Johdonmukaisuus lasten kanssa; jos näin on kerran, näin on aina. Oikeastiko?
Tuosta liukumäenkiipeilyketjusta lähti ajatus harhailemaan. Moni perusteli sitä, että lapsi ei saa kiivetä liukumäessä väärään suuntaan sillä, että jos kerran antaa luvan kiivetä (kun muita ei ole, ei ole kuraista), niin lapsen on vaikea ymmärtää, miksi aina ei saisi. Eläinten koulutuksessahan tämä aika pitkälle pätee, mutta oikeastiko noudatatte tätä vielä kiipeilyikäisten lasten kanssa? Mihin asti tämä teistä sitten lasten kanssa pätee? Lapsellehan on kuitenkin melko tärkeää oppia ymmärtämään tilanteiden vivahde-eroja ja oppia tekemään itsenäisiä päätöksiä olosuhteiden pohjalta, ei totella sokeasti jotain ylhäältä annettua normistoa.
Meillä muistaakseni jo 3-vuotias ymmärsi ihan hyvin tällaisia selviä tilannekohtaisia eroja, eli ei voi kiivetä liukumäessä kun joku muukin haluaa laskea, voi kiivetä, kun olemme yksin leikkimässä. Pitää laittaa saappaat jalkaan, koska sataa vettä, ei tarvitse laittaa saappaita jalkaan, koska on kaunis ilma jne. Nyt kohta 6 täyttäessään osaa jo itsekin perustella ja järkeillä ihan hyvin ympäristön ja olosuhteiden vaikutuksia tekemisiinsä.
Ihan pienet nyt eivät tietysti kovin hyvin osaa vielä arvioida eri tilanteita, mutta ihan pienet nyt ovat muutenkin ihan vahdittavia, joten tilannearvion tekee joka tapauksessa aikuinen heidän puolestaan ja samalla voi kertoa syyt vaihteleviin päätöksiin asioiden suhteen. Meillä on myös mennyt tuon kohta 6-vuotiaan kohdalla ihan hyvin läpi se, että tietyissä asioissa hän on vielä liian pieni tekemään tar5peeksi luotettavia tilannearvioita ja siksi hänen pitää ehdottomasti aina toimia näin, vaikka esimerkiksi vanhemmat tai isoveli tai muut ihmiset saattavat joskus toimia toisinkin. Tämä on tietysti tärkeää, kun lapsi alkaa kulkea yhä enemmän ilman valvontaa. Mutta joka tapauksessahan lapset näkevät jatkuvasti vastoin heille opetettuja sääntöjä olevaa toimintaa ja tuntuisi aika tyhmältä väittää lapselle esimerkiksi, että ihmiset eivät varmaan vain tiedä sääntöjä, kun toimivat toisin kuin mitä lapselle on opetettu.
Kommentit (51)
Omat poikani ovat vasta 4 ja 6v mutta yhtälailla osaavat varoa pienempiä ja ottaa huomioon muut leikkijät. aina kun liukumäkeen kiipeäminen houkuttaa muistutan että pitää olla varovainen, ja jos paikalla on muita lapsia niin pojat tietävät ettei silloin kiipeillä vasta suuntaan.
Mutta moni tuntuu kieltävän asioita sillä perusteella ettei pienempi sisarus saa tehdä vielä samoja asioita, se on minusta outoa, koska eihän isompikaan ole saman ikäisenä niitä vielä tehnyt. Pienemmälle voi keksiä muuta puuhaa, eikä hätääntyä jos tulee paha mieli..
kumoutuu viimeistään siinä vaiheessa kun lapset menee kouluun etkä kerta kaikkiaan voi olla vahtimassa heitä koko ajan. Sitten kiivetään liukumäkeä ylös, hypitään katolta, flengaillaan puussa - tai siis ne lapset tekee jotka osaa. Ne joiden varhaislapsuus on kulunut äidin varoitusten mukaan eläessä ja vain turvallisia juttuja tehdessä, keinuvat vähän keinussa ja lähtevät sitten kotiin, kun on tylsää. Tai satuttavat itseään tai muita yrittäessään temppuja joita eivät hallitse.
Juuri siksi, että lapset ennen pitkää irtautuvat ja ovat omillaan ulkona, on tärkeää opettaa sitä tilannetajua eli poikkeuksien ymmärtämistä. Meillä on kaksi liikunnalista poikaa jotka aiheuttivat katselijoille ilmeisesti jonkinlaisia kauhunväristyksiä tempuillaan. Mutta nyt koululaisina kumpikin osaa lähteä kiipeilytelineeltä pois, kun siihen tulee pienempiä. Osaavat arvioida vaaraa eivätkä ole pahasti satuttaneet koskaan. Ja liikkuvat edelleen sen pari tuntia koulun jälkeen metsässä, kallioilla ja puissa urheiluharrastusten lisäksi, toisin kuin moni kaverinsa.
