Minkä ikäisiä te äidit/isit olette ja mistä päin?
Mikä on ikäsi ja mistä päin suomea kotoisin?
Minkä ikäinen on lapset/lapsesi?
Kommentit (64)
Täytän kesällä 20 ja mieheni on vuoden vanhempi, poikamme täyttää tässä kuussa 5kk :) ja Helsingissä asutaan
Olen 19v. Mies on 23v ja tyttäremme 5kk, Lahteen juurikin muuttamassa (:
itse olen siis 23-vuotias (syksyllä tulee 24), avopuoliso täyttää kesällä 25 ja esikoinen on kaksi ja puoli vuotias. Syyskuussa on pikku kakkosen laskettu. Eipä kyllä itselläkään ole mielessä käynyt, että elämäni olisin pilannut, vaikkei esikoinen suunniteltu ollutkaan. Olemme kuitenkin seurustelleet isännän kanssa yli yhdeksän vuotta, asuneet yhdessä reilu kolme ja koulut oli käyty kun esikoinen ilmoitteli tulostaan. :)
Itse olen 19-vuotias ja avokkini on 23 :) Asutaan tällä hetkellä Orimattilassa, mutta tarkoitus olisi muuttaa Lahteen kunhan saadaan aikaiseksi. Meillä laskettuaika on joskus marraskuun alussa, mutta ei olla vielä uskallettu innostua liikaa raskaudesta, kun raskaus on vasta niiiiin alussa :)
Olen 19 vuotias ja mieheni 24. Asumme Porvoossa ja saamme kesällä esikoisemme. Itse olen suomenruotsalainen ja mieheni on venäläinen joten meidänkin lapsesta tulee kolmikielinen :)
Satakunnasta 21 vee mamma ja mieheni 24. Meillä 1,5 vuotias poika ja toista odotellaan, tosin hyvin alussa :)
Olen 19 vuotias täytän 20 joulukuussa mieheni on 21 täyttää 22 (: ja meill on ihana 1kk ikänen pikku prinsessa ^^ ja asumme pirkanmaalla ihan tampereen vieressä.
oon 20v., mies 24v. ja tyttö 4,5kk :)
.. niin ja siis Salosta ollaan.
olen 28 vuotta ja mieheni täyttää kohta 23 vuotta ja tyttö 1v8kk.
nii ja Salossa asustellaan :)
Heips!! tällä myös 2 lapsen mamma Vaasasta.. kaipailee uusia tuttavuuksia.. :) missä päin Vaasaa asutte??
Olemme molemmat 19, tänä vuonna tulee 20 täyteen, laskettu aika on lokakuun lopulla, jos hyvin käy niin ehtii viettää kakskymppiset ennen lapsen syntymää.:) Ja Helsingistä ollaan.
Oon vielä 17 mutta syksyllä 18, laskettu aika on lokakuun puolessa välissä ja myös Helsingistä :D
18 vuotias tuleva yksinhuoltaja. Mies kuoli viikko sitten lauantaina ja oli minusta 5 vuotta vanhempi. Ihan alussa nyt raskaudessa ollaan. :) Ja tässä vähän aihetta että onko kellään pientä verenvuotoa ollut alkuraskaudessa? ja jos on niin minkälaista ja onko siltikin kaikki ollut hyvin? Minulla tosi pientä nytten ollut perjantaista ja vähentynyt sellain ,että ei suojaa tarvitse. Alaselkä tosin vähän kipeä ja kipu vihloo pakarasta aina polven yläpuolelle saakka. Olen kiitollinen jos saisin vähän tietoa aiheesta ettei tarvitsisi hirveästä panikoida. :)Lappeenrannasta olen.
Elikkäs olen itse 19v ja mieheni on 22 :) meidän pikku ukkeli täyttää huomenna 2kk (aika on mennyt tooooosi nopeesti) :D
Meidänkin pojasta tuleee kolmenkielinen.Itse olen suomenruotsalainen ja mieheni on kotoisin afrikasta.Keskenään puhutaan englantia. Jännittää vähän sitä että miten poitsu sitten tulee pärjäämään kaikkien kielien kanssa,kun sittenhän koulussa tulee vielä suomenkieli...Noooh,siihen on vielä pitkä aika joten ei tarvii vielä siitä huolehtia ;)
Ai niin,asutaan Vantaalla...
Eli 19 oon ja avopuoliso täyttää myöhemmin tänä vuonna 19. Jyväskylästä ollaan ja ensimmäisen laskettuaika on 1.10 :)
mikä tän ketjun juttu on? minä ajattelin että täällä sit vois keskustellakin vauvoista ja vaihtaa kuulumisia...?eiks olis ihan kiva puhua muitten nuorien kanssa? :)
Täällä 20v äippä ja 1v pieni prinsessa Hyvinkään suunnalta :)
Oon 20 vuotta. Meidän ekan vauvan laskettu aika on viiden päivän päästä :) Ja Kuopiosta ollaan.
Itse täytän heinäkuussa 20 ja mies täyttää 22 :) Tällä hetkellä ei virallisesti asuta yhdessä, mutta kuitenkin olemme viikot hämeenlinnassa minun asunnollani ja viikonloput yleensä miehen luona kirkkonummella. :>
tänään tulikin juuri sopivasti täyteen rv 29 :)
kun teitä nuoria ilmaantuu tänne! :)
onko ketään joka haluaisi etanapostia lähetteleen?