyhjästä liikkeelle. Toisaalta inflaatio ja devalvaatiot pitivät huolta siitä, että lainat hoituivat lähes itsestään. Isä on kuollut jo, mutta äiti on 80-vuotias ja täysin terve. Lapsenlapset ovat olleet kaikki kaikessa, mutta hoitoapua emme heiltä saaneet, ihan siksi ettei äiti ole "uskaltanut" hoitovastuuta ottaa.



Meille lapsille tähdennettiin kotona, että opiskeleminen on hyvin tärkeää ja samoin omillaan toimeen tuleminen kunnia-asia. Sillä kotikasvatuksella esimerkiksi nykyaikainen vanhempien lasten hoitoonvienti vauvalomalla ilman sen kummempaa syytä ei kerta kaikkiaan tulisi kysymykseen.

minä synnyin tosin muutama vuosi mainitsemasi jälkeen mutta nyt kyllä tuntuu siltä, että sinulla, tuon alla kirjoittama, on ollut todella ikävät kokemukset "meidän ikäisistämme".

Kerronpa sinulle omasta elämästäni:

synnyin 1950-luvun puolivälissä; olin pikkusisko ja sain kulkea isoveljen vaatteissa; jotka kaiken lisäksi olivat aina parsitut, niin että minua nolotti ihan hemmetisti./i]

Nuoret odottavat, että isovanhemmat antaisi perinnöt etukäteen, hoitaisi heidän lapset ja ottaisi koko vastuun pois heiltä. 70-luvulla syntyneet sai käydä peruskoulun, oli välipalat ja muut. Ei ole tarvinnut käsin pestä harsovaippoja ja viedä lasta 3 kuisena hoitoon. Nykyään saa jopa esikoisen päivähoitoon ja maata vauvan kanssa kotona ja kääntää kylkeä ja kaukosäätimellä vaihtaa kanavaa.



Omat vanhempani ovat vanhempia kuin suuret ikäluokat. He elivät evakkoajat ja muut. Veljeni kuuluu suuriin ikäluokkiin. Hän lähti kotoa 15 vuotiaana ammattikouluun ja näki nälkää hommatessaan ammattia. Piharakennuksessa asuivat kun perustivat perheen ja VVO.n vuokra-asunnon saivat kuin taivaan lahjana. Vaimo hoisi perhepäivähoitajana lapsia, koska ei halunnut viedä lapsia hoitoon muutaman kuukauden ikäisenä. Asuin heillä opiskeluaikana ja kyllä penniä venytettiin ihan todella, että saivat rahat riittämään. Silti ottivat iltatähtisiskonsa kaksioon asumaan. Itse nukkuivat olohuoneessa, minä heidän lastensa kanssa makuuhuoneessa.



Nykyään veljen vaimo tekee vuorotyötä ja hoitaa lapsenlapsia kaikki vapaapäivät ja lomilla on lapsenlapset heillä. Ovat maksaneet vaunut, vaatteet, pyörät, luistimet, kaiken mahdollisen lapsenlapsilleen. Hieman autettu asuntolainoissakin. Minua oikein suututtaa joskus heidän lapsiensa itsekkyys. Ajatus on, että vanhat kulutetaan ensin pois, sitten on vasta heidän vuoro. Eletään leveästi ja odotetaan, että isovanhemmat pelastaa. Ja lapsi pannaan isovanhemmille aina kun mahdollista, että saa levät ä(hmmm....)



Lisäksi suuriin ikäluokkiin kuuluva veljeni vaimonsa kanssa huolehtivat vielä vanhemmistani. Siivoukset, kauppareissut, lääkärikäynnit jne.



Siinäpä itsekäs ikäluokka.



Ja tämä ei ole ainoa tarina vaan samaa olen seurannut naapurin rouvaltakin. Joka viikonloppu oli lapsenlapset hoidossa, että nuori äiti sai levätä. Itse kulkee vanhassa toppatakissa, että rahaa riittää aikuisille lapsille kun äiti haluaa olla kotihoidontuella, eikä mene töihin. Viikolla on vielä palkkatyö päälle.

Just tätä itkuvirttä ne suuret ikäluokatkin vääntää, haukutaan nuorisoa pullamössöksi ja itsellä on ollut olevinaan niin kovin rankkaa. Minusta se on asennekysymys. Lainoja ja niiden ehtoja lukuunottamatta minun elämäni on ollut miltei pilkulleen samanlaista kuin tämän kirjoittajan, paitsi että synnyin v. 1976 enkä jostain syystä edes kärsinyt veljien paikatuissa vaatteissa kulkemisesta, en televisiottomuudesta enkä 12-vuotiaana aloitetuista kesätöistä....

Lainan sain tosin paremmin ehdoin ja aikaisemmin, ja asun väljemmin kuin tämän kirjoittaja. Mutta toisaalta ahtaammin kuin omat vanhempani tai itse lapsuudessani.

Lisäksi suuriin ikäluokkiin verrattuna tämän päivän 30-40 -vuotiaat ovat henkisesti monella tavoin paljon tiukemmalla kuin vanhempiemme ikäpolvi, johtuen työelämän sekä myös perhe-elämän tiukentuneista vaatimuksista. Kokopäivätyötä oli ennen jokaiselle, ei pelkkää pätkätyökierrettä vaan kestäviä työsuhteita ja työelämän vaatimukset sekä rytmi jotakin toista kuin tänä päivänä. Myös lasten kasvatuksessa tänä päivänä ollaan a) yksin b) kaikki pitää tehdä huomattavasti paremmin kuin vanhempiemme aikaan. Tarkoitan nyt sitä, että minä ja lapsuudenystäväni kasvoimme, ei meitä kasvatettu. Laitettiin pihalle noin 4-5 -vuotiaasta yksin leikkimään illat pitkät ja se oli siinä. Tänä päivänä saisi syytteen heitteillepanosta jne, en tarkoita, että silloinen käytäntö olisi hyvä, mutta kyllä se vaan aikuisille oli HELPPOA.

minä synnyin tosin muutama vuosi mainitsemasi jälkeen mutta nyt kyllä tuntuu siltä, että sinulla, tuon alla kirjoittama, on ollut todella ikävät kokemukset "meidän ikäisistämme".

Kerronpa sinulle omasta elämästäni:

synnyin 1950-luvun puolivälissä; olin pikkusisko ja sain kulkea isoveljen vaatteissa; jotka kaiken lisäksi olivat aina parsitut, niin että minua nolotti ihan hemmetisti.

ihan aiheesta syytetäänkin, eikä yksittäistä ihmistä.

Toivon että oma elintasoni nousisi yhtä paljon kuin sinun oman elämäsi aikana. Olen kultalusikka suussa syntynyt, kun elintasosi on noussut noinkin paljon, vaikka työpanoksesi kehityksen eteen on ollut ainakin nykymittapuun mukaan pyöreä 0.

Olen vuonna 1947 syntynyt nainen, siis 61v. synnyin itäsuomessa pienviljelijäperheeseen vanhimpana tyttärenä. Äiti hoiti kotona lapsia ja muutamaa lehmänkantturaa. Ei ollut sähköjä eikä mitään mukavuuksia. Jälkeeni syntyi vielä 4 lasta joista yksi kuoli pienenä. Isä yritti haalia perheelle leipää metsätöistä vaikka oli vaikeasti vammainen sotainvalidi. Meillä asuttiin kahden huoneen mökissä ja nukuttiin siskonpedissä. Nähtiin joskus nälkää. Muuta syötävää ei ollut kuin omista lehmistä saatava voi ja maito sekä kala. olisimme nähneet nälkää ilman järvestä saatua kalaa.

Jouduin tekemään todella raskasta työtä kotona aivan lapsesta saakka. Sitten kun olisin halunnut mennä kouluun, vaikkapa lukioon niin siihen ei ollut mitään mahdollisuutta. Menin sellaiselle alalle jossa koulu maksettiin omalla työllä. kun sain ammatin olin silloin 16 vuotias. Koko ikäni olen tehnyt raskasta työtä ja nautin nyt ruhtinaallista 1000 euron eläkettä. Kyllä ihmetyttää lukea tuollaista tekstiä.

Näille kirjoittajille sanoisin, Jos elonpäiviä teillä riittää niin miten sitten kun itse olet 60+. Takuuvarmasti sitten muistat nämä sanasi jos et ole dementoitunut höperö.

Ihmisen pitäisi ajatella ennenkuin menee kirjoittamaan jotakin noin kärkevää ja syyllistämään kokonaista ikäryhmää.

kuin tämä suurten ikäluokkien vanhusryhmä. Yli 60v mutta alle 80v vanhukset ovat usein todella epämiellyttäviä ja itsekeskeisiä ja niiden kanssa on vaikea olla mitenkään päin.



Puhun tässä sekä omista sukulaisistani, että ihan vieraista vanhuksista.

Jos toisten lapsuus on hyvin köyhää, ja sitten he saavuttavat saman elintason, mitä meillä on ollut lapsesta saakka, miksi olisi jotenkin väärin, jos me saamme elää koko elämämme samassa hyvässä elintasossa?

Ja noita mummoilla lapsen hoidattavia kyllä löytyy. Tunnen yhdenkin mummon, jonka tytär hoidattaa vauvaansa mummolla ihan jatkuvasti. Loisii mummolassa hoidettavana itsekin kuin lapsi, ja mummo on ihan uupunut. Ei osaa tätä tyttärelleen itse sanoa, mutta selän takana paljastuu, miten uupunut oikeasti on. Ja tytär on tietenkin elänyt ja elää edelleenkin vanhempiensa rahoilla.

Hävettää tämä oman ikäpolven suhteeton ja kiittämätön narina, tuntuu, että sukupolvemme ei olekaan pullamössösukupolvi vaan narsistisukupolvi.

ihan aiheesta syytetäänkin, eikä yksittäistä ihmistä.

Toivon että oma elintasoni nousisi yhtä paljon kuin sinun oman elämäsi aikana. Olen kultalusikka suussa syntynyt, kun elintasosi on noussut noinkin paljon, vaikka työpanoksesi kehityksen eteen on ollut ainakin nykymittapuun mukaan pyöreä 0.

sietokyvyn yli. Heitä loukattiin.

Risut ja ruusut aikamme senioreille, siis vanhempienne ikäpolvelle! Osallistuvatko esim. tarpeeksi lastenlasten elämään, auttavatko, tukevatko taloudellisesti, ovatko todella terveitä ja varoissaan yms yms.

Menkää seniorinettiin kertomaan mielipiteenne aikamme senioreista ja asennoitumisestanne heihin.

Syntyneet 50-luvun alussa. Lapset on laitettu hoitoon varhain, jopa 8-viikkoisena. Äitiysloma on ollut lyhyt ja opiskelemaan/töihin on ollut kiire. Silloin on yhteiskunnallisista syistä rummutettu naisten asemaa ja panosta työelämässä ja se on näkynyt niissä asenteissa.

Kuitenkin taustalla myös edellisiltä sukupolvilta perittyä hyvän kodinhengettären pakkoa ja rutiineja, joiden vuoksi lasten tarpeet jääneet sitten työpäivän jälkeen siivousten ym. asioiden tieltä. Tämä sukupolvi teki todella töitä ja niitä olikin, siis kodin ulkopuolella, kotona ei vielä ihan toteutunut tasa-arvo, kun isyyslomia ei tunnettu, eikä isääkään vielä huolittu synnytyssaliin. Silti isä saattoi jo tehdä ruokaa ja esim. siivota. Me lapset vietimme pitkiä aikoja yksin hyvin nuorena ja huitelimme omia menojamme, meitä ei paapottu tai vahdittu. Meiltä odotettiin varhaista itsenäistymistä ja pärjäämistä. Omaa avuttomuutta ei viitsinyt edes sanoa, kun piti pärjätä ja olla reipas. Meidät vietiin usein kesäisin mummoloihin viikoiksi ja mummot hoitivat meitä muutenkin paljon. Leireilimme ym. joten omista vanhemmista kesästä ei edes juuri lapsuusmuistoja ole.

Isovanhempina vanhempamme ovat olleet vähän liian nuoria ja vielä tiiviisti kiinni työelämässä ja muussa toiminnassa. Vaikka omat lapset ovat aikoinaan olleet mummoloissa ja mummojen elämässä etusijalla, eivät nämä nykymummot "uhraa itseään ja vapaa-aikaansa" lastenlapsille samalla tavoin kuin äitinsä aikoinaan. Työelämä on vaativaa ja ikää tulee, joten oma aika ja oman itsen toteuttaminen nähdään tärkeänä. Papat ovat yhtä tiukasti kiinni omassa elämässään.

Lapsenlapset ovat tärkeitä, mutta toisaalta eivät mitään arkipäivää tai sellaista mitä haluaisi tai jaksaisi samalla tavalla kuin entisajan mummot. Oma jaksaminen on tärkeintä ja etusijalla ja parisuhteen hoitaminenkin ajaa lastenlasten edelle. Omat lapset on kasvatettu pärjäämään itsenäisinä hyvin varhain- niinpä mekään emme vähässä kysele vanhemmiltamme apua. Suhteet isovanhempiin ovat lämpimät, mutteivät kovin läheiset.

Olen nähnyt paljon poikkeuksia tästä säännöstä. Omassa elämäntilanteessamme näen isovanhemmuuden näin.

joka ilmoittaisi, että jos luokka haluaa opettajaa muistaa jollain, he voisivat käyttää keräysrahat luokan yhteiseen hyvään.



Mutta ei. Opettajat kyllä ahneina ottavat vastaan mielellään isotkin rahalahjat ja lahjakortit.

Vie vähän uskottavuutta.

Osallistuvatko esim. tarpeeksi lastenlasten elämään, auttavatko, tukevatko taloudellisesti, ovatko todella terveitä ja varoissaan yms yms.

Menkää seniorinettiin kertomaan mielipiteenne aikamme senioreista ja asennoitumisestanne heihin.

Osa niistä ei osaa käyttää alkoholia lainkaan ja sen seuraukset näkyy. Tää ei toki koske kaikkia.



Osa on todella terveitä ja liikunnallisia, osa sohvaperunoita tai muuten raskaasta työstä rikki menneitä.



Mun duunari-eläkeläis-vanhemmilla ei ole varoja auttaa meitä, enkä sitä odotakaan. Saman sukupolven appivanhemmilla on varaa, mutta emme sitä heiltäkään odota emmekä pyydä, välillä jotain saamme pyytämättä.



Kummatkaan seniorit ei meidän tapauksessa ole kauheen innokkaita osallistumaan lastenlastensa elämään, tosin vaihtelua senkin asian suhteen on siinä, onko kyseessä miniän vai tyttären lapset... ;)

Sehän on selvä. Aivan yhtä lailla täällä vauvapalstalla ihmiset puolustautuvat kirjoittamalla, että en minä vaan ikinä ole tehnyt noin, älkää yleistäkö.

Sen verran on tutkittua historia-, tilasto-, talous- ym.tietoa olemassa esim. suurista ikäluokista, että voi aivan hyvin sanoa, että keskimäärin he näin ja noin. Poikkeustapauksia on aina. Olen minäkin kuullut mummusta, joka ei peri tuntitaksaa lapsenlasten hoidosta.

Osa niistä ei osaa käyttää alkoholia lainkaan ja sen seuraukset näkyy. Tää ei toki koske kaikkia.

Osa on todella terveitä ja liikunnallisia, osa sohvaperunoita tai muuten raskaasta työstä rikki menneitä.

Mun duunari-eläkeläis-vanhemmilla ei ole varoja auttaa meitä, enkä sitä odotakaan. Saman sukupolven appivanhemmilla on varaa, mutta emme sitä heiltäkään odota emmekä pyydä, välillä jotain saamme pyytämättä.

Kummatkaan seniorit ei meidän tapauksessa ole kauheen innokkaita osallistumaan lastenlastensa elämään, tosin vaihtelua senkin asian suhteen on siinä, onko kyseessä miniän vai tyttären lapset... ;)

hyviä ja huonoja tyyppejä löytyy kaikista ikäluokista.



Mutta muutama miinus

- Omien vanhempieni iköluokan opintolainat jne söi inflaatio. Eipä toimi enää nykyään, joten on turha ihmetellä miksi opintolaina ei kelpaa. Etenkään viime laman jälkeen, kun monien vanhemmilla oli vaikeuksia maksaa lainoja.

- Suuret ikäluokat jyräävät usein omia etujaan esim. politiikassa: lapsiperheiden tukia kasvatettiin silloin kun heillä oli lapsia ja leikattiin silloin kun suurten ikäluokkien lapset lensivät pesästä jne jne.

- Monien vanhojen tuntuu olevan vaikea ymmärtää että esim. työura ei todellakaan ole samanlainen kuin 30 v sitten. Pätkätyöt ovat yleistyneet aivan älyttömästi, koulutus ei samalla tavalla takaa parempia tuloja jne.

- Ja ihan oikeasti, ne käytötavat. Olen 30, ja koko elämäni useimmin kohtaamani etuilijat ovat olleet _vanhuksia_ eivät nuoria. Useammin olen saanut apua _nuorilta_ (esim. rattaiden kanssa liikkuessa ovien aukomista) kuin vanhuksilta. Veljeni on ajanut vuosia taksia ja sanoo että kaikkein pahimpia asiakkaita ovat keski-ikäiset ja vähän vanhemmat, etenkin _naiset_ . Keneltäkään muulta ei saa niin ylimielistä ja huonoa käytöstä osakseen kuin heiltä.



Muutama plussa

+ Ainakin omat vanhempani ovat ottaneet oppia omien vanhempiensa tekemistä kasvatusvirheistä: kuri ei ollut yhtä älytön (mutta en myöskään ole vapaasti kasvatettu), tieto lapsen kehitysvaiheista ja tarpeista on roimasti parempi yms.

+ Olen saanut ihan eri tavalla tukea (henkistä ja käytännöllistä) kuin omat vanhempani isovanhemmiltani

+ Monessa asiassa vanhemmat ikäluokat ovat ihan oikeasti halunneet parantaa maailmaa (esim. ympäristöasiat), eivät vain tuijottaneet omaa napaansa.