Muutenkin on opittava hyväksymään jotain mitä ei saa tehdä, lapselle saa tulla joskus paha mieli, kun on yleisistä asioista kyse. Kun antaa pikkusormen, meneeköhän koko käsi?
Osa säännöistä on ehdottomia, joista ei jousteta. Esimerkiksi toista ei saa lyödä. Osa säännöistä on sellaisia, joista voidaan tilanteen mukaan joustaa. Esimerkiksi karkkia voidaan syödä joskus muulloinkin kuin karkkipäivänä, jos on esim. vieraita. Meillä on myös erilaisia sääntöjä eri ikäisille ihmisille. Vanhempi lapsi saa liikkua yksin ulkona, mutta pienempi ei saa. Vanhemman täytyy siivota huone yksin, mutta pienemmän kanssa lelut kerätään vanhemman kanssa yhdessä. jne. On lapsen älyllistä aliarviointia, jos kuvitellaan, että lapsi ei ymmärrä tilanteiden eroja, vaan kaikki kiellot pitäisi olla ehdottomia.
Lisäksi meillä myös aikuinen voi myöntää olevansa väärässä. Voin sanoa, että mulla on aika tiukka auktoriteetti lapsiin, mutta haluan silti rohkaista lapsia sanomaan vastaan, jos he kokevat tulleensa epäreilusti kohdelluiksi. Tämä luonnollisesti lisääntyy kun ikää tulee lisää. :) Mutta jos osaavat perustella asiansa, en näe mitään syytä, ettenkö voisi muuttaa mieltäni.
Johdonmukaisuuden arvostamisessa on menty aivan liian pitkälle, siitä on tullut joka tilanteen mantra, ja valitettavasti koko käsite tulkitaan yleensä väärin. Saa nähdä millainen pänkkisukupolvi tästäkin kasvaa, kun pienestä pitäen päähän iskostetaan, että "kun asia on nyt näin, niin se on aina ja kaikissa olosuhteissa näin. Piste."
Meillä on 3- ja 5-vuotiaat lapset, jotka ymmärtävät mainiosti tilanteiden eroja, ja perusteluja säännöille. Osaavat myös soveltaa niitä itsenäisesti leikkiessään, ajatella itsekin, onko jokin toiminta sopivaa vai ei. Esimerkiksi eilen päiväkodissa tullessaan poika sanoi, että päiväkodissa ei saa hypätä keinusta, ei edes hiljaisissa vauhdeissa. Kysyin, mistähän se voisi johtua ja poika arveli, että siitä, kun siellä on niin paljon lapsia ja hoitajat ei tiedä kuka osaa ja kuka ei hypätä. Ihan hyvä arvio minusta, ja poika hyväksyi säännön täysin, vaikka itse puistossa käydessämme saakin hypätä vauhdeista.
Annan myös kiivetä liukumäkeä ylös, jos tilanne on sopiva. Itse kiipesin pienenä paljon enemmän kuin liu'uin. Liukumäen kiipeämisen kieltäminen ei sinänsä yksittäisenä juttuna ole paha, mutta yleisesti ottaen uskon myös, että luovuuden ja liikunnallisuuden kehittyminen on huomattavasti parempaa, jos lapsi saa liikkua nimenomaan _omaehtoisesti_ monipuolisissa ympäristöissä eikä aina niissä turvallisuussäädökset täyttävissä telineissä yhdellä ainoalla oikealla tavalla. Tästä on joku asiantuntijakin puhunut julkisesti, mutta en muista kuka.
Se, että perustelee lapselle sääntöjä kehittää myös heidän omaa maalaisjärkeään ja arvostelukykyään sekä argumentointitaitojaan. Olen varma, että lapseni haastavat minut pikapuoliin aika kovastikin, perustelujen pitää käydä yhä paremmiksi mennäkseen läpi ja vaikka se vaatii pientä vaivannäköä niin minä ainakin kasvatan lapsistani mielelläni kriittisiä ihmisiä, jotka miettivät itse sääntöjen ja valintojensa syitä eivätkä vain ota ulkopuolelta annettuja ohjeita, niele niitä purematta ja noudata.
hyvä kirjoitus tuo pitkä jolla 3 ja 5v.
Muutenkin se on ihan sama maalla, jossa voi harjoittaa luovuutta ja liikunnallisuutta erilaisissa ympäristöissä.
Muta suurin osa lapsista asuu kaupungeissa ja oikeasti o n hyvin vähän mahdollisuuksia mielikuvitukseen, liikuntaan ja kiipeämiseen päivän aikana.
oli "Erittäin hyvä aloitus"-kirjoituksessa.
Ei saa hypätä edes hiljaisesssa vauhdissa... Arvaapa hyvä äiti, mitä sille keinulaudalle tai renkaalle tms. tapahtuu, kun lapsi kimpaisee itsensä keinusta? Luuletko että keinulauta tai rengas pysähtyy lapsesi hypättyä?
Keinulauta tulee voimalla maasta nousevan lapsen päähän, kenties etupuolelle kasvoja, ainakin olen nähnyt työssäni päiväkodin pihalla näin tapahtuvan. Päiväkodissa on turvallisuus haluttu takaa juuri näiden yhtenäisten sääntöjen kanssa. Ei haluta lapsellesi tai muillekaan kipeää, muutamaa ommelta kasvoihin ja selittelyjä vanhemmille, että kun lapsi sanoi osaavansa varoa. Isossa laumassa lapsia on järkevää poistaa mahdolliset haittatekijät, kuten keinun iskeytyminen maasta nousevaan lapseen. Kyllähän lapset haluavat jännitystä ja kokemusta kaikenlaisesta. Aikuiset ovat vähän enemmän nähneet maailmaa ja kokeneet yhtä ja toista, joten eiköhän se aikuisen vastuu ole esim. kieltää, jos on tiedossa mitä voi tapahtua.
oli "Erittäin hyvä aloitus"-kirjoituksessa.
Ei saa hypätä edes hiljaisesssa vauhdissa... Arvaapa hyvä äiti, mitä sille keinulaudalle tai renkaalle tms. tapahtuu, kun lapsi kimpaisee itsensä keinusta? Luuletko että keinulauta tai rengas pysähtyy lapsesi hypättyä?
Keinulauta tulee voimalla maasta nousevan lapsen päähän, kenties etupuolelle kasvoja, ainakin olen nähnyt työssäni päiväkodin pihalla näin tapahtuvan. Päiväkodissa on turvallisuus haluttu takaa juuri näiden yhtenäisten sääntöjen kanssa. Ei haluta lapsellesi tai muillekaan kipeää, muutamaa ommelta kasvoihin ja selittelyjä vanhemmille, että kun lapsi sanoi osaavansa varoa. Isossa laumassa lapsia on järkevää poistaa mahdolliset haittatekijät, kuten keinun iskeytyminen maasta nousevaan lapseen. Kyllähän lapset haluavat jännitystä ja kokemusta kaikenlaisesta. Aikuiset ovat vähän enemmän nähneet maailmaa ja kokeneet yhtä ja toista, joten eiköhän se aikuisen vastuu ole esim. kieltää, jos on tiedossa mitä voi tapahtua.
Ymmärrän tämän. Ja minulla ei ole mitään päiväkodin sääntöä vastaan, hyväksyn täysin ja lapsikin hyväksyy - niin kuin jo ylempänä kirjoitin - tämän päiväkodin käytännön. Mutta kun lapsi ulkoilee meidän kanssamme, meillä on kuitenkin hänelle eri säännöt. Itse tiedän, miten hyvin lapseni osaa varoa ja annanko hypätä vai en. Näkemäni perusteella olen päättänyt antaa, vaikka täysin poissuljettu keinuonnettomuus ei tietenkään koskaan ole. Niin kuin ei muutkaan onnettomuudet.
Käännäpä ajatus toisinpäin; vaikka lapsen ei antaisi hypätä keinusta, niin saattaapa lapsi silti pudota. Tätäkin olet varmaan päiväkodin pihalla nähnyt. Lapsi, joka on hyppinyt keinusta ja harjoitellut ensin pienissä vauhdeissa, sitten kovemmissa, osaa myös pudotessaan todennäköisesti reagoida ja väistää sitä keinulautaa.
Tehdään vaan maailmasta turvallista ja opetetaan turvallista leikkiä ja toimintaa, mutta ei kuitenkaan köytetä niitä muksuja pöydänjalkaan tai pistetä pehmustettuun huoneeseen, jooko ;-)
No, on tämäkin... :D
Meillä ei lapsi kiipeä liukumäkeä ylöspäin piste. Mä en näe yhtään mitään järkevää syytä miksi sen pitäisi liukumäkeä kiivetä ylöspäin. Ja jos lapsen motorinen kehhitys tai liikunnan saaminen päivittäin on kiinni jostain liukumäen ylöspäin kiipeämisestä niin... huoh! Ei kukaan oikeasti voi ajatella noin.
Nimittiän siellä oli joku tällanen liikuntatapahtuma ja oli järjestetty eri pisteitä, joissa oli sitten ohjeet, miten toimia. Ja kaikki siis päiväkotiaikana illansuussa lapsia kotiin haettaessa. Ja arvatkaas mitä liukumäellä piti tehdä! No nousta liukumäkeä ylös. Ja aikuisen tehtävänä oli tarvittaessa auttaa lasta siinä. \o/
Ylös liukumäkeä päiväkodin pihalla! Ohjeessa oli muutoin kohta:"Varmista ettei muita ole tulossa mäkeä alas."
Meitä on niin monta öitiö ja isää ja monenlaisia lapsia...
Meillä 3 ja 1 vuotiaat lapset jotka on ollu kotihoidossa. Leikkikaverit on aika vähässä, mikä ei toki ole mikään kehuttava asia. Mutta oon huomannu, että se vaikuttaa jonkinverran kasvatustapaani. Jostain syystä lähipuistossa ei juuri osu lapsia samaan aikaan kun satutaan sinne menemään. Niin aikalailla itsekseen tuo vanhempi poikamme keksii leikkejä. Ja juuri sellaisia liukumäen nousua ym. innostavaa. Annan rauhassa tutkia ja kokeilla. Jos pikkuveli tai muut lapset haluaa laskea mäkeä, niin sitten säännöt muuttuu, silloin ei tietenkään saa nousta mäkeä samalla ylös. Siskoni lasten kanssa kun poika oli leikkimässä puistossa, niin huomasin eron. Siskoni 5 ja 4 vuotiaat laskivat mäkeä johdonmukaisesti ja väistivät toisen laskiessa alas. (Ovat molemmat päiväkodissa) Meidän poika jumittui mäen alle eikä ollut kovin innokas toimimaan jouhevasti. Sisko tuntui olevan lähes järkittynyt poikamme touhuista. Ärsyttihän tuo minuakin, mutta ei tuo minusta nyt niin vakavaa ollut. Siis uskon, että lapseni oppii ja osaakin jo useimmiten toimia toisten lasten kanssa järkevästi. Mutta jos on tottunut luovasti touhuilemaan itsekseen, niin eihän sitä heti osaa ottaa muita lapsia huomioon ja toimia tiukan järjestelmällisesti.
Minua jotenkin rasittaa järjestelmällisyyden ja tottelevaisuuden ylikorostaminen luovuuden ja kekseliäisyyden kustannuksella. Ymmärrän, että päiväkodissa pitää olla tiukat säännöt, sehän on aivan välttämätöntä. Ja kyllä lapselle on varmasti hyödyllistä oppia jonkin verran toisten kanssa toimimista ja sääntöjä reilusti alle kouluikäisenä. Mutta karsastan sitä, että koko lapsen elämä, siis esim. illat ja viikonloput hoitoajan ulkopuolellakin on yhtä järjestelmällistä ja säädeltyä. Minusta kotona voi ihan hyvin olla eri säännöt kuin hoidossa, jos vanhemmat niin näkevät hyväksi. Meillä esim. kylllä saa juosta sisällä, mutta jossain vaiheessa toki pistän pelin poikki, jos tarvis.
53: niinpä juuri. Ja lapset varmaan nauttivat, kun saivat yrittää kavuta liukumäkeä ihan luvan kanssa :)
kumoutuu viimeistään siinä vaiheessa kun lapset menee kouluun etkä kerta kaikkiaan voi olla vahtimassa heitä koko ajan. Sitten kiivetään liukumäkeä ylös, hypitään katolta, flengaillaan puussa - tai siis ne lapset tekee jotka osaa. Ne joiden varhaislapsuus on kulunut äidin varoitusten mukaan eläessä ja vain turvallisia juttuja tehdessä, keinuvat vähän keinussa ja lähtevät sitten kotiin, kun on tylsää. Tai satuttavat itseään tai muita yrittäessään temppuja joita eivät hallitse.
Juuri siksi, että lapset ennen pitkää irtautuvat ja ovat omillaan ulkona, on tärkeää opettaa sitä tilannetajua eli poikkeuksien ymmärtämistä. Meillä on kaksi liikunnalista poikaa jotka aiheuttivat katselijoille ilmeisesti jonkinlaisia kauhunväristyksiä tempuillaan. Mutta nyt koululaisina kumpikin osaa lähteä kiipeilytelineeltä pois, kun siihen tulee pienempiä. Osaavat arvioida vaaraa eivätkä ole pahasti satuttaneet koskaan. Ja liikkuvat edelleen sen pari tuntia koulun jälkeen metsässä, kallioilla ja puissa urheiluharrastusten lisäksi, toisin kuin moni kaverinsa.