Onko lapsellasi ulkomaalaistaustaisia ystäviä?
Suomessa asuvat. Tiedättekö aina mistä maasta lapsi tai lapsen vanhemmat on kotoisin ? Voinkohan huoletta antaa lapsieni leikkiä kenen kanssa vaan välittämättä tämän kulttuurista ?
Luulen, että lapsieni uusin kaveri on kotoisin jostain lähi-idän maasta tai hänen vanhempansa. Luultavasti ovat muslimeja. Pitäisikö ainakin kieltää, että tämän lapsen kotiin ei saa mennä ja en päästä häntä meille ?
Lähinnä siksi ettei tule ongelmia tuon kulttuuri eron vuoksi vai voiko niitä ongelmia edes mielestänne tulla ?
Kommentit (65)
sekä lapsillamme että meillä aikuisilla. Tämän ketjun luettuani tuli mieleen, että pitäisi varmaan kieltää niiltä ulkomailla syntyneiltä (työ)kavereiltakin meille tulo. Ettei vaan saada vaikka hiviä kahvia juodessa ;) .
Mitään kulttuurieroista johtuvia ongelmia ei ole tullut. Parin lasten kavereiden vanhempien kanssa kommunikointi on hieman heikkoa kun he eivät osaa suomea eivätkä kunnolla englantia. Joskus juhlapyhinä on mietitty miten eri uskontokuntaan kuuluvat noihin juhliin suhtautuvat, mutta eipä niistäkään ole tullut ongelmia. Naapurin hindu-tytöt kävivät meillä mm. pääsiäisenä virpomassa ja samoin meidän uskonnottomat lapset heillä. Samalla tavalla on päiväkodissa kaikki askarrelleen tonttuja jouluna ja toivotellaan toisillemme hyvää joululomaa.
Isovanhemmille se lasten kavereiden ihonväri tuntuu olevan isokin asia. Ovat esim. kyselleet että onko se neekerityttö sinun paras kaverisi ja meidän likka on ihan ihmeissään että mikä neekeri. Tai asuuko se kiinalainen teidän lähellä? Lapset eivät olleet edes huomanneet että kaverin äiti on kotoisin Taiwanista. Toisaalta lapset kyllä tietävät että jotkut aikuiset eivät ymmärrä suomea kovin hyvin.
meidän tytär tuli ihan tohkeissaan 6v Ranskassa uimarannalla kertomaan meille että yhdellä tytöllä on ihan ruskettunut iho:D Vasta silloin hän tajusi että on erivärisiä lapsia vaikka hänellä on tarhassa ja ystäväpiirissä kaikenvärisiä muksuja ollut ihan syntymästä saakka! Eli lapset ovat "värisokeita" hyvin pitkälle -usein sen värin rupeaa näkemään vasta kun aikuinen asiasta mainitsee.
isä on diplomaatti, tai jotain, ja asuvat aina milloin missäkin maassa. On muuten ollut ihan huippujuttu meidän kolmasluokkalaiselle, joka juuri syksyllä aloitti englanninopiskelun koulussa. Oppinut näiden ystävien kautta puhumaan englantia mielettömän hyvin!
että jos ulkomaalaisilla olisi väkilukuun suhteutettuna yhtä vähän tartuntoja kuin suomalaisilla niin esimerkiksi viime vuonna ulkomaalaisilla olisi pitänyt todeta 3-4 tartuntaa, todettiin 62.
Enään jokapaikassa :D
Joel Best : Damned lies and statistics
Lisäksi lapsilla on vanhastaan ystäviä eri puolilta maailmaa ajalta, jolloin asuimme ulkomailla. Siellä joukossa on mm. Meksikosta USA:an muuttaneita latinoita.
taudin kantajia mutta eivät sitä tiedä, koska eivät ole menneet testeihin. Ulkomaalaisethan suomessa testataan heti.
Ota myös huomioon, että ulkomaalaiset suomessa kuuluu alimpaan kastiin ja elävät kaukana keskiluokkaisen suomalaisen elämästä. Tiedät varmaan millaista elämä silloin on? Kun kerran asut Hakunilassa :D
* Tartuntoja 2425
o Naisilla 632 (26 %)
o Miehillä 1793 (74 %)
* Ulkomaalaisilla 710 (29 %)Vuoden 2008 tartunnat:
* Tartuntoja 148
o Naisilla 44 (29 %)
o Miehillä 104 (71 %)
* Ulkomaalaisilla 62 (43 % kaikista)
Ja miksi noissa sun prosenteissa on jaoteltu suomalaiset naiset ja miehet erikseen ja ulkomaalaisia ei ollenkaan?
Jos suomalaisista naisista 632:lla ja miehistä 1793:lla on todettu tauti niin se tekee yhteensä 2425!!!! Jolloin ulkomaalaisten osuudeksi jää vain 710!
Kyllä Risto Soini yrittää sua nyt pelotella mutta sähän olet niin fiksu, että osaat ajatella omilla aivoillas?
On se vaan kumma, että riittää puolustajia ulkomaalaisten hiv-luvuille!!!! Sinusta on siis 43 % on pieni luku, kun ulkomaalaisia on Suomessa noin 2,5 %. On siis ihan ok, että heidän osuutensa vuoden 2008 tartunnoissa oli 43 % tai, että kaikista Suomessa todetuista tartunnoista 29 % on todettu ulkomaalaisilla. Mutta toki nämä av-mammalle on pieniä lukuja. Eihän siinä mitään, että tautia esiintyy monikymmenkertaisesti ulkomaalaisilla, av-mamman mielestä se ei ole mikään ongelma.
Ulkomaalaisia muuten EI testata automaattisesti.
että ulkomaalaisilla esiintyy hiviä huomattavasti useammin kuin suomalaisilla.
Kehoittaisin sua vielä lukemaan tämän kirjan niin ei tarvitse osoittaa tyhmyyttään
Enään jokapaikassa :D
Joel Best : Damned lies and statistics
"Sori nyt vaan, neekeri, mutta mun lapsi ei sun pennun kanssa leiki kun sillä on kuiten aids"?
Tuossa EI ole lueteltu SUOMALAISIA naisia ja miehiä vaan KAIKKI naiset ja miehet. Opettele lukemaan!
Yhteensä tartuntoja on todettu 2425 kpl ja näistä naisia on ollut 632 ja miehiä 1793. Tuossa on mukana KAIKKI, niin suomalaiset kuin ulkomaalaisetkin.
Noista 2425 ulkomaalaisia on ollut 710 MIKÄ ON HELVETIN ISO luku kun ottaa huomioon sen miten vähän Suomessa on ulkomaalaisia.
Ja miksi noissa sun prosenteissa on jaoteltu suomalaiset naiset ja miehet erikseen ja ulkomaalaisia ei ollenkaan?Jos suomalaisista naisista 632:lla ja miehistä 1793:lla on todettu tauti niin se tekee yhteensä 2425!!!! Jolloin ulkomaalaisten osuudeksi jää vain 710!
Kyllä Risto Soini yrittää sua nyt pelotella mutta sähän olet niin fiksu, että osaat ajatella omilla aivoillas?
mutta sekö tekee minusta ulkomaalaisvihaajan kun tiedän ulkomaalaisten osuuden mm. hiv-tartunnoissa? Pitäisikö tästä asiasta vaieta ja tehdä tabu?
t. ulkomaalaisen vaimo, joka ei ole noin vitun yksinkertainen ja ala puolustella ulkomaalaisten hiv-tartuntoja, kuten moni muu tässä ketjussa
i]Ja teistä ulkomaalaisvihaajistako ei olisi epäkohteliasta sanoa jollekulle, että
"Sori nyt vaan, neekeri, mutta mun lapsi ei sun pennun kanssa leiki kun sillä on kuiten aids"?
[/quote]
Omalla lapsellani on yksi kaveri, jonka äiti on virolainen ja toinen kaveri, jonka äiti on venäläinen. Molempien isät ovat suomalaisia. Ei siis kovin eksoottista. Saisivat kyllä kaveerata etniseltä alkuperältään toisenlaistenkin kanssa, mutta ovat sellaisessa koulussa, jossa ei juuri ole afrikkalaisia, aasialaisia tms.
Minä en ole sanonut hivtartunnoista mitään, kyse oli siitä antaisiko lapsensa leikkiä ulkomaalaistaustaisen lapsen kanssa. Ja kyllä vain on epäreilua ylihysteriaa kieltää lasta leikkimästä mamulapsen kanssa "koska sillä kuitenkin on hiv tai hepatiitti tai muu ulkkistauti". =P
ulkomaalaisuutta. Suurin piirtein ylpeilevät kuinka meidän lapsella on 10 eri maasta kavereita, ihan kuin ulkomaalainen ystävä olisi jotenkin parempi kuin suomalainen ystävä.
lasta leikkimästä ulkomaalaisen lapsen kanssa?
Minä en ole sanonut hivtartunnoista mitään, kyse oli siitä antaisiko lapsensa leikkiä ulkomaalaistaustaisen lapsen kanssa. Ja kyllä vain on epäreilua ylihysteriaa kieltää lasta leikkimästä mamulapsen kanssa "koska sillä kuitenkin on hiv tai hepatiitti tai muu ulkkistauti". =P
Onko lapsellasi ulkomaalaistaustaisia ystäviä?
Suomessa asuvat. Tiedättekö aina mistä maasta lapsi tai lapsen vanhemmat on kotoisin ? Voinkohan huoletta antaa lapsieni leikkiä kenen kanssa vaan välittämättä tämän kulttuurista ?
Luulen, että lapsieni uusin kaveri on kotoisin jostain lähi-idän maasta tai hänen vanhempansa. Luultavasti ovat muslimeja. Pitäisikö ainakin kieltää, että tämän lapsen kotiin ei saa mennä ja en päästä häntä meille ?
Lähinnä siksi ettei tule ongelmia tuon kulttuuri eron vuoksi vai voiko niitä ongelmia edes mielestänne tulla ?
- jos se ystävyys jatkuu
voi kulttuurierot hankaloittaa jatkossa.
- Lisäksi tuo hepatiitti ja tubipelko.
- Helpomi itselle, jos
suosii alkuasukkaita. fMinun mielestäni se on helpoin tie.
- Kaikki av-mammat nyt sitten kiertämään kaukaa kaikki vähänkin ulkomaalaiselta näyttävät lapset!!!! Muistakaa,että myös vaaleakin voi olla se pelottava ulkomaalainen!
- "Joo, minä myös en anna lapsen leikkiä suomalaisen lapsen kotona kun vanhemmat varmasti juoppoja, viina virtaa heti aamusta ja mistä tietää jos vaikka isäkin joku pedofiili!" :O Niin varmaan...
- Suomessa asuu ulkomaalaisia alle 3 %, mutta esim. viime vuonna Suomessa todetuista hiv-tartunnoista noin 45 % todettiin ulkomaalaisilla ja muinakin vuosina luvut ovat olleet noin 30-45 %. Hepatiittia esiintyä Suomessa lähinnä ulkomaalaisilla ja huumeiden käyttäjillä.
- ulkomaalaisilla ole selkeästi enemmän tubia, hiviä ja hepatiittia. Kerron vaan rehellisesti, mikä siinä arveluttaa.
Olen siitä iloinen siksi, että lapseni oppivat maailmassa olevan erilaisia ihmisiä ja kulttuureita. Mielestäni se on lapsilleni hyödyllistä. Toivon, että heistä kasvaa fiksuja aikuisia, jotka ajattelevat myös oman napansa ja valtionsa ulkopuolisia asioita. Lasteni sukupolvelle valtioiden ja kulttuurien rajat eivät tule olemaan niin voimakkaita kuin meille 70-luvulla syntyneille.
Ulkomaalaistaustainen ystävä on yhtä arvokas kuin supisuomalainen ystävä. Kuten joku ketjussa jo kirjoitti, voi supisuomalaisillakin perheillä olla erilaiset kulttuurit. Meidän lapsilla on tosiaan niitä ulkomaalaistaustaisia (suomessa syntyneitä ja kasvaneita) kavereita ja sitten on esim. hyvin voimakkaasti uskonnollisia evankelisluterilaisia kavereita. Meidän perheemme on uskonnoton. Suurimmat ristiriidat ovat tulleet lasteni himokristityn perheen lapsen kesken, kun tuo viimeksi mainittu suuttuu, kun oma lapseni sanoo ettei hän usko jumalaan... Muslimilapsen tai hindun kanssa ei ole vastaavia ristiriitoja tähän mennessä ilmaantunut.
ulkomaalaisuutta. Suurin piirtein ylpeilevät kuinka meidän lapsella on 10 eri maasta kavereita, ihan kuin ulkomaalainen ystävä olisi jotenkin parempi kuin suomalainen ystävä.
löydetään esim. neuvolassa jokin tauti niin kai sen HOIDETAAN!
HIV ei tartu hiekkalaatikolla! Hiv ei myöskään tartu välttämättä äidistä vauvaan! Sitäpaitsi kakille odottaville äideille tehdään mm. HIV-testit! Eikö tämän HIV-pelon pitänyt jäädä sinne 80-luvulle?
Ja luuleeko tosiaan joku, että Somaliperheessä olisi HIV??? Että somalinainen kävisi vieraissa? Tai somaliperheen isä? Kyllä se on todennäköisemmin supisuomalainen perheenisä, joka käy maksullisen naisen luona vaikkapa Venäjällä ja kantaa kotiinsa HIV:in.
Jo 20 vuotta sitten lasteni tarhassa oli iranilais- ja aasialaistaustaisia lapsia, nuorimmaisen tarhassa nyt kolumbiasta ja afrikasta. Perheystävä sri-lankasta toinen italiasta, kolmas saksasta (ja lapset siis puoliksi suomalaisia). Täytyy ihan miettiä kun meillä ei tuota kansallisuutta tai ihonväriä koskaan ole ajateltu....???
Enemmän kulttuurieroja tulee esim uskonnosta jo Suomen sisällä, miten esim tyttäreni lestadiolaiskaveri suhtautuu meidän elämäämme - pahastuuko hänen vanhempansa jos hän katselee meillä tv:tä tms??