Johdonmukaisuus lasten kanssa; jos näin on kerran, näin on aina. Oikeastiko?
Tuosta liukumäenkiipeilyketjusta lähti ajatus harhailemaan. Moni perusteli sitä, että lapsi ei saa kiivetä liukumäessä väärään suuntaan sillä, että jos kerran antaa luvan kiivetä (kun muita ei ole, ei ole kuraista), niin lapsen on vaikea ymmärtää, miksi aina ei saisi. Eläinten koulutuksessahan tämä aika pitkälle pätee, mutta oikeastiko noudatatte tätä vielä kiipeilyikäisten lasten kanssa? Mihin asti tämä teistä sitten lasten kanssa pätee? Lapsellehan on kuitenkin melko tärkeää oppia ymmärtämään tilanteiden vivahde-eroja ja oppia tekemään itsenäisiä päätöksiä olosuhteiden pohjalta, ei totella sokeasti jotain ylhäältä annettua normistoa.
Meillä muistaakseni jo 3-vuotias ymmärsi ihan hyvin tällaisia selviä tilannekohtaisia eroja, eli ei voi kiivetä liukumäessä kun joku muukin haluaa laskea, voi kiivetä, kun olemme yksin leikkimässä. Pitää laittaa saappaat jalkaan, koska sataa vettä, ei tarvitse laittaa saappaita jalkaan, koska on kaunis ilma jne. Nyt kohta 6 täyttäessään osaa jo itsekin perustella ja järkeillä ihan hyvin ympäristön ja olosuhteiden vaikutuksia tekemisiinsä.
Ihan pienet nyt eivät tietysti kovin hyvin osaa vielä arvioida eri tilanteita, mutta ihan pienet nyt ovat muutenkin ihan vahdittavia, joten tilannearvion tekee joka tapauksessa aikuinen heidän puolestaan ja samalla voi kertoa syyt vaihteleviin päätöksiin asioiden suhteen. Meillä on myös mennyt tuon kohta 6-vuotiaan kohdalla ihan hyvin läpi se, että tietyissä asioissa hän on vielä liian pieni tekemään tar5peeksi luotettavia tilannearvioita ja siksi hänen pitää ehdottomasti aina toimia näin, vaikka esimerkiksi vanhemmat tai isoveli tai muut ihmiset saattavat joskus toimia toisinkin. Tämä on tietysti tärkeää, kun lapsi alkaa kulkea yhä enemmän ilman valvontaa. Mutta joka tapauksessahan lapset näkevät jatkuvasti vastoin heille opetettuja sääntöjä olevaa toimintaa ja tuntuisi aika tyhmältä väittää lapselle esimerkiksi, että ihmiset eivät varmaan vain tiedä sääntöjä, kun toimivat toisin kuin mitä lapselle on opetettu.
Kommentit (51)
Minusta lastenkin tulee käsittää, että tilanteet vaihtuvat. Meillä esim. lapset eivät missään tilanteessa saa yksin mennä koskemaan hellan nappuloihin, mutta äidin kanssa saa laittaa levyn päälle ja joskus hämmentää ruokaakin. Looginen nyt ja aina sääntöhän olisi, että hellaan ei kosketa ikinä.
kun lapset ovat vielä niin pieniä. meiltä löytyy 2 ja 1v joten jos annan isomman tehdä niin pienempikin haluaa. ja toisin päin.
Ilman johdonmukaisuuttaa olen suoraan sanottuna kusessa.
En voi antaa yhdelle lupaa kiivetä jos toinen ja kolmas eivät saa tehdä sitä, sillä heidän arviointikykynsä ei vielä riitä siihen.
Meidän 3-vuotias ainakin on sellainen puuhailija, että ei todellakaan ymmärrä, että joku haluaa tulla liukumäkeä alas kun hän on vaikka alhaalla seisomassa.
Jää törröttämään ja touhuamaan omiaan ja aina saa käskeä häntä väistämään muita. En todellakaan usko, että hän olisi kykeneväinen arvioimaan itse tilannetta ja päättämään onko kiipeäminen nyt sallittua vai ei. Sen kyllä tietää koska pitää laittaa saappaat jalkaan...
Tiedä sitten onko lapseni tavallista tyhmempi vai ei, mutta samanlaisia toljottajia on puistot pullollaan. Ei ole kiva jatkuvasti kieltää ja vahtia toisten lapsia kun nämä haluavat kiivetä liukumäkeä ylös ja oma lapseni haluaa laskea alas. Itse sentään yritän katsoa lasteni perään ja vahtia ettei kenellekään satu mitään ja jokainen saa vuorollaan keinua ja laskea liukumäkeä, mutta irl olen huomannut, että taidan olla vähemmistössä.
Monet äidit tuntuvat luottavan oman jälkikasvunsa arviointikykyyn vähän liikaakin eivätkä jaksa tai halua vahtia mitä ne nuppuset puuhaavat.
Tässä asiassa olen ehdoton. Samoin monissa muissa käytökseen tai muiden huomioonottamiseen liittyvissä asioissa, muuten meillä kyllä joustetaan paljonkin.
Tässä asiassa olen ehdoton. Samoin monissa muissa käytökseen tai muiden huomioonottamiseen liittyvissä asioissa, muuten meillä kyllä joustetaan paljonkin.
Sama täällä....
jos kieltää jonkun homman kategorisesti turvallisyyssyiden vedoten kaikissa tilanteissa, vaikka se monessa tilanteessa olisi aivan turvallista ja mukavaa. Esim. tuo liukumäen kiipeäminen. Se on turvallista jos ottaa muut laskijat huomioon, mutta vaarallista jos ei ota.
jokaikinen sekuntti.
Ja koska lapset saattavat olla vielä melko pieniä eikä heidän omaan arviointikykyynsä voi luottaa, on yksinkertaisesti helpompaa ja turvallisempaa kieltää kiipeily kokonaan.
Eri asia jos olet siellä puistossa yhden lapsen kanssa. Voit vahtia häntä koko_ajan ja puuttua tilanteeseen mikäli lapsen oma arviointikyky pettää.
Ymmärrätkö?
jos kieltää jonkun homman kategorisesti turvallisyyssyiden vedoten kaikissa tilanteissa, vaikka se monessa tilanteessa olisi aivan turvallista ja mukavaa. Esim. tuo liukumäen kiipeäminen. Se on turvallista jos ottaa muut laskijat huomioon, mutta vaarallista jos ei ota.
jo alle 2-vuotiaatkin ymmärtävät, että joskus saa seistä takan edessä ja jopa koskea siihen, mutta sitten kun sytytetään tuli ja sanotaan, että ei saa mennä lähelle, niin ihan kiltisti peruuttavat metrin tai kahden päähän katselemaan. Vahtimatta heitä ei tietenkään voi jättää takan kanssa samaan huoneeseen, jos takassa tulet, mutta ei heitä voisi jättää takan kanssa vahtimatta, vaikka he eivät ikinä saisi siihen koskea. Meilläkin on ehdottomiakin ja johdonmukaisia sääntöjä ja eivät ne tunnu menevän sen paremmin tai nopeammin perille kuin ehdollisetkaan, kumpiakin pitää harjoitella.
Itsekin kerroit, että vaikka lapsesi ei ikinä ole saanut seistä liukumäen alla, silti hänet joutuu sieltä käskemään pois, joten johdonmukaisuus ei ole tuottanut sen kummempaa tulosta. Samalla tavalla silloin aikanaan meidän pojalle joutui joskus muistuttamaan, että pitää muistaa laskettuaan tarkastaa, onko joku muu tulossa ja väistyä. Ja että ennen kiipeämistä liukumäkeä ylöspäin pitää myös tarkastaa, ettei muita laskuhalukkaita ole. En usko, että yhtään aiemmin olisi oppinut siirtymään liukumäen alta pois ohjaamatta, jos se olisi ollut ehdoton sääntö kuin nytkään. Oppi muistaakseni kuitenkin juuri 3-vuotiaana, eikä hänkään mikään einstein ole vaan ihan tavallinen vilkas mukelo.
On sääntöjä jotka koskevat kaikkia ja sitten on sääntöjä jotka tulevat iän ja taitojen mukaan. Toki joskus 11v purnaa kun 14v saa vaikka valvoa myöhempään mutta niin se vaan menee. 2v hoitolapsi veti just eilen kauheat rykärit kun ei saanut ajaa pyörällä jossa ei ole apupyöriä. Niin se vaan menee.
meillä on sääntöjä jotka koskevat lapsia eri tavalla. Täysin ehdottomia sääntöjä ei taida olla muuta kuin: toisten tahallinen satuttaminen on kielletty, ilkeämielinen lällättely ja haukkuminen on kielletty, tavaroiden ja kodin rikkominen on kielletty, kynät ovat paperia varten ja sitten on turvallisuussäännöt: turvavyötä käytetään aina ja kypärät on päässä kun pyöräillään. Ai niin ja vanhempia totellaan. ;) Muuten sovellan ja saatan jopa muuttaa tuomiotani jos huomaan toimineeni hätiköidysti tai tehneeni vääriä johtopäätöksiä.
Puistossa meillä toimitaan niin, että koska pienimmäinen, 2v, tarvitsee eniten ohjausta ja apua vahdin eniten häntä. Tietenkin pidän silmällä myös kahta isompaa, 6v ja 4v, mutta he osaavat jo itse katsoa esim. liukumäessä, että eivät laske kenenkään niskaan johtuen varmaan suuresti siitä, että kun he olivat pienempiä näitä asioita käytiin uudelleen ja uudelleen läpi kuten nyt kuopuksen kanssa. Tarpeentullen tällä äidillä on "armeijaääni", joka kyllä kuuluu puiston reunasta toiseen jos todella tarvitsee komentaa omia.
mutta käytännössä tietysti ihan pienen kanssa pitää olla selvät säännöt ja iän mukaan niitä järkevöitetään.
Minä en muuten ole kieltänyt mistään takasta tai uunista, annan tuntea lämmön ja jos pikkusissi edelleen haluaa näppinsä siihen tunkea, niin katson, ettei pidä niin kauaa, että tulee isompia vammoja. Sen jälkeen riittää muistutus, että "kuuma, varo". Yksin ei tietysti jätetä pikkulapsia ja tulta. Kieltämistä meillä vaatii enemmänkin joku hellan nappuloinen raplaus ja muu sellainen. (puhun nyt taaperoiästä). Ja kadun puolelle meneminen.
Ehdottomia sääntöjä meillä on toisten fyysinen ja henkinen kunnioitus (ei satuteta eikä haukuta). Joskus tietysti aikuinen joutuu satuttamaan, kuten vaikka tikkua poistettaessa tai haavaa puhdistettaessa. Muista säännöistä voidaan joustaa tarpeen mukaan, mutta pelkkä "mä haluun" harvoin on riittävä syy.
Tiedä sitten onko lapseni tavallista tyhmempi vai ei, mutta samanlaisia toljottajia on puistot pullollaan
:D Nauratti ihan ääneen... Niinpä. Toljottajiahan nuo välillä ovat. Ainakin miedän 5-veellä oma sisäinen maailma on joskus niin kiehtova, että häneltä unohtuu ympäristö kokonaan. Niin sitä sitten seistään siinä kuralammikossa lenkkareilla toljottamassa. Tai otetaan keinusta nassuun, kun unohtui siirtyä alta pois.
Menisi elämä meilläkin aika hankalaksi, jos alle 2-vuotiailla kaksosilla ja 14-vuotiaalla murkkupojalla olisi samat säännöt. Ja kyllä meillä esimerkiksi vain on noita kaksosia koko ajan vahdittava, vaikka kuinka olisi vain yksi aikuinen. Eikä kohta 6-vuotiastakaan voi ihan ilman valvontaa jättää ja silti hänellekään ei voi millään järkevällä tavalla pistää samoja sääntöjä kuin kaksosille.
Ja kyse ei nyt ollut pelkästä kiipeilystä, se oli yksi esimerkki, josta asia tuli mieleen. Vaikka itse en kyllä koe, että minun olisi sen vaikeampi valvoa noita meidän kaksosia heidän mahdollisesti yrittäessä kiivetä mäkeä ylös kuin heidän laskiessaan sitä alaskaan. Molemmissa pitää kuitenkin koko ajan vahtia. Samoin heidän ollessaan hiekkalaatikolla, juostessaan nurmikolla jne.
Jos lapsia on useampi, ei yksi aikuinen pysty millään vahtimaan jokaista lasta jokaikinen sekuntti.
Ja koska lapset saattavat olla vielä melko pieniä eikä heidän omaan arviointikykyynsä voi luottaa, on yksinkertaisesti helpompaa ja turvallisempaa kieltää kiipeily kokonaan.Eri asia jos olet siellä puistossa yhden lapsen kanssa. Voit vahtia häntä koko_ajan ja puuttua tilanteeseen mikäli lapsen oma arviointikyky pettää.
Ymmärrätkö?
Osa säännöistä on ehdottomia, joista ei jousteta. Esimerkiksi toista ei saa lyödä. Osa säännöistä on sellaisia, joista voidaan tilanteen mukaan joustaa. Esimerkiksi karkkia voidaan syödä joskus muulloinkin kuin karkkipäivänä, jos on esim. vieraita. Meillä on myös erilaisia sääntöjä eri ikäisille ihmisille. Vanhempi lapsi saa liikkua yksin ulkona, mutta pienempi ei saa. Vanhemman täytyy siivota huone yksin, mutta pienemmän kanssa lelut kerätään vanhemman kanssa yhdessä. jne. On lapsen älyllistä aliarviointia, jos kuvitellaan, että lapsi ei ymmärrä tilanteiden eroja, vaan kaikki kiellot pitäisi olla ehdottomia.
Oletko F tosissasi kun kuvittelet, että jollain on aina ja ikuisesti tiukat, joustamattomat säännöt kaikissa asioissa?
Ei kai lapsia sillä tavalla edes pysty kasvattamaan? Väittäisin, että sellainen elämä ei yksinkertaisesti olisi mahdollista vaikka yrittäisi.
Jokainen joustaa jossain. Se, missä sitä joustoa annetaan, riippuu sitten varmasti perheestä ja tilanteesta.
Meillä ei kiipeillä liukumäessä. Muissa asioissa voidaan sitten joustaa ja lapsilla on melko paljon vastuuta ja päätäntävaltaa omasta elämästään.
antaa kiivetä koskaan edes silloin, kun olet vieressä. Ihan senkin takia, että liukumäki ei ole tarkoiotettu siihen, kiipeilyä voi harrastaa muussa, kiipeilyyn tarkoitetussa paikassa. Eli tulee lapselle selväksi mitä tehdään missäkin. Olen ammattini puolesta nähnyt usean lapsen itkevän leuka veressä, kun kielloista huolimatta on lähtenyt kiipeämään ylös ja jalka onkin lipsatanut kosteassa mäessä tai muuten vauhdissa, jäisestä mäestä puhumattakaan. Opetan työni ulkopuolella myös lapsilleni, kuinka jotkin asiat ovat tarkoituksella kiellettyjä, niihin on jokin syy esim. turvallisuus.
Riippuu lapsesta, keille voi ruuanlaittopuuhissa antaa vastuun keittolevyn nappuloiden vääntämisestä, (lieden nappuloita on lapsen tarpeeseen leikkihelloissa, meillä levyn väri jopa muuttuu punaiseksi kun leikkikattilaa aletaan laittaa siihen) mutta miksi lapsen pitää saada se kiva kokemus juuri äidin ja lapsen alkaessa ruokaa tekemään, se nappulasta vääntäminen levyn kuumaksi ja sitten hommaan? Onhan se niinkin, että lapsi kokee ruuan valmistuksen alusta alkaen kun väännetään sitä nappulaa. Miksi pitää nostaa lapsi painamaan nappulaa hedelmiä punnitessa, miksi nostaa lapsi painamaan hissin nappulaa, rappuun valot, jne? Aina lapsi...
Olen jokunen viikko sitten muussa ketjussa kertonut, oliko jossain suurperheestä tms. kuinka lapseni 5- vuotiaina ovat saaneet paistaa munakkaan, kuinka tyttökin kävi huutelemassa minulle puutarhaan, onko sopiva kulho, sen jälkeen kävi varmistamassa jonkin muun asian, vaikka oltimme yhdessä tehneet. Istui pikkuvanhasti keittiöjakkaralla odottaen munakkaan valmistumista. kerran näin hänet lukemassa hellan edessä pallilla Akkaria, kun munakas hyytyi pannulla. Häneen esim. luotin, mutta tarkistimme hellan nappuloista yhdessä, ettei jäänyt päälle.
esim. sohvalla ei saa hyppiä koska 1-vuotias haluaa sitä tehdä jos isompikin tekee. ja pienempi tippuu 4/5kerrasta alas sohvalta ja satuttaa itsensä. joten käsken lapset hyppimään parisänkyymme koska sieltä ei tipu niin helposti. tietysti sitten kun toinenkin lapsi on vähän vanhempi ja omistaa paremman tasapainon, saavat molemmat hyppiä sohvalla.
tällä hetkellä se liukumäkisääntö vain on niin että koska toinen on liian pieni kiipeämään, ei toisenkaan tarvitse kiivetä. sama juttu: jos toinen saa karkkia, toinenkin saa. en ymmärrä miksi pitäisi tarkoituksella pahoittaa toisen mieli vain sen takia että toinen saisi tehdä jotain.
liikkumisen riemua ja motorista kehitystä ihan vain periaatteen vuoksi. Kiivetä saa vain kiipeilytelineessä (miten maaseudun lapset, jotka näkevät kiipeilytelineen ensimmäistä kertaa mennessään kouluun, jos sielläkään?), mäkeä laskea vain liukumäessä, juosta sitten varmaan vain urheilukentällä ja hypätä pituushyppylankulta?
Kyllä, meillä lapset saavat kiivetä kiipeilytelineessä, liukumäessä, puissa, kivillä jne. Mäkeäkin saavat laskea liukumäen lisäksi lumikasalta, sopivassa rinteessä tuossa lähimetsässä jne. Nykylasten terveyttä uhkaa pahiten vähäinen ja yksipuolinen liikunta ja se, että lasten motoriset taidot ovat heikkoja, mikä vähentää halua liikkua koko heidän loppuikänsä ja vanhemmiten altistaa mm. luunmurtumille. Muutama tikki, pienet naarmut ja jopa satunnainen murtunut luukin on pieni haitta siihen verrattuna, mitä terveydelle tekee liikunnan vähäisyys ja aivan turha rajoittaminen.
antaa kiivetä koskaan edes silloin, kun olet vieressä. Ihan senkin takia, että liukumäki ei ole tarkoiotettu siihen, kiipeilyä voi harrastaa muussa, kiipeilyyn tarkoitetussa paikassa. Eli tulee lapselle selväksi mitä tehdään missäkin.
vaikka katsookin parhaaksi ohjata lapsiaan telmimään oikealla ja tarkoituksenmukaisella tavalla leikkivälineissä? Ei luun murtuminen ole pieni haitta! Ja jos ei ole tikkejä ja luunmurtumia, sehän on tietysti merkki siitä, että lapsen liikunta on vähäistä ja yksipuolista. Just.
Nykylasten terveyttä uhkaa pahiten vähäinen ja yksipuolinen liikunta ja se, että lasten motoriset taidot ovat heikkoja, mikä vähentää halua liikkua koko heidän loppuikänsä ja vanhemmiten altistaa mm. luunmurtumille. Muutama tikki, pienet naarmut ja jopa satunnainen murtunut luukin on pieni haitta siihen verrattuna, mitä terveydelle tekee liikunnan vähäisyys ja aivan turha rajoittaminen.
vain kiipeilytelineessä, laskea vain liukumäessä, roikkua vain puolapuilla tai rekillä jne. Tkkien ja luunmurtumien puute ei ole merkki vähäisestä ja yksipuolisesta liikunnasta, mutta jos leikkiä saa vain ohjeessa mainitulla esimerkkitavalla ainoastaan ce-hyväksytyissä leikkivälineissä oikeaoppisella alustalla, niin aika epätodennäköistä on, että lapsi saisi riittävästi ja monipuolisesti liikuntaa ja harjaantumista motorisiin taitoihin.
Sen sijaan tikkien ja luunmurtumien ja muiden "vaaranpaikkojen" hysteerinen välttäminen johtaa yleensä juuri yksipuoliseen liikuntaan ja huonoihin motorisiin taitoihin. Esimerkiksi pyöräilyä tai rullaluisteluahan ei voi harjoitella eikä harrastaa myöhemminkään ollenkaan, jos ne tikit tai murtumat ovat maailmanloppu. Varsinkin pyöräily aiheuttaa lapsille huomattavasti suuremmalla todennäköisyydellä näitä lääkärinhoitoa vaativia vammoja kuin liukumäen kiipeäminen.
Harva kun viettää siellä leikkipuistossakaan esimerkiksi yli 6 tuntia päivässä ja harvoin siellä on riittävästi erilaisia kiipeilytelineitä, jos ainoastaan sitä ohjeemukaista käyttöä saa harjoittaa. En esimerkiksi ikinä ole nähnyt kiipeilytelinettä, jossa on liukas, kalteva pinta kiipeämistä varten. Yleensä ne tuppaavat olemaan ohjeenmukaisesti juuri niitä liukumäkiä, mutta silti sellaisten kiipeäminen on erittäin hyvää motorista harjoitusta.
vaikka katsookin parhaaksi ohjata lapsiaan telmimään oikealla ja tarkoituksenmukaisella tavalla leikkivälineissä? Ei luun murtuminen ole pieni haitta! Ja jos ei ole tikkejä ja luunmurtumia, sehän on tietysti merkki siitä, että lapsen liikunta on vähäistä ja yksipuolista. Just.
Poikkeus vahvistaa säännön, kyllä sen tajuaa pienempikin